lauantai 31. lokakuuta 2009

Yksi illan tv-elokuvista: Ihanasti rakastetut


Kerroin viime vuonna Ruotsin karismaattisimmasta näyttelijästä Michael Nyqvistista, ja hänen elokuvastaan Ihanasti rakastetut (Underbara älskade), jonka dvd:ltä katsoin. Viime vuoden kirjoitukseni löytyy täältä.

Tänä iltana tämä elokuva tulee FST5:llä. Se on katsomisen arvoinen. Elokuvan tarinassa on paljon yhtäläisyyksiä Kieslowskin Siniseen. Tässä tarinassa mies menettää auto-onnettomuudessa osan perheestään. Tarina on sijoitettu kauniille ja idylliselle ruotsalaiselle pikkusaarelle, johon Michael Nyqvistin näyttelemä surullinen leski lähtee kesäpaikalle surutyön tekoon. Mukaan lähtee myös onnettomuudesta selvinnyt perheen poika, joka ei oikein kohtaa isäänsä. Kumpikin surevat tahoillaan ja omalla tavallaan.

On kaunis kesä, juhla ja juhannus, ihmisiä ympärillä, orastavaa rakkautta. Vahva elokuva, jonka henki ja sielu on Michael Nyqvist, karun komea ruotsalainen, kerrassaan ihana mies. Kaikki muutkin näyttelijät on erittäin huolella valittu: nuorta Jonasta näyttelevä Anastasios Soulis omaa jännät sukujuuret: isä on kreikkalainen ja äiti suomalainen. Nuori mies on syntynyt, ja asuu, Tukholmassa.

Elokuvan koskettava traileri tässä.
Tänään lauantaina siis FST5:llä klo 21.15 alkaen.

7 kommenttia:

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Tuota en nähnyt vielä, Michael Nyqvist on niin hyvä näyttelijä, mukavaa illan viettoa.

Virpi P. kirjoitti...

Muistin sinun kertoneen tästä elokuvasta ja katsoin sen juuri. Viritin kannettavaan television ja makasin sängyllä nauttimassa tästä aivan yksin. Koko elokuva lepäsi kyllä Nyqvistin karisman varassa, ehkä kuulaalla pohjoismaisella saaristollakin oli osansa. Ihan vähän jotakin lisää olisin käsikirjoitukseen toivonut, mutta se miesten tunteiden käsittelyn vaikeus oli kyllä uskottavaa. Onneksi pääsivät lopulta kiinni langan päästä.

Taru kirjoitti...

Höh, tuo meni nyt kyllä ihan ohi. Olin jo klo 22 unten mailla.

Tykkään kyllä Michael Nyqvististä, karismaattinen näyttelijä, erityisen hyvä hän oli mm. Äideistä Parhain-leffassa.

Virpi P. kirjoitti...

Ja vielä: oli siinä oikeastaan muutkin roolit hyvin tehtyjä. Isovanhemmat ristiriitaisia besserwissereitä, nuoremmat naiset taas ihania ja empaattisia. Poika oli onnistuneesti juuri sellainen kuin kuvittelisikin.

Sooloilija kirjoitti...

Hannele, kannattaa etsiä ja katsoa tämä elokuva. Paljon ajatuksia herättää.

Katriina (molempiin kommentteihisi),
sinulla oli hyvät katselutunnelmat, elokuva on hitaasti etenevä ja intiimi tunnelmiltaan, paras yksin katsottavaksi.

Minäkin ihailin kaikkia näyttelijäsuorituksia tässä; niin todentuntuisia rooleja. Se yksinäinen rouvakin, joka oli erkaantunut miehestään, nuoruudenrakkaudestaan.. Nuori nainen, jolla oli itselläkin kipupisteensä, mutta joka ymmärsi nuorta Jonasta täydellisesti. Ärsytti kyllä hieman se, että hän oli joka käänteessä rinnat paljaana, mutta taitaa mennä kateuden piikkiin meikäläisellä ;D (pieni kevennys sallittakoon)..

Elisa, sinähän aikaisin olit nukkumassa! Minä en pääse koskaan klo22 uneen, en työpäivinäkään. Jos joskus vietät iltaa yksin kotona, niin tämä voisi olla hyvä ja rauhallinen elokuvavalinta.

Anonyymi kirjoitti...

Millenium-trilogiaa tuijottaneena en ymmärrä mikä tässä Nyqvistissä naisiin vetoaa? Mies on äärettömän hyvä näyttelijä mutta se titteli "Ruotsin karismaattisin" jota joka paikassa herraan yhdistetään on minulle suuri mysteeri. En vain ole löytänyt herrasta mitään karismaattista, mutta ammattinsa hän osaa...Onneksi makuja on monenlaisia ;O)

Sooloilija kirjoitti...

Voi Mikaela, sinuun ei ole siis kolahtanut.. Mutta eihän kaikkiin tarvikaan. Hänessä on jotain nallekarhumaista, joka meihin tiettyihin naisiin vetoaa.
Kauniit ja nuoret miehet ovat sitten erikseen, pidän myös heistä..