Ompelua ja kirjoja

Kuopus ompelukoneen kimpussa. Ompelu on hänestä helppoa, minä en ole jaksanut vielä edes tutustua koneeseen. Olen ollut niin väsynyt. Saimme koneen postista pari päivää sitten. Kyllä sillä vielä korjausompelua tehdään ja taion meille uuden pöytäliinankin tämän kevään aikana.


Saimme ystävältä tällä viikolla tämän ihanan Tildas Hus-kirjan ja sen alla olevan vaaleanpunaisen (hänen tekemänsä) virkatun liinan. Kiitos sinulle ystävä näistä keväisistä tuliaisista! Kirjaa on kovasti jo selattu ja ihailtu.

Totesinkin ystävälleni, että vielä joskus kotini näyttää ehkä Tildahenkiseltä kodilta. Tarkoitin sillä sitä, että kunhan lapset lentävät pesästä ja asustelen kissan kanssa kahdestaan. (Jostain syystä en näe puolisoa itselleni tulevaisuudessa, mutta siitä sitten joskus enemmän..) Yksin asuessa esineet pysyvät paikallaan, kukaan ei pudottele vaatteita päältään keskelle lattiaa eikä ota jokaiseen juomaan eri lasia, tiskiäkään ei pitäisi kertyä jne. Oikeasti en usko siihen. Jos kotini ei näytä nytkään tildahenkiseltä, ei se näytä sitä myöhemminkään. Mutta ainahan voi unelmoida, ja toteuttaa osan unelmistaan! ;D

Tämä Lukija-romaani löytyy kirjahyllystäni. Ostin sen pari vuotta sitten kirpputorilta parilla eurolla. Hän, joka sen sinne vei myyntiin, ei varmaan osannut arvata, että kirjasta tehdään elokuva, jonka pääosanesittäjä, Kate Winslet, palkitaan osastaan pääosa-Oscarilla. Luin kirjan silloin, mutta nyt on uusinnan aika. Elokuva ei ole vielä täällä ohjelmistossa, mutta kun se tulee, menen heti katsomaan. Kirja on minimalistinen, tiivistä kerrontaa. Voin hyvin tehdä vertailua sitten elokuvakerrontaan.

Ensi maanantaina minun on palautettava Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Harmi. En päässyt kuin puoliväliin. Se imaisi mukaansa heti alussa. Sen kerronta on rönsyilevää ja kaunista. Mutta olen ollut levoton ja väsynyt, enkä ole jaksanut keskittyä kirjaan. Siinä on paljon henkilöitä ja ajassa palataan usein historiaan. Välillä olin ihan sekaisin, että kenestä tässä nyt oikein kerrotaan.. Joten valittaen täytyy todeta, ettei minusta ole tekemään kirja-arvostelua tästä Amerikkalaisesta elegiasta. Luen sen joskus loppuun.

Takaisin kuvioissa ja kotonakin uudet verhot

Vauhdikas päivä takana.
Heti aamusta kävin ostamassa tietokoneen siitä huoltoliikkeestä, joka yritti uudelleenasentaa sitä entistä konettani, joka osoittautui sitten loppuunkalutuksi koneeksi.. Entinen jäi siis sinne, siitä sai väliä kun ostin uuden, siis käytetyn koneen. Uusi läppäri on nyt IBM-merkkinen, entinen oli HP. Kun tulin tietokoneostoksilta, lähdin melkein samantien magneettikuvaukseen Oysiin. (Nyt kun tuli tämä yllättävä meno, ei voi kuin haaveilla uusista vaateostoksista ym. Tiukilla ollaan taas jonkin aikaa. Työttömälle ei oikein voisi tulla yllättäviä isoja menoja..)

Aamu oli sen verran vauhdikas, etten ehtinyt paljon jännittää kuvaukseen menoa. Otin silti rauhoittavan esilääkityksen siellä. Siitä tuli hieman unelias olo, ei muuta. Ja mikäs siinä tuubissa sitten oli makoillessa. Ja koska kuvattiin päätä, olin vain puoleksi tuubin sisällä, jalat saivat olla vapaana. Mukana laukussa kannoin turhaan K.D. Langin Watershed-levyä, tässä magneettikuvauksessa ei levyä pystynyt kuuntelemaan. (Olin saanut ohjeet ottaa omaa musiikkia mukaan).

Ensi maanantaina (jo!) saan magneettikuvauksen tulokset. Onneksi näin pian. Sittenpä se selviää. Kerron sitten teillekin.

Kuvassa on eräänä aurinkoisena päivänä äskettäin vaihtamani verhot. Olin suunnitellut pitkään näiden lempiverhojeni laittamista olohuoneeseen, mutta muutama viikko siinä meni suunnitellessa. Itse toteutus oli sitten nopeampaa. Kevätaurinko paistaa kauniisti niiden läpi. Verhot olen entiseenkin asuntoon laittanut aina keväällä, niiden värityksessä ja kuvionnissa on jotain hyvin keväistä.

Nyt lähden taas lepäilemään sohvan pohjalle. Olen sen ansainnut. Jostain syystä lapset olivat juuri tänään tosi pahalla tuulella. Aivan kuin he viestittäisivät sillä, että äiti ei saisi 'sairastaa' eikä olla 'heikko'. Toisaalta, heillä alkoi tänään talviloma, joten olivat siksikin vähän levottomia. Ja esikoinen on kaikenlisäksi kovassa kuumeessa. Ollut jo kaksi päivää kotosalla kipeänä.

Mutta kyllä tämä tästä nyt kun minulla on taas tietokone. Onneksi paussi ei ollut tämän pitempi. Tulen blogikierrokselle kunhan piristyn.

Kone lähtee nyt huoltoon!

Hyvät Ystävät, joudun olemaan ilman tietokonetta ja ilman blogimaailmaa nyt ehkä kahden päivän ajan. Vien koneen huoltoon, kenties uudelleenasennukseen. Kone jumittaa ja tökkii. En esim. pysty nyt katsomaan you tubeja ollenkaan, joten on aika tehdä jotain. Ja itse en osaa. Maksan heille, jotka osaavat tehdä ja lupaavat mainoksessa, että kone toimii kuin uusi sen jälkeen.

Joten palaillaan parin päivän sisällä! Saapa nähdä millaiset vieroitusoireet tulevat, pitääkö lähteä kirjaston nettiin jo heti huomispäivänä jne.. Pieni paussi, asiassa kuin asiassa, tekee välillä hyvää.

(Vielä yksi kuva Oscareista menneiltä vuosilta: Grace Kelly ja Marlon Brando vuonna 1955.)

Kuulumisiin!

Kohtaaminen Toripolliisin luona

Tänään minua jännitti hieman jo heti aamusta. Minulla oli tapaaminen - tärskyt - tällit - treffit : Omenapuun Katriinan kanssa. Ensimmäinen blogitapaamiseni. Tässä toripolliisi-patsaan luona tapasimme ja menimme kauppahalliin munkkikahveille. Aika juoksi kuin siivillä siinä jutellessa. Mehän oltiin jo blogien kautta ihan tuttuja. Tuttavuudesta puuttui enää se varsinainen tapaaminen. Kiitos Katriinalle hauskasta ja syvällisestä tapaamisesta. Näillä iloisilla fiiliksillä jaksan taas pitkään. Voittaako mikään naisten välisiä, luottamuksellisia, hauskoja ja syvällisiä keskusteluja? Enpä nyt keksi tähän hätään..

Toisen ihmisen todellinen kohtaaminen on ehkä tärkeintä tässä elämässämme.

* * * * * * * * *


Edit. illalla: Sillä välin kun me istuimme munkkikahveilla, tapahtui Ruotsissa iloisia asioita, kruununprinsessa Victoria meni vihdoinkin kihloihin Danielinsa kanssa. Onnea säteileville rakastavaisille! Kuninkaalliset häät ovat Tukholmassa kesäkuussa 2010. Pitäisiköhän mennä silloin katsomaan kuninkaallista häähumua..
(Kuva kihlaparista tältä päivältä. Victorialla yllään kihlajaisissaan ihanaa punaista! Ilon ja intohimon väriä. Victoria on tällä hetkellä 31 ja Daniel on 35-vuotias.)

Muutaman tunnin sulattelun jälkeen..

Kate Winslet oli illan kuningatar!! Tällä hetkellä ei taida olla Katen karisman voittanutta. Kate osaa aina olla nöyrän ystävällinen, mutta silti vahva ja tunteellinen.. Kaikkein liikuttavinta oli kun hän kiitospuheessaan luetteli perheensä ja ystävänsä ja etsi vanhempiaan katsomosta. Hän pyysi isäänsä viheltämään, jotta näkisi lavalta vanhempansa. Heti kuului yleisön joukosta terävä vihellys ja Kate vilkutteli isälleen..

Tämä Anne Hathawayn puku oli ehkä illan ihanin. Anne näyttää prinsessalta ja on varsinainen tyyli-ikoni. Oscaria ei vielä irronnut, mutta hän ehtii kyllä vielä olla ehdokkaana monet kerrat. Ja ihan varmasti ehtii vielä pystin saadakin..


Musta on vaikea ja hieman tylsä gaala-asun väri, kuten näimme mm. Angelina Jolien yllä, mutta tämä pariskunta huomattiin gaalassa: Josh Brolin & Diane Lane. Ihailin heidän sulavaa yhdessäoloaan, sekä punaisella matolla että katsomossa. Aikuinen rakastunut pari on aina mieltä sykähdyttävä näky. Diane Lane kuuluu suosikkinaisnäyttelijöihini, siksi hänet bongasin heti..

Kiinnitin huomiota siihen, että moni tuli Oscargaalaan yksin, tai ainakaan puolisko ei ollut näkyvillä. Esim. Natalie Portman, Jessica Biel, Marisa Tomei ja jopa Reese Witherspoon, missä oli Reesen Jake Gyllenhaal? Sen sijaan Sarah Jessica Parker olisi aina tyylikkäämpi ilman pökkelöä miestään, Matthew Broderickia. Anteeksi, tämä jääköön ainoaksi ilkeäksi kommentikseni.

Ja miksi 16-vuotiaasta Miley Cyrusista meuhkataan niin paljon? Hänestä on luotu lähes imperiumi. Mielestäni vähän turhaan. Onhan hän ikäisekseen lahjakas tyttö, mutta että hän saa Oscargaalassa niin paljon huomiota, on mielestäni jo ihan liioittelua. Hänen pukunsakin jakoi mielipiteet. En tykännyt minä ainakaan. Kuvassa yllä.

Tässä vielä mielipiteet jakanut puku: Sarah Jessica oli kuin suoraan Sinkkuelämää-elokuvasta. Vintagepuvussa oli toisten mielestä liikaa kaikkea aikuiselle naiselle. Mietin minäkin tarvisiko yli nelikymppisen naisen enää niin kovasti haluta näyttää kermakakkumorsiamelta.. Alla sitten samaa tyyliä, eri värillä ja ranskalaisen naisen yllä:

Viime vuoden pääosapystin voittaneen Marion Cotillardin hillittyä, mutta seksikästä tyyliä.

Tässä jutussa en käsittele nyt lainkaan voittajaelokuvia. Niistä sitten aina omassa jutussaan.. Kovasti täytyy elokuvateatterin lippuluukulla vierailla. Pitäisiköhän ostaa sarjalippu..

Oscarsatoa, pukuloistoa

Oscar parhaasta naissivuostasta meni Penélope Cruzille, elokuvasta Vicky Cristina Barcelona! (Kuva Iltasanomista). Hienoa! Tätä toivoin Penélopelle! Mutta missä oli Javier Bardem?

Kate Winslet hopeanharmaassa vanhanajan glamouria hehkuvassa puvussaan, kampauksessaan ja koruissaan.. Ja pääosapysti tuli tunteelliselle Katelle, ihana juttu!

Valvoin koko yön Oscareita katsoen. Nukuin puoli tuntia ennen gaalaa. Nyt lähden pian unten maille, kunhan saan lapset lähtemään kouluun.

Tässä muutama huomio gaalasta. Kuvamateriaali on vielä punaiselta matolta. Laitan myöhemmin kuvia voittajista palkintoineen.


Hugh Jackman juonsi gaalan upeasti, laulaen, tanssien, ja olemalla kerrassaan aseistariisuvan hurmaava! Paras juontaja ikinä!! Kannattaa katsoa koostelähetys jo hänenkin vuokseen.

Ja tässä tärkeimmät palkinnot jakojärjestyksessä:

* Paras naissivuosa: Penélope Cruz, Vicky Cristina Barcelona
* Paras alkuperäiskäsikirjoitus: Milk
* Paras sovitettu käsikirjoitus: Slumdog Millionaire
* Paras animaatio: Wall-E
* Paras lavastus: Benjamin Buttonin uskomaton elämä
* Paras puvustus: The Duchess
* Paras maskeeraus: Benjamin Buttonin uskomaton elämä
* Paras kuvaus: Slumdog Millionaire
* Paras miessivuosa: Heath Ledger, The Dark Knight
* Paras ohjaus: Danny Boyle, Slumdog Millionaire
* Paras naispääosa: Kate Winslet, The Reader
* Paras miespääosa: Sean Penn, Milk
* Paras elokuva: Slumdog Millionaire

Hienoja hetkiä, hienoja puheita. Pyyhin kyyneleitä usein, varsinkin kaikkien näyttelijöiden saadessa pystinsä. Myöhemmin lisää mietteitä. Ja nyt laitan lapsille aamupalaa. Sitten toivon mukaan pienille unille..

Illan torkku, varhaisaamun virkku: Oscareita tässä odottelen

Etsiskelin tähän Oscarhuumaan hauskoja ja kauniita kuvia menneiltä vuosilta. Nautitaan näistä. Ja huomenna julkaisen sitten niitä uusia, voittajien kuvia. Ja tietenkin ihania gaala-asuja!
Kuvassa yllä hauska kuva Dustin Hoffmannista ja Clint Eastwoodista.

Daniel Day-Lewisin ikimuistoinen kumarrus Helen Mirrenille,viime vuonna, jolloin Daniel sai miespääosapystin There Will Be Blood-elokuvasta.

Vuonna 2003 palkittiin Nicole Kidman Tunnit-elokuvasta ja Adrien Brody Pianisti-elokuvasta.

Vuonna 1954 Audrey Hepburn palkittiin osastaan elokuvassa Loma Roomassa.

Hilary Swank palkittiin pääosapystillä vuonna 2000 elokuvasta Boys Don't Cry, joka on yhä mielestäni yksi koskettavimpia ja karmeimpia elokuvia mitä olen nähnyt. Swankin rooli on jäänyt mieleen yhtenä elokuvahistorian parhaimmista rooleista. Sen jälkeen olen fanittanut Hilarya!

Ja jos joku osaa olla ILMESTYS punaisella matolla, niin se on Penélope ! Tämä roosan värinen höyhenluomus sai monet haukkomaan henkeään!

Oscargaala on naiskauneuden ilotulitusjuhlaa! Oscargaalassa ei kukaan ole 'köyhä eikä kipee'. Pitää osallistua nyt itsekin tähän humuun täältä kaukaa pohjolasta, ja unohtaa hetkeksi omat ongelmansa.. Kyllä ne sieltä sitten taas esiin varhain maanantaiaamuna pomppaavat, kun väsyttää ja kukkaro ammottaa tyhjyyttään eikä ole työpaikkaa mihin mennä jne..

Laskiaispullia aion mussuttaa gaalaa katsoessani, joten takaan pullien syömisellä myös sen, etten ikinä mahtuisi mihinkään noista jumalallisista iltapuvuista. ;D ;D

SUNNUNTAIKLASSIKKO - KAIKKIEN AIKOJEN INHOKKI

Tämän viikon sunnuntaiklassikon teemana oli inhokki. Olipas vaikeaa, sillä monta kipaletta tuli mieleen mm. kultaiselta 80-luvulta, mutta en tiedä ovatko ne klassikoita, inhokkejani kylläkin. Laitetaan tähän nyt se ehkä kaikkein karmein.. Mutta eihän tätä pidä vakavasti ottaa.. Näpsäkkä tyttö, joka tykkäsi esitellä itseään. Mitähän Sabrina tekee nykyään.. Laulaakohan vielä.. No, annetaan hänen tässä nyt laulaa. Ja uiskennella. Ja nostella valkoista bikinin yläosaansa, joka meinaa koko ajan valahtaa.. Viimeisen kerran, koska on inhokki. Toivottavasti eivät radiossa soita tätä koskaan..



Ensi viikolla laitan sen Kaikkien aikojen rakkauslaulun, koska se jäi minulta viime viikolla väliin.

Oscareita odotellessa

Kuvassa Doubt-elokuvan Meryl Streep ja ohjaaja John Patrick Shanley.

Annie Leibowiz kuvasi Vanity Fair-lehteen tämän vuoden Golden Globe- ja Oscarehdokkaina olleiden elokuvien päänäyttelijät ohjaajineen. Kuvista tuli, jälleen kerran, Annien tapaan, vaikuttavia ja veistoksellisia. Katsellaan näitä kun odotellaan sunnuntain ja maanantain välistä yötä. Kuinka moni teistä aikoo valvoa Oscarit? Minä ainakin, sillä nyt kun en ole työssä, minulla on tähän mahdollisuus..

The Wrestler-elokuvan ohjaaja Darren Aronofsky ja pääosan Mickey Rourke.


The Dark Knight-elokuvan ohjaaja Christopher Nolan ja Heath Ledger. Milloinkahan tämä kuva on otettu, jäin miettimään..


Revolutionary Roadin ohjaaja Sam Mendes ja pääosan Kate Winslet. Kuvasta henkii se, että he ovat oikea aviopari.

Ja vielä kaksi upeaa kuva:

Vicky Cristina Barcelonan Penélope Cruz ja Woody Allen.


Australia-elokuvan pääosan Nicole Kidman ja ohjaaja Baz Luhrmann.

(Thank You Vanity Fair and Annie Leibowiz)

Perjantai: karkkipäivä ja muuta huttua

Kuvituksena tämän päivän juttuun laitan tämän valokuvaaja Man Rayn näkemyksen taitelija Dora Maarista, joka tunnettiin myös Pablo Picasson muusana ja elämänkumppanina.

Olen vähän pää tyhjänä. Olen nukkunut tosi huonosti viime aikoina. Huolehdin monenlaisista asioista.. Raha-asiat huolettavat, yhtäkkiä ilmestynyt kummallinen ihottuma huolestuttaa, syöminen ja keho mietityttää, sillä paino ei putoa. Minulla ei ole jano koskaan, joten en juo paljonkaan vuorokauden aikana. Tiedän, että pitäisi juoda, mutta en vai saa juoduksi, en edes litraa päivässä. Aineenvaihdunta on niin hidasta, varmaan juomattomuudenkin vuoksi.


Viikko sitten kävin katsomassa Australia-elokuvan. Se oli niin voimakas kokemus, etten ole viikkoon katsonut mitään elokuvaa. Vain tv-sarjoja. Sain vihdoin uuden LIV-kanavankin näkymään kun tein kanavahaun kahdesti, ensimmäisellä kerralla se ei tullut näkyviin. No se kanava osoittautui ihan hutuksi; siinä muutama ohjelma vuorottelee muutaman tunnin välein, aina samalla otsikolla.. Olen nyt katsonut ohjelmaa, jossa brittiläinen malli shoppailee Euroopassa. Hän osti 250 euron pikkutopin, joka oli hänen mielestään huippuhalpa! Olen katsonut kun amerikkalainen nainen paistoi paksuja lettuja, joihin hän laittoi persikan paloja. Olen katsonut kun amerikkalainen nuoripari sisustaa ja remppaa kotiaan. Ja kaikkein pahin on ohjelma, jonka otsikko saa minut lähes oksentamaan ällötyksestä: Miten löytää kunnon mies. Siis haloo, elämme 2000-luvulla! Voi surku mitä soopaa meille syötetään katsottavaksi.


Ainoa mitä Liviltä viitsii katsoa on Ellen DeGeneresin Show, mutta sekin on muuttunut vähän liian railakkaaksi, yleisöä huudatetaan melkein Huuman tapaan. Mutta Ellen on ihana viisikymppinen, raikas, huumorintajuinen, empaattinen ja letkeä. Mutkaton luonnonlapsi. Aina tennarit jalassa.

Tässä samalla juttua kirjoittaessa syön lakupussia. Uusia lakupaloja, joiden täytteenä on Cafe Lattea, suklaata ja Jätskijälkkäriä. Varsinkin kahvinmakuinen laku on aivan ihanaa. Pussien kyljessä on nykyään kalorimäärät: 25 gramman annoksessa on 95 kilokaloria. Mutta entäs kun minä syön kuitenkin koko pussin! Ja pussi painaa 225 g. En viitsi edes laskea.

Musiikki vie mukanaan

Viime sunnuntain klassikkona esittelin Chrissie Hyndeä ja Pretendersiä. Kirjastosta lainasin heti seuraavana päivänä bändin Greatest hits-levyn. Hyvä levy. Hyvä kuunnella kirjaa lukiessa. Hyvää musiikkia siivotessa. Tunnelmointia, vähän reggaesaundeja, 60-luvun henkeä.. Hyvä paketti. Chrissien ääni on ihana. Varsinkin tämä sykähdyttää.


Päivän kissakuva; kissan pitää usein tarkkailla maailmaa vähän korkeammalta kuin muut, esim. nojatuolin reunalta, korkeimmalta kohdalta. Siitä näkee uloskin, ikkunasta.

Toiset ovat Piristäjiä

On aina mukava seurata kun kissa peseytyy. Se on niin tarkkaa touhua, ja mm. syönnin jälkeen se pesee tassulla kasvojaan vaikka kuinka kauan.

Yritän väsymyksessäni (valvoin taas yöllä) imeä piristystä muista ihmisistä. Aamutv:ssä vieraili ihana ja eloisa runoilija-kirjailija Heli Laaksonen. Oikeastaan en muista mitä hän puhui, mutta ulkoinen olemus hänessä oli niin piristävä, että itsekin hetkeksi tulin ihan pirteäksi. Hän puhui jotain yhteistyöstään toisen aika pirteän ihmisen, Lauri Tähkän, kanssa.

Aina silloin tällöin innostun jonkun kirjoittajan tekstistä, tällä kertaa kirjailija Anja Erämaja sykähdytti kolumnillaan Motiivi-lehdessä (nro 2/09), joka on JHL-liiton oma lehti.


Kolumni sykähdytti hauskalla arkielämän kuvauksella, otsikolla: Kun on tämä elämä. Juttu käsittelee nykyelämän tilantarvetta, perhekokoja, pieniä kerrostalovarastoja ja ahtaita asuinneliöitämme.. Näin Anja Erämaja kirjoittaa:

' Meillä on 72 'kompaktia kaupunkineliötä', niin kuin rakennuttajan esite mainosti. Kyllä tähän neljä henkeä pitäisi mahtua. Mutta kun on tämä elämä, ja se ei ole kompaktia, se on vyöryä ja järistystä, tavaraliikennettä sisään ja ulos, varsinkin sisään. '

*********

Olen itsekin viime aikoina miettinyt miten saisin elämään järjestystä. Olenko siivousautomaatti, joka kerää vaatteita ja roinaa lasten perässä kävellen. En ole! Siksi meillä on usein myös niitä Erämajan mainostamia kasoja ja vyöryjä. Unelmoin isosta kodista, hyvistä säilytystiloista, pienestä ylellisyydestä, joka helpottaisi arkea. Saisinpa tietokonepöydän ja hyvän työtuolin, ja saisinpa ne vielä mahtumaankin johonkin...

Meidänkin kerrostalon kellarivarastokoppi on niin pieni, ettei sinne mahdu minkäänlaisia huonekaluja. Aina on myytävä jotain pois jos haluaa vaikka luopua hetkeksi jostain tavarasta. Harmittaa vieläkin monet halvalla myymäni kalusteet, sängyt ja lipastot. Olisipa ollut niillekin vain hetkeksi tila, jossa niitä säilyttää. Varastokoppiimme mahtuu tällä hetkellä vain tavaraa säkeissä, joulukuusi, mehumaija ja pari laatikkoa. Lasten suksetkin siellä jossain ovat, mutta en jaksa lähteä penkomaan.. Jospa ensi talvena sitten.. Siirrän aina kellariin menoa, sillä tulen sieltä aina masentuneena pois; mitään etsimääni ei löytynyt.

No, pirteyttä päiväänne, edes jollain keinoin. Pakkasta ulkona on taas -23 astetta. Eihän tuonne kiire ole. Kaupassa on pakko käydä jossain vaiheessa.

Piristysideaa sain myös Sutkautuksia-blogin Elisalta, joka oli käyttänyt eilen väriterapiaa; pinkkiä kynsilakkaa ja värikkäitä vaatteita. Kokeilen sitäkin ehkä tänään. Rohtuneisiin huuliin voisin sipaista huulipunaa. Mutta kyllähän se vähän hupaisalta näyttää kun laahustaa yöpuvussa ja tukka sutturalla täällä kotioloissa, mutta huulet ovat rehellisen punaiset! Jos ei muuta niin saahan siitä rehevät naurut kun peiliin sattuu vilkaisemaan ;D

Ilon tunteita

Olen usein maininnut 12-vuotiaasta tyttärestäni, joka harrastaa uintia. Kuvia en ole hänestä ihmeemmin laittanut, mutta tässä olisi kuvasta otettu kuva, jossa hän 2-vuotiaana pulikoi kylpylässä..

Tänään saimme ilouutisia: hän pääsee ensi syksynä aloittamaan urheilupainoitteisen yläasteen, johon oli tiukat liikunalliset hakutestit kaksi viikkoa sitten. Hakupapereihin piti tarkasti täyttää kouluarvosanat ja uintikisojen parhaat tulosajat.

Niitä papereita täyttäessäni ajattelin, ettei minun nuoruudessani ollut mitään tällaista.. Sitä vain ala-asteelta siirryttiin yläasteelle. Minä olin 12-vuotiaana ihan huoleton, en harrastanut erityisemmin mitään, hengailin kavereiden kanssa ja olin aika vaikea teini-ikäinen..

Mutta palaan vielä tyttäreeni: hän syntyi pienenä keskosena (Pääsiäisenä -96) ja vietti elämänsä ensimmäisen kuukauden keskolassa. Mutta heti kun hän alkoi vahvistua, kehitys olikin huimaa. Saimme aloittaa vauvauinnin viiden kuukauden iässä. Siitä lähtien hän onkin sitten sukeltanut ja uinut eli pian 13 vuoden ajan.

Pitää vielä todeta, että tytär on isäänsä tullut. Me vanhemmat ollaan ylpeitä ja onnellisia tästä lapsesta. Muutenkin, vaikkei näitä 'saavutuksia' olisikaan.

Päivän naurut varanimistä ;D

Kuvassa eilen leivotut sämpylät. Kynttilä paloi lähes koko päivän eilen pöydässä. Tuntuu, että kovalla pakkasella pitää olla elävää tulta esillä. Haaveilen aina asuvani talossa, jossa olisi takka! Kynttilän muodossa saan edes vähän sytytellä jotain palamaan..

Tänä aamuna olen nauranut näille facebookissa kiertäville Varanimille: Ensin nauroin ystäväni varanimille, ja tässä tulevat omani. Miettikää tekin minkä nimisiä olisitte, kiva olisi jos julkaisisittekin niitä, mutta tämä ei ole mikään haaste, se on vain poimittu facebookista.

Tässä tulevat omat Varanimeni:

1. Leffastaranimeni: Linda Duello (= isovanhemman nimi isän puolelta+lempikarkkini)

2. Agenttinimeni: Maarit Meritulli (= toinen etunimeni+kadun nimi missä asun, mukaeltuna)

3. Tangonimeni: Maarit Järvinen (= toinen etunimeni+äidin tyttönimi)

4. Räpnimeni: etunimen ensimmäinen kirjain + sukunimen 3-5 ensimmäistä kirjainta)
(Sitä en nyt laita tähän, mutta ihan hauska sekin).


Ai, olisin kyllä aivan ihana elokuvatähti jos nimeni olisi Linda Duello. Kävelisin sulavasti tummat lainehtivat hiukset hulmuten ja huuleni olisivat aina punaiset.. Ehkä kuten Ava Gardner kuvassa yllä..

Kylmää ja kaunista

Pakkasta -21 astetta. Kaunista on, mutta niin purevan kylmää. Kipaisin kauppaan hakemaan sekä kaalilaatikko- että pinaattikeittoainekset. Painavan kauppakassin kanssa pyörähdin kuitenkin torinrantaan kuvaamaan näitä aittoja. Kesällä tälläkin rantakujalla on niin erilainen meininki. Nyt tunnelma oli lähes aavemainen keskellä päivää, utuinen pakkassää ei antanut auringon paistaa, vaikka se kovasti sitä yrittikin..

Aittojen toisella puolella avautuu meri, joka on nyt niin kovasti jäässä. Teatteritalo ja tämä laiva ovat kuin toisesta maailmasta..

Nyt rupean kotitöihin; sämpylätaikina kohoamaan ja kaalilaatikko (soijarouheella korvaan taas jauhelihan, eikä kyllästytä vieläkään!) uuniin muhimaan. Pinaattikeittoa lapsille sitten iltapäivällä. Usein on tehtävä kahta eri ruokaa, lapset ovat niin ennakkoluuloisia soijaa ja lihatonta ruokavaliota kohtaan. Mistähän sekin kumpuaa.. Lapset ovat kaavoihin kangistuneita ja jos heille on syötetty liharuokaa suunnilleen puolivuotiaasta lähtien niin eiväthän he oikein osaa muuta ajatellakaan. Kaikki tapahtuu pikkuhiljaa..

Kanava ei näy ja juusto maistuu

Tämän päivän kävelyllä otettu kuva yllä, vielä on talvi, kevyttä pakkaslunta satoi, aurinko ei jaksanut näyttäytyä.

Ystävänpäivänä piti alkaa näkyä uusi LIV-kanava. Ei näy meillä. Näkyykö teillä? Tv:ssä mainostettiin, että kanava näkyy kanavapaikalla 8. Pitääkö se hakea siihen erikseen? Minä olen vain katsonut, ettei se ole siihen itsestään ainakaan tullut. LIV:llä tulisi mm. yksi suosikkikeskusteluohjelmani; Ellen DeGeneres Show. Sitä haluaisin seurata. Lehdessä luki, että LIV-kanava näkyy noin 1,5 miljoonassa suomalaiskodissa. Miksei meillä, vaikka ollaan normaalisti kaapelitaloudessa.. Kertokaa viisaammat.


Uusimmassa MeNaiset-lehdessä oli ihastuttavalla kuvituksella juttua eri maiden teekulttuureista. Tein englantilaisia Skonsseja ohjeen mukaan. Kaupasta hain varta vasten tätä teehetkiherkuttelua varten aprikoosihillon ja tuon kuvassa olevan purkin Ricotta-juustoa.

En ole koskaan ostanut Ricotta-juustoa, olin ihan myyty samantien kun maistoin sitä. Kannessa lukee, että se on maitoherasta keittämällä valmistettu juusto. Rasvaprosentti on 10 eli ei paha. Ricottajuusto yhdistettynä aprikoosihillon ja skonssien kanssa oli niin täydellinen yhdistelmä, että huokailin ääneen sitä makuelämystä. Suosittelen. Juusto ei maistu paljon miltään, mutta sen koostumus on pehmeä, lähes kermainen. Tätä juustoa on tästä lähtien lähes aina jääkaapissani!!

SUNNUNTAIKLASSIKKO

The Pretenders tuli 80-luvun alussa tunnetuksi räväkästä laulajastaan, Chrissie Hyndesta, ja letkeästä saundista, jossa oli sanomaa. Amerikkalainen Chrissie jatkoi myöhemmin soolouralla ja on omistautunut mm. vahvasti eläinten oikeuksien puolestapuhujana, on näkyvästi mukana PETA:ssa (People for the Ethical Treatment of Animals). 57-vuotias Chrissie on kahden lapsen äiti ja asuu nykyään Lontoossa.
Olen aina ihaillut Chrissien lauluääntä ja tapaa laulaa..
(Lisäys sunnuntaiaamuna: tämän päivän teemana olisi ollut 'paras rakkauslaulu', mutta se tieto on mennyt minulta kokonaan ohi, joten rakkauslaulua tulee ensi kerralla, ehkä, jos muistan..)

Ystäviä ajatellen..

Tänään.. ajattelen oikeasti ystäviäni. Ajattelen heitäkin, jotka eivät enää ole ystäviäni. Heitä, jotka ovat jääneet taakseni, jättäytyivät elämäntilanteiden muuttuessa takavasemmalle, jotka itse halusin jättää taka-alalle.
Mutta eniten ajattelen heitä, jotka ovat lähellä, vaikka ovat joskus kaukana.

Sain tänään tekstiviestin, jonka viesti kiteytti hyvin kaiken:

Ystävien kesken ajalla ja paikalla ei ole merkitystä. Yhdessä koettu on kuin aarrearkku, josta yhä uudelleen voi ammentaa voimia ja iloa.

***********************************

Päässäni soi nyt Egotripin hieno Matkustaja-laulu. Laitan sen tähän videona teille. Kannattaa kuunnella sen hienoa sanoitusta.

Ystävältä sain eilen maukkaita sydämenmuotoisia pipareita, nuo kuvassa olevat..

Ystävänpäivää Ystävät !!

Laitan tähän nyt jo näin Ystävänpäivän aattona teille kaikille lukijoille iloisen punaiset Ystävänpäivän toivotukset Marilynin kuvan kera! Olette minulle tärkeitä, ihania ja verrattomia, ihan kaikki!

Tänä iltana juhlin yhden ystäväni kanssa. Lapset ovat pois kotoa, joten täällä kotona on ilo järjestää pienimuotoiset pippalot; viiniä, salaattia, kakkua, kynttilöitä palamaan ! ! Huomenna laitan lisää Ystävänpäivän teemaan liittyviä kuvia ja juttua.. Kun tulihan niitä korttejakin, vaikka olin itse vähän huono tänä vuonna korttien lähettämisessä..

Monta hyvää syytä katsoa Australia

... Yksi tärkeimmistä syistä on yllä oleva poika; elokuvan henki ja sielu; puoliverinen poika, jolla toisen maailmansodan aikaisessa Australiassa ei ole ihmisarvoa. Hän on puoliksi aboriginaali, puoliksi valkoinen. Näitä puoliverisiä lapsia pyrittiin erottamaan usein alkuperäiskansaa edustavasta äidistään, jotta näistä puoliverisistä lapsista tulisi 'oikeita' kansalaisia. Äidit ja lapset saivat paeta henkensä edestä, he piileskelivät usein koko ikänsä..

Tärkeässä roolissa on myös tämä pojan isoisä, joka seuraa koko ajan sivusta, ja puuttuukin välillä epäoikeudenmukaisuuksiin. Hänenkin kohtalonsa koskettaa.

Australialaisohjaaja Baz Luhrmann on löytänyt elokuvaansa valovoimaisten tähtien, Nicole Kidmanin ja Hugh Jackmanin, lisäksi upeita luonnonlahjakkuuksia, kuten vuonna -96 syntyneen Brandon Waltersin, puoliverisen Nullah-pojan esittäjän, jonka ohjaaja löysi elokuvaan kuulemma uima-altaalta polskimasta.


Elokuvateatterin katsomon penkkirivi kirjaimellisesti tärisi kun elokuvan tuhatpäistä karjaa ajettiin pitkin Australian erämaita. Valtavan hevoslauman laukkaaminen sai haukkomaan henkeä.. Hieno tunnelma. En ole kai koskaan katsonut noin vanhanaikaista tunnelmaa saavuttanutta nykyelokuvaa. Tätä elokuvaa ei olisi kannattanut jättää dvd:ltä katsottavaksi. Kuvaus ja maisemat ovat suorastaan henkeäsalpaavia!

Pääparin rakkaus on suurta ja ikuista. Hienostolady ja karjanajaja löytävät toisensa. Kumpaakin rakkaus muuttaa, heistä tulee yhdessä parempia ihmisiä ja vastuullisia aikuisia.

Hyvää elokuvassa on myös se, että se ottaa kantaa ja kertoo faktoja. Kuinka moni meistä täällä pohjan perukoilla tietää Australian alkuperäiskansan elinoloista ja pitkään jatkuneesta sorrosta. Itse olen kuullut jotain, katsonut dokumentteja, mutta tämä elokuva kertoo yhtä paljon (ellei enemmänkin) kuin lehtileikkeet ja dokumentit. Se kertoo tunteen keinoin tarinan. Kaunis elokuva.


Ja entäs tämä Hugh Jackman sitten!! Hän juontaa Oscargaalan reilun viikon kuluttua! Parralla vai ilman, se nähdään sitten! Hughista oma juttu myöhemmin! Kyllä häntä kannattaa käydä katsomassa valtavalla valkokankaalla, hän suorastaan pursuaa energiaa ja tunteellisuutta ;D

Australia-elokuvan upeat sivut tässä.

Muutama sananen nähdyistä elokuvista

Tätä elokuvaa etsiskelin pitkään ja kirjastostahan se löytyi.. Ranskalainen ohjaaja Laurent Cantent ohjasi Haitilla tämän Kohti etelää-elokuvan, joka kuvaa tarkalla silmällä keski-ikäisten naisten Haitin valloitusta 1970-luvulla. Silloin ei vielä käytetty sanaa seksiturismi, mutta sitähän se oli..

Elokuva panostaa näyttelijöihin; Charlotte Rampling, joka aina valitsee rohkeita ja erikoisia rooleja, loistaa tässäkin hillittynä, mutta vahvana naisena. Elokuvan kaikki naiset ovat jollain lailla rikkinäisiä ja he hakevat paratiisisaarelta jotain mitä kotona ei ole..

Surumielinen elokuva lipuu läpi keinuvan musiikin kera, meri kohisee korvissa koko ajan.. Mutta elämä ei ole paratiisissa elämistä eikä Haitikaan osoittaudu paratiisiksi. Siellä ihmishenki ei ole minkään hintainen...

Venetsian elokuvajuhlilla palkittu elokuva, mitä hieman ihmettelen. Sen kuvaus ja ohjaustyyli on lähes dokumentaarinen.. Petyin vähän, mutten näyttelijöihin.

Traileri tässä.


Katsoin myös ikisuosikkini Piukat paikat - Some Like it Hot vuodelta -59. Harvoin näkee niin nokkelaa ja luovaa näyttelemistä kuin on Jack Lemmonilla ja Tony Curtisilla näissä Daphnen ja Josephinen rooleissa. Billy Wilder aiheutti 50-luvun lopulla kohun ohjatessaan tämän elokuvan; sen esitys uhattiin kieltää monissa osavaltioissa sen häilyväisen seksuaalisuuden vuoksi ! Siinähän nämä kaksi miestä esittävät naisia ja roolit menevät välillä ihan sekaisin, joten elokuvan sanottiin viittaavaan liikaa homoseksuaalisuuteen. Marilynkin on hyvä roolissaan, mutta jää kyllä Lemmonin ja Curtisin varjoon tässä hauskassa ja koskettavassa komediassa, joka on varmasti yksi parhaimpia koskaan tehtyjä komedioita!

Kohtaus elokuvasta tässä.