tiistai 21. heinäkuuta 2009

Mitä silmäni ovat nähneet


Tämä on sellainen haaste, joka saa miettimään elämäänsä ja kaikkea näkemäänsä. Kysymys kuuluu, että mitä kaikkea silmäni ovat nähneet. Listaan tähän kaikkea mitä tulee ensimmäisenä mieleen. Näin tämän haasteen ensin Unelmaelämää-blogissa ja sen jälkeen Haaveilijan blogissa. Innostuin aiheesta. Kerron nyt oman versioni.. Tästä saa napata haasteen mukaansa..

* olen nähnyt pariisilaisessa metrossa vanhan naisen, jonka käsivarteen oli tatuoitu numerosarja. Mietin mitä kaikkea hän olikaan kokenut keskitysleiriaikanaan..

* olen nähnyt visuaalisesti ja sisällykseltään hienoja elokuvia, jotka ovat muuttaneet minua.

* olen nähnyt auto-onnettomuuden

* olen nähnyt rakastavan ihmisen katseen

* olen nähnyt minuun pettyneen ihmisen katseen

* olen nähnyt oman lapsen ihailevan katseen, joka kertoo, että 'äiti on kaunein'

* olen nähnyt kissojen välistä huolenpitoa; kun kumpikin pesee toisiaan, se on harras hetki

* olen nähnyt jonkun ihmisen lämpimän auran. Vai olenko nähnyt?

* olen nähnyt kuolleen ihmisen, läheisen, josta näki, että paikalla oli enää vain ihmisen kuori.

7 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä oli hieno ja vaativa juttu! Kaikki kohdat olivat syviä ja itse elämää. Ehkä kirjoitan tämän omaan blogiini, kunhan nyt ensin saisin oman koneeni, josta napata joku kuva mukaan tarinaan Olen nähnyt...

Sooloilija kirjoitti...

Leena, tämä oli haastava juttu. Pohdin pitkään käsi poskella, mutta tuo ensimmäinen kohta käsivarteen tatuoidusta naisesta, tuli heti ensimmäisenä mieleeni.

Jael kirjoitti...

Hienosti toteutettu haaste! Ja vaikeakin,mutta hyvin onnistuit.
Noita numerosarjalla tatuoituja ihmisiä näkyy täälläpäin vielä paljon, vaikka niin vanhoja alkavat olla että pian ei enään näy.

Sooloilija kirjoitti...

Yael, joko sinäkin mietit näitä asioita eli mitä silmäsi ovat nähneet?

violet kirjoitti...

MIelenkiintoni heräsi aura -kohdassa.
Osaatko/haluatko kertoa lisää?
Edes sen että miten tuttu/läheinen ihminen oli kyseessä?

Sooloilija kirjoitti...

Violet, siitä on kauan aikaa, olin parikymppinen. Kyseessä oli rakastettu. Vaikea asia selittää.. Mutta olen aika varma, että olen kokenut auran näkemisen..

Sen näkeminen kuulemma heikkenee iän myötä, eli on kai nuorelle ihmiselle tyypillisempää. En ole oikein varma. Pitäis vähän googlata..

Hallatar kirjoitti...

Pysähdyttäviä hetkisiä...