Kaksi erilaista tarinaa syövästä

Katsoin ihan vahingossa kaksi saman aihepiirin elokuvaa peräkkäisinä iltoina. Molemmissa käsitellään syöpää parantumattomana, pitkälle edenneenä sairautena, joissa päähenkilöille annetaan vain muutama kuukausi elinaikaa.

Ensin katsoin amerikkalaisen ja sitten ranskalaisen elokuvan. Nyt tai ei koskaan - The Bucket List oli rauhallisesti, mutta räväkästi etenevä amerikkalaistarina kahdesta syöpää sairastavasta miehestä, joille annetaan vain vähän elinaikaa.
Elokuvassa Jack Nicholsonin esittämä rikas mies ystävystyy Morgan Freemanin esittämän työläismiehen kanssa, yhdessä he lähtevät kiertämään maailmaa sen sijaan, että jäisivät sairaalan pedin pohjalle. Elokuvan päähenkilöt pistävät parastaan, ronski huumori kukkii ja kyynel vierähtää miestenkin silmäkulmasta vähän väliä. Elämä ja kuolema kulkevat käsikädessä. Hienoja ajatuksia herättävä elokuva, mutta ihan pienenä miinuksena sanoisin, että ihan pikkuisen haukottelin välillä. Mutta oli aika myöhäkin kun katsoin elokuvan.

Tässä elokuvassa ei olisi voinut pääroleja näytellä ketkään muut kuin ikämiehet Nicholson ja Freeman. Siitä täydet pisteet!!

Toinen näkökulma syöpään oli sitten tässä ranskalaiselokuvassa Aika lähteä - Le temps qui reste. Siinä nuori ja menevä muotivalokuvaajamies saa syöpäuutisen kuin iskun vasten kasvoja, elinaikaa luvataan korkeintaan muutama kuukausi.

Tämä elokuva käsitteli sairastumista raadollisemmin, huumoria ei tässä käytetty selviytymiskeinona. Nuori mies, jolla oli ongelmalliset ihmissuhteet lähimmäisiinsä, lähentyi yhtäkkiä kapinallisen isoäitinsä kanssa. Isoäidin roolissa oli huikea Jeanne Moreau.
Pääosanäyttelijä Melvil Poupaud konkreettisesti laihtui elokuvan edetessä kohti loppuaan. Koskettava, mutta ei kovin miellyttävä elokuva. Mutta miellyttäähän sen ei tarvitsekaan, vaan ravistella.

Juuri nyt itsekin mietin erään läheiseni kohtaloa. Hän kamppailee vaikeaa syöpää vastaan ja toipuu suuresta leikkauksesta. En voi muuta kuin lähettää suojelusenkeleitä sinne suuntaan, ja toivoa parasta.

Trailerit näistä kahdesta elokuvasta tässä ja tässä.

Piparitehdasta ja elokuvapohdintoja

Tänään on sitten edetty joulun odotuksessa siihen vaiheeseen, että eilen tehty piparitaikina leivottiin pipareiksi. Teimme meidän kissan näköisiä kissoja, pieniä sydämiä ja enkeleitä.. Parasta oli se, ettei minun tarvinnut kuin vahtia uunia, lapset tekivät kaiken muun. Ovat jo niin isoja..

Olipa muuten vaikea kuvata tuota lasikupua, ensin sitä piti heilutella, että saa hileet satamaan lunta joulupukkien ylle ja sitten piti kamerakin olla valmiina. Tästä tuli kai se paras otos..

************

Huomenna kerron elokuvista, joita olen katsonut kuluneen viikon sisällä.
Huomasin, että tv1:ssä mainostettiin jo tulevan perjantain Brokeback Mountainia. En taida nyt katsoa sitä, olenhan sen jo niin monta kertaa nähnyt ja onhan se hyllyssäni. Mutta hyvä, että mikään mainoskanava ei näytä elokuvaa. Siihen ei vaan kerta kaikkiaan mainoskatkot sovi.

(Kuvassa yllä Brokebackin porukkaa Cannesin elokuvajuhlilla 2006; Ang Lee, Anne Hathaway, Jake ja Heath).

Brokeback Mountain on jo nyt klassikko ja yksi elokuvahistorian merkittävimpiä elokuvia. Minulle tärkeä ja rakas elokuva. Siksi en ehkä halua sitä noin vaan lonkalta ruveta katsomaan mahdollisten häiriötekijöide(n kanssa..
Mutta suosittelen sitä kaikille, jotka eivät sitä vielä ole nähneet.
Se kertoo rakkaudesta juuri sellaisena kuin se voi olla parhaimmillaan, mutta myös riipaisevimmillaan.. Myös näyttelijöiden valinta on osunut todella nappiin. Ohjaaja Ang Lee on saanut näyttelijänsä ihan hehkumaan valkokankaalla. Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal muistetaan varmasti ikuisesti näistä rooleistaan. Ledger myös surullisesta kuolemastaan.
(En ikinä kyllästy kehumaan tätä elokuvaa!!)

Tänään on valmisteltu joulua

Tässä valmistuu 9-vuotiaan käsissä pakettikortti, alustana näyttää olevan lehti, jossa esitellään Idols-voittaja Koop Arposta. Tai siis viime viikon lehdessä hän oli vielä finalisti..


Sitten paketoitiin serkkutytön paketti kauniilla silkkipaperilla, taustalla kissamme makoilee sohvasängyllä. Ja jotta tunnelma olisi oikein jouluinen, musiikkina soi Rajattoman joululevy, jonka Tonttu-laulu on sykähdyttävän kaunis ja tunnelmallinen.

Kaikenlisäksi tein omatekoisen porkkanalaatikon. Se kypsyi uunissa. Ja kun mummu tuli kylään, hän totesi, että kylläpäs meillä tuoksui joulu. En ole tehnyt omatekoista porkkanalaatikkoa varmaan kymmeneen vuoteen, joten piti ihan ohjeesta lukea tekovaiheet.. Maukasta tuli, pitihän sitä maistaa..

Uusi Idoli saatiin

Pitihän sitä eilen illalla vähän jännittää kenestä tulee Suomen Idoli 2008. Ja kun Petestä kerran ei tullut niin piti veikata kumpi, Anna vai Koop, olisi sopivampi Suomen uudeksi Idoliksi.

Suomalais-englantilainen Koop Arponen, jolla on myös hollantilaisjuuria ja isoisänsä etunimi, tuli ja hurmasi koko Suomen! Viime vuonna voitettiin hevillä, Ari Koivunen hurmasi omalla vähän tylyllä tavallaan, mutta 24-vuotias Koop hurmaa aitoudellaan ja hyväntuulisuudellaan. Kohtelias ja nöyrä Koop vaikuttaa ikäistään vanhemmalta ja on hyvin miehekäs. Joten teinityttöjen lisäksi hänen keikoilleen lähtevät nyt varmasti myös äidit ja isoäidit. Mutta millaisille keikoille; ravintolat, areenat,konserttisalit, kesätapahtumat, rockfestivaalit? Mikä on Koopille paras esiintymispaikka?


Hyvä Idoli saatiin Koopista!

(Kuva MTV3:n sivuilta)

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Joulu lähestyy. Tämä täytyy kuulla joka joulu. Harvemmin radiossa soittavat. Nostan hattua Bob Geldoffille. Hän teki hienoa työtä vuonna 1985. Kokosi kaikki laulamaan Afrikan hyväksi.

Mitä syömme jouluna ?

Viime päivinä olen tehnyt pitkää ostoslistaa. Ruokatarvikkeita jouluksi suunnittelen. Jostain syystä tuntuu, että kaikenlaista puuttuu jääkaapista, esim. majoneesi, sitruunoita jne. Juuri sellaisia aineita, joita tarvitaan jouluruokien ja salaattien tekoon. Rupesin iltapalaksi tekemään suurta herkkuani, rosollia, mutta omenoitapa ei ollutkaan. Ei edes yhtä. Ja suolakurkkuviipaleetkin purkissa vetelivät jo viimeisiään.

Tämän pohjustuksen takana on se, että hirveä summa pitää kauppaan kantaa rahaa, jotta saa perusjutut, ja jotain vähän erikoisempaakin, tehtyä.

Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Lähden kohta kiertelemään teidän muiden blogeihin, ja katselen mitä esim. viime jouluna olette valmistaneet.

Sitten on vielä se, että toinen tyttäristä syö porkkanalaatikkoa, toinen vain lanttulaatikkoa. Kinkku onneksi maistuu kaikille, mutta minkäänlainen graavattu kala ei, eikä poro. Paitsi käristyksenä muusin kera. Voi voi. Pää kuhisee suunnitelmia. Aamupaloiksikin lapset haluavat joulun aikana silloin tällöin jotain erikoista..

Niinä päivinä, jolloin tytöt ovat isällään tai mummoloissa, syön sitten ihan mitä minua huvittaa, vaikka mansikkarahkaa, pipareita, suklaata. Ja lounaaksi pelkkiä salaatteja.. Koko ajan ei jaksa miettiä ruokaa.. Vaikka se niin ihanaa onkin. Varsinkin muiden valmistamana..

(Kuvassa 'tötterö', jonka sitten loppujenlopuksi ostin ovenpieleen, koska se oli kaksikymmentä euroa halvempi kuin se, jota muutama viikko sitten suunnittelin ja kuvassa esittelin..)

Sydämellisiä ajatuksia

Sohvasängyn reuna sai tänään sydänvaloköynnöksen, ainakin väliaikaisesti.

*******

Terveystiedoista sen verran, että aika yliopistollisen sairaalan korvapolille tuli ja menen sinne ensi viikolla tutkituttamaan tukossa olevaa korvaani ja huimausoireita. Nämä vaivat ovat pian 3 kk vaikeuttaneet elämääni, kuten olen pari kertaa aiemmin kertonutkin. Tällä viikolla kävin terveyskeskuksessa asiaan liittyen kuulokokeessa, joka osoitti selvästi heikentyneen kuulon toisessa korvassa. Sen tuloksen otan mukaani ensi viikolla poliklinikalle.


Tällä viikolla olen taas lievissä flunssan kourissa. Oireina migreenintyyppistä päänsärkyä ja toisenkin korvan tukkoon menemistä. Olen niillä fiiliksillä, että 'parempi pysytellä kotona'. Ja niin olen tehnytkin. Mitä nyt piipahtanut kaupassa ruokaostoksilla. Siksi näiden tunnelmien kuvakin on oikein osuva; teen pesääni jouluiseksi, ja kaivaudun yhä syvemmälle kodin lämpöön.

Aloitin Anu Silfverbergin Kung Po-romaanin ja pari elokuvaakin odottaa katsomista.

(Kylläpäs tuli oranssinpunaisia näistä kuvistani, mutta oma tunnelmansa niissäkin..)

Päivän joulusisustuskyhäelmä

Meillä on vuosikausia ollut tämä perintökehyksissä oleva peili. Nyt nostin sen esille jouluvaloin koristeltuna. Kynttilätkin piti laittaa siivouksen jälkeen palamaan illaksi. Kunhan joulu menee ohi, pitää ruveta miettimään tälle peilille arvoistansa paikkaa.

Kannatti lukea - kosketti todella !

Pitkästä aikaa luin kokonaisen kirjan. Viime kuukaudet kun on mennyt siihen, että innostuneesti olen kaikkea aloittanut, mutta kesken olen monet hyvätkin kirjat jättänyt.

Onneksi luin loppuun tämän Heidi Köngäksen herkän tarinan Jokin sinusta. Se kertoo hienosti siirtolaisuudesta ja perheen salaisuuksista. Lapsen näkökulma tulee hyvin esille elämäntarinassa, jossa on olemassa kaksi äitiä; se, joka kasvattaa ja se, joka on oikea, muttei silti oikeastaan olemassa.

Keväällä lukemani Susanna Alakosken Sikalat käsitteli hieman samoja teemoja; suomalaisia siirtolaisia Ruotsissa ja sitä tunnetta kun ei oikein kuulu mihinkään ja aina haluaa pois sieltä missä on. Sikalat käsitteli asiaa rumemmin ja raadollisemmin. Sen lukeminen oli välillä jopa järkyttävää.

Köngäs kirjoittaa rakkaudesta. Se on koko kirjan punainen lanka. Rakastuin oitis tähän kirjaan. Ja koska kirjailija Heidi Köngäs on myös ohjaaja, odotan kovasti, että näkisin tästä kirjasta tehdyn elokuvan jonain päivänä. Tai edes teatteriversion.


Kotiamme koristaa jo pienen pieni kuusi kukkapurkissa. Ystävältä saatu Tilda-lintu on sen oksalla ylimmällä.
Joulu tulee kotiimme tänä vuonna pikkuhiljaa. Koko ajan on joku paikka kesken ja siivousta vailla. Mutta onneksi edes jokin pieni nurkka näyttää joululta..

Pikkuleipäohje jouluksi

Näitä pehmeitä ja ihania pikkuleipiä olen monena vuonna tehnyt jouluksi, nyt niitä mutusteltiin meillä sunnuntaina. Ovat vähän liian hyviä ja hupenevat tarjoilulautaselta vähän liian nopeasti parempiin suihin.

Alunperin näiden pikkuleipien nimi on Luumuviipaleet, mutta meillä lapset toivoivat jotain muuta hilloa kuin luumuhilloa, joten käytin nyt aprikoosia, joskus olen laittanut myös vadelmamarmeladia. Eli jos teet näitä, laita mielimarmeladiasi niihin..

P I K K U L E I V Ä T (noin 40 kpl)

150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 rkl jauhettua mantelia
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

täyte: hilloa/marmeladia, voidellaan, ja päälle ripotellaan raesokeria tai mantelirouhetta

Vatkaa rasva ja sokeri, lisää munat yksitellen. Lisää lopuksi jauhoseos ja anna taikinan viilentyä jääkaapissa.
Tee taikinasta tanko, jaa se neljään osaa ja pyöritä osista pellin mittainen tanko. Painele tanko leivinpaperin päällä noin 4 cm:n levyiseksi, painele keskelle hilloa varten kolovana ja levitä siihen hillo, joko lusikalla tai pursottimella.
Voitele ja ripottele pinnalle raesokeria tai mantelirouhetta.

Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Leikkaa vinottain viipaleiksi heti uunista otettuina.

(Kuvassa olevat pikkuleipäni unohdin voidella ja laittaa pinnalle raesokeria, mutta hyviä olivat niinkin!)

Laulamisen lumoissa ja muuta puuhaa

Itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä meni kotona leipoessa ja laulaessa.
Vuokrasin Mamma Mian, jonka elokuussa kävin katsomassa elokuvateatterissa. Nyt katsoin elokuvan nuorimmaiseni kanssa. En olisi uskonut kuinka 9-vuotias innostuu Mamma Miasta ja sen musiikista niin. Lisämateriaaleista etsimme katsomisen jälkeen sing-along-version ja ilta meni sitten hoilatessa. Huomasin, että Abban lauluja on tosi vaikea laulaa. Itse dokumentissakin sanottiin, että monet luulevat Abban lauluja helpoiksi ja yksinkertaisiksi, mutta kun niitä alkaa laulaa, huomaakin kuinka monimutkaisia sävelkulkuja ja äänialojen vaihteluita niissä on.

Nyt on kurkku kipeänä, mutta mieli hyvä, sillä jostain syystä Mamma Mia itketti ja nauratti taas niin. En ole koskaan ennen katsonut niin hyväntuulista ja positiivisuudella koskettavaa elokuvaa. En edes ymmärrä miksi se saa minut niin kyynelehtimään, mutta sanon kaikille, että katsokaa ja kokekaa Mamma Mia. Se saa uskomaan johonkin, jota ei ehkä ole, mutta kuitenkin on..


Itsenäisyyspäivänä kävimme valtavan suurilla Naisten messuilla, jotka MLL järjestää joka vuosi. Ostin jotain pientä, mm. korvakorut ja joulukoristeen. Lähinnä ihailin käsityöntaitajien upeita käsitöitä. Tarjonta oli runsasta, mutta koska raha on aika tiukassa tässä perheessä, täytyy aina sitten tinkiä juuri tällaisista ostoksista. Sillä ovathan ne kuitenkin tuotteita, joita ilmankin pärjää.

Kuvassa nukketalon väki koirineen ja kissoineen valmistautuu Itsenäisyyspäivän viettoon kokoontumalla olohuoneeseen tv:n ääreen. Itsenäisyyspäivänä laittelin tyttären kaverina nukketaloja joulukuosiin. Paljon mukavampi muuten oli siivoilla kahta nukkekotia kuin oikeaa kotia, joka menee aina nopeammin sekaiseksi. Nukkekodeissa ei tarvitse tiskatakaan.. ;)

Ja kukahan se sitten olisi ollut tänä vuonna se Linnan juhlien Kuningatar? Tarkastihan ne tuli katsottua, mutta yhtä en nostaisi esiin, vaikka Tanja Karpela olikin upea oranssinhehkuvassa luomuksessaan ja Anna Abreu tyttömäinen keltaisessaan.

Yksi oma suosikkini oli tämä kokonaisuus, jonka Maria Guzenina-Richardson muodosti; aikuinen nainen kantaa itseään ylväästi ja sensuellin oloisena. Korvakoruista voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta kun Maria käveli lanteet keinuen vieno hymy huulillaan, oli siinä vaan jotain tosi upeaa katsottavaa.

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Ihan nuorena kuuntelin vaihtelevasti CCR:ää, jotkut laulut vain kerta kaikkiaan kolahtivat, vaikka itse bändi jäi ihan etäiseksi. Tällä viikolla kuulin R.E.M.:n version tästä laulusta, ja aloin miettiä, että kukas tämän onkaan ensimmäisenä tehnyt..
Se raikkaampi, erilainen REMin versio olisi tässä. Se on vuodelta -85, joten klassikkomateriaalia jo melkein sekin.(Jostain syystä Youtubesta sitä ei voinut tähän linkittää, joten löysin version jostain amerikkalaisesta Librarystuffista..)



Tämän sunnuntain klassikoita soi myös näissä blogeissa: Tuumailua, Muualla, Parallel Lines, SusuPetal, Papinblogi,

Sinisiä hetkiä

Erikoista herätä tykin laukauksiin, jotka kuuluvat läheiseltä rannalta. On Itsenäisyyspäivä.
Teini-ikäinen katsoo yöpuvussa tv:stä Sekaisin Marista-elokuvaa ja kuopus siivoaa nukkekoteja, pieni siniristilippukin koristaa nukkekodin väen pihaa. Broilerinpaisti on uunissa ja salaattitarpeet pöydällä.

Illalla sytytämme sinivalkoiset kynttilät ja katsomme Linnan juhlia. Kun lapset olivat pienempiä, meillä oli aina Linnan juhlien aikaan samanaikaisesti käynnissä myös muotinäytös, sillä tyttäret innostuivat aina tv:ssä näkyvistä hienoista juhlapuvuista. Kietoutuivat mm. aina satiiniseen aamutakkiini, virittivät siihen hienoja vöitä ja laahustivat tv:n ääressä, kävivät kättelemässä jne. Hauska muisto, joka nyt tulvahti mieleeni.

Tuon sinisen valaisimen ostin kaksi vuotta sitten Ikeasta. Sitä on yleensä vähän vaikea sijoittaa mihinkään, mutta ihan nättiä valoa se luo ympärilleen.

Kaksi aika erilaista perhe-elokuvaa

Kävin eilen katsomassa ennakkoensi-illassa tämän kotimaisen Putoavia enkeleitä-elokuvan. Taiteilijaelämäkerta Lauri Viidan ja Aila Meriluodon avioliitosta, kuvitteellisen tyttären näkökulmasta. Tommi Korpelan ilotulitustahan tämä koko elokuva oli, hyvä rooli häneltä jälleen kerran. Oikeasti pääosassa oli kuitenkin kaksoisroolin tekevä Elena Leeve, joka esitti sekä Viidan ja Meriluodon tytärtä että Viidan nuorta puolisoa.

Suomalaiseksi elokuvaksi ajankuva ja puvustus oli mielestäni hienosti toteutettu. Elokuva kattaa tarinaa 40-luvun lopusta 70-luvulle, joten lähinnä vaatetuksessa näkyy eri aikakaudet.
Lauri Viidan skitsofrenia pahenee ja syvenee elokuvan lähestyessä loppuaan. Alun ihana rakkaustarina muuttuu synkäksi perhetragediaksi. Viidan mielen sairaus varjostaa koko lähipiirin elämää.


Silti jäin miettimään pidinkö elokuvasta vai en.. Elena Leeve on tosi suloinen näyttelijä, mutta pidän häntä vielä jotenkin raakileena kannattelemaan kaksoisroolia isossa elokuvassa Tommi Korpelan ammattimaisen näyttelemisen rinnalla.

Ehkä tartun Lauri Viidan teksteihin. Aila Meriluotoa olenkin jonkin verran lukenut, mutta Viidan runot ovat jääneet etäisiksi.


Ja koska innostuin äskettäin Capoten nähtyäni Philip Seymour Hoffmanista, päätin katsoa häneltä tämän täysin erilaisen roolin ja elokuvan eli The Savagesin. Se on aika nukkavieru tarina toisilleen etäisistä sisaruksista, joiden isä sairastuu dementiaan, ja jonka kohtalosta he joutuvat päättämään. Laittaako isä hoitokotiin vai ei. Ja mitä kaikkea siitä seuraakaan. Laura Linney ja P.S. Hoffman näyttelevät kuin oikeat sisarukset, sympaattisesti ja rehellisesti. Tämä elokuva on hieman yllättäenkin palkittu ja ylistetty monilla festivaaleilla. Itse näin sen niin arkisena, että jäin miettimään, että on ehkä taidetta tehdä näinkin puitteiltaan arkisen näköinen ja tuntuinen elokuva.


Ehkä tämän elokuvan sisällä piilevät kaikki ne hiljaisuuteen painetut tunteet mitä perheet kantavat sisällään. Veljesi ja siskosi tietävät sinusta lähes kaiken, mutta silti he voivat olla hyvin etäällä sinusta. Isäsi ja äitisi tietävät sinusta lähes kaiken, ja silti suhde heihinkin voi aikuisiällä olla hyvin etäinen. Tällaisia kaikkia tämä The Savages (joka on perheen sukunimi) herättää miettimään.

Onnea Sofille !!

Tätä aavistelin ja toivoin: Sofi Oksanen sai kuin saikin Finlandia-palkinnon ja 30.000 euroa!

Onnea Sofille, jonka romaani Puhdistus ansaitsee todellakin tulla palkituksi. Valittaen totean, että olen lukenut kirjan vain osittain. Lainasin sen kirjastosta, ahmin ensipäivinä hyvin kirjoitettua tekstiä, mutta jossain vaiheessa ahdistuin. Jätin kesken ja palautin kirjastoon, sillä kirjasta oli kymmeniä varauksia.

Joku päivä ostan Puhdistuksen itselleni. Tämän nyt jo klassikoksi muodostuneen ja palkitun romaanin.

(Kuvassa Sofi Oulun Kirjamessuilla toukokuussa tänä vuonna)

Jouluvärejä ja sarvia

Tässä blogimallissani kun ei ole varsinaista yläpalkkia, johon voisi kuvaa vaihtaa niin laitoin joulukuun ajaksi otsikon, päivämäärän ja kuvan kehykset punaisella. Jos se antaisi hieman jouluista tunnelmaa..

Eilen pyöräytin pieniä sarvia, jotka loppuivat heti, koska tein kokeilumielessä pienen määrän. Ja ihan maukkaitakin niistä tuli. Taikinaan laitoin noin 125 g margariinia, puoli purkkia kermaviiliä, suolaa ja vehnäjauhoja. Taikina sai kohmettua jonkin aikaa jääkaapissa ennen sarviksi tekemistä ja uunissa paistamista. Taikinaan voisi lisätä hieman juustoraastetta makua antamaan..

Naiskirjailija on kirjoittanut tämänkin

Vaikka yöpöydälläni on pino kirjastosta lainattuja kirjoja niin silti eilisiltana otin käteeni tämän Annie Proulxin novelleja sisältävän Lyhyt kantaman. Erityisesti halusin palauttaa mieleen lempielokuvani Brokeback Mountainin tekstin. Allekirjoitan täysin takakannen esittelytekstin sanoman, että 'sisältää lauseita, jotka ovat arvokkaampia kuin monen kirjailijan kootut teokset'.

Yleismaailmallisesta rakkaudesta voi kirjoittaa näin huumaavan kauniisti. Kaikki me, jotka olemme elokuvan nähneet, muistamme tämän kohtauksen, mutta että joku on kirjoittanut kohtauksen näillä sanoilla, on mielestäni melkein käsittämätöntä..

' He olivat usein seisseet sillä tavoin siinä nuotion ääressä kauan aikaa ja heidän ruumiittensa varjo näkyi yhtenä ainoana pylväänä kalliossa. Minuutit tikittivät eteenpäin pyöreässä kellossa Ennisin taskussa ja polttopuissa jotka sukeutuivat hiillokseksi. Tähdet pureutuivat nuotion yllä leijuvan lämpökerroksen läpi. Ennisin hengitys kulki hitaana ja hiljaisena, hän hyräili, keinahteli kipinöiden valossa, ja Jack nojautui vasten vakaata sydämensykettä. Hyräilyn värähtelyt olivat kuin pientä sähköä, ja hän nukahti sikeästi seisaallaan, uneen joka ei ollut unta vaan jotain muuta uneliasta ja huumaavaa.. '

Vihdoin katsoin tämän - Capoten

En käsitä miten olen jättänyt aina tämän elokuvan katsomatta. Olin innoissani kun Philip Seymour Hoffman sai tästä roolistaan pääosa-Oscarin pari vuotta sitten, mutta silti en koskaan kävellyt teatteriin katsomaan tätä kiehtovaa tarinaa ja tyrmäävää osasuoritusta.

Olen ihaillut P.S.Hoffmania jo vuosia, taisin nähdä hänet ensi kertaa Lahjakas herra Ripley-elokuvassa. Hän onnistuu aina olemaan persoonallinen, älykäs, hauska ja todella viehättävä kaikissa rooleissaan. Tässä elokuvassa hän ihan muuntuu kirjailija Truman Capoteksi, ulkonäköä myöten. (alla hyvä kuva Hoffmanista omana itsenään).


Capote-elokuvan ajankuva on niin hyvin toteutettu; 50-luvun lopusta 60-luvun puoliväliin sijoittuvat tapahtumat, murhaoikeudenkäynti, josta Capote kirjoittaa kirjan Kylmäverisesti, on upeaa kerrontaa alusta loppuun. Hitaasti etenevä tarina, rauhallisen pianomusiikin säestyksellä, kiehtoo todenmukaisuudellaan. En tiennyt paljoa etukäteen. Tiesin, että Truman Capote on kirjoittanut Aamiainen Tiffanyllä-romaanin, ja tiesin Capotesta jotain lehtijuttujen perusteella. Nyt heräsi mielenkiinto.

(Kuvassa iso teekuppini ja taustalla pyörivä Capote-elokuva. Join kaksi motillista kahvia elokuvan aikana ja söin yhden croissantin).

Hieno elokuva, ja vielä hienompi näyttelijäsuoritus, josta olen tosi vaikuttunut!
Nyt haluan lisää Philip Seymour Hoffmania, heti! Käyn vuokraamassa hänen viimeisimmän elokuvansa The Savages, jossa hän näyttelee Laura Linneyn kanssa. Eiköhän juttua tule siitäkin.

Mutta sinä, joka et ole vielä Capotea nähnyt. Suosittelen.

Traileri tässä.

Naiskirjailijoita yöpöydälläni

Nämä ovat kaikki tämän syksyn uutuuskirjoja. Suomessa on nykypäivänä paljon naiskirjailijoita, nämäkin kolme ovat kaikki eri ikäisiä, eri vuosikymmenillä syntyneitä naisia:

Anu Silfverberg on porukan nuorin, kolmikymppinen, -74 syntynyt. Heidi Köngäs on vuonna -54 syntynyt kirjailija ja ohjaaja. Ja Pauliina Susi on -68 syntynyt. Monilla suomalaisilla naiskirjailijoilla on toimittajatausta, kuten on Silfverbergillä ja Sudellakin.

Heidi Köngäs taas on pitkän linjan teatterintekijä, joka tällä kertaa kirjoittaa omaelämänkerrallisesti perheestään. Kirjassa perhe muuttaa 60-luvun alussa työn perässä Ruotsiin. Biologinen äiti on kaukana ja kirjan lapsi elää äitinsä siskon lapsena alusta alkaen.

Olen nyt aloitellut vähän näitä kaikkia romaaneja, eniten on imaissut mukaansa juuri tämä Könkään Jokin sinusta. Yritän keskittyä lukemaan yhtä kirjaa kerrallaan. Voi, se on vaikeaa kun keskittymiskyky on tiessään. Alkuiltaisin jaksan lukea tasan kaksi sivua, uni tulee aina yhtä aikaa pimeyden kanssa. Nyt ollaan kaamoksessa, syvällä.. Yöllä kun pitäisi nukkua, luen sitten pirtein mielin kirjaa..

Tässä linkit näihin kirjoihin:

* Anu Silfverberg: Kung Po
* Heidi Köngäs: Jokin sinusta
* Pauliina Susi: Lukot

Joulukuun ensimmäinen päivä

Joulun odotuksen virallisen alkamisen kunniaksi tässä teille kuva kauppahallin lauantaisista joulunavajaisista. Ihmisiä pörräsi kovasti, tiernapojat esiintyivät, pukki jakoi lapsille karkkia, kalatiskilläkin kauppa kävi..

******

Miksi tuntuu, että kiirettä pitää kun joulua odottaa. Lukemattomien kirjojen ja katsomattomien elokuvien pino kasvaa. Ei jaksa keskittyä.
Tuntuu välillä, että onko tämä elokuvablogi ollenkaan.. Mutta kerron kohta parista hyvästä näkemästäni elokuvasta. Ja kirjoistakin tulee kohta juttua, ja vinkkiä vaikka pukin konttiin..

Imuri on nostettu keskelle lattiaa, kaitpa sitä pitää ruveta heiluttamaan. Kuulumisiin myöhemmin..