sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Ei ihan vielä joulurauhaa


Meilläkin on jo kuusi, se muovinen, joka on ollut meillä jo monta joulua. Tänä vuonna se on pienempi, jätimme laittamatta keskiosan ja nyt se on oikein sievä. Pikkuisella Selmalla on vähemmän kiivettävää. Laitan kuvia myöhemmin. Välillä kuusemme huojuu ja pyörii mukavasti, silloin tiedämme, että Selma-kisuhan siellä jossain koristeiden ja oksien takana lymyää..

Olen viehättynyt viime aikoina kaikista vanhanajan joulukuvista. Minusta on olemassa valokuva, jossa vietän ihkaensimmäistä jouluani, olen 7 kuukauden ikäinen ja katselen joulukuusta, jossa palavat oikeat kynttilät. Etsin senkin kuvan vielä tänne.

Hyvät ihmiset, olen blogin ääressä koko joulun ajan, joten toivotan teille vielä monta kertaa joulua eri muodossa.. Aloittelin nyt tällä kuvalla..

4 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Minä nyt aion olla vain pienelle perheelleni joulun eli poissa blogilta, mutta käyn katsomassa meilit ja eihän se joulu ole kuin muutaman päivän.

En pidä muista juhlista kuin joulusta. Se on myös ainoa, joka saa minut pysähtymään, joten ehkä henkeni riippuu joulusta;-)

Virpi P. kirjoitti...

Nuo tuon ajan kortit kuvat ovat aivan hellyttäviä! Tykkää myös ostaa noita ikivanhan näköisiä joulukortteja. Tänä vuonna sain kuitenkin päähäni, että on aika päivittää makuaan ja päätin tehdä joulusta cityversion!

Jael kirjoitti...

Tuollaiset vanhat kuvat ovat ihastuttavia! Minulla on isoisän lapsuudenkuva,joka on vähän tuonlainen,minneköhän senkin olen laittanut.....

hanne virtauksesta kirjoitti...

Oi kun nätti kuva!!!

Minäkin olen täällä joka päivä ...
kiva saada uusia toivotyuksia joka päivä...
Sinulle ihanaa talvipäivän seisauspäivää!!!