Naisten iltaa tv:ssä

Loma Roomassa - Audrey & Gregory

*

Jos tänään iltasella istahtaisi taas tv:n Teema-kanavan ääreen.

Illan teemana on Audrey Hepburn ja Naiset elokuvassa. Illan aloittaa amerikkalainen uudehko dokumentti From The Weepies To The Chick Flicks (v.-09). Sen jälkeen saamme ihailla raikasta ja nuorta Audrey Hepburnia ihanan Gregory Peckin rinnalla Loma Roomassa-elokuvassa vuodelta 1953.

*

Dokumentilta odotan paljon, rohkeita mielipiteitä elokuvantekijöiltä, naisilta, haluan kuulla yllättäviä ajatuksia naisista elokuvissa. Haluan yllättyä ja oivaltaa jotain uuttakin. Haluan kuulla ja nähdä runsasta kuvamateriaalia. No, ilta kun koittaa, olen taas yhtä dokumenttia viisaampi.

Olenhan kertonut rakkaudestani dokumentteihin!?

*

En ole käynyt elokuvissa aikoihin!

..Yksi viimeisistä kuvista..

*

Otsikkoni viittaa asiaan, josta olen ennenkin kirjoittanut, vuonna 2009 muistaakseni.

Olen tehnyt lähtöä elokuvateatterin pehmeän lämpimään syliin jo monta viikkoa.. En vain saa lähdetyksi kun kuulen tarinoita joulun ajan elokuvayleisöstä. Olen nyt kolmelta henkilöltä kuullut millaista on ollut käydä katsomassa Love and Other Drugs-elokuvaa joulun pyhinä ja välipäivinä täällä Oulussa:

Jake Gyllenhaal ja Anne Hathaway ovat vetäneet katsojia, juu, sali on pursunnut häliseviä, juttelevia, vessassa ramppaavia nuoria. Eräs naistuttavani, joka oli lähtenyt viettämään romanttista iltaa miehensä kanssa elokuviin, sai taakseen lauman 11-12-vuotiaita pikkupoikia, jotka selvästikin olivat väärässä elokuvassa. Toinen tuttavani oli totaalisen kyllästynyt kikatteleviin teinityttöihin, joille elokuvan komediallisuus oli ollut ok, mutta kun elokuva oli siirtynyt käsittelemään draamallisempia aiheita, oli tyttöjen keskuudessa hälinä alkanut eli keskittyminen herpaantunut.

*

Tiukkapipoisen maineenhan tässä saa aikuinen ihminen, mutta mielestäni elokuvissa pitää osata käyttäytyä!

Ihmettelen myös tätä ilmiötä, että elokuvista on tullut ajanvietetapahtuma. Eli monet suhtautuvat elokuvissa käymiseen kuin kaupoissa vaeltelemiseen: sinne mennään tappamaan aikaa ja jollain tavalla viihtymään. Monille on jopa ihan sama mikä elokuva siellä pyörii, kunhan ollaan elokuvissa ja popcornit riittävät.

*

Nyt en ole varma milloin menisin elokuviin, etten tule sieltä sitten ärtyneenä kotiin. 

Voi olla, että odotan Love and Other Drugs-elokuvan tulevan dvd:lle ja virittelen kotioloihin miellyttävän elokuvaillan. Näin taitaa käydä aika monen muunkin elokuvan kanssa.

Mutta jos haluan nähdä jonkun elokuvan ihan välttämättä elokuvateatterissa, menen maanantai-iltana, eturiviin. Ehdottomasti en perjantai-iltana, keskiriville.

*

terveisin Tiukkapipo-helpostiärsyyntyvä-itsekinteinienäiti-Sooloilija  :D

Ps. Kyllä minä siellä elokuvissakin käyn, tänäkin vuonna tulen käymään monesti, mutta valitsen päivät ja ajankohdat tarkkaan. Tämä pehmennyksenä paasaukseni päätteksi.

Sunnuntaiklassikko - Jackson Browne

Vielä ehtii, sunnuntaita on jäljellä vielä vähän aikaa.

Mietin koko päivän mitä musiikkia haluaisin tänään kuunnella. Ja illalla valaistuin:

nuoruudenihastustani Jackson Brownea.

Ihastus on kuvaava sana, sillä hänen kohdallaan kävi niin, että ensin ihastuin hänen ulkonäköönsä, mutta lähes samaan aikaan myös musiikkiinsa.

*

Vuonna -48 syntynyt Browne on syntynyt Saksassa, mutta asunut lähes koko elämänsä Yhdysvalloissa. Hänen musiikkinsa on hyvin juurevaa, mukana musisoimassa on aina iso joukko muusikoita ja tälläkin laululla kuullaan elämänmakuista soundia.

*

Vuoden 2010 Paras Mies, ja muita elokuvamietteitä

Arvaattekin kuka on mielestäni viime vuoden valovoimaisin ja ehdottomasti parhaan roolin tehnyt miesnäyttelijä. No, yllätän sen verran, että heitä on kolme, mutta ykkönen on silti hieman kakkosta ja kolmosta ylempänä. Viime vuoden miesnäyttelijärivini näyttää siis tältä:

*

Colin Firth - A Single Man

Ewan McGregor - The Ghost Writer

Leonardo DiCaprio - The Shutter Island

*

Nämä kolme elokuvaa mahtuvat myös viime vuoden katsottujen elokuvieni Top10-listalle. En ole kylläkään sellaista listaa vielä tehnyt, sillä minussa asuu aina pieni kapinallinen, joka ei periaatteessa pidä listauksista, mutta niitä kohtaan on silti aina pienoinen kiinnostus. Ristiriitaista.

Olen huomannut, että juuri kun saan jonkin listan tehdyksi, tulee ns. ihan puun takaa jokin yllättävä elokuva, joka sekoittaa koko pakan. Tänäkin vuonna kävi niin. Odotin kovasti muutamia elokuvia, mutta ne osoittautuivat todellisiksi pettymyksiksi, kuten esim. Prince of Persia ja Eat Pray Love. En ole myöskään katsonut moniakaan alkuvuodesta viime vuonna Oscar-palkittuja elokuvia. En ole nähnyt mm. Sandra Bullockille pääosapystin tuonutta The Blind Side - Elämä pelissä-elokuvaa tai parhaan elokuvan pystin saanutta, Kathryn Bigelown ohjaamaa The Hurt Locker-elokuvaa.  Näihin ei vain ole riittänyt kiinnostusta.

 *

Siitä pääsemmekin aiheeseen, jota olen pyöritellyt koko viime vuoden ajan mielessäni.

Tämä blogini on varsinkin viimeisen kuluneen vuoden aikana muuttunut elokuvapäiväkirjakseni. Olen katsonut paljon elokuvia, joita aiemmin olen ohittanut, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Siksi en ole aina kovin ajankohtainen enkä ajan hermolla. Uudet elokuvat kiehtovat minua, tottakai. Nytkin odotan kovasti montaa hyvää elokuvaa tälle vuodelle. Ne kaikki käyn elokuvateatterissa katsomassa. Joitakin elokuvia odotan tulevaksi dvd:lle eli niiden katsominen viipyy hieman. Kaikki elokuvalajit eivät minua kiinnosta, kuten ei aiemminkaan. Kuten olen ennenkin todennut: elokuvat, joissa nuoret miehet kaahailevat autoilla tai elokuvat, joissa on väkivaltaa ilman mitään tarkoitusta, eivät ole minua varten. 

Sen sijaan olen aika ahkera kirjastolainaaja. Nettivaraukseni kirjastoon pursuaa nytkin elokuvia, joita kovasti odotan. Monet niistä ovat klassikkoja, eurooppalaisia elokuvia tai muuten vain vähän vanhempaa tuotantoa. Viime vuonna törmäsin kirjastossa todellisiin helmiin, jotka olin aiemmin jättänyt huomiotta. Niinpä katsoin viime vuonna mm. hyviä eurooppalaisia elokuvia ja vähemmän huomiota saaneita elokuvia, jotka eivät ole koskaan olleet lähelläkään räjähtäviä kassatuloja.

Yhä jatkan näyttelijöiden, ohjaajien ja käsikirjoittajien ihailua ja kunnioitusta. Esittelen mielelläni monia heistä ihan omissa postauksissaan. Jokaisen ihmisen takana on tarina. Osa ihmisistä raottaa kulissin takaista persoonaansa hieman enemmän, toiset hyvin vähän. Monia mielenkiintoisia, kirkkaita ja luovia tähtiä saamme ihailla elokuvissa, mutta aina kiehtoisi myös mitä he ovat oikeassa elämässä.

Ihailen hienoja valokuvaotoksia monista näyttelijöistä, niitä googletten usein ja tallentelen tiedostoihini. Tässä muutama ihana löydös:

*

Meryl Streep & Kate Winslet

*

Hyvää ja innostunutta elokuvavuotta meille kaikille !

Lisäksi toivotan kaikille myös hyvää terveyttä, elinvoimaa ja ennenkaikkea iloa elämään! 

Tämän vuoden ykkönen

Tämän vuoden ehdoton suosikkini oli Tom Fordin ohjaama A Single Man.

Se onnistui tavoittamaan kuvituksellaan, näyttelijöillään, käsikirjoituksellaan ja ohjauksellaan niin maagisia tunnelmia, että minun oli nähtävä se ensimmäisen kerran jälkeen pian uudestaan. Ja sitten taas.

*

*

Tom Ford: A Single Man

Pääosissa loistavat: Colin Firth, Julianne Moore, Matthew Goode, Nicholas Hoult.

*

Toivotan teille oikein hyvää ja onnellista ensi vuotta !
Jatketaan elokuvien parissa. Kerron seuraavassa postauksessa vähän lisää.

Katsausta vuoden parhaisiin - yksi kerrallaan - Paras Nainen

On se aika vuodesta, jolloin mietin tänä vuonna katsomiani elokuvia.

Haluan nostaa esille joitain huippuja, jotka ovat koskettaneet juuri minua.

Haluan aloittaa naispääosasta, tärkeimmästä. Se on tässä kiteytettynä yhteen minuuttiin:

 

Annette Bening: The Kids Are All Right

ohjaus: Lisa Cholodenko

 

 Molemmat elokuvan naiset, Annette ja Julianne Moore,  tekevät todella vahvat roolit Kids-elokuvassa, mutta Annette Beningin roolista jäi mieleeni se haavoittuvuus, jota hän rakkaudessaan kokee. Hän toi myös syvällisesti esiin äitinä olemisen vaikeuden, sen kuinka lapsiaan ei voi omistaa eikä heistä voi pitää kiinni koko aikaa. 

Annette Beningiltä niin hieno rooli, että hänelle täydet pisteet ja kaikki mahdolliset palkinnot soisin! 

Fanny ja Alexander

Koin Joulupäivänä iloisen yllätyksen, FST5-kanava näytti 

Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin

juuri oikeana hetkenä, ainakin minulle. Joulupäivän myöhäisilta on mitä parhain hetki katsoa legendaarinen klassikkoelokuva, joka alkaa joulun vietolla.

On kulunut vuosia siitä kun näin elokuvan viimeksi, mutta joka katselukerta tästä runsaudensarvesta löytää jotain uutta: uusia henkilöitä, uusia tapahtumia ja tunnelmia.

Kuinka ahdistava elokuva onkaan ajoittain ja kuinka on helppokin samaistua lapsen silmin katsomaan aikuisten maailmaa.

Ingmar Bergman oli mestari ja nero. Juuri tässä elokuvassa olen lähes hengästynyt hänen pikkutarkasta asetelmallisuudestaan ja henkilögalleriastaan. Vanha Tukholma näyttäytyy historiallisen kauniina, vaikkakin hieman karuna. Kukaan näyttelijä ei ole sivuosassa. Jokainen rooli, joka vilahtaakin kuvassa, on merkityksellinen. Bergman on luonut persoonia ja löytänyt käsittämättömän taitavat, Ruotsin parhaimmat, näyttelijät luomaan hengen ja sielun jokaiseen rooliin. 

Lapsinäyttelijöistä Alexander on elokuvan sielu. Hän on vielä pieni poika, mutta toisaalta jo aikuisen maailmaankin usein kurkkaava urhea nuori mies.

Alexanderia näyttelee vuonna 1970 syntynyt Bertil Guve eli hän oli elokuvan teon aikaan 11-vuotias. Kuvassa alla Fanny ja Alexander tänään, 2000-luvulla:

Bertil Guve & Pernilla Allwin

*

Taas jonain jouluna katson Fannyn ja Alexanderin. Ja löydän siitä varmasti taas jotain uutta.

Toivotan Hyvää Joulua 2010 !

Näiden kuvien kera toivotan teille kaikille Ihanan Rauhallista Joulua !

Oulun hautausmaan kappeli, kuva on vuodelta 2008 ja ponnahti esille kun etsin ottamiani talvikuvia.

Tälle joululle leivoin pähkinäsarvia ja mantelipullia

Tikke-neiti mietiskelee joulukoristeiden kanssa. Selma juoksee kuvan ulkopuolella kuusenpallon perässä, kuten vilkkaat pikkukissat tekevät.

*

Vietän Joulun kotioloissa lähisuvun kanssa.

Olen täälläkin vähän ja kirjoittelen jos jotain tulee mieleen. Elokuvistakin. Joululahjoistakin taitaa kuoriutua filmejä. Tottahan toki, koska olen itselleni ne ostanut ;D 

Maanantaina menen sitten taas töihin, mutta en ajattele sitä nyt.

Ulkona paukkuu -27 asteen pakkanen ja iltapäivä on sininen:

Tim Hardin : How Can We Hang On To A Dream

*

Minun oli nyt pakko laittaa tämä laulu tänne.

Se oli Patti Smithin ja Robert Mapplethornen 

'se yhteinen oma biisi'.

Miksi juuri tämä todella surumielinen, haikean kaunis laulu muodostui parin lauluksi, siitäkin voi lukea Smithin Ihan kakaroita-kirjasta.

Laulaja Tim Hardin itsekin oli vähän surullinen tapaus.

Hän kuoli heroiinin yliannostukseen vuonna 1980, vain 39-vuotiaana.

Hänen sävellyksiään on mm. tunnettu, monen laulajan laulama

If I Were A Carpenter.

Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen tarina

Vaikka olisin iltaisin kuinka uninen,

on minun hetkeksi, muutaman sivun verran edes, mentävä 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun New Yorkiin, jossa taiteilijanuraansa aloittelevat nuoret ja kiihkeät Patti ja Robert:

Sielunkumppanit, rakastavaiset, ystävät ja kohtalotoverit. He olivat kaikkea tätä.

Kirja Ihan kakaroita (Just Kids, 2010) on Patti Smithin kirjoittama tarkka ja rehellinen kuvaus pariskunnan yhteiselämästä.
Patti kirjoittaa runollista tekstiä, pitkiä lauseita, tarkkoja osoitteita ja nimiä.. Hän on luultavimmin kiihkeästi suoltanut koko tarinansa ja rakkautensa paperille. Ja minä lukijana elän hänen mukanaan, niin lähellä. 

*
Joulusta hieman:

Tänään olen luonut leipomalla hieman jouluakin kotiin. Tein myös pitkästä aikaa, monen vuoden paussin jälkeen, porkkanalaatikon. Se olikin niin hyvää, että iso osa siitä meni iltapalaksi, juuri uunista otettuna, höyryävän kuumana.. (niin tyypillistä). Joten uusi satsi on vielä tehtävä.
Mutta nyt menen taas lukemaan.

Tässä Patti Smithin haastattelua kirjasta ja Robertista.

Good Bye Lenin - elokuva lähihistoriastamme

Eurooppalainen elokuva jää niin usein amerikkalaisen (ja brittiläisen varjoon). Viime vuosina olen eurooppalaisista elokuvista katsonut lähinnä espanjalaista ja ranskalaista elokuvaa, mutta saksalaista elokuvaa en muista aikoihin katsoneeni.

Niinpä olikin suuri ja iloinen yllätys tämä saksalaisen Wolfgang Beckerin palkittu elokuva

Good Bye Lenin vuodelta 2004.

Se kertoo Berliinin muurin murtumisesta nuoren, aikuistuvan pojan näkökulmasta.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1989, itä-Berliiniin, aikaan ennen ja jälkeen muurin murtumisen.

Elokuva on tragikoominen kertomus perheestä, jonka äiti joutuu onnettomuuteen ja vaipuu koomaan peräti 8 kuukauden ajaksi. Juuri sinä aikana muuri murtuu. Äidin terveydentila hänen herättyään koomasta on niin heiveröinen, että lääkärit ja omaiset yhdessä päättävät, ettei äidille kerrota muurin murtumisesta mitään.

Good Bye Leninin lämmin, hieman musta huumori pohjaa juuri tälle lähtökohdalle. Se jaksaa kantaa koko elokuvan ajan herpaantumatta kertaakaan.

Kaiken pohjalla on äitiään rakastavan pojan yritykset palauttaa elämä hetkeksi entiselleen, äidin mieliksi ja hänen terveyttään edistääkseen. Ja siitähän kommelluksia syntyy.

Luonteva, herkkä, koskettava ja hauska elokuva. Myös tärkeää lähihistoriaa sisältävä elokuva on yksityiskohdissaan tarkka. Lähihistoriamme henkii vahvasti kuvissa. Tämmöistäkö se todellakin elämä oli jaetussa Saksassa! Eikä siitä ole kauankaan aikaa!

Patti Smith -dokumentti

Tämäkin pitäisi löytää jostain, ostaa omakseen hyllyyn.

Olen viime aikoina viehättynyt dokumenteista ja tämä kuuluisi nyt nähtäviin.

Patti Smith : Dream of Life

 

*

Onko joku teistä nähnyt tämän dokumentin?

Joulua valmistellaan

*

Voitin Hannen blogin arvonnassa kaksi hänen taiteilemaansa suloista joulukuvaa, nuo kuvassa olevat; enkeli ja tonttutyttö. Kiitokset Hannelle.

Pakkanen paukkuu ja joulu lähestyy. Olihan minunkin ostettava pyykkipoikavalot, ne koristavat nyt eteisen muuten tyhjää seinää. Siihen sitten joulukortteja ripustellaan..

*

Mutta vielä on tehtävä täydet työpäivät ennenkuin saa rauhoittua jouluun. Valitettavasti. Olen viime aikoina haikaillut hieman niitä aikoja kun olin työtön, silloin minulla oli aikaa keskittyä asioihin. Välillä nykyinen elämä tuntuu työmyyränä puurtamiselta. Mietin usein mistä löytyisi se kultainen keskitie, että kaikkeen olisi aikaa ja asioihin ehtisi kunnolla paneutua. 

Ehkä näitä asioita mietiskelen vielä enemmän ensi vuoden aikana..

Voikaa kaikki hyvin!

Palaillaan taas.

Tänään John Lennonia

 Tänään Teema-kanava on taas ajankohtainen ja hemmottelee meitä upouudella John Lennon-dokumentilla nimeltään LENNONYC. Sen kerrotaan sisältävän paljon ennennäkemätöntä materiaalia, erityisesti kotielokuvia Johnin, Yoko Onon ja heidän Sean-poikansa elämästä New Yorkissa.

*

Tämä vuosi onkin ollut John Lennon-merkkivuosi, sillä lokakuussa hän olisi täyttänyt 70 vuotta ja tällä viikolla (8.12.) tuli kuluneeksi 30 vuotta hänen kuolemastaan.

*

Heti lähes kahden tunnin mittaisen dokumentin jälkeen alkaa Lennonista tehty elämäkertaelokuva Lennon alasti (suora suomennos) ja elokuvasta nähdyn kuvan perusteella taidan jättää koko elokuvan katsomatta. Eiväthän Lennon ja Yoko Ono edes näytä esikuviltaan! Tiedän, että se tulisi häiritsemään minua koko katsomisen ajan. Onneksi dokumentti tulee ensin !

Muisto Kari Tapiosta

 Hän oli Suomen Ääni.

Tänään keskiviikkona aamulla heräsin hänen kuolinuutiseensa.

Laitoin sivupalkkiini laulun Viisitoista kesää, sillä se taitaa olla ensimmäinen muistoni Kari Tapiosta. 

Hänen kuolinuutisensa tuo kaikenlaiset surun ajatukset pintaan. Kari Tapio muistutti hyvin paljon omaa isääni, jonka menetin kesällä.

Itsenäisyyspäivän traditio

*

Sytytän kynttilät isovanhempiani ja isoisovanhempiani muistellen.

Joka vuosi katson Tuntemattoman sotilaan. Joskus kokonaan, joskus osittain, mutta kuitenkin joka vuosi katson.

*

Nimipäiväsankaritar Selma

Joulukoristelaatikkomme on haettu varastosta.

Selma viettää tänään nimipäiviään.

Voi millä nuoruuden innolla Selma suhtautui paksuun kuusenkoristenauhaan ja lattialla liukkaasti pyöriviin palloihin. Kuvassa hän on niin ylvään ja rauhallisen näköinen, hauska kontrasti sille mitä täällä kotona oikeasti tapahtui..

*

Tässä vielä pieni videoklippilinkki Selman touhuiluun.

Prince of Persia - tämän vuoden kassamagneetti?

Ajatuksia, joita tuli mieleeni Prince of Persiaa katsoessani:

* omalla kohdallani on vain yksi syy katsoa tämä elokuva: 

Jake Gyllenhaal (ja siinä onkin sitten aika paljon syytä!)

* Miksikähän naispääosaan on valittu botox-huulinen brittinäyttelijä Gemma Arterton, koska naisessa ei ole karismaa, ei viehätysvoimaa eikä hän 'riitä' näyttelemään suuressa valkokangasproduktiossa.

* Elokuva muistuttaa hyvin paljon Pirates of Caribbean-elokuvia, onhan tuottajakin sama henkilö. Onko tuottaja Jerry Bruckheimilla jäänyt sama levy päälle.. Pauhaava elokuvamusiikki ja näyttelijöiden roolihahmot ovat kuin toistensa kopioita. On hyviksiä ja pahiksia, ja hyviksiksi luullut henkilöt muuttuvatkin lopussa pahiksiksi, ja toisinpäin..

* Kuka jaksaa katsoa miekkataisteluita kun niitä tulee kuin liukuhihnalta. Kolmaskymmeneskahdeksas miekkataistelu alkaa jo haukotuttaa.. Jake pomppii komeasti muinaisen kuvitellun persialaiskaupungin kattojen päällä ja yli. Joskus ohjaaja Mike Newell ja tuottaja Bruckheim ovat tajunneet hidastaa kuvaa juuri silloin kun Jake tekee jotain, jossa hänen kaunis ja treenattu vartalonsa pääsee erittäin hyvin oikeuksiinsa. Nam ;D

Pysäytyskuvat ja hidastukset ovatkin ihan komeaa katseltavaa, niistä tulee ihan elokuvan suola ja sokeri.

 * Jake Gyllenhaalin ja naispääosan Gemma Artertonin henkilökemia on laimeaa. Katsojalle ei välity suuren rakkauden tai intohimon tunnelmat.

* Silti, kaikesta kritiikistäni huolimatta, nostan hattua Jake Gyllenhaalille, joka tekee roolinsa täysillä, silti huumorin pilke silmäkulmissaan. Elokuvan pelastus on juuri se, että näemme monissa kohtauksissa Jaken hymyilevän, ainakin silmillään.

* Ohjaaja Mike Newell on tarttunut tuottajansa kera suurhankkeeseen, ja onhan siinä ulkoisesti onnistuttukin. Komeaa katseltavaa se on. Ehkä joskus riittää se, että on silmille enemmän ravintoa.. Vaikka onhan kauneuskin katsojan silmässä. 

Ohjaaja Mike Newellin aiempia töitä ovat mm. Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Harry Potter ja liekehtivä torni, Rakkautta koleran aikaan sekä nyt tämä kassamagneetiksi tarkoitettu elokuva.

* Oliko se tämän vuoden kassamagneetti? En ole ihan varma.

* Mutta yhdestä asiasta olen varma: tämä Prince of Persia räätälöitiin Jake Gyllenhaalille. Hänhän on ihan Prinssi ! Rohkea, Kaunis, Komea, Oikeudenmukainen, Lempeä, Hauska ja sopivasti Viettelevä.

Alanis Morissette - I Remain - musiikkia elokuvasta Prince of Persia

Elokuvan tunnusmusiikkia:

*

Kerron muutamalla sanalla elokuvasta myöhemmin.

Alanis tunnusmusiikin laulajana oli yllättävä veto ja sai katsomaan kaikki lopputekstitkin.

Julianne Moore - päivänsankari uusissa Pirelli-kuvissa

Julianne Moore, s. 3.12.1960,

tänään 50 vuotta !

*

Julianne Moore: rohkea, persoonallinen, karismaattinen nainen !

Nämä kuvat ovat ensi vuoden Pirelli-kalenterista, josta on hiljaa hiipien tullut keräily- ja kulttikalenteri maailmalla.  Arvostetut näyttelijät haluavat poseerata taiteellisissa eroottisissa kuvissa kuuluisille valokuvaajille ja kuvausten suunnittelijoille. Aiemmilta vuosilta muistamme mm. Penélope Cruzin viettelevät Pirelli-kuvat. Ja nyt tähän upeitten mustavalkokuvien joukkoon on astunut ihana Julianne Moore. Ensi vuoden kalenterin kuvauksista vastaa itse Karl Lagerfeld.

Tämä toinen kuva Juliannesta on hieman rohkeampi:

Julianne Moore on ahkeroinut tämän vuoden aikana valkokankaalla. 

Hän näytteli mieliinpainuvasti tunteellista ja vähän höpsöä lesboäitiä

The Kids Are All Right-elokuvassa, joka omassa tämän vuoden listauksessani nousee aika korkealle sijalle. Juliannelle on (kuiskaten vielä) povattu tästä roolista palkintoehdokkuuksia, kenties Golden Globeissa, kenties Oscareissa. Se jää sitten nähtäväksi..

*

Mutta nyt:

Happy Birthday Julianne !