Hachiko-koiran tarina on tunteisiin vetoava, ja tosi.
Lasse Hallströmin ohjaama elokuva antaa rauhallisuudellaan tilaa ajatella koskettavaa tositarinaa Hachi-koirasta ja isännästä, joka kuoli yllättäen ja liian varhain. Hachi-koira odotti isäntäänsä juna-asemalla peräti 9 vuoden ajan.
Täältä voi lukea tarkemmin vuosina 1923-1935 eläneen Hachikon tarinan.
Oikea Hachiko kuvassa alla:
*
Richard Gereltä osasuoritus Hachin isäntänä on lempeä ja sympaattinen. Voisipa ihan sanoa, että Gere on tullut ikääntyessään karismaattisemmaksi ja luonnollisemmaksi kuin mitä hän oli nuorempana..
*
Hachiko-elokuva on jokaisen eläinrakkaan ihmisen elokuva. Se sopii myös niille lapsille, jotka jaksavat katsoa aikuisista kertovaa, hieman hidastempoista elokuvaa.
Koiralla on elokuvassa kuitenkin se suurin rooli. Siinä ohjaaja Hallström onnistuu parhaiten.
Ja se koiran uskollisuus, siinä on jotain suurta mystiikkaa ja myyttisyyttä.
Traileri löytyy sivupalkista.
*
Ps. Olen lisännyt trailerit kaikkiin sivupalkin elokuvakuviin.
13 kommenttia:
Tuo onkin ihana tunteisiin vetoava elokuva.Kauniin surullinen.
Ensin en muistanut tuota elokuvaa mutta sitten muistinkin nähneeni sen keväällä.
Jael, sanoisin myös, että kauniin surullinen, hyvin haikea elokuva. Sellainen, jota me kaikki aina välillä tarvitaan.
Olen käynyt Tokiossa Hachiko-patsaan juurella. Tarina on liikuttava, ja siksi en aiokaan sitä katsoa...jo ajatuskin sai kyyneleet silmiin, höpsö kun olen :)
Anonyymi, luin juuri, että patsaita olisi kolme, eri kaupungeissa. Hachiko on suuri kuuluisuus, varsinkin Japanissa! Ihanaa, että olet nähnyt patsaan.
Mutta uskon, että voisit katsoa elokuvankin, se nimittäin ei ole lohduton. Se on haikea ja surumielinen, mutta silti jotenkin lohdullinen. Hyvin kaunis kertomus. Jää mieliin.
Gere on aina ollut karismaattinen ;)
Katsoin muutama viikko sitten..
Tykkäsin..
koirat vetoavat aina minuun..
Hannele, no juu on, mutta nyt vielä vähän karismaattisempi.
Hanne, kyllähän tästä tarinasta tykkää, hyvin vetoava.
Kiva kun katsoit tämän :) minusta se oli niin suloinen ja haikea, niin kuin monet koiraelokuvat. Minä en ole Gerestä paljoa tykännyt aikaisemmin, mutta tässä hän oli ihan symppis kontatessaan koiranpennun kanssa pitkin pihaa :)
Gerestä täysin samaa mieltä: Paranee ikääntyessään.
Minä olen niin koiraihminen, etten voisi katsoa tuota filmiä. Klikkasin 'täältä' ja luin koiran tarinan ja itkin. Koirat ovat uskollisia ylitse kuolemankin, vaikka monet ihmiset ovat niille pahoja. Ihminen ei ole ansainnut koiran uskollisuutta ja luotettavuutta.
Kukaan ei ole kuin koira...yhtä pyyteetön.
Päivi, samaa mieltä sekä Gerestä että elokuvasta. Onneksi elokuvasta ei oltu tehty liian traagista vaan se oli pääpiirteittäin haikean suloinen, vaikka suruakin oli.
Leena, toisaalta tätä ei kannattaisi jättää katsomattakaan.. Hieno tarina.
Mietin kukahan tuon Wikipedian tarinan on kirjoittanut kun se vilisi niin kamalasti kirjoitusvirheitä, mutta tulihan siitä Hachikon tarina kuitenkin selväksi.
Minä tässä olen empinyt tämän leffan kanssa, ajattelen etten koiraihmisenä kestä sitä itkua mikä tästä tulee, Marley & Me kun oli ihan liikaa minulle..kuulostaa kyllä ihanalta!
En ole minäkään nähnyt tätä elokuvaa. Uskaltaisikohan? Jos varaisi tonneittain nessu-paketteja viereensä ;)
Mikaela, kyllä sen kestää. On niin kaunis tarina. Se uskollisuus saa kyllä purskahtamaan itkuun, tulee huoli ja kaikenlaisia tunteita. Sitten tulee halu saada tietoa, ja on mentävä googlettamaan tietoa tästä ihmeellisestä koirasta.
Krisu, katsokaa poikien ja koiran kanssa, suosittelen lämpimästi. Tarina tulee lähelle ihmisen syvintä. Ja nenäliinapaketin kanssa..
Lähetä kommentti