Laulamisen lumoissa ja muuta puuhaa

Itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä meni kotona leipoessa ja laulaessa.
Vuokrasin Mamma Mian, jonka elokuussa kävin katsomassa elokuvateatterissa. Nyt katsoin elokuvan nuorimmaiseni kanssa. En olisi uskonut kuinka 9-vuotias innostuu Mamma Miasta ja sen musiikista niin. Lisämateriaaleista etsimme katsomisen jälkeen sing-along-version ja ilta meni sitten hoilatessa. Huomasin, että Abban lauluja on tosi vaikea laulaa. Itse dokumentissakin sanottiin, että monet luulevat Abban lauluja helpoiksi ja yksinkertaisiksi, mutta kun niitä alkaa laulaa, huomaakin kuinka monimutkaisia sävelkulkuja ja äänialojen vaihteluita niissä on.

Nyt on kurkku kipeänä, mutta mieli hyvä, sillä jostain syystä Mamma Mia itketti ja nauratti taas niin. En ole koskaan ennen katsonut niin hyväntuulista ja positiivisuudella koskettavaa elokuvaa. En edes ymmärrä miksi se saa minut niin kyynelehtimään, mutta sanon kaikille, että katsokaa ja kokekaa Mamma Mia. Se saa uskomaan johonkin, jota ei ehkä ole, mutta kuitenkin on..


Itsenäisyyspäivänä kävimme valtavan suurilla Naisten messuilla, jotka MLL järjestää joka vuosi. Ostin jotain pientä, mm. korvakorut ja joulukoristeen. Lähinnä ihailin käsityöntaitajien upeita käsitöitä. Tarjonta oli runsasta, mutta koska raha on aika tiukassa tässä perheessä, täytyy aina sitten tinkiä juuri tällaisista ostoksista. Sillä ovathan ne kuitenkin tuotteita, joita ilmankin pärjää.

Kuvassa nukketalon väki koirineen ja kissoineen valmistautuu Itsenäisyyspäivän viettoon kokoontumalla olohuoneeseen tv:n ääreen. Itsenäisyyspäivänä laittelin tyttären kaverina nukketaloja joulukuosiin. Paljon mukavampi muuten oli siivoilla kahta nukkekotia kuin oikeaa kotia, joka menee aina nopeammin sekaiseksi. Nukkekodeissa ei tarvitse tiskatakaan.. ;)

Ja kukahan se sitten olisi ollut tänä vuonna se Linnan juhlien Kuningatar? Tarkastihan ne tuli katsottua, mutta yhtä en nostaisi esiin, vaikka Tanja Karpela olikin upea oranssinhehkuvassa luomuksessaan ja Anna Abreu tyttömäinen keltaisessaan.

Yksi oma suosikkini oli tämä kokonaisuus, jonka Maria Guzenina-Richardson muodosti; aikuinen nainen kantaa itseään ylväästi ja sensuellin oloisena. Korvakoruista voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta kun Maria käveli lanteet keinuen vieno hymy huulillaan, oli siinä vaan jotain tosi upeaa katsottavaa.

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Ihan nuorena kuuntelin vaihtelevasti CCR:ää, jotkut laulut vain kerta kaikkiaan kolahtivat, vaikka itse bändi jäi ihan etäiseksi. Tällä viikolla kuulin R.E.M.:n version tästä laulusta, ja aloin miettiä, että kukas tämän onkaan ensimmäisenä tehnyt..
Se raikkaampi, erilainen REMin versio olisi tässä. Se on vuodelta -85, joten klassikkomateriaalia jo melkein sekin.(Jostain syystä Youtubesta sitä ei voinut tähän linkittää, joten löysin version jostain amerikkalaisesta Librarystuffista..)



Tämän sunnuntain klassikoita soi myös näissä blogeissa: Tuumailua, Muualla, Parallel Lines, SusuPetal, Papinblogi,

Sinisiä hetkiä

Erikoista herätä tykin laukauksiin, jotka kuuluvat läheiseltä rannalta. On Itsenäisyyspäivä.
Teini-ikäinen katsoo yöpuvussa tv:stä Sekaisin Marista-elokuvaa ja kuopus siivoaa nukkekoteja, pieni siniristilippukin koristaa nukkekodin väen pihaa. Broilerinpaisti on uunissa ja salaattitarpeet pöydällä.

Illalla sytytämme sinivalkoiset kynttilät ja katsomme Linnan juhlia. Kun lapset olivat pienempiä, meillä oli aina Linnan juhlien aikaan samanaikaisesti käynnissä myös muotinäytös, sillä tyttäret innostuivat aina tv:ssä näkyvistä hienoista juhlapuvuista. Kietoutuivat mm. aina satiiniseen aamutakkiini, virittivät siihen hienoja vöitä ja laahustivat tv:n ääressä, kävivät kättelemässä jne. Hauska muisto, joka nyt tulvahti mieleeni.

Tuon sinisen valaisimen ostin kaksi vuotta sitten Ikeasta. Sitä on yleensä vähän vaikea sijoittaa mihinkään, mutta ihan nättiä valoa se luo ympärilleen.

Kaksi aika erilaista perhe-elokuvaa

Kävin eilen katsomassa ennakkoensi-illassa tämän kotimaisen Putoavia enkeleitä-elokuvan. Taiteilijaelämäkerta Lauri Viidan ja Aila Meriluodon avioliitosta, kuvitteellisen tyttären näkökulmasta. Tommi Korpelan ilotulitustahan tämä koko elokuva oli, hyvä rooli häneltä jälleen kerran. Oikeasti pääosassa oli kuitenkin kaksoisroolin tekevä Elena Leeve, joka esitti sekä Viidan ja Meriluodon tytärtä että Viidan nuorta puolisoa.

Suomalaiseksi elokuvaksi ajankuva ja puvustus oli mielestäni hienosti toteutettu. Elokuva kattaa tarinaa 40-luvun lopusta 70-luvulle, joten lähinnä vaatetuksessa näkyy eri aikakaudet.
Lauri Viidan skitsofrenia pahenee ja syvenee elokuvan lähestyessä loppuaan. Alun ihana rakkaustarina muuttuu synkäksi perhetragediaksi. Viidan mielen sairaus varjostaa koko lähipiirin elämää.


Silti jäin miettimään pidinkö elokuvasta vai en.. Elena Leeve on tosi suloinen näyttelijä, mutta pidän häntä vielä jotenkin raakileena kannattelemaan kaksoisroolia isossa elokuvassa Tommi Korpelan ammattimaisen näyttelemisen rinnalla.

Ehkä tartun Lauri Viidan teksteihin. Aila Meriluotoa olenkin jonkin verran lukenut, mutta Viidan runot ovat jääneet etäisiksi.


Ja koska innostuin äskettäin Capoten nähtyäni Philip Seymour Hoffmanista, päätin katsoa häneltä tämän täysin erilaisen roolin ja elokuvan eli The Savagesin. Se on aika nukkavieru tarina toisilleen etäisistä sisaruksista, joiden isä sairastuu dementiaan, ja jonka kohtalosta he joutuvat päättämään. Laittaako isä hoitokotiin vai ei. Ja mitä kaikkea siitä seuraakaan. Laura Linney ja P.S. Hoffman näyttelevät kuin oikeat sisarukset, sympaattisesti ja rehellisesti. Tämä elokuva on hieman yllättäenkin palkittu ja ylistetty monilla festivaaleilla. Itse näin sen niin arkisena, että jäin miettimään, että on ehkä taidetta tehdä näinkin puitteiltaan arkisen näköinen ja tuntuinen elokuva.


Ehkä tämän elokuvan sisällä piilevät kaikki ne hiljaisuuteen painetut tunteet mitä perheet kantavat sisällään. Veljesi ja siskosi tietävät sinusta lähes kaiken, mutta silti he voivat olla hyvin etäällä sinusta. Isäsi ja äitisi tietävät sinusta lähes kaiken, ja silti suhde heihinkin voi aikuisiällä olla hyvin etäinen. Tällaisia kaikkia tämä The Savages (joka on perheen sukunimi) herättää miettimään.

Onnea Sofille !!

Tätä aavistelin ja toivoin: Sofi Oksanen sai kuin saikin Finlandia-palkinnon ja 30.000 euroa!

Onnea Sofille, jonka romaani Puhdistus ansaitsee todellakin tulla palkituksi. Valittaen totean, että olen lukenut kirjan vain osittain. Lainasin sen kirjastosta, ahmin ensipäivinä hyvin kirjoitettua tekstiä, mutta jossain vaiheessa ahdistuin. Jätin kesken ja palautin kirjastoon, sillä kirjasta oli kymmeniä varauksia.

Joku päivä ostan Puhdistuksen itselleni. Tämän nyt jo klassikoksi muodostuneen ja palkitun romaanin.

(Kuvassa Sofi Oulun Kirjamessuilla toukokuussa tänä vuonna)

Jouluvärejä ja sarvia

Tässä blogimallissani kun ei ole varsinaista yläpalkkia, johon voisi kuvaa vaihtaa niin laitoin joulukuun ajaksi otsikon, päivämäärän ja kuvan kehykset punaisella. Jos se antaisi hieman jouluista tunnelmaa..

Eilen pyöräytin pieniä sarvia, jotka loppuivat heti, koska tein kokeilumielessä pienen määrän. Ja ihan maukkaitakin niistä tuli. Taikinaan laitoin noin 125 g margariinia, puoli purkkia kermaviiliä, suolaa ja vehnäjauhoja. Taikina sai kohmettua jonkin aikaa jääkaapissa ennen sarviksi tekemistä ja uunissa paistamista. Taikinaan voisi lisätä hieman juustoraastetta makua antamaan..

Naiskirjailija on kirjoittanut tämänkin

Vaikka yöpöydälläni on pino kirjastosta lainattuja kirjoja niin silti eilisiltana otin käteeni tämän Annie Proulxin novelleja sisältävän Lyhyt kantaman. Erityisesti halusin palauttaa mieleen lempielokuvani Brokeback Mountainin tekstin. Allekirjoitan täysin takakannen esittelytekstin sanoman, että 'sisältää lauseita, jotka ovat arvokkaampia kuin monen kirjailijan kootut teokset'.

Yleismaailmallisesta rakkaudesta voi kirjoittaa näin huumaavan kauniisti. Kaikki me, jotka olemme elokuvan nähneet, muistamme tämän kohtauksen, mutta että joku on kirjoittanut kohtauksen näillä sanoilla, on mielestäni melkein käsittämätöntä..

' He olivat usein seisseet sillä tavoin siinä nuotion ääressä kauan aikaa ja heidän ruumiittensa varjo näkyi yhtenä ainoana pylväänä kalliossa. Minuutit tikittivät eteenpäin pyöreässä kellossa Ennisin taskussa ja polttopuissa jotka sukeutuivat hiillokseksi. Tähdet pureutuivat nuotion yllä leijuvan lämpökerroksen läpi. Ennisin hengitys kulki hitaana ja hiljaisena, hän hyräili, keinahteli kipinöiden valossa, ja Jack nojautui vasten vakaata sydämensykettä. Hyräilyn värähtelyt olivat kuin pientä sähköä, ja hän nukahti sikeästi seisaallaan, uneen joka ei ollut unta vaan jotain muuta uneliasta ja huumaavaa.. '

Vihdoin katsoin tämän - Capoten

En käsitä miten olen jättänyt aina tämän elokuvan katsomatta. Olin innoissani kun Philip Seymour Hoffman sai tästä roolistaan pääosa-Oscarin pari vuotta sitten, mutta silti en koskaan kävellyt teatteriin katsomaan tätä kiehtovaa tarinaa ja tyrmäävää osasuoritusta.

Olen ihaillut P.S.Hoffmania jo vuosia, taisin nähdä hänet ensi kertaa Lahjakas herra Ripley-elokuvassa. Hän onnistuu aina olemaan persoonallinen, älykäs, hauska ja todella viehättävä kaikissa rooleissaan. Tässä elokuvassa hän ihan muuntuu kirjailija Truman Capoteksi, ulkonäköä myöten. (alla hyvä kuva Hoffmanista omana itsenään).


Capote-elokuvan ajankuva on niin hyvin toteutettu; 50-luvun lopusta 60-luvun puoliväliin sijoittuvat tapahtumat, murhaoikeudenkäynti, josta Capote kirjoittaa kirjan Kylmäverisesti, on upeaa kerrontaa alusta loppuun. Hitaasti etenevä tarina, rauhallisen pianomusiikin säestyksellä, kiehtoo todenmukaisuudellaan. En tiennyt paljoa etukäteen. Tiesin, että Truman Capote on kirjoittanut Aamiainen Tiffanyllä-romaanin, ja tiesin Capotesta jotain lehtijuttujen perusteella. Nyt heräsi mielenkiinto.

(Kuvassa iso teekuppini ja taustalla pyörivä Capote-elokuva. Join kaksi motillista kahvia elokuvan aikana ja söin yhden croissantin).

Hieno elokuva, ja vielä hienompi näyttelijäsuoritus, josta olen tosi vaikuttunut!
Nyt haluan lisää Philip Seymour Hoffmania, heti! Käyn vuokraamassa hänen viimeisimmän elokuvansa The Savages, jossa hän näyttelee Laura Linneyn kanssa. Eiköhän juttua tule siitäkin.

Mutta sinä, joka et ole vielä Capotea nähnyt. Suosittelen.

Traileri tässä.

Naiskirjailijoita yöpöydälläni

Nämä ovat kaikki tämän syksyn uutuuskirjoja. Suomessa on nykypäivänä paljon naiskirjailijoita, nämäkin kolme ovat kaikki eri ikäisiä, eri vuosikymmenillä syntyneitä naisia:

Anu Silfverberg on porukan nuorin, kolmikymppinen, -74 syntynyt. Heidi Köngäs on vuonna -54 syntynyt kirjailija ja ohjaaja. Ja Pauliina Susi on -68 syntynyt. Monilla suomalaisilla naiskirjailijoilla on toimittajatausta, kuten on Silfverbergillä ja Sudellakin.

Heidi Köngäs taas on pitkän linjan teatterintekijä, joka tällä kertaa kirjoittaa omaelämänkerrallisesti perheestään. Kirjassa perhe muuttaa 60-luvun alussa työn perässä Ruotsiin. Biologinen äiti on kaukana ja kirjan lapsi elää äitinsä siskon lapsena alusta alkaen.

Olen nyt aloitellut vähän näitä kaikkia romaaneja, eniten on imaissut mukaansa juuri tämä Könkään Jokin sinusta. Yritän keskittyä lukemaan yhtä kirjaa kerrallaan. Voi, se on vaikeaa kun keskittymiskyky on tiessään. Alkuiltaisin jaksan lukea tasan kaksi sivua, uni tulee aina yhtä aikaa pimeyden kanssa. Nyt ollaan kaamoksessa, syvällä.. Yöllä kun pitäisi nukkua, luen sitten pirtein mielin kirjaa..

Tässä linkit näihin kirjoihin:

* Anu Silfverberg: Kung Po
* Heidi Köngäs: Jokin sinusta
* Pauliina Susi: Lukot

Joulukuun ensimmäinen päivä

Joulun odotuksen virallisen alkamisen kunniaksi tässä teille kuva kauppahallin lauantaisista joulunavajaisista. Ihmisiä pörräsi kovasti, tiernapojat esiintyivät, pukki jakoi lapsille karkkia, kalatiskilläkin kauppa kävi..

******

Miksi tuntuu, että kiirettä pitää kun joulua odottaa. Lukemattomien kirjojen ja katsomattomien elokuvien pino kasvaa. Ei jaksa keskittyä.
Tuntuu välillä, että onko tämä elokuvablogi ollenkaan.. Mutta kerron kohta parista hyvästä näkemästäni elokuvasta. Ja kirjoistakin tulee kohta juttua, ja vinkkiä vaikka pukin konttiin..

Imuri on nostettu keskelle lattiaa, kaitpa sitä pitää ruveta heiluttamaan. Kuulumisiin myöhemmin..

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Ei voi mitään, Sting oli vaan niin ihana ja The Police niin hyvä bändi. Nyt on ajat toiset, Sting tekee soolouraa, mutta enää hän ei minua säväytä niin paljon, vaikka taitava kaikinpuolin onkin..

Tämän sunnuntain muita klassikoita soi mm. täällä : Tuima, Lepis, Susupetal, Papinblogi, Ruohonjuuritaso, Takapiha, Viides rooli, Muualla, Itkupilli

Ärsytyshaaste kodin tilasta

Sain jo viikolla Arleenalta haasteen, joka on vähän erikoisempi. Minun pitää nimetä paikka kodissani, joka ärsyttää tai mistä en pidä.

Laitan tähän nyt sen kuvan eli olohuoneen nurkkauksen, jossa minulla on maailman pienin tietokonepöytä. Tässä minä vietän kovalla koivutuolilla kököttäen monta tuntia päivässä. Kalenteri seinässä, Ikean dvd-hylly vieressä, ystävän tanssiteoksen mainos edessäni ovat ihan ok, mutta en mahdu kirjoittamaan pöydän ääressä paljon mitään, koska pöytätilaa ei ole nimeksikään. Istuma-asento tämän pöydän ääressä on tosi huono. Tämä tietokonepöytäni on oikeasti tarjoilupöytä/taso, ihan laadukas sellainen, mutta sen käyttötarkoitus olisi kyllä ihan muualle tarkoitettu kuin tietokonepöydäksi...


Joka kerta kun istahdan tämän pöydän ääreen, mietin mihin jalkani laittaisin, tason alla kun on hylly, joka osuu polviin. (anteeksi kun kuva on niin huonosti räpsäisty, ettei pöydän koko näy kuvassa. Pöytä loppuu siihen mihin läppärikin..). Tällä hetkellä minulla ei ole varaa ostaa sellaista pöytää, josta haaveilen..

En kehtaa nyt haastaa ketään mukaan. Osallistua voi kuka haluaa esitellä kodistaan ärsyttävimmän paikan mikä häiritsee.
Meillä niitä paikkoja löytyisi kyllä lisääkin; kylpyhuone on sisustamatta, samoin tuulikaappi, mattoja pitäisi hankkia, seiniä maalata.. En ole viime aikoina oikein keskittynyt sisustamiseen, vimma on kadonnut. Jonkinlainen väsymys on tuonut tullessaan tunteen, että kunhan nyt selviytyisi normaaleista tiskeistä ja pyykkivuorista..

Kynttilät palavat kuitenkin joka ilta kodissamme.

Mikä sinua ärsyttää kodissasi eniten, laita kommenttia.. Mielenkiintoista kuulla onko muillakin olemattoman pieniä työskentelytasoja..

Perjantain kunniaksi karkkihaaste

Sain Pink Pionies-blogin Sarilta tämän kivan karkkihaasteen, jossa pitää mainita ja kuvata 5 suosikki-irtokarkkiansa. Varta vasten kävin suosikkejani hakemassa ja kuvasin ne nopsasti ennen syömistä..

Olen varsinainen karkkihiiri, yritän rajoittaa karkkien syömistä viikonlopulle. Mutta suklaahimo iskee usein jo alkuviikosta. Suklaata en aina laske edes karkiksi. Se kuuluu vähän raskaampaan sarjaan, niinsanotusti.

Kuvassa on viittä eri lajia lempimakeisiani: vaahtomansikka, rommisuklaapallo, suklaarusinoita, täytelakuja ja kirpeitä kruunuja.

Haasteen ohjeet kuuluvat:

1. Valitse vähintään 5 irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista kuva joko itse tai hae netistä ja laita ne blogiisi.
3. Haasta vähintään 3 ihmistä tekemään tämä meemi ja linkkaa heidät blogeihinsa.
4. Halutessasi voit selvittää sanallisesti karkkivalintojasi

Toiset ihmiset pitävät irtokarkeista, toiset eivät ollenkaan, joten mietin ketkä uskaltaisin haastaa mukaan. Tällä kertaa haastan karkkimeemiin tarttumaan ne ihmiset, joista luulen tietäväni, että he pitävät karkeista, ja suklaasta eli Katrilli, Hallatar ja Pupu Lihavisto.

Muutkin kiinnostuneet saavat osallistua ja esitellä sitten lempinamujaan blogeissaan.

Ja eikun suut makeaksi!!

Olen tonttu - uudessa tukassa

Olen saanut tehtävän: Olen kuopuksen huoneessa öisin vieraileva Tellu-tonttu, jolle lapsi jättää illalla nukkumaan mennessään kirjeitä, syötävää ja pahvilaatikkoon tehdyn pehmeän pedin. Jätän pienen kirjeen vierailustani joka kerta, lähinnä kiitokset syötävästä. Joskus yöksi ripotellaan pöydän päälle tomusokeria, jotta tontun jalanjäljet jäävät siihen näkyviin.. Tämä vaatii kekseliäisyyttä, sillä jouluaattoon on vielä aikaa, ja Tellulla on vielä monta kivaa pikku yllätystä jäljellä.. Olen iloinen siitä, että 9-vuotias suhtautuu joulun odotukseen vielä näin innolla! Lahjaluetteloiden selaamisen ja lahjoista haaveilemisen lisäksi joulu on myös tällaista kutkuttavaa odotusta.

Tämän leikin kuopus keksi itse, ja tietää, että minä olen se tonttu, mutta emme ole kertaakaan vielä puhuneet asiasta, siis siitä, että minähän se kaikki jutut teen. Illuusio ei saa särkyä! Niinpä lapsi tulee joka aamu näyttämään millaisen kirjeenpoikasen Tellu-tonttu on edellisenä yönä pöydälle jättänyt. Viime yönä se oli jättänyt pöydälle pienen kulkusen, joka löysi oitis paikkansa nukkekodin jouluhuoneessa.

****

Pitkästä aikaa kävin kampaajalla. Puolipitkän tukan omaavana minun ei tarvitse käydä kovinkaan usein leikkauttamassa hiuksiani. Nyt lyhennettiin kerralla noin 10 cm ja leikattiin mukavaa, lievästi kerroksittaista mallia. Hiukset roikkuvat silti vielä noin olkapäillä.. Ja nyt lähden värjäämään eli kirkastamaan tummanruskeita hiuksiani tummanruskealla kestovärillä. Siis tuohon kylppäriin. Haluttaisi laittaa esim. punaisia raitoja, mutta olen ehkä vähän tylsä, ja tasaväriin tottunut.


Nyt ei ole kuvaa Tellu-tontusta eikä sen uusista hiuksista, mutta juuripestystä kissastamme olisi kuva. Kissa joutui/pääsi eilen jokavuotiseen suihkuun, jossa se pestään hilseshampoolla puhtaaksi. Tämä on myös meidän 9-vuotiaamme homma; hän menee kissan kanssa yhdessä suihkuun ja pitää kissaa sylissä koko suihkussa olon ajan. Reippaita tyttöjä ovat molemmat. Mutta suihkun jälkeen kissalla on hyvin selvästi nolo olo, sitä masentaa märkä turkki. Ei kuvaakaan varten nostanut katsetta. Raasu.

Tekniikan ihmelapsi toimii

Perustin tätä blogia varten uuden sähköpostiosoitteen gmailiin. Siinä ei näy nimeäni vaan sen nimi on: sooloilijakirjoittaa@gmail.com.

Eli tähän osoitteeseen voi lähettää sähköpostia jos haluaa jutella lisää jostain aiheesta, antaa vinkkiä tai puhella syvällisemmin asioista, esim. jos jutuistani on virinnyt jotain laajempaa pohdiskeltavaa tai haluaa laittaa kommentin niin, ettei sitä muut näe, niin silloin postia tähän gmailiin.

En minä nimeäni mitenkään salaa eli jos lähetät tähän gmailiin sähköpostia ja jos asia vaatii niin voin ilmoittaa nimeni ja osoitteeni, jos esim. lähetämme postia tms.

Tekniikan ihmelapseksi nimitän itseäni siksi, että kun perustin tämän Sooloilijan sähköpostiosoitteen minun piti kirjautua ulos siitä osoitteesta, jolla olen luonut blogini. Loin aikoinaan blogini omalla Soneran sähköpostiosoitteella, ja siinä on etunimi.sukunimi eli en halunnut sitä kuitenkaan tähän blogin yhteyteen julkisuuteen.

Eli nyt minulla on periaatteessa kaksi bloggerosoitetta eli se jolla kirjaudun itse blogiin ja sitten tämä juuri luomani. Gmailin mielestä minulla on olemassa blogi vain sillä osoitteella, jolla sen aikoinaan loin. Eli sen mielestä minulla ei ole olemassa blogia tällä sooloilijakirjoittaa@gmail.comilla.. Hmm.. Mietin tuleeko tässä nyt jotain ongelmaa.

Käyn kuitenkin katsomassa kerran päivässä tästä lähtien myös Sooloilijan sähköpostin, omien muiden sähköpostien lisäksi (joita on kaksi eli nyt on sitten kolme!).

Kuullostaako tämä järkevältä vai olisiko jollain vinkkejä miten voisin vielä muutoksia tehdä ? Mutta toisaalta, onhan olemassa erikseen blogiminä ja se toinen minä. Lapseni kyllä joskus nimittävät minua huvikseen Sooloilijaksi.. Se kuullostaa kummalliselta.. Joskus täällä blogistaniassa olen törmännyt kivaan lyhennykseen, joka nimimerkistäni on tehty eli Soolis. Kaikki käy.. Sooliskin on ihan kiva.

Nyt lähden harjan ostoon. Valitsen jonkun noista kuvan aittamyymälän harjoista, hinnat vaihtelivat alle kympistä kahteen kymppiin silloin kun niiden hintoja kuvatessa kysyin..

Siis mitä?? Puolesta vai vastaan ??

Tämän päivän lehdessä oli erään kaupan mainoslause Pampers-vaipoista muotoiltu näin. En yleensä edes lue tällaisia mainoksia, mutta tämä sai hieraisemaan silmiä ja lukemaan vielä kerran. Siis vastustetaanko tällä vastasyntyneiden jäykkäkouristusrokotuksia vai mitä? Juu, kyllä minä ymmärrän, ettei vastusteta, vaan sitä jäykkäkouristusta vastaan taistellaan. Mainoksessahan sanotaan, että ostamalla yhden pakkauksen vaippoja, saa yhden rokotteen. Tässä puhutaan nyt kehitysmaihin suunnatusta rokotuskamppanjasta, jossa Unicef on mukana.

Mutta hirveän sekava ja harhaanjohtava teksti! (Vai onko pääni puuroutumassa.. Onko tämä kenenkään muun mielestä kummallinen mainos, jonka sanavalintoja pitää miettiä?)

Lumentulo ei ole aina hyvä asia..

Otsikolla viittaan siihen, että kun lapsella putoaa puhelin taskusta lumihankeen, niin sitäpä ei enää vähän ajan kuluttua löydäkään.. Vaikka kuinka kävelisi reittiä uudelleen läpi ja haravoisi katseellaan maata. Mutta kun joka paikka on täynnä pehmeää, joissain kohdissa märkää lunta, ihmislapsen pieni puhelin hukkuu sinne kuin pieru Saharaan (vai miten se sanonta menikään).

Eilisen maanantain elimme suruaikaa siitä, että esikoisen puhelinta ei sitten löytynyt, vaikka kuinka etsittiin. Liittymä piti sulkea, mutta jos joku löytää sen puhelimen niin se on varmaan niin läpikotaisin kastunut, ettei sillä kukaan pystyisikään soittamaan. Harmitti ja masensi eilinen päivä. Meitä kaikkia. Puhelin on yllättävän tärkeä kapistus, sen huomaa kun sitä ei voi käyttää, tai siis kun sitä ei ole..

Eilen kävin lisäksi lääkärissä, neljättä kertaa tälle syksylle, samasta asiasta. Nyt vihdoin pääsin lääkärille, joka itse ehdotti lähetteen laittamista kurkku-nenä-korvapolille. Itse toivoin jo kuukausi sitten samaa asiaa, mutta puhelimessa en saanut nuorelta lääkäriltä lähetettä. Se on niin lääkäristä kiinni millaista palvelua saa terveyskeskuksessa. Nyt sain olla tekemisissä mukavan ja empaattisen lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että ei ole normaalia, että toinen korva on tukossa 9 viikkoa ja että jos huimaa ja jos korvan kuulo huononee koko ajan niin tutkimuksiahan se vaatii.. Edellinen lääkäri sanoi, että joillain ihmisillä vain yksinkertaisesti on korvat tukossa poskiontelotulehduksen jälkeen, ja että 'odotetaan muutama kuukausi'. Päätin, että en odota. En yhtään liioittele kun sanon, että toinen korvani on lähes kuuro. Olen jo alkanut katsoa ihmisten kasvoja tarkkaan eli lukemaan huulilta kun en kertakaikkiaan kuule kunnolla. Se on hirveätä, ja on aiheuttanut pieniä paniikkihäiriötunteitakin ajoittain.

Mutta nyt odotan sitä lähetettä sairaalan poliklinikalle. Pidän sitä pelastuksena, sillä siellä on asiaan perehtyneitä lääkäreitä. Ja uskon, että siellä vaivaani ei vähätellä..

Tällainen terveyskatsaus tälle aamulle. Kirjoitan varmasti asiasta sitten myöhemminkin.

Nyt tiistaiaamuna nautin vain siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään terveyskeskuksiin istumaan köhivien ihmisten keskelle.. Kahvikupissa höyryää kuuma kahvi..

(Kuvassa kissamme tasan vuosi sitten kun asuimme vielä asunnossa, jossa oli parveke. Nythän meillä on pikkupiha ja asumme siis maantasalla, kerrostalossa kylläkin..)

Pyhäilta Lauri Tähkän & Elonkerjuun kanssa !

Lauri Tähkä bändinsä kanssa konserttisalikiertueella!
Saimme kiertoteitse ystäväni kanssa loppuunmyytyyn konserttiin liput. Oi, kannatti mennä. Riviltä 10 oli niin mukava hurmioitua valovoimaisesta Lauri Tähkästä.
Jonkin verran on keikkoja tullut elämän aikana nähtyä, mutta tämä keikka meni nyt suoraan top vitosen ehkä kakkoseksi. Robbie Williams pitää tiukasti ja voittamattomasti sitä ykkössijaa.


Mistä ihmeestä Lauri Tähkä saa itseensä ladattua semmoisen määrän energiaa, jolla hän sytyttää elämään ison konserttisalillisen porukkaa. Kaamosväsy katosi kokonaan, eikä lumipyrykään kotiin lähtiessä haitannut yhtään. Ja suupielet on ylöspäin täällä kotonakin. Kissa oli sillä aikaa oksentanut nojatuoliin, mutta ei haittaa, pyyhitään pois..


Lauri oli huippukunnossa, notkea ja kujeilevan poikamainen, jutteli ja kertoi tarinoita. Me rakastimme häntä! Oih ja voih, vähän piti huokaillakin.. Kämmenet on kipeänä taputtamisesta. Eikä siellä salissa penkeissä koko aikaa istuttu, seistiin välillä, hoilattiin ja huudettiin.

Oi mikä ihana ilta! (J.Karjalaista lainatakseni).
Keikkaa ei saanut kuvata. Mutta nimikirjoitusten jakoa kylläkin. Tässä Lauri ja nimmari, jonka sain:


Tämäkin kuultiin ja seisaaltaan sitä laulettiin!

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Tämän laulun alussa lauletaan mieleenpainuvasti, että 'Long, long time ago..'. Kuuntelin tätä levyä 80-luvun alussa, luultavasti paljon ennen kuin tämä laulu oli edes pilkkeenä Madonnan silmäkulmassa (tai mistä minä voin tietää tuotakaan asiaa). Video ei valitettavasti ole kummoinen tässä, mutta laulu on suoraan levyltä, siksi paras versio, jonka youtubesta löysin. Muut versiot olivat vähän köykäisiä livetaltiointeja.

Tämä Don McLeanin American Pie on henkilökohtainen laulu minulle, ja siksi klassikko.



Madonnan versio ei ole kyllä paljonkaan huonompi. Pidin tästä Madonnan videosta ja itse Madonnastakin tässä videolla. Hän oli tämän tekemisen aikaan juuri synnyttänyt Rocco-pojan eli vuonna 2000. Madonna on videolla hyvin onnellisen oloinen..

Ja muita ihania klassikoita soi tänään mm. näissä: Itkupilli, Tuumailua,Preivi, Lepis, Papi, Susupetal, Muualla,



Eli tällä viikolla poikkeuksellisesti KAKSI sunnuntaiklassikkoa, samasta laulusta. Vaikka voihan se olla, että Madonna ja vuosi 2000 ei ihan kuuluisi vielä klassikkokategoriaan, mutta jos tämän kerran?

Joulunavajaiset

Tämä poro on nimeltään Kalle ja se oli tänään iltapäivällä Oulun torilla. Näimme myös Joulupukin kaupungilla. Omalle kuopukselle (9v) ei pukin näkeminen ja kätteleminen enää ollut niin iso asia. Sen sijaan oli ihana seurata vanhempiensa sylissä olevia 1-3-vuotiaita, joille isokokoisen Joulupukin näkeminen oli suuri asia, heidän silmänsä loistivat, ihan kirjaimellisesti.


Tiernatähdet valaisevat kaupunkiamme. Kauniin yksinkertaisia ovat, niiden materiaali on jotain kangasta..


Mutta kaikkein ihanin on jokavuotinen Stockan jouluikkuna, siinä riittää katseltavaa pienille ja isoille. Tänä vuonna jouluikkunan sävy on valkoinen, nämä herkkupuodin puput olivat ihastuttavia, etualalla hiiri valvoi touhuja.. (Kuvat on otettu ilman salamaa porokuvaa lukuunottamatta ja ovat hieman 'sumuisia', joten anteeksi kuvien ei-ihan-täydellinen-laatu, mutta ehkä tunnelma korvaa laadun.)

Tälle päivälle ei sitten paljon muuta ole tapahtunutkaan. Myöhemmin taas ajatuksia.. Huomennakin tapahtuu jotain kivaa, josta kerron sitten illalla, tai viimeistään maanantaina..