sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Julie & Julia - Unelmat voivat toteutua

Ohjaaja/käsikirjoittaja Nora Ephronin uusin luomus, tämä Julie & Julia-elokuva on ennenkaikkea tarina naisista, joilla oli unelma ja intohimo, ja jotka päättivät uskoa unelmiinsa.

En tiennyt paljonkaan legendaarisesta keittokirjan kirjoittajasta Julia Childista (1912-2004), jota Meryl Streep elokuvassa menestyksekkäästi ja persoonallisesti esittää. Vielä vähemmän tiesin new yorkilaisesta Julie Powellista (synt. 1973), jota Amy Adams näyttelee.

Elokuva on mielenkiintoinen keitos runsaalla kuvituksella. Limittäin seurataan 1950-luvulla Pariisissa asuvaa Juliaa sekä 2000-luvun alussa New Yorkissa asuvaa Julieta. Pääajatuksena on nykypäivän bloggailu: Julie tekee tylsää puhelintyötä valtion leivissä ja haaveilee kirjailijan urasta. Miehensä vinkistä hän perustaa ruokablogin ja alkaa käydä läpi blogissaan Julia Childin keittokirjan jokaista reseptiä. Hän aikoo kokata jokaisen reseptin, ja kirjoittaa siitä blogissaan. Se blogi on nimeltään The Julie/Julia Project ja linkki siihen tässä. Julie Powell kirjoitti sittemmin myös samannimisen kirjan, ja on nykyään täysipäiväinen kirjailija. Hänen unelmansa toteutui! Kuva oikeasta Julie Powellista alla:
Elokuva Julie & Julia on mielenkiintoinen draama, jossa on komediallisiakin aineksia, varsinkin ruoanlaittoon liittyen. Nuoresta Juliesta on esim. ihan hirveätä murhata hummereita. Kun taas Meryl Streepin Julia on ronskin oloinen persoonallinen nainen, joka tarttuu toimeen aina rivakasti. Oikeasta Julia Childista tuli legendaarinen tv:n aikakaudella, hänestä tuli Amerikan tv-kokki, joka opetti naiset tekemään maukasta ruokaa. Hänen erikoisuuksiaan olivat varsinkin 50-60-lukujen tyyliin raskaat voipohjaiset kastikkeet, liharuuat ja herkulliset jälkiruoat. Meryl Streep ei vaikuta paljonkaan omalta itseltään esittäessään ronskia Julia Childia ruskeassa lyhyessä kampauksessaan. Taas yksi hyvä rooli Meryliltä, jossa hän saa muuntua joksikin toiseksi persoonaksi.Silti Julie & Julia-elokuvan parasta ja herkullisinta antia on nykypäivän New York-kuvaus: Amy Adams on tosi hurmaava roolissaan nykypäivän Juliena, naisena, jolla on unelmia, mutta ulkoisesti niin tavallinen elämä vuokra-asunnossa ja toimimattomassa keittiössä. Hänellä on hyvä aviomies ja kissa sekä lähes addiktioksi muuttuva harrastus: bloggailu ! Melkein tutulta kuullostaa. Paitsi minulta puuttuu se aviomies..

(Elokuvan pääosanaiset kuvassa elokuvan ensi-illassa: Meryl Streep & Amy Adams)
Elokuvaa oli katsomassa sekalainen seurakunta naisia, ja pari miestä. Eniten ihmettelin oman teini-ikäisen tyttäreni ikäisiä tyttöjä katsomossa. Onkohan elokuvaa liikaa markkinoitu hersyvänä komediana, jäin miettimään. Itse otin elokuviin mukaan oman tyttäreni, jota kokkailu ja leipominen kovasti kiinnostaa. Elokuvan ikäsuositus on Sallittu. Toisin kuin esim. Harry Potterin ikärajoitus on K11. Sitä ei 10-vuotiaani ole nähnyt, mutta tämän draamakomedian Julie & Julian hän on nyt nähnyt, ja piti näkemästään, vaikka välillä mentiinkin ihmissuhdepuolelle. Seksiä elokuvassa ei kuitenkaan ole. Onneksi. Kaikkeen sitä ei tarvitsekaan ympätä.

Sain elokuvan jälkeen tyttären tekemää salaattia iltapalaksi. En saanut osallistua sen tekoon yhtään, sain istua tietokoneen ääressä rauhassa etsimässä kuvia ja tietoa tästä elokuvasta sillä aikaa kun meille valmistui maittava ja hieno salaatti iltapalaksi. Minuakin tämä elokuva ehdottomasti inspiroi!

Yhtä asiaa ihmettelen: Julie Powellin ruokablogi näyttää tylsältä. Siinä ei ole kuvan kuvaa. Miten blogista silti tuli niin kuuluisa! No, teksti tietenkin on tärkeä, ja kirjoitustyyli, mutta kyllä kuvat elävöittävät kaikkia blogeja. Varsinkin ruokablogia. Edes kuva silloin tällöin.. Minä rakastan kuvia ja kuvaamista, siksi omassa blogissani on niin paljon kuvia. Julie Powell on perustanut tämän projektin päätyttyä myös uuden blogin, mutta en jaksanut sitäkään kuin silmäillä, siinä kun ei ollut yhtään kuvia..

10 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ensimmäisenä pakko tarttua noihin viimeisiin kommentteihisi postauksen lopussa. Mä nimittäin ihmettelin ihan samaa Julie Powellin blogia tässä joku aika sitten silmäillessäni. Missä kuvat? Myös mulle visuaalinen ilme on joka suhteessa tosi tärkeää, joten samaan asiaan törmäsin heti. Mutta Powell on täällä kyllä huisin suosittu, huomasitko kommenttimäärät hänen postauksissaan?

Ihanaa, miten leffa selvästi inspiroi tytärtäsi! Hyvä juttu, kun otit hänet mukaan ;-) Minäkin raahasin leffaan mieheni, mutta hän rakastaa ruoanlaittoa, joten sen vuoksi osasi ehkä nähdä leffan eri silmin kuin moni muu mies.

Ja itse elokuva. Aivan ihana!!! Minä ihastuin sekä Meryl Streepin että Amy Adamsin roolisuorituksiin ja Meryl oli kyllä tosi kuplivan hersyvä Julian roolissa! Olisipa tuollaisia ihmisiä enemmän, niin tämä maailma olisi huomattavasti iloisempi paikka elää! Ja Amy, suloisen symppis näyttelijätär, joka oli roolissaan tosi uskottava ja aito, taas kerran. (Mun toinen Amy Adams suosikki on Sunshine Cleaning-leffa, jossa myös Emily Blunt ihastutti, ootko nähnyt?)

Tämähän oli jo toinen elokuva, jossa Amy ja Meryl työskentelevät yhdessä. Doubtissakin he muodostivat hyvän tehokaksikon ja sama toistuu tässä leffassa, vaikka heidän tarinansa kulkivatkin limittäin, eivätkä naiset ns. kohdanneet elokuvan aikana.

Amy Adams on taatusti saanut arvokasta oppia Meryl-mammalta.

Kaikin puolin ihana elokuvakokemus!

Sooloilija kirjoitti...

Sari, hyvä ja pitkä kommentti sinulta. Eli kiinnitimme samaan huomiota. Juu huomasin ne kommentoijamäärät!

Voi, unohdin kirjoittaa juttuuni, että elokuva on jollain tavalla ihanan vanhanaikainen. Unohdin myös mainita Doubtin, jossa Meryl ja Amy yhdessä näyttelivät.. Hyvä kun otit esille.

En ole nähnyt Sunshine Cleaningia, mutta haluaisin nähdä, joten ei kun etsimään dvd:tä!

Positiivinen elokuvakokemus todellakin tämä Julie & Julia!

Leena Lumi kirjoitti...

Aihe on mitä ajankohtaisin! Minusta tuntuu, että...blogiystäväpiirissämme on eräs, jonka keittiöblogista voi tulla millä hetkellä tahansa kuuluisa juttu...

Olisi kiva olla samaa mieltä aina kun kommentoi, mutta kun ei voi. Nyt paljastan: MINÄ en mielelläni katso ihailemaani Meryliä ronskina enkä myöskään komediennen roolissa. Haluan,että ihailemissani tähdissä täydellinen muuntautuminen muuksi ja tosieksi tapahtuu henkisesti, ei fyysisesti. Hlauan löytää edes jotain Merylistä, Jessicasta ja Helenistä itsestään, kuten tapahtui loistavasti esim. helen Mirrenin elokuvassa The Queen.

Blogeista tullaan tekemään vielä elokuvia paljon, tutkimuksia saman verran ja varmaan jotain uutta tapahtuu tälläkin rintamalla...

Sooloilija kirjoitti...

Leena, voihan sitä eri mieltäkin olla.. Mutta kyllä Meryl oikeasti taipuu hyvin moneen. Ja hänhän on mitä parhain komedienne, ilmeikäs ja oikeasti hauska. Hän nauraa oikeassa elämässä tosi ronskisti: hörähtelee ja hirnuu! Ihan oikeasti!

Tuon perusteella sinä et sitten voi katsoa Mamma Miaakaan. Kyllä Meryl on paljon muutakin kuin traagisten hahmojen näyttelijä. Kuten on myös Helen Mirren ja Jessica Langekin.

No toivottavasti blogeihin perustuvia elokuvia ei tule liikaa. Alkaa muuten sekin aihe kyllästyttää. Niissähän varmaan kaikissa on se tuhkimotarina-asetelma, että ensin haaveillaan jostain kuuluisuuden tapaisesta blogien kautta, ja sitten se toteutuu..

Mutta varmasti jotain uutta tapahtuu blogien myötä: kymmenet miljoonat, ellei sadat miljoonat, ihmiset ovat blogien koukussa. Silti on olemassa suuri ihmisryhmä, joka yhä kysyy, että 'mikä se sellainen blogi oikein on?'. Minulta kysyttiin sitä viimeksi tällä viikolla.

arleena kirjoitti...

Mielenkiintoista. Vilkaisin rukablogeja, en lukenut sen kummemmin, kun ei niitä kuvia ollut ja olisin mielelläni myös nähnyt ohjeen siihen tapaan kuin ohjeet yleensä kirjoitetaan.

Unknown kirjoitti...

Näin tästä leffasta trailerin, kun kävin viimeksi elokuvissa ja vaikutti aika hyvältä. Voisin käydä katsomassa - vaikka itse en kyllä mikään ruokafriikki olekaan. Tai siis pidän kyllä syömisestä, mutta pysyttäydyn ihan kunnialla pääasiassa sillä puolella. ;)

Meryl on yksi maailman ihanimmista ja ilmeikkäimmistä näyttelijöistä, joka taipuu ihan mihin vaan! Minusta siitä ei voi olla kuin yhtä mieltä. ;)

Sooloilija kirjoitti...

Pihlajatar, kyllä tämä kannattaa katsoa.
Merylistä tietenkin olen samaa mieltä.

-Anne- kirjoitti...

Voi olla että minäkin menen tuon katsomaan.

Kurkkasin myös sitä blogia, ja totesin että minä en ainakaan jaksa lukea täysin kuvatonta blogia. Siinä tapauksessa juttujen pitää olla erittäin kiinnostavia.

Sari kirjoitti...

Moikka, sinulle olisi haaste blogissani. Ei osallistumispakkoa, mutta jos löytyy aikaa ja kiinnostusta, niin sitten... ;-)

Sooloilija kirjoitti...

Sari, kiitos, tartun haasteeseen ja teen sen jossain vaiheessa. Kävin jo aihetta katsomassa, helppo aihe ;D