*
Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita
Luen silloin tällöin kirjaani, joka on niin henkilökohtainen tilitys Marilynista itsestään, että lukijana luulen aina hetken ymmärtäväni mitä hän on ajatellut. Tulen usein surulliseksi Marilynin elämänvälähdyksiä lukiessani.
Mietin miten monin eri tavoin hän olisi voinut elää. Hän rakasti New Yorkia ja viihtyi siellä hyvin. Silti hänen täytyi olla Hollywoodissa. Mietin miksi toiset ovat vahvempia irrottautuman kaikesta sellaisesta mikä ei tunnu heille sopivalta. Eikö rahalla saakaan kaikkea, eikö vapauttakaan.
Näen kirjan muistiinpanoista naisen, joka kirjoitti koko ajan muistivihkoja täyteen ajatuksia, runoja, kirjeitä, pohdiskeluja. Se on ihan eri nainen kuin se kuva mikä meille vieläkin yritetään hänestä välittää.
*
Näin hän kirjoitti:
Elämä - kuljetat minua kumpaankin suuntaasi
Riipun jollain lailla pää alaspäin
enimmäkseen, mutta lujana kuin hämähäkinseitti
tuulessa - elän enemmän kylmässä kimmeltävässä
huurteessa.
Mutta helmikoristeisissa säikeissäni on värit, jotka
olen kerran nähnyt maalauksessa - voi elämä,
ne huijasivat sinua.
*
Marilynin kirjailijapuoliso Arthur Miller on sanonut vaimostaan:
'Jäädäkseen henkiin hänen olisi pitänyt olla kyynisempi tai ainakin lähempänä todellisuutta.Sen sijaan hän oli runoilija, joka seisoo kadunkulmassa ja yrittää lausua säkeitään väkijoukolle, joka raastaa vaatteet hänen yltään.'
*
Tulen palaamaan vielä myöhemminkin tähän Välähdyksiä, sirpaleita-teokseen. Huomaan, että yhdellä kertaa ei vin pysty; se on niin runsas, koskettava, ja paikoin ahdistavakin.
.
Täältä löytyy syvällinen arvostelu kirjasta.
7 kommenttia:
Soolis, se, että hänellä ei ollut Audreyn ja Gracen itsetuntoa sanoa 'ei' ja irrottautua siitä, mistä ei pitänyt, johtui Marilynin lapsuudesta. Hänet oli jo varhain alsitettu, raiskattu, opetettu miellyttämään. Hän pelkäsi koko ajan putoavansa ellei miellytä.
Hyvin kuvaava on josssain näistä filmitähtikirjoissa ollut esimerkki, että kun rankka kuvauspäivä oli ohi, Marilynin piti lähteä yökerhoihin riekkumaan huulet märkinä ja törrröllään, vaikka hän ei halunnut, kun Grace ja Audrey sanoivat 'kiitos ei'ja menivät lepäämään ja keräämään voimia seuraavan päivän koitokseen.
Marilynin kohtalossa on jotain, mikä ei jätä rauhaan, ei salli unohtaa...
Miller muuten ulvoi sutena susien joukossa. Ensin hän vahvisti vaimoaan ja sitten hän taas oli vain mies, joka näki Marilynissä sievän blondin ja näytti sen hänelle entistään haurastuttaen vaimoaan, jonka kyllä tiesi herkäksi.
Kiitos linkityksestä!
Leena, kiitos analysoinnista. On totta, että ihmisen lapsuus ja kokemukset vaikuttavat enemmän kuin luulemmekaan.
Milleristä samaa mieltä. Kun googlettelin Milleriä, huomasin, että elipäs hän pitkän elämän, kuoli v. 2005, 89-vuotiaana.
Marilynille olisin niin suonut pitkän elämän, mutta millaista se olisi ollut. Niin vaikea kuvitella.
Minä näen kauhean monessa Marilynin valokuvassa pienen eksyneen pikkutytön. Jotakin siinä katseessa, kun hän ei poseeraa.
"Jos olen tähti, olen sitä siksi, että ihmiset tekivät minusta tähden,” sanoi Marilyn viimeisessä haastattelussaan.
Varmasti totta.
Elisa, niin näen minäkin. Etenkin Välähdyksiä, sirpaleita-teoksen kannessa.
Tuo tähteydestä sanottu on surullista ja totta.
Jumaloimme häntä, mutta halusiko hän olla jumaloinnin kohteena..
Upea tuo ensimmäinen kuva Marilynista & KIIT♥S paljon tästä postauksesta. Munkin mielestä on vaikea kuvitella Marilynille erilaista kohtaloa, kuin mihin hän ajautui.
Saima, oleppa hyvä, kiva kun tykkäsit jutusta.
Marilynista löytyy niin paljon upeita kuvia, juuri sellaisia, joissa hän ei poseeraa.
Nyt vasta huomasin tämän (olimme pääsiäisenä Savossa sukuloimassa ja moni hieno blogipostaus meni ohi...). Haluaisin kovasti lukea mainitsemasi Marilyn-kirjan, josta innostuin jo Leenan blogissa. Luin itse juuri Aamiaista Tiffanylla käsittelevän kirjan, jossa Marilynia sivuttiin mielestäni vähän "väärin", vaikka kirja oli muuten hyvä. Siksikin Marilyn on nyt mielessäni.
Lähetä kommentti