torstai 3. helmikuuta 2011

When You're Strange -dokumentti

Jim Morrison 
When You're Strange-dokumentissa, jossa kertojaäänenä
Johnny Depp luo oman hienon tunnelmansa.
Näen yhtäläisyyksiä Morrisonissa ja Deppissä, mielestäni heidän äänensäkin ovat hieman samanlaiset.

Palkitun, ylistetyn, rehellisenoloisen, vähän karunkin dokumentin on ohjannut ja käsikirjoittanut
 amerikkalainen Tom DiCillo. Hän on luonut teoksen, joka on hypnoottinen ja haikea, ihan kuin Jim Morrisonin tarinakin. Ohjaaja on yhdistänyt rohkeasti myös dokumentaarista kuvaa ja radiouutisia Morrisonin kuolemasta: aivan kuin Morrison itse kuuntelisi autolla ajaessaan kuolinuutistaan (kuva yllä). Se hämmentää, mutta on loistava idea!

The Doorsin jäsenet - John Densmore ja Robby Krieger ovat antaneet dokumenttielokuvalle siunauksensa ja osallistuneet itsekin dokumentin tekoon ohjaajan kanssa.Kaikki The Doorsissa keskittyi kuitenkin Jim Morrisonin persoonan ja itsetuhoisen elämän ympärille.

Jim Morrison oli aluksi lähes jumalhahmo, kuvassa hänen hiuksiaan kosketellaan ja revitään. Hän liikkui usein yleisön joukossa. Sanottiin, että hän janosi yleisön hyväksyntää ja rakkautta.
Samanaikaisesti elokuva antaa rehellisen kuvan rankasti juopottelevasta, kaikenlaisia huumeita käyttävästä miehestä, jonka persoona muuttui aineiden johdosta täysin. Hänestä tuli nopeasti sulkeutunut, aggressiivinen, vihainen ja ailahtelevainen nuori mies. Lopussa yleisö tuli katsomaan hänen riehumistaan lavalla, eikä The Doorsin musiikilla enää ollut merkitystä.
*
Johnny Deppin hieman tasapaksu, lakoninen kertojaääni on täydellinen tähän elokuvaan. Hänen äänensä edustaa Jim Morrisonia.
Itselleni jää elokuvan loputtua ristiriitainen mieli: elokuva on mestariteos, täydellinen dokumenttielokuva, mutta se jättää mielen niin surulliseksi.
Elokuvassa on paljon ennennäkemätöntä kuva- ja videomateriaalia.
Onneksi ostin itselleni tämän elokuvan, katson sen joku kertaa taas uudestaan.
*
Eikä siitä pääse mihinkään, että The Doors teki upeaa musiikkia, ja Jim Morrison kirjoitti sykähdyttäviä runoja sävellyksiin.
Hän kuoli 27-vuotiaana. Eihän se ole ikä eikä mikään! Dokumentti näyttää kyllä sen karun polun, jota hän kulkee, kohti omaa kuolemaansa.
Tässä traileri:

12 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Voi, miten haluaisin nähdä tämän. Olen pitkän linjan (jos 20 vuotta on pitkä linja) Doors-fani ja pidän Deppistä.

Tämä oli vain pikakommentti (surffaan kännykällä).

Virpi P. kirjoitti...

Nyt jäi kyllä katsomatta tuo dokumentti. Aikanaan luin sen kirjan Jim - no one here gets out alive. Sanoitukset tekivät vaikutuksen, hän kuulemma oli tarkka ilmaisuistaan. Vieläkään en tiedä, mitä "wallow in the mire" tarkoittaa.

Jael kirjoitti...

Tämän minäkin haluaisin nähdä! Kiitos esittelystä Sooloilija!

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, mistä tämä tulee, milloin?

I'm mad with Morrison!

Merja kirjoitti...

Olen lukenut tuon kirjan josta Katriina mainitsi, ja sen perusteella elokuvan piirtämä kuva Jimistä on melkein 'kevyehkö'. Kirjassa kuvattiin aika rankasti Jimin sekoiluja. Tiedä häntä sitten mikä on oikea totuus..

Mutta hienoa musiikki on, siitä ei voida kiistellä!

Katri kirjoitti...

Hmm, minulta on mennyt ohi sekä tuo kommenteissa mainittu kirja että tämä dokumentti. Kiitos postauksesta! Lähdenpä hieman tutkiskelemaan...

Anonyymi kirjoitti...

Juu, tämä kiinnostaa paljonkin ;O) Kunhan saisi tämän hyppysiinsä, hyllyssä monta leffaa katsomista odottamassa..

Sooloilija kirjoitti...

Lumiomena, kyllä tämä Doors-faneille ihan ehdoton on.

Katriina, onko tuota kirjaa suomennettu? Kiinnostaisi.
Tämä dvd on myynnissä.

Jael, ole hyvä. Halusin ostaa tämän, koska haluan palata siihen usein.

Leena, tämä löytyy kaupoista, ostin Stockalta viime viikolla, hintaan 9,90.

Merja, kirja on sitten varmaan aika rankka, sillä ei tämä elokuvakaan minusta kovin kevyesti käsitellyt Jimiä ja hänen itsetuhoisuuttaan.
Niin hienoja biisejä on bändillä, ihan legendaarisia!

Katri, kannattaa tutkiskella, ja kuten Leenalle tuossa vastasin niin myynnissä löytyy. Samoin nettifirmoissa.

Mikaela, jonossa on minullakin pino elokuvia. Tälle elokuvalle oli juuri oikea hetki eräänä iltana. Suosittelen.

Anonyymi kirjoitti...

Katriinalle: eikös tuossa ole kyse suossa rypemisestä? Siis tietysti HYVIN symbolisesti.
("No time to wallow in the mire" biisista Light my fire, eikö vaan?)


The time to hesitate is through
No time to wallow in the mire
Try now we can only lose
And our love become a funeral pyre

Mää näen tän hyvin vapaasti niin että epäröinnin aika on ohi, turha "rypeä suossa", yritetään - voidaan korkeintaan hävitä ja rakkaudestamme tulee hautarovio.
No joo.
Siis hyvin vapaasti. KOvin roihuava rakkaus kummiskin;-)

Ja elokuvasta sitten: olen ollut soors- ja Morrison -fani kohta 30 vuotta ja olen lukenut varmaan kaiken kÄsiini saamani, tunnen jokaisen laulun, olen lukenut runot, you-tube ei tarjoa enää yhtäkään aiheeseen liitttyvää pätkää jota en olisi nähnyt....mutta tätä elokuvaa en ole vielä "uskaltanut" ostaa vaikka tiedän että minun on se saatava. Sitten kun mulla se on niin katson yksin ja päiväsaikaan. Muuten menee juopotteluksi ja/tai muuten överiksi.

Tuo 27 on kyllä naurettava ikä kuolla. Valitettavasti samaan clubiin kuuluu monta hienoa: Brian Jones, Janis Joplin, Kurt Cobain, Jimi Hendrix...unohdinko jonkun?

Sooloilija kirjoitti...

Piilomajan Violet, kiitti pitkästä ja selventävästä kommentista.

Muistinkin, että olet kovan luokan fani. Toivottavasti uskaltaudut katsomaan tämän mestariteoksen, päivällä, yksinäsi. Ehdottomasti yksinään ja keskeytyksittä.

Kun dokkari loppuu, huokaiset syvään.

Anonyymi kirjoitti...

Toivon ettei kukaan luule että varmuudella osaan "tulkita" esim. tuon edellisen tekstin;-)
Noin olen sen kuitenkin aina ajatellut menevän, voin olla pielessäkin.

Niin ja "soors-fani" en tietysti ole vaikka niin kirjoitin!

Huokaisu tulee, tiedän. Sillä etten uskaltaisi tarkoitin sitä että uskon että tämä on taas sellainen juttu jota ajattelen päiväkausia sitten.

Sooloilija kirjoitti...

Piilomaja, olet syvällisesti tutkinut sanoituksi. Minä en kaikista lauluista kyllä aina ihan ymmärrä hänen sanoituksiaan.

Kyllä tämä jäi moneksi päiväksi mieleen. Ajatus palasi nähtyihin kuviin, meinasin jollekin ruveta puhumaan dokkarista ja sitten muistin, että minähän yksin tämän katsoin, ja vähän elin mukana.