Elokuvia: Tunnelmia kuumassa Afrikassa ja Kaliforniassa

Katsoin tuoreeltaan videovuokraamoon tulleen viime vuonna valmistuneen elokuvan Ihmeellinen Henry Poole.. Hitaan pianon pimputuksen säestyksellä etenevä tarina kuumasta Kaliforniasta, missä Luke Wilsonin esittämä mies kuulee yllättäen sairastuneensa vakavasti. Hän ostaa ränsistyneen talon vaipuakseen siellä yksinäisyyteen, kenties kuolemaan..

Talon ympärillä asuu kummallisia naapureita, jotka koko ajan haluavat puuttua Henryn elämään. Kaikenlisäksi talostakin tulee pyhivaelluskohde kun katolinen rouva näkee seinässä Jeesuksen kuvan..

Ehkä mielentilani ei nytkään ollut oikea, mutta en saanut tästä elokuvasta oikein mitään irti. Se ei ns. uinut liiveihin. Sen henkilöt eivät tuntuneet oikeilta ihmisiltä.

Luke Wilsonin karisman perään huokailijoita en ymmärrä. Hänen näköisiään miehiä kulkee täällä Oulunkin kaduilla pilvin pimein, enkä katso heidänkään perään. Juu, eihän se aina ulkonäöstä ole kiinni, vaan näyttelijäntaidoista, mutta Wilsonin veljekset (Luke, Owen ja Andrew) eivät ole koskaan sytyttäneet minua.

Takakansiteksti mainostaa jotain siihen suuntaan, että kyseessä on yksi vuoden koskettavimmista elokuvista, mutta juuri nyt en edes muista miten se loppui, vaikka katsomisesta on kulunut vasta viisi päivää.

Sitten katsoin toistamiseen tämän Uskollinen puutarhuri-elokuvan. Se on niin tiukkaa poliittista draamaa Afrikassa, että ihan hengästyttää. Näyttelijöinä loistavat Ralph Fiennes ja Rachel Weisz, joka sai roolistaan myös Kultaisen maapallon ja sivuosa-Oscarin vuonna 2006.

Elokuva ottaa kantaa ja on vaikuttava. Se kuvaa yksilön asemaa poliittisesti epävakaissa oloissa mm. Keniassa. Se ottaa kantaa salaliittoihin, salamurhiin, lääkefirmojen testauksiin, aidsiin ja köyhän afrikkalaisen asemaan.

Kaikkea ei tästä elokuvasta kyllä ymmärrä. Afrikassa on paljon heimoja, jotka taistelevat keskenään ja murhaavat siinä sivussa myös länsimaalaisia. Tämä on koskettava ja tärkeä elokuva, joka kulkee slummeissa ja lähetystöjen puutarhoissa. Kontrasti on valtava. Elokuva on vaikuttaja. Luin, että elokuvan tekijäporukka oli niin vaikuttunut kuvausmatkansa aikana, että perusti Constant Gardener Trust-säätiön parantamaan lasten kouluoloja mm. Keniassa.

Tällaista elokuvan pitäisi tehdä ja luoda. Vaikuttaa. Isompiinkin asioihin. Joskus. Aina ei tarvitse.

Uusi nalleystävämme!

Meille muutti tänään asumaan tämä nalle sydänvillapaidassaan. Nimeä sille ei ole vielä keksitty. Kiitos ystävälle tästä suloisesta koko perheellemme tarkoitetusta ihanuudesta!

Tänään osui silmiini myös teksti, joka miellytti kovasti ja on niin totta:

' Hyvät ystävät ovat kuin tähdet, et aina näe niitä, mutta he ovat olemassa'.

Usein iltakävelyllä kuopuksen kanssa katselemme taivaalle. Kuu ja tähdet lumoavat aina, ison ja pienen ihmisen.

Ulkokuvia tiistailta

Kaikki kuvat on tältä päivältä ja kotini nurkilta. Yläkuvassa voimme nähdä vanhaa Oulua vasemmalla ja uutta Oulua oikealla. Eilen satoi ihan kunnolla vettä, tänä aamuna heräsimme lumipyryyn. Kuvat ovat keskipäivältä.


Päästin kissaneitimme hetkeksi pikkupihallemme käyskentelemään. Ei ollut pelkoa, että se siitä mihinkään karkuun tai piiloon lähtisi. Se haisteli nurkkia, kuivuneita pensaiden oksia ja räpisteli tassujaan. Puhtaaseen lumeen jäikin kivat kissantassun jäljet.


Kovin on harmaata tänään, lumipyrystä johtuen. Mutta kun avaan ulko-oven kuuluu linnunlaulua; varpuset pensaiden kätköissä pitävät konserttiaan.

Umayyan elämää Suomessa

Tämän yöpöydän lampun valossa olen viime päivinä lukenut hersyvää huumoria sisältävää, silti koskettavaa asiaa sisältävää Umayya Abu-Hannan Sinut-kirjaa, jossa Umayya kertoo omasta elämästään Suomessa, muualta tulleena, palestiinalaisena. Hän tuli Suomeen vuonna -81 eikä osannut kieltämme yhtään. Hän opetteli kieltä kuitenkin ahkerasti, oppi nopeasti, mutta kömmähdyksiäkin on sattunut, paljon. Niistä hän kirjoittaa kirjassaan hyvin elävästi. Lukija ihan elää tilanteessa mukana. Tässä tarina kun Umayya lähti ostamaan tarjouksessa ollutta sauvasekoitinta Stockmannilta:


Jouluna matkalla Stockalle hän hoki 'sauva ja vatkain': vatkata tai sekoittaa jotakin ja hiihdosta sauvat. Hän hoki sitä kolmissa liikennevaloissa ja Stockan hissiä odottaessaan. Kun lopulta päästiin jouluruuhkaiselle kassalle, hän keskittyi. Hierominen, sekoittaminen ja vatkaaminen. Kyllä joo, hierotaan jotakin, vaivataan ja sitten 'sauvat'. Kodinkoneosaston kassalla hän oli valmis ja kysyi: 'Mistä saa hieromasauvan?'
Taas nämä valkonaamat olivat kuin haamun nähneitä. Mikä tuo typerä katse on? Hän selitti, että se on kanta-asiakastarjouksessa..

Hän selitti kassalla, että Billy Boy-vekotin oli tarjouksessa.Hän yritti selittää päästämällä wishshuwwishuw-ääniä ja vatkaamalla kädellään ylös ja alas. Kun myyjä sanoi, ettei heillä ole sillä osastolla mitään sellaista, hän suuttui ja kysyi: 'Mitä mä nyt teen, kun olisi kiirettä ja juuri näin joulun alla'. Naama räjähtää punaisena ja silmät itkuisena ja joulukermat jäävät vatkaamatta keittiön tiskipöydälle.

*******************

Umayya kirjoittaa hauskasti ja koskettavasti tapahtumistaan, kömmähdyksistään maassamme, jossa vielä esim. parikymmentä vuotta sitten suhtauduttiin hyvin epäluuloisesti muualta tulleisiin, jotka poikkesivat ulkonäöltään ja puhetyyliltään valtaväestöstä. Pidän siitä, että Umayya suhtautuu asioihin kriittisesti, mutta lempeästi. Hän osoittautuu myös suureksi optimistiksi!!

Muistan kuinka Umayya Abu-Hanna toimitti mm. Ajankohtaista kakkosta 90-luvulla. Hän puhui suomen kieltä hieman hassusti, mutta ymmärrettävästi. On jäänyt mieleen, että hän usein suorassa lähetyksessä nauroi itselleen ja sille, ettei kieli kääntynyt johonkin tiettyyn sanaan kovin helposti. Yhdyssanat ovat varsinkin tuottaneet ongelmia.

Kuvassa Umayya Abu-Hanna kirjansa julkistamistilaisuudessa elokuussa 2007 Helsingissä.

Lisää kuvasatoa Kultaisista maapalloista

Golden Globe-illan ehdoton tähti Kate Winslet miehensä, ohjaaja Sam Mendesin kanssa. Mikä ilon ja onnen ilta Katelle!

Parhaan miespääosapystin komediasta vei Colin Farrell, aina yhtä hurmaava Colin oli palkintoa vastaanottaessaan kuulemma varsinainen 'ujo piimä'. Roolin ulkopuolella hän on kai pohjimmiltaan ujo irlantilaispoika..

Ja tässä Amerikan poikia, voittajia molemmat; Mickey Rourke, paras miespääosa draama-sarjassa, ja Bruce Springsteen, paras musiikki, molemmat palkittiin elokuvasta The Wrestler.


Ja tähän lopuksi pian vuosi sitten kuolleen Heath Ledgerin sivuosapalkinto: sen haki mm. The Dark Knight-elokuvan ohjaaja Christopher Nolan.

(All pictures from Yahoo News)

Kate Winsletille kaksi pystiä!

Onnittelut Kate Winsletille! Hänet palkittiin viime yönä Golden Globeilla, sekä parhaasta naispääosasta että parhaasta naissivuosasta. Kahden Kultaisen maapallon saaminen samana vuonna on aika harvinaista.

Yleisö ja kriitikot ovat samaa mieltä; ei taida tällä hetkellä olla Katen voittanutta, on hän vaan niin upea näyttelijä. Samalla hän on brittiläisittäin maanläheinen ja luonnonkaunis tähti, joka ei liiku suihkuseurapiireissä eikä kiristele itseään kauneusleikkauksin. Paras mahdollinen roolimalli kaikille naisille!

Tässä palkitut näyttelijät ja elokuvat:

* Paras naispääosa/draama: Kate Winslet, Revolutionary Road
* Paras miespääosa/draama: Mickey Rourke, The Wrestler
* Paras naissivuosa: Kate Winslet, The Reader
* Paras miessivuosa: Heath Ledger, The Dark Knight
* Paras naispääosa/komedia: Sally Hawkins, Happy-Go-Lucky
* Paras miespääosa/komedia: Colin Farrell, In Bruges
* Paras elokuva/komedia/musikaali: Vicky Cristina Barcelona
* Paras elokuva/draama: Slumdog Millionaire

Kaikki tiedot ja palkinnot löytyvät täältä Golden Globen nettisivuilta.

Pieniä pohdintoja sunnuntai-illalle

Maailmassa on muutama näyttelijä, jonka kaltainen haluaisi olla (tai jos pitäisi muuttua joksikin muuksi kuin mitä nyt on). Australialaissyntyinen Cate Blanchett on yksi heistä. Tässä kuvassa hän poseeraa Annie Leibowitzille, joka on mielestäni tavoittanut Caten vahvuutta ja herkkyyttä: yksinkertainen musta asu, maidonvalkea iho ja teeskentelemätön olemus huumaavat. Kädet ovat vahvat ja kauniit.

Tämä kolmen pojan äiti on ilokseni syntynyt täsmälleen samana päivänä kuin minä, vain kolme vuotta myöhemmin. Cate täyttää tänä keväänä 40 vuotta.

*********

Täällä kasvissyöjäksi ruvennut söi tänään yhden nakin, kun ei kertakaikkiaan voinut tajuta, että se on lihaa! Kyllä nauratti. Eli ruokaa laittaessa ja suunnitellessa pitää käyttää aivoja, eikä voi tehdä asioita niinkuin on viimeiset vuosikymmenet tehnyt. Nakkimunakas on nyt pelkkä munakas. ;D

SUNNUNTAIKLASSIKKO

Tämän sunnuntain klassikko soi haikeissa tunnelmissa. Sen voisi omistaa vaikka kaikille lasten isille, jotka ikävöivät lapsiaan. Elvis riutui avioeronsa jälkeen ikävässä; tytär Lisa Marie asui äitinsä kanssa. Elvis halusi kuitenkin aina löytää aikaa tyttärelleen.
Eilen katsoin tv:stä elokuvan Walk the Line, Johnny Cashin raastavasta elämästä kertova tarina kertoi sekin isän ikävästä. Cashin ensimmäinen vaimo vei parin kaksi tytärtä mukanaan eron tultua.



Ja muita sunnuntaiklassikoita soi täällä: Itkupilli, Papinblogi, Lepis, Muualla, SusuPetal, Tuumailua, Preivi, Viides rooli,

Elvis oli syntynyt 8.1.1935. Olisi tällä viikolla täyttänyt vasta 74 vuotta. Hänellä jäi näkemättä tyttärensä kaikki neljä lasta (Lisa Mariehan sai viime vuoden lopulla kaksoset). Isoisyys jäi Elviksellä kokonaan kokematta, isyyskin jäi kesken.

Leibowitzia ja Brandoa

Yle Teema on kyllä osoittautunut monipuoliseksi tv-kanavaksi. On popkulttuuria, elokuvia, dokumentteja, livekeikkoja ja paljon muuta.

Tänään lauantainakin pitää pikkuisen enemmän oleilla tv:n ääressä jos haluaa nähdä iltapäivällä dokumentin valokuvaaja Annie Leibowitzista ja ilta on pyhitetty Marlon Brandolle. Dokumentin jälkeen tulee elokuva Viimeinen tango Pariisissa, jota en ole moneen vuoteen nähnyt. Aikoinaanhan se on shokeerannut elokuvayleisöä rohkealla aiheella ja kohtauksilla.. (alla kuva elokuvasta).


Ensi viikolla alkaa peräti kolmiosainen sarja Marlon Brandon elämästä. Se kiinnostaa.

Nyt äkkiä kauppaan, jotta ehtii taas tv:tä katsomaan. Moni varmasti kauhistelee tätä tv:lle ja elokuville omistautumistani. Mutta toisaalta.. Olen paljon kotona ja televisio sijaitsee keskeisellä paikalla suhteellisen pientä asuntoamme. Sen ääreen on helppo istahtaa ja taas lähteä poiskin kun haluaa.

Olen ruvennut käymään iltakävelyillä. Se on edistystä aikaisempaan. Käyn yleensä aina kävelyillä syksyisin ja talvisin, kesällä en oikeastaan ollenkaan, ellei lasketa tavallista hyötykävelyä eri paikkoihin.

Odotan nyt magneettikuvaukseen menoa (helmikuussa) ja diagnoosin saamista maaliskuun alussa. Kerron taas terveys- ja sairausasioista omassa postauksessaan joku kerta..

Sattumanvaraisesti tästä tytöstä

Tänään on blogeissa näkynyt tällaisia 6 Sattumanvaraisesti minusta kertovaa asiaa. Sain haasteen Katriinalta ja aamulla kävin myös Hallattaren blogissa, hänkin haastoi kaikki osallistumaan tähän. Joten pienen harkinnan jälkeen tässä tulee ne kuusi asiaa:

1. Kissat: ovat aina kuuluneet elämääni. Kuvassa yllä olen hieman yli 1-vuotias ja kannan tottunein ottein ensimmäistä kissaani, jonka nimen vanhempani ovat (häpeällisesti) unohtaneet. Kissa ei ollut meillä kovin pitkään, mitä olen jälkeenpäin ihmetellyt.. Nykyisen kissani, Tikruliisa-neidin, olen omistanut kohta viisi vuotta. Sitä ennen minulla oli ärhäkkä poikakissa nimeltään Nasse, 14 vuoden ajan. Se seikkaili ulkona ja vihasi ihmisiä, mutta minä sain pitää sitä sylissä aina harvakseltaan.

2. Tunteet: olen aina ollut tunneihminen. Tunteiden vietävissä. Olen ihastunut ja rakastunut, voi, liian monesti. Tunteellisuus on vanhemmiten vain lisääntynyt.

3. Lähteminen: Jo lapsuudessani muutin usein. Muutimme etelä-Ruotsiin kun olin vajaan neljän vuoden vanha. Tulimme takaisin Suomeen kun aloitin koulun. Aikuisenakin olen jatkanut muuttamista. Nuorena reilasin Euroopassa useampana kesänä. Halusin aina lähteä matkaan. Matkalla ollessani en koskaan ikävöinyt kotiin. Minusta oli ihana olla vapaa! Vapaa pikkukaupungin pienistä ympyröistä. Vieläkin lähtisin.. jos voisin. Olen aika vähissä varoissa ja lasten vuoksi en pysty lähtemään. Nyt asun sellaisessa asunnossa, josta en ihan pian halua muuttaa pois. Jokohan pysähtyisin..

4. Koti: lähtemisestä ja muuttamisesta huolimatta olen ehdoton koti-ihminen. Yritän aina luoda ympärilleni ihanan pesän, tunnelmallisen kodin, jossa kynttilät palavat ja tunnelma on rauhaisa. Joskus elämä on aika ärhäkkää kun on teini-ikäinen ja kouluikäinen. Ahdistun melusta, hälystä ja riidoista. Kutsun mielelläni kotiin ystäviä, mutta viime aikoina olen ollut vähän huono kyläilijä.

5. Sanat: olen aina rakastanut sanoja, niiden lukemista ja kirjoittamista. Lukioikäisenä avustelin paikallislehdessä, tein juttuja ja valokuvasin. Myös aikuisiälläni olen ollut yhden työpätkän töissä paikallislehdessä. En kuitenkaan innostunut kouluttautumaan toimittajaksi, siihen ei ollut tarpeeksi kutsumusta. (Olisi kannattanut, totean nyt nelikymppisenä). Kirjoitan päivittäin monia sanoja. Kaikkein rakkainta on runojen kirjoittaminen, mutta sitä en tee mitenkään aktiivisesti.


6. Elokuvat: ovat yksi elämäni tärkeimpiä asioita! Olen perinyt rakkauden elokuviin isältäni, jonka kanssa katsoin lapsena paljon 50-luvun elokuvia. Marlon Brandon Viettelysten vaunun katsoin tyttösenä. Samoin Elizabeth Taylorin elokuvia, jotka olivat minusta kiehtovia, sillä jo ihan nuorena tyttönä huomasin kuinka kiihkeästi Taylor näytteli. Olen suurpiirteinen ihminen yleisesti, mutta elokuvia katson hyvin tarkalla silmällä. Rakastan puvustuksia, ajankuvia, hyviä tarinoita ja ennenkaikkea huikeita näyttelijäsuorituksia.

Haastan kaikki, jotka jaksavat miettiä itsestään kuusi tärkeää ja ominaista asiaa. Ihan mukava oli sukeltaa itseensä. Hieman erilainen minä-minä-haaste oli tänään Itkupillillä, ihana sekin.

Projektina keho tv-ohjelma

Eilen illalla katsoin uutta keskusteluohjelmaa Projektina keho. Siinä oli haalittu paljon keskustelijoita vajaan tunnin ohjelmaan, ja moni sai sanoa liian vähän. Toimittaja Outi Reinola oli hätäisen oloinen, jopa keskeytti haastateltavia kesken heidän lauseensa.

Ohjelmasta sain kuulla, että vain 5 % suomalaisnaisista on tyytyväisiä omaan kehoonsa ja painoonsa. Opin myös sen, että valitettavasti naisen paino vaikuttaa palkkaan, näin oli tutkija saanut tutkimuksessaan selville. Tämä tutkija ei vain saanut riittävästi sanansijaa selittääkseen tarkemmin. Ja sen, että nykyihmisen mielestä rypyt eivät ole hyvästä; ne viestittävät elämäänsä väsyneestä ja jopa vihaisesta ihmisestä. Hieman jäi epäselväksi, että kuka tai ketkä ovat tätä mieltä.

Sain kuulla monia muitakin prosentteja, jotka eivät jääneet mieleeni. Sen sijaan jäi mieleen lehtien palstoillakin usein näkynyt putiikinpitäjä Susanna Penttilä, joka ei myöskään saanut paljoa ohjelmassa sanansijaa, vaikka hän olisi ollut tosi mainio kommentaattori kauneuskirurgiasta. Mutta hän suhtautui hyvin ujosti aiheeseen, joka vaikutti hänelle varsin henkilökohtaiselta.

Kelpo ohjelma, hyvä aihe, mutta toteutus ei ollut ihan parhaasta päästä. Ohjelma kuvattiin jossain kallioparkin tapaisessa hallissa, ja katsojalle keskustelijoiden äänet kaikuivat.

Kuvituksena kuvankaunis Uma Thurman Oscarjuhlissa vuonna 2006. Varmaankin keho on projekti hänellekin, ainakin silloin tällöin. Tuollaiseen henkeäsalpaavaan pukuun mahtuminen on jo melkein taidetta ;D

Jos ohjelma jäi väliin eilen niin se tulee uusintana tänään ykkösellä klo 23.20 alkaen.

Kaikkea sitä tapahtuu, tuolla muualla..

Kuvassa yksityiskohta ikkunastani.. Pakkanen on yhä paukkunut lähes parissakymmenessä asteessa. Mitään ihmeempää en ole tehnyt enkä kokenut. Ruuaksi olen tehnyt mm. soijarouheesta jauhelikastikkeen näköistä kastiketta. Makuun olen jo tottunut, ihan korvaa jauhelihan. Kuuma tomaattikeitto on suunnitteilla. Pidän myös gazpacho-keitosta, kylmästä tomaattikeitosta. Sitä teen joskus kesäisin.

Luin juuri nettiuutisista, että 6-vuotias amerikkalaispoika oli myöhästynyt koulubussista, palannut kotiin ja lähtenyt huristelemaan kohti koulua vanhempiensa autolla. Oli ehtinyt taittaa matkaa 16 km ennen törmäystä puhelintolppaan. Kuitenkin hän oli selviytynyt ilman vakavia vammoja, muitakaan vahingoittamatta. Voi hurja. On siinä mahtanut olla vanhemmilla kauhunhetket tästä asiasta kuullessaan. Tämä tapahtui Virginian osavaltiossa, ei tarkempaa tietoa kaupungista.

Toisaalta hyvä, ettei mitään erityistä ole tapahtunut. En kaipaa nyt mitään sydämentykytyksiä enkä verenpaineen nousuja. Kunhan saisi rauhassa ja tasaisesti elää. Juuri tänään, ja huomennakin.

Editoitu alkuillasta: Kirsti Paakkanen myi tänään kaikki Marimekko-osakkeensa, ja rikastui reilulla 7 miljoonalla eurolla. Tunnen itseni entistä köyhemmäksi. Mutta onhan hän rikkautensa kovalla työllä ansainnutkin...

Aurinkoisen pakkaspäivän satoa

Aurinkoa oli pakko lähteä katsomaan ja tunnustella jaksaako kamera kuvata -17 asteen pakkasessa. Jaksoi se. Tässä lähialueen kävelyn satoa.
Tuo hirven pää aitan seinässä on hauska. Sen saisi varmaan kauppiaalta ostaakin jos haluaisi. Hintaa en ole koskaan kysynyt. Näen usein kuinka ulkomaalaiset turistit asettuvat sen viereen ja alle kuvattavaksi.


Vihdoin sain ostettua kauan suunnittelemani harjan, jolla voin pikkupihani pienet lumet ja murskekivet harjata. Ostin sen aittamyymälästä, tietenkin ja kannoin kotiin torinrannan kautta. Ja pitihän se kuvatakin siellä.


Ja aurinko löytyi rannasta. Se valaisi teatteritaloa talvisen kauniisti.

Sitten olikin jo tämän pienen lenkin jälkeen kiiruhdettava kotiin, ystävä oli tulossa kylään. Toinen ystävä kävikin jo aamukahvilla. Tällaista se on kun arki alkaa ja asuu kaupungissa. Kolmannelle ystävälle piti jo todeta, että tämä päivä on buukattu, mutta että jos huomenna. Ihana kun on ystäviä. Aina on syy kahvitella. Kahvi on yksin juotuna niin tylsää, eikä maistukaan niin hyvälle.

Ihanat Audreyt !

Puolisilmällä vilkuilin tänään tv:stä Sabrinaa, vuodelta 1954. Olenhan näin pyhäpäivän kunniaksi viettänyt siivouspäivää. Siivoan usein pyhinä, tuulettelen peittoja ym. Jotkut naapurit saattavat nyrpistellä asialle, mutta minusta pyhäpäivinä on hyvää aikaa siivota. Siinä on oma tunnelmansa..


Muistin siinä touhutessa kuinka nuorena pidin Audrey Hepburnista. Hän oli niin ihanan gasellimainen, pieni ja hoikka, tanssijan näköinen. Ei se mielikuva mihinkään ole muuttunut, mutta nyt kiinnitin huomiota hänen puhetyyliinsä, ääntämiseensä ja näyttelemiseensä yleensäkin. Se oli 50-luvulla aika teatraalista. Hänen äänensä oli tosi tyttömäinen.

Kiinnitin huomiota myös siihen kuinka 1950-luvulla nuoretkin ihmiset vaikuttivat niin aikuisilta, ja amerikkalaisissa sen ajan elokuvissa mies on aina vanhempi ja nainen aina tyttömäisen nuori. Sitä ei koskaan kyseenalaistettu, mutta nyt kun katsoo esim. tätä Sabrina-elokuvaa, niin Audrey Hepburn on parikymppinen tyttönen ja hänen kosijansa, Humbhrey Bogart ja William Holden näyttävät ihan ikämiehiltä. Audrey oli elokuvan teon aikoihin noin 25-vuotias, kun taas Bogart oli jo noin 55-vuotias..

Yksi asia on mielestäni jännä ilmiö nyt 2000-luvulla: Audrey on sisustusesineissä. Tyttäreni kerran kysyi, että kuka tuo nainen on noissa kelloissa ja mukeissa. Marilynin hänkin tiesi, niitä tuotteita kun on joka paikassa, ollut aina. Mutta nyt olen viime aikoina bongannut näitä Audrey-tuotteita. Monikaan tämän päivän nuori ei ole nähnyt hänen elokuviaan, tiedossa on ehkä vain, että filmitähdestä on kyse.. Joten pidän yllättävänä, että Audrey Hepburn on löytänyt tiensä moniin sisustusesineisiin. Ei siinä mitään, hänhän oli kuvankaunis ja sopii tosi hyvin mm. mustavalkotuotteisiin. Ylläolevan kellonkin kuva on tosi kaunis.


Nykypäivän Audreyssa, ranskalaisessa Audrey Tautoussa (synt. -76) on paljon samaa. Liekö saanut vanhemmiltaan nimensäkin kuululta filmitähdeltä..
(Tästä Audreysta ja hänen elokuvistaan myöhemmin lisää).

Rakkautta erilaisissa elokuvissa

Olen nyt lyhyessä ajassa katsonut muutaman elokuvan, joiden kaikkien aiheena on rakkaus, eri ilmenemismuodoissaan. En vertaile niitä keskenään, ovat niin erilaisia.

Dancer in the Dark-elokuvan katsoin nyt vihdoin kunnolla. Siinä Björk tekee hienon, ja elämänsä ainoan, elokuvaroolin sokeutuvana Selmana. Katsojana tunsin suurta myötätuntoa ja sympatiaa Selmaa kohtaan. Miksi ihmiset ovat niin pahoja, miksi hänen sokeutumistaan ja köyhyyttään käytetään niin julmasti hyväksi? Rooleissa oli myös muita vakuuttavia näyttelijöitä, Catherine Deneuve arkisen kauniina ja Peter Stormare kilttinä, vähän höhlänä miehenä, joka rakastaa Selmaa..

Mutta... en pitänyt kovinkaan musiikin ymppäämisestä traagisen draaman joukkoon. Minusta tunnelma katkesi aina heti kun Björk alkoi laulaa ja tanssia. Ohjaaja Lars von Trier on tehnyt rohkean päätöksen tehdä vakavasta draamasta myös musikaali. Jokainen katsoja itse päättäköön toimiiko se vai ei..
Miinusta elokuvalle myös venytetystä pituudesta.


Pidän Morgan Freemanista, hänen pehmeästä kertojanäänestään ja hänen elämänviisautta huokuvasta olemuksestaan. Oikeastaan siksi vuokrasin tämän Rakkauden kahvilan, Feast of Love-elokuvan. Pidän kahviloistakin. Minulla oli mielikuva tästä elokuvasta, joka ei ihan toteutunut, mutta pidin silti.

Kahvila ei ollut tässä elokuvassa pääosassa vaan erilaiset rakkaustarinat. Toiset päättyivät alkuunsa, toiset vähän myöhemmin, toiset jatkuivat, toiset suhteet olivat onnellisia ja toiset onnettomia. Ihan niinkuin oikeassakin elämässä.

Eikä tämä ollut edes komedia, vaan yllättäen hieman kevyempi draama. Ei ihan Dancer in the Darkin veroista draamaa, mutta sellaista, jota voi tapahtua meille kaikille. Siksi pidin tästä elokuvasta.


Kävin lisäksi pettymässä elokuvateatterin iltapäivänäytöksessä, jossa pyöri päivänäytöksen hinnalla (onneksi!) tämä uutuus, The Women - Naiset. Tasan kaksi tuntia new yorkilaista rikkaiden hössötystä. Naisia, joihin kehenkään en voisi samaistua. Nämä neljä ihan erilaista ja erinikäistä naista ovat parhaita ystäviä keskenään! En usko! En haluaisi olla Meg Ryanin esittämä vaatesuunnittelija, enkä Annette Beningin esittämä muotilehden päätoimittaja, enkä Debra Messingin esittämä viiden lapsen kotiäiti enkä edes Jada Pinkett Smithin esittämä menevä sinkkulesbo, vaikka ehkä mielenkiintoisin hahmo olikin. Näiden naisten maailmassa en haluaisi elää, en päivääkään. Juoni jäi vähän sivuseikkaan. Meg Ryanin mies petti häntä Eva Mendesin esittämän kaunokaisen kanssa. Ja loppu hyvin kaikki hyvin.. Ai ai, meni 6,80 euroa hukkaan. Sillä olisi vuokrannut pari hyvää elokuvaa Makuunista.

Olenkohan koskaan vielä tässä blogissa arvostellut noin kärkkäästi mitään elokuvaa.. No, kerta se on ensimmäinenkin..

Elokuvien katsomisen määrästä huomaa, että lapset ovat isällään. Nyt tartun kirjaan. Kaikki vapaa-aika pitää hyödyntää sellaisille asioille, joista nauttii. Kyllä niitä siivoamisia ja tiskaamisia ehtii sitten myöhemminkin tehdä..

SUNNUNTAIKLASSIKKO

Vuoden ensimmäinen sunnuntaiklassikko, David Bowie, valikoitui tähän syntymäpäivänsä vuoksi. Bowie on syntynyt 8.1. kuten myös Elvis Presley (joka esiintyy klassikoissa myöhemmin).

Bowie täyttää ensi viikolla 62 vuotta. Tämä China Girl on vuodelta 1983. Ihmettelen vieläkin, että siitä on jo 26 vuotta aikaa kun tämä ajattomalta tuntuva laulu ja video valmistui.



Tänä sunnuntaina soi klassikoita mm. näissä blogeissa:

- Itkupilli
- Susupetal
- Tuumailua
- Muualla
- Lepis
- Koskikaran takapiha
- Viides rooli

Lihaton ateria uutisten kanssa

Tämän lauantain lounaan söin vasta iltapäivällä, koska nukuin pitkään. Esikoisen kanssa nukuimme lähes puoleen päivään.. Tuntuu, että päivä on jo kohta illassa ja ruokailutkin menevät ihan sekaisin.. Kaikenlisäksi aamulla nukkuessa näkee ihan kauheita unia. Yön unet ovat paljon miellyttävämpiä.

Nopea pyrähdys läheiseen Lidliin ostamaan koko perheen herkkkua; paistettavia croissantteja. Maissintähkätkin olivat tarjouksessa. Lapsille ostin broileria, mutta itse syön nyt kasvisvoittoisesti, kuvasta päätellen en välttämättä kevyemmin. Tämänkään aterian kaloreita en edes viitsinyt laskea, ja croissantteja meni kuvan oton jälkeen vielä toinenkin... Harjoittelen nyt pikkuhiljaa lihatonta ruokavaliota. Lisään vähitellen erilaisten soija- ja pähkinätuotteiden määrää. Vinkkejä otetaan aina vastaan kasvissyöjiltä. Kananmuna kuuluu ruokavaliooni.

Siinä syödessä luin Iltasanomista, että Sauli Niinistö astelee tänään avioliiton satamaan itseään lähes 30 vuotta nuoremman runoilijanaisen kanssa. Onnea heille, ovat varmasti onnensa ansainneet. Mutta silti haluan mainita pienen sanaseni tästä ikäjutusta, jota media vieläkin jaksaa käsitellä puolueellisesti. Entä jos 60-vuotias naispoliitikko olisi mennyt naimisiin 31-vuotiaan miesrunoilijan kanssa! Vieläkin se median mielestä olisi valtava kohu-uutinen. Sitä spekuloitaisiin kuukausitolkulla ja ihmeteltäisiin tätä valtavan suurta ikäeroa.. Tätä Niinistön naimisiinmenoa ei missään pidetty kohuna, vain yllättävänä..


Samalla luin surullisen uutisen nettiuutisista: nuorena kovasti ihailemani, ja vieläkin kunnioitukseni ansaitseva näyttelijä John Travolta on näyttelijävaimonsa Kelly Prestonin kanssa menettänyt esikoispoikansa. 16-vuotias poika kuoli tapaturmaisesti lyödessään päänsä kylpyhuoneessa. Asiasta ei ole tiedotettu sen tarkemmin. Jett-pojan sanottiin sairastaneen lievästi autismia. Perhe on tiedottanut haluavansa surra rauhassa. Olen surullinen Travoltan perheen puolesta. Kauhea asia, joka jäi nyt mieleeni pyörimään.

Huivit mielessä

Ihanaa, pakkaset ovat tulleet. Saan kääriytyä sekä sisällä että ulkona lämpimään huiviin. Tänään Liivia esitteli omaa ihanaa ja persoonallista lempihuiviaan. Siitä jutusta sain kimmokkeen tällekin jutunpoikaselle.

Kasasin olohuoneen lattialle lempihuivejani, niistä näkyy tässä neljä. Keskimmäinen ruskea on joululahja ystävältä, hänen tekemänsä on myös vaalean ruskea ylin huivi. Alin valkoinen on kirpputorilta ja kukallinen Seppälän alennusmyynnistä muutaman vuoden takaa.

Ja kukas se kesken kuvaussession tulikaan makoilemaan huivien päälle:


Kissaneitimme tuli pyöriskelemään huivien päälle ja 'leipomaan' pehmeitä huivikasoja..

Vangitseva mekko Sovituksesta

Katsoin nyt sitten uudestaan Sovituksen eilen yöllä. Olen jo aiemmin kirjoittanut hurmioitunutta tekstiä tästä elokuvasta, joten nyt muutamalla sanalla muita huomioita: ensimmäisellä katselukerralla tämä Keira Knightleyn yllä ollut vihreä juhlamekko kyllä säväytti, mutta toisella kerralla siitä tuli jotain paljon enemmän..
Dvd:n dokumentissa koko tuotantoryhmä hehkutti tätä mekkoa; ohjaaja oli antanut toiveen, että Keiralle pitää löytää elokuvaan kaunis pitkä puku, joka on niin ohut, että se ikäänkuin leijuu hänen päällään. Ja niin se tekeekin. Onnistunut valinta. Elokuvahistoriaan jo nyt jäänyt. Kaikki tietävät Atonementin vihreän mekon!

Ja tässä kuva elokuvan ensi-illasta viime vuodelta: James McAvoy on kuvissa usein leppoisan ja vienosti hymyilevän näköinen ja Keira on luonnossakin aivan uskomattoman kaunis, kuin nukke.

Minkä elokuvan puvustus on jäänyt mieleesi?
Minä ihailin viime viikolla myös Mennyt maailma-tv-sarjan hienoa ajanmukaista puvustusta.

Vuoden viimeisen päivän kuvia

Vuoden viimeisestä päivästä tuli täällä Oulussa ilmaston puolesta dramaattinen ja harvinainen. Tuuli oli myrskyisä, se puhalsi kai pahimmillaan noin 28 metriä sekunnissa. Kaupunki joutui perumaan torille suunnitellun ilotulitustapahtuman. Meiltä siihen olisi ollut muutama sata metriä matkaa. Yllä kuva kun kävimme tyttären kanssa tuulisella torilla katselemassa, ei siellä montaa ihmistä ollut. Mutta siellä olivat juuri ne, jotka eivät olleet uutisia eivätkä nettitiedotusta seuranneet.


Kotiin oli mukava tulla kynttilöitä sytyttelemään ja pizzaa tekemään. Vietin tänä vuonna vuodenvaihdetta kahdestaan kuopuksen ja äitini kanssa. Esikoinen oli isänsä luona. Sovimme näin, ettei kenellekään tule liian haikeaa mieltä. Tämä oli nyt toinen vuodenvaihde näin. Kyllähän se vieläkin pistää ajattelemaan ja vähän menneitäkin aikoja muistelemaan.


Pizzan paistuessa uunissa tytär katseli pienten rakettien ampujia ikkunasta. Heitäkään ei montaa ollut. Ihan pienetkin raketit lentelivät mihin sattuu. Hauskinta olikin seurata ikkunasta kun raketin sytyttäjät (10-15-vuotiaat pojat) juoksentelivat joka suuntaan pakoon.. Voi että meitä nauratti. ;D

Torillakin nauroimme tyttären kanssa kippurassa, sillä tuulenpuuska meinasi viedä tyttären mennessään. Vain purje puuttui, silloin olisi pitkälle menty. Tytär kun otti muutaman juoksuaskeleen niin tuuli ihan oikeasti jollain lailla tarttui häneen. Painoa tytöllä on noin 30 kg. Onneksi mitään ei sattunut, joten saatoimme vain nauraa makeasti!

Lupasin Uuden vuoden lupauksissani etsiä iloa ja nauraa enemmän kuin vuonna 2008. Vuoden viimeisenä päivänä ainakin sain nauraa tavallista enemmän!

Surumieli ei päässyt tulemaan. No, hetkellisesti silloin kun soitin esikoiselle. Mutta eihän hänkään kaukana ollut..