torstai 7. helmikuuta 2008

Oscarit lähestyvät



Penélope Cruz
säväytti viime vuoden Oscar-gaalassa tällä huikealla asulla!

Millähän mielin tänä vuonna Oscariltaa odotetaan; Heath Ledger kuoli äskettäin, Hollywoodissa ovat lakkoilleet käsikirjoittajat, ja joitakin gaaloja on peruttu. Ehdolla olevat elokuvat on kyllä yleisesti hyväksytty hyviksi valinnoiksi ja ehdokkaat edustavat monenlaisia näyttelijöitä.

Penélope oli viime vuonna ehdolla Volverista, mutta naispääosa meni Helen Mirrenille, ihan ansaitusti sekin, vaikka Penélopen rooli Volverissa on niin tosi ja aito, että katsoja pitää näyttelijää samana kuin roolihenkilöä. Ne ihan sulautuvat yhteen. Tähän ehkä Pedro Almodovar pyrkikin kun räätälöi roolin Penélopelle.





Tänä vuonna Cate Blanchett (pikkukuvassa) on ehdolla sekä naispääosasta että naissivuosasta, ja uskon, että hän saa jomman kumman palkinnon. Pääosasta hän on ehdolla Elizabeth-elokuvasta ja sivuosasta hän on ehdolla Bob Dylanista kertovasta elokuvasta I'm not there. Myös Heath Ledgerillä on tärkeä rooli elokuvassa. Sen aion heti mennä katsomaan kunhan se tulee Suomen teattereihin. (Ja kun olen aina ollut kiinnostunut Bob Dylanistakin).

Miespääosasta on ehdolla kyllä aika tuhti joukko huippunäyttelijöitä: Daniel Day-Lewis, Johnny Depp, George Clooney, Tommy Lee Jones ja Viggo Mortensen. Kellekähän antaisin pystin. . No en ole nähnyt näiden miesten yhtäkään elokuvaa, joista ovat ehdolla, mutta voisin ajatella, että Daniel Day-Lewis sen saa. Mutta katsotaanpa sitten helmikuun 24.päivä.

Yleensä Oscareissa ei ole yllättäjiä eli ne elokuvat ja näyttelijät, jotka on palkittu ennen Oscareita, ovat myös aika varmoja voittajia Oscareissa. Ellei nyt ihan ole laitettu pakkaa sekaisin. Ei muistu mieleen, että sellaista olisi pitkään aikaan tapahtunut.

Olen aikonut katsoa neloselta ohjelman suorana, sehän alkaa silloin sunnuntaina 24.2. yöllä ja jatkuu maanantaiaamuun asti.. Mutta onhan se aina ainutlaatuinen kokemus katsoa suorana. Jos siihen on mahdollisuus.

Odotan ja toivon, että Oscarakatemia olisi tehnyt Heath Ledgeristä jonkin tyylikkään ja tunteikkaan tribuutin. Uskon, että jollain lailla Ledgeriä kuitenkin muistetaan.

Ei kommentteja: