torstai 12. marraskuuta 2009

Allenin Whatever Works

Woody Allen palasi New Yorkiin, Lontoon ja Barcelonan kautta. Kaupunki näyttäytyy nuhjuisena ja hieman neuroottisena, kuten aina ennenkin. Allenin uusi elokuva Whatever Works tuo mieleen hänen aikaisempia elokuviaan, vanhahtavaa kuvaustyyliä ja yleisölle puhumista myöten..

Allen itse ei enää näyttele omaa alter egoaan, mutta pääosan Boriksena nähtävä Larry David muistuttaa hyvin paljon Woody Allenia. Alun äkäinen fobioista kärsivä vanheneva mies muuttuu elokuvan aikana sympaattiseksi ja läheisiään rakastavaksi mieheksi. Myös käsikirjoitus on Woodyn, joten en malttanut olla vertaamatta elokuvan tapahtumia hänen omaan elämäänsä.

Elokuva herättää paljon kysymyksiä ja pohdintoja. Se hieman ravistelee ja yllättääkin. Voi ehkä välillä hieman ärsyttääkin.

Näytteljät revittelevät, ylinäyttelevät farssityyliin, mutta se kuuluu tähän elokuvaan.
Kaiken taustalla on kuitenkin lämpö ja lupsakkuus, joka Woodyn ohjauksesta paistaa.

Ihan parhaimman roolin näyttelee (jälleen kerran!) Patricia Clarkson, joka kokee valtavan muodonmuutoksen jätetystä missisippiläisrouvasta new yorkilaiseksi valokuvaajaksi. Herkullinen rooli, ja upea Patricia!

Traileri tässä.

9 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Varmaan koit samoja fiiliksiä kuin minäkin. Minuahan ärsytti ensin kauheasti se tyttö. Tuo Patrician muodonmuutos oli todella hauska juttu! Mitähän meisät tulisikaan Nykissä!

Minä rakstan Allenin dialogia, joka ei onnu milloinkaan. Siinä myös pysyy mukana ja aina on mukana asiaa. Erityisesti sain irti Larry ´Davidistä, joka on paitsi Woodyn alter ego myös muistuttaa oudosti erästä jonka kanssa asun...ainakin silloin kun hän on ottanut minun bambukylpytakkini;-) Ja paasaa myös...

Sooloilija kirjoitti...

Leena, Allenin dialogi on tosiaankin luontevaa ja niin sujuvaa!

Woody ei kai enää itse halua näytellä, mutta oli kyllä löytänyt niin häntä muistuttavan tyypin, tämän Larry Davidin, joka oli minulle ainakin ihan uusi tuttavuus, vaikka pitkän linjan näyttelijä onkin..

Jael kirjoitti...

Olen aina tykännyt Allenkin elokuvista ja nähnyt melkein kaikki.Nyt juuri eilen sain tämän Whatever Works-leffan ladattua ja aionkin katsoa sen viikonloppuna!

Jael kirjoitti...

Larry Davidillähän on loistava oma komediasarja "Curb your enthuasism" jossa hän näyttelee aika ärsyttävää mieshahmoa,omalla nimellään,mutta jotenkuten jokainen jakso saa minut nauramaan:-)

Sooloilija kirjoitti...

Yael, mukavaa elokuvaviikonloppua!

Jossain lehdessä mainittiinkin, että vaikka Larry on hyvin tunnettu näyttelijä niin hänen tuota mainitsemaasi sarjaa ei ole missään vaiheessa nähty millään kanavalla täällä meillä. Joku kirjoittaja toivoi sitä edes maksullisille kaapelikanaville..ja ihmetteli, että sitä ei ole hoksattu ostaa tänne.

Taru kirjoitti...

Olipa sattuma, minä kävin katsomassa tämän eilen! Elokuvan alku oli hiukas hidas, mutta leffa ehdottomasti parani loppua kohti. Dialogi on täynnä aivan mainioita sitaatteja - harmi ettei voinut kirjoittaa muistiin. Tykkäsin, tämä oli sellainen hyvänolon elokuva - vaikkei mikään Match POintin kaltainen timantti ollutkaan! Kirkkaat 3 tähteä antaisin!

Evan Rachel Wood (se nuori bimbo) oli jännä uusi tuttavuus, mietin koko leffan keston ajan sitä tykkäänkö hänestä vai ei. Johtopäätös, kai minä tykkäsin. =)

Ihanaa kun perjantai!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, olipas sattuma, olimme samana päivänä elokuvissa! Ja samat ajatuksetkin. Minustakin se oli alussa hidas ja paransi tahtiaan koko ajan loppuun asti.

Minäkin harmittelin, etten voinut kirjoittaa hyviä lohkaisuja ylös. Ajattelin, että muistan niistä jotain, mutta enpä muista yhtäkään!

En hoksannut tuohon juttuuni mainita tuota Evan Rachel Woodia. hän on uusi nuori tuttavuus, on kai ihan lapsitähtikin..

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Kävin katsastamassa tämän jokin aika sitten, mutta en ihan hirveästi itse lämmennyt sille. Kolme tähteä viidestä irtoaa täältä suunnalta, ei enempää.

Tykkäsin kyllä varsinkin Patricia Clarksonin hahmosta ja hänen muodonmuutoksestaan, mutta monet muut olivat vähän väkisin väännetyn oloisia. Samoin nuoren tytön rakastuminen ikämieheen vaan yksinkertaisesti ärsytti minua.

Vähän liian tekemällä tehdyn tuntuinen, joskin siinä oli myös monia hauskoja ja lämpimiä kohtauksia. Pääasiallisesti tykkään Allenin leffoista, joissa hän ei esiinny itse ;-)

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, ehkä tämä oli Allenin välityö jollain tavalla eli taattua Allenia, mutta se kirkkain häikäisevyys puuttui.. Jotain uutta on tulossa. Mielenkiintoista nähdä missä hänen seuraava elokuvansa kuvataan..