Sunnuntaiklassikko - Marilyn

Ihan äskettäin saimme katsoa tv:stä Marilyn Monroen suoritusta Sopeutumattomissa.
Palaan tässä Marilynin elokuvaan Piukat paikat vuodelta 1959. Marilyn laulaa koskettavasti Sugar Kanena Through with Love-laulun, Tony Curtisin Joe-Josephine seuraa sivusta.

Piukat paikat - Some Like it Hot on yksi parhaista elokuvista koskaan! Eikä se vanhene koskaan!

Klassikkoelokuvia tänä viikonloppuna

Huomasin taas sen kuinka eri ikäkausina nähdyt elokuvat vaikuttavat eri tavoin. Olen nähnyt Aamianen Tiffanylla-elokuvan joskus nuorena tyttönä. Ja kun nyt eilen katsoin sen uudestaan (kirjasto-dvd), näin sen ja Audrey Hepburnin ihan uusin silmin.

Elokuva on vuodelta 1961, mutta se on yllättävän tuoreen oloinen New York-kuvaus. Huomaan nyt, että Sinkkuelämää-tarinatkin ovat varmasti saaneet innoituksensa tästä elokuvasta. Hyvin ovat tämä elokuva ja Audreyn suoritus kestäneet aikaa.

Silti vaikka tarina perustuu loistavan Truman Capoten novelliin, on Blake Edwardsin ohjaus vähän liiankin kepeä. Audrey Hepburnin esittämä Holly Golightly on bilettävä ja ketjupolttava nuori nainen, joka yrittää unohtaa menneisyytensä. Hän etsii miljonääriä, jonka kanssa voisi mennä naimisiin, mutta oikea rakkaus astuu kuvioihin.


Elokuvassa on hauskoja ja näppäriä kohtauksia ja yhdessä pääroolissa on Hollyn kissa. Loppukohtaus on ihanan romanttinen - pääpari suutelee sateessa kissa sylissä.

*************

Tänään omalla kohdallani lisää klassikkoelokuvia: samalta vuodelta kuin Aamianen Tiffanylla eli vuodelta 1961 tulee Teemakanavalta John Hustonin legendaarinen Sopeutumattomat - The Misfits.

Luvassa on melkein enemmän ulkoelokuvallista historian siipien havinaa kuin itse elokuvaelämystä: kirjailija Arthur Miller on kirjoittanut tämän tarinan, hän oli naimisissa Marilyn Monroen kanssa. Sanotaan, että siihen aikaan heidän avioliittonsa veteli viimeisiään ja Marilyn oli eroajatuksissaan hermorauniona. Hänen sanotaan kriiseilleen kuvauksissa ja sättineen miestään, joka oli kirjoittanut elokuvan naishahmosta liian stereotyyppisen ja liian heikon.

Elokuvan vakavan hengen ja sijoittamisen tuuliselle aavikkopreerialle sanotaan henkineen sen päätähtien elämää: Sopeutumattomat jäi sekä Marilynin että Clark Gablen viimeiseksi elokuvaksi. Sen sanotaan olevan myös Montgomery Cliftin surullisin roolityö. Clift oli aiemmin ollut vakavassa onnettomuudessa, jossa hänen kasvonsa turmeltuivat. Tiedoissa kerrotaan myös kaikkein epäonnisten tuulien puhaltamisen lisäksi, että kuvausten ajan aavikolla vallitsi myös valtava helle, joka vaikeutti kuvauksia. (Clark Gable kuoli loppuvuodesta 1960 sydäkohtaukseen, ennen Sopeutumattomien ensi-iltaa).


Elokuvan teema: villihevosten pyytäminen on hyvin vertauskuvallista, ja nimi Sopeutumattomat on hieno. Mutta jaksaako elokuvaa katsoa.. Jaksaako se tarinana kantaa vai tuleeko sitä katsottua vain nämä historialliset seikat mielessään. Se jää nähtäväksi. Omalla kohdallani aloitan Teemalla klo 21.00, jolloin Sopeutumattomista tulee ensin lähes tunnin mittainen dokumentti, itse elokuva alkaa sitten klo 21.55.

Tämänkin elokuvan olen nähnyt nuorempana ilman tietoa näistä historiallisista seikoista. Ehkä nyt katson tämänkin eri silmin.

Päivän paras ostos

Pientä mainostusta tässä: Menin tänään Stockalle, en omista heidän bonuskorttiaan, mutta nyt omistan; käteiskortin sai ilmaiseksi (ennenhän se maksoi 10 euroa). Toukokuun kampanjalla saavat varmasti paljon uusia kanta-asiakkaita. Ostoksista sai lisäksi 20% alennusta, ja alesetelillä vielä 10% lisää. Innostuin sisustuspuolen valokuvakehyksistä, ja tämä köynnöskuvioinen metallikehys miellytti ihan eniten!
(Aiemmin olen ostanut servettitelineen, joka sopii kehyksen kanssa tosi hyvin yhteen).
Vihdoin muistin ostaa myös ne servietit ja pinkkejä kukkiahan minun oli löydettävä!

Kehyksiin löysin ensimmäisenä itselleni tärkeän kuvan; siinä on isoäitini nuorena tyttönä ja hänen äitinsä. Ja heillä kummallakin on se sukunimi, joka minullakin nyt on. Olemme samaa porukkaa. Meissä on samaa näköäkin.

Kävi melkein kuin Ellenissä..

Minulle kävi eilen illalla myöhään kuin ihmisille Ellen DeGeneresin Showssa, jossa Ellen soittaa tavallisille amerikkalaisille ja puhelimen toisessa päässä on järkyttynyt ihminen, joka ei tahdo uskoa, että Ellen oikeasti soittaa hänelle.

No, minulle ei Ellen soittanut, mutta sitäkin tärkeämpi ihminen, ystävä vuosikymmenten takaa, hän lauloi puhelimeen ihan alkuun pitkän onnittelulaulun. En ole kuullut lapsuudenystäväni ääntä noin 24 vuoteen, vaikka olemmekin viime kuukausina olleet yhteyksissä sähköpostein ja facebookin kautta. Kuullostin laulun loputtua ihan hölmöltä, sillä kiitosten jälkeen minun piti kysyä, että kuka minulle lauloikaan. Pää löi tyhjää enkä ehtinyt ajatella oikein mitään, yritin pysyä tuolillani. Puhelu tuli kaikenlisäksi kaukaa etelä-Euroopasta, joten vieläkään en ihan heti pääse tätä ystävääni tapaamaan ja kiitoshaleja antamaan, mutta syksylle olemme sopineet treffit entiseen kotikaupunkiimme pohjoiseen.

Kiitos Sinulle Ystävä Täydellisestä Yllätyksestä! Teit Ellenit ja minä olin ihan ällikällä!!!

Keväisiä lahjoja

On aina yhtä hämillistä ja kuitenkin ihanaa saada läheisiltään lahjoja. Laitan tähän osan saamistani lahjoista, kiitos kaikille..

Postipoika toi jo toissapäivänä mielenkiintoisen paketin, sisältä paljastui Meri sisälläni-elokuva. Olen nähnyt elokuvan vuosia sitten, silloin ihastuin espanjalaiseen Javier Bardemiin, joka onkin tehnyt upeita ja mieleepainuvia rooleja, mutta tämä on yksi parhaista. Dvd-hylly täyttyi taas yhdestä klassikkoelokuvasta, jonka haluaa nähdä aina uudestaan.




Äitini muisti minua Ikean käsintehdyillä viinilaseilla. Olin joskus kuukausia sitten antanut hänelle lappusen lompakkoon, jossa oli tämän lasisarjan nimi ja toivonut näitä lahjaksi.

Minulla kun ei tule kovin usein käytyä Haaparannan Ikeassa, vaikka sinne on meiltä matkaa vain noin 130 km.
En uskalla tehdä Ikea-reissua, kulutan aina enemmän rahaa kuin pystyisin kuluttamaan..




Ja koska sain valkoviinilasit, piti hakea valkoviiniä. Tällä kertaa kuivaa ja pirskahtelevaa etelä-afrikkalaista viiniä. Jääpalan kera varmasti hyvää. Sitä sitten huomenna ystävän kanssa eli juhlat jatkuvat..

Numeroita tulee tänään lisää itse kullekin

Tyylikäs, taitava ja rohkea Cate Blanchett täyttää tänään 40 vuotta! Onnittelen häntä! Happy Birthday Cate! (Kuvan on ottanut Annie Leibovitz).

Myös minä juhlin tänään syntymäpäiviäni, vuosia tulee tällä kertaa 43, ja tuntuu, että numeroitahan ne vain ovat.. Eivät tunnu enää oikein miltään. Pyöreiden juhlinnastakin on jo 3 kevättä aikaa ja tuntuu, että viimeisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon asioita, että siitä on jo ikuisuus, eli oikeastaan olen vasta 43.

Tämä on tällä hetkellä just paras ikä! Ja sama syntymäpäivä Cate Blanchettin kanssa tuntuu hienolta! Tänään syödään kakkua! Eilenkin jo syötiin!

(Muita kanssani saman syntymäpäivän (14.5.) jakajia ovat mm. elokuvaohjaajat Sofia Coppola ja Tim Roth sekä näyttelijät David Duchovny ja Gillian Anderson sekä muusikko David Byrne.)


Halusin vielä lisätä tähän epävirallisemman ja maanläheisemmän kuvan Cate Blanchettista: viime vuonna otetussa kuvassa Cate on kolmannen poikansa kanssa kuvassa. Sydämellinen ja koskettavakin kuva, vaikka on ihan tavallinen lehtikuva. Kolmen pojan ja muutaman koiran äitinä hän on varmaan parhaimmassa roolissaan. Sitä roolia me emme näe.

Tiedättehän tunteen..

(Audrey Hepburn elokuvan kuvauspaikalla 50-luvun lopulla..)

Kävin tänään työpaikkahaastattelussa. Tiedättehän tunteen kun heti aamusta herää ja muistaa, että juuri tänään pitää laittaa hiuksia, meikata, miettiä puseroa (ettei siinä ole ruokatahroja) ja toivoa, että yön aikana ihokin olisi pysynyt kunnossa. Onneksi haastattelu oli iltapäivällä. Juuri tällä hetkellä en ole aamuihmisiä ollenkaan, mutta jos pääsen töihin, on pakko taas muuntautua aamuihmiseksi. Jos taas en pääse, jatkan yölle kukkumistani ja mm. blogien ääressä istumista..

Olen yleensä aika puhelias ja sujuvasanainen, naurankin aika helposti, jos seura on oikeaa. Haastattelussa olin aika vakava, kurkku oli välillä käheänä ja yhtäkkiä huomasin, että hiki puski päälle. Minua siis jännitti.

No, tämä oli oikein hyvää harjoittelua tulevaisuutta varten. Jos ja kun elämä jatkuu pätkätyöläisenä, niin tämä sama kuvio toistuu aina aika ajoin. Nyt olisi kyllä tiedossa yli vuoden pesti, jos se nyt lohkeaisi kohdalleni..

Ostin ja sain kukkia tänään

Tänään ostin kotiin leikkokukkia, nämä kuvassa olevat. Ruokapöytä piristyy kummasti kun laittaa tällaisen pienen kimpun koristeeksi. Ensimmäinen ulkokukkakin on nyt sitten saatu: Marketat ovat suloisia.


Yksi asia ärsyttää: lähdin juuri käymään kaupassa ennenkuin sulkivat ovet, ja unohdin kolmesta asiasta kaksi; huulirasvan ja servietit. Vähäinenkin auringossa olo (tai huonepölyssä kotona olo) on kuivattanut huulet ja esikoinen on pöllinyt kaikki huulirasvani ja hukannut ne johonkin. Pienestä sitä ihminen voi ärsyyntyä.. Mutta kaikki te, joilla on tyttäriä ja teinejä, ymmärrätte täysin mitä tarkoitan. Myös oma huonomuistisuus ja hajamielisyys ärsyttää.

Mutta kukat ovat kauniita!

Tulossa juttua Audreysta

Audrey Hepburn vuonna 1957 Paramount Studion ulkopuolella pyöränsä ja koiransa kanssa.

Tänään olen istunut kurssilla suunnittelemassa mahdollista tulevaisuuttani, johon kuuluisi työtä tai opiskelua, tai kenties molempia. Hainpa erästä työpaikkaakin, pitkästä aikaa. En usko, että tärppää heti ensimmäisellä kerralla, mutta ainakin saan harjoitusta työn hakemiseen, itsensä 'kauppaamiseen' ja hyvien puolien korostamiseen. Minunhan täytyy jo puhelimessa kertoa mitä osaan ja mitkä ovat vahvuuteni. Ei se kyllä helppoa ole. Usein on niin paljon asioitakin mielessä, että sitä keskittyy usein siihen, että kuullostaa järkevältä..

Lopun päivää olen ollut ihan poikki, aika hupaisaa ;D

Ja ihmeiden aika ei ole ohi: teinitytär siivosi tänään oma-aloitteisesti jääkaappimme!

Audrey Hepburnin elämäkertateoksen Lumous olen saanut jo jokin aika sitten ystävältäni, enkä ole sitä ehtinyt vielä lukea. Kunhan luen ja katson pian yhden Audreyn elokuvankin, niin sitten kirjoitan hänestä. Ja kuviahan hänestä on otettu varmasti miljoonia, tässä yllä yksi hurmaava otos.

Kutsuin äitini lounaalle

Kollaasissa ruokia tältä Äitienpäivältä. Klikkaa suuremmaksi.

Huomasin, että minusta on sittenkin vielä suunnitelmalliseen ja aikataulutettuun elämään. Hasselbackan perunat menivät tänään minuutilleen oikeaan aikaan uuniin, kalkkunapihvit paistuivat juuri oikeaan hetkeen, sitruunakiisseli ehti jäähtyä, jotta siihen pystyi pursottamaan kermavaahdon, parsakaaleista tuli juuri oikean rapsakoita, jäävesi maustui sitruunalla sopivasti, kampanisuja paistui pellillinen (ostetun) kakun seuraksi kahville ja tzaziki oli ihanaa (vaikkakin ilman valkosipulia: äitini ja minun vatsat eivät kestä raakaa valkosipulia).

Koko kevään olen ollut laiska ruuanlaittaja ja olemme tyttöjen kanssa syöneet keskenään. Mutta kun pyytää yhdenkään ruokavieraan, niin johan minuun tulee virtaa. Äitienpäivää vietimme siis naisporukassa - kolmessa polvessa. Minä, tyttäret, ja oma äitini.

Ja jotta kaikki onnistui, piti suunnitelmat tehdä edellisenä päivänä, tässä muistiinpanojani paperilla eilispäivältä:(Onko joukossa grafologeja, mitä lie käsiala kertookaan minusta.. ja sitruunakiisselin ohjeita on paperilla kahdet, tein toisen, sillä ohjeet poikkesivat jonkin verran toisistaan..)

Nyt on katsottu American Idol ja Tanssii tähtien kanssa finaali on menossa, sitä jaksan vain puolisilmällä, uupumus sen suhteen on iskenyt, oikeastaan jo ihan alussa.

Sunnuntaiklassikko - Fast Car

Muistatteko tämän, Tracy Chapmanin Fast carin vuodelta 1988? Tämä laulu oli Tracyn omaa nimeä kantavalta debyyttialbumilta. Tracy oli silloin 24-vuotias amerikkalaistyttö, muusikko, joka toi 80-luvun osittain pintapuoliseen syntetisaattorimusaan omaa vahvaa näkemystä ja yhteiskunnallista sanomaa.

Tracy Chapman näyttää nyt nelikymppisenä tältä, keikkailee ja tekee musiikkia yhä..

Janis Joplin 19.1.43 - 4.10.70

Se määrä kylmiä väreitä mitä Janis Joplinin lauluääni aiheuttaa, on vaikea kuvailla. Ihan oikeasti tulee kylmä.

Parhaillaan näin lauantai-iltana tulee Teemakanavalla koko ilta Janisia, dokumenttia ja musiikkia. Parasta lauantain laatuaikaa musiikin parissa. Kaikesta materiaalista en ihan pidä, mutta kun hän esiintyy, siinä on vain sitä jotain, jota karismaksi sanotaan.

Ja ehdottomasti hän ei ollut mikään kovismimmi, ihan äärettömän herkkä. Liian herkkä. Siksi kai hän kuoli huumeiden yliannostukseen 27-vuotiaana.

Pian on Sunnuntaiklassikon aika, en laita kuitenkaan moneen kertaan klassikoissa kuultua Janisia, mutta kenties oma laulajavalintani on yksi hänen työnsä jatkajia.. eri tyylillä kuitenkin..

Tässä Janisia.

Penélopekaan ei kannattele ohutta tarinaa

Elegy - Kauneuden valta on espanjalaisohjaaja Isabelle Coixet:n ohjaama tarina vanhemman professorismiehen ja nuoremman opiskelijanaisen suhteesta. Se perustuu Philip Rothin romaaniin The Dying Animal.

Vaikka ohjaaja on eurooppalainen nainen, en nosta hattua edes sille; tästä elokuvasta tuli kylmä. Sen tarina on ontto ja kalsea. Ben Kingsley on juuri sellainen irstas, vanheneva mies, jota en ikimaailmassa haluaisi tavata. Sellainen, joka kerskuu nuoresta naisestaan toiselle ikäiselleen ukolle..

Mutta nyt nostan sittenkin hattua suomalaiselle ohjaajamiehelle, Olli Saarelalle, joka ohjasi samasta teemasta paljon vivahteikkaamman ja kauniimman elokuvan Suden vuosi. (Vaikken oikein lämmennyt sillekään).

Törmäsin jossain tämän Elegy-elokuvan arvosteluun, siinä todettiin, että tämä elokuva ylistää Penélope Cruzin rintoja! Ja niin totta puhui se kriitikko. Penélopelle pisteet rohkeudesta ja luontevuudesta, hänet on luotu kameran eteen! Hänestä hehkuu myös ihan oikeasti sisäistä kauneutta.

Sivurooleissa näyttelevät, ja laatutyötä tekevät, persoonallinen Patricia Clarkson ja eleetön Peter Saarsgaard. Ja se toinen irstas ukko on, kukapa muukaan kuin Dennis Hopper.

Tässä Elegyssä on kaunis ja tyylikäs kansikuva. Elokuva lupaa paljon, mutta minua kylmäsi sen pimeä, sinisävyinen, äänetön maailma. Elokuvassa ei soi edes musiikki.

Onneksi olen omassa elämässäni kokenut iloisempaa ja tasa-arvoisempaa rakkautta.

Elokuvajulisteesta ja tästä dvd-kannesta 3 tähteä. Elokuvasta 1,5 tähteä. Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Traileri tässä. Ps. traileri on hyvä, mutta siihen kahteen minuuttiin kiteytyykin koko elokuva. Valitettavasti. Voi surku, tästä olisi saanut hyvänkin elokuvan..

Englantilainen potilas tuli kuvaan

Nyt oli aika luopua Tunnit-elokuvan naisista, on toukokuu ja Englantilainen potilas on minulle tärkeä elokuva. Se on juuri se elokuva, jonka voin katsoa aina uudestaan. Sen kauneus lumoaa aina uudelleen, sen julmuus koskettaa joka kerran ja sen rakkaustarina on yksi kauneimmista ja kiihkeimmistä valkokankaalla.

Kristin Scott Thomas ja Ralph Fiennes ovat unelmapari! Aikuisia ja herkkiä, tosissaan rakkautensa kanssa toisen maailmansodan jaloissa, pohjois-Afrikan aavikkomaisemissa.

Myös Juliette Binoche loistaa tässä elokuvassa, hän saikin sivuosa-Oscarin roolistaan Fiennesin näyttelemän potilaan sairaanhoitajana.

***************

Kaikki yläpalkkikuvani tältä vuodelta näkyvät sivupalkissa, klikkaa Kate Winsletin kuvaa niin näet mitä kaikkia kuvia olenkaan tänä vuonna jo yläpalkissani käyttänyt. Nehän unohtuvat niin pian. Tein sen mm. muistutukseksi itselleni..

Onhan tämä vähän aikaista julkistaa..

On syntynyt neljän kissan poikue; kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Heistä yksi tyttö tulee meille kesäkuun aikana. Olen muutaman vuoden mietiskelyn jälkeen päättänyt hankkia meille toisen kissan. Sitä en voi tietää miten 8-vuotias Tikke-neitimme ottaa pienokaisen vastaan, mutta haluan olla optimisti ja uskoa, että se lempeänä luonteena ottaisi pienen hoiviinsa. Ainakin jossain vaiheessa.

Meidän tuleva kissamme: Selma on tuossa yläkuvassa kahden viikon ikäinen ja on kuvassa toinen vasemmalta.

Laitan tähän äskettäin ottamani kuvan 8-vuotiaasta kissastamme, joka tässä harjoittelee pienen kissanpennun hoitamista. No mitä lie ajattelee, mutta haluamme uskoa, että se olisi edes hieman äidillinen tai isosiskon luonnetta omaava.


Kohta meillä siis vilistää pieniä tassuja isojen tassujen rinnalla. Erilaista iloa ja leikkisyyttä tulee elämään. Ihana asia!

Kuka huolehtii maailman lapsista - kyselee Lukas Moodyssonin Mammutti

Tulin juuri elokuvista. Purskahdan nyt tämän kirjoituksen tuoreeltaan ulos.
Ruotsalainen Lukas Moodysson on käsikirjoittanut ja ohjannut Mammutti-elokuvan, joka viittaa vahvasti globalisaatioon. Katsojan eteen vyörytetään koko meidän maailmaamme, koko tämä pallomme, jonne mahtuu niin köyhiä kuin rikkaita, riistäjiä, katulapsia, vapaita sieluja ja työmyyriä.

New Yorkissa on perhe, jolla menee hyvin, mutta jolla ei ole aikaa toisilleen. Lastenhoitaja hoitaa perheen lasta, äiti paiskii kirurgina vuorotöitä ja isä on it-alalla ja matkaa ulkomailla. Oma perhe on myös lastenhoitajalla, mutta se on Filippiineillä. Michelle Williams ja Gael Garcia Bernal näyttelevät kiireistä avioparia, joka hoitaa suhdettaan lähinnä puhelimitse.


Onko ihmisen elämä työtä? Miksi on aherrettava niin kovasti, eikö vähempikin kiire ja stressi riittäisi! Mammutti herättää ja ravistelee. Se näyttää lastenhoitajan perheen Filippiineillä ja Thaimaan turismin toisetkin kasvot. Iso laajakangas levähtää yhtäkkiä Filippiinien kaatopaikkaslummiin, Thaimaan paratiisisaaren aaltoihin, New Yorkin suurkaupungin teho-osastolle..

(Kuvassa Mammutin tärkeimmät näyttelijät, ilman Michelle Williamsia, sekä ohjaaja Moodysson)

Mammutti herättää katsojan kohtaus kohtaukselta, melkein alleviivaten, kuin huutaen; katso nyt! Tällainen on maailma! Savusumukin on jossain päin maailmaa niin paha, että vaikka maisema olisi kaunis, sitä ei näe! Ihmiset ovat saaneet aikaan kaiken tämän!

Mutta rakkaus on kaunista - kaikkialla. Perhe on Moodyssonille kuin taikasana. Kun perhe on yhdessä - ainakin siltä osin maailma voi hyvin. Elokuvateatterin pehmeissä istuimissa kaipaan lapsiani ja itken kaikkien niiden maailman lapsien puolesta, joista kukaan ei välitä.

Erityismaininta meksikolaissyntyisestä Gael Garcia Bernalista (s.-78): herkkävaistoinen Bernal rakentaa roolinsa hienosti. Alun täydellinen perheenisä voi eri puolella maailmaa muuttua ihan muuksi, olla kuka vaan. Bernalin roolihenkilö haluaa auttaa köyhiä, mutta auttamista ei ole se, että antaa tukun rahaa thaimaalaiselle prostituoidulle ja käskee hänen juuri sinä iltana mennä kotiin nukkumaan.. Mutta liikematkalla Thaimaahan tämä mies havahtuu tajuamaan maailman menon.

Raha - se voi olla paha, se liikuttaa tätä palloamme. Mutta millä pelastamme ilmaston?
Kiitos Lukas Moodysson tästä herättäjästä.

Traileri tässä.

Kevyttä postausta; t-paitakausi alkanut

T-paitakausi on nyt alkanut. Ei, en tee muotikatsausta, mutta nämä näyttelijöiden yllä olleet t-paidat kiinnittivät huomioni..

Chloë Sevigny (s.74) on jännittävä tapaus, entisenä mallina elokuvataivaalle ponnahtanut indie-elokuvien näyttelijä. Hän on suunnitellut myös oman vaatemalliston, josta tämä t-paita on esimerkkinä. Olen nähnyt Chloen monissa koskettavissa ja toisistaan hyvin erilaisissa rooleissa. Viimeisimpänä Jake Gyllenhaalin rinnalla Zodiacissa. Chloe oli Oscar-ehdokkaana myös Boys Don't Cry-elokuvasta. Mielenkiintoinen tapaus.



Toista viikkoa sitten avioitunut Salma Hayek pukeutuu myös t-paitaan, joskus jopa 'punaiselle matolle'. Kyllä komealta näyttää, vaikka paita onkin isokuvioinen eikä oikein omaan makuuni.
Salma kuvaa parhaillaan ensi vuodelle useampaa elokuvaa, joten odotettavissa on mm. elokuva nimeltään Cirque Du Freak.

Uudet purnukkani

Tässä on eilisiltainen hankintani. Osallistuin eilen Naisteniltaan, jossa sain pikkupurtavan lisäksi seurata uusimpia askartelutuulia ja sain ostaa hieman edullisemmin tuotteita.. Ja minähän tykkään purkeista ja purnukoista. Näitä sinisiä simpukkakuvioisia Tilda-purkkeja olen ihaillut jo pitkään. Nyt se kolmen sarja lähti kotiamme sulostuttamaan, keittiöpurkeiksi.

Mustavalkoista Leibovitzia

Annie Leibovitzin kuvat ihmisistä ja heidän kasvoistaan tulevat vielä herkemmin näkyviin mm. näissä mustavalkokuvissa. Henkilöt ovat tuttuja, mutta heidät kaikki nähdään näissä kuvissa erilaisina.. Huokailen yhä näiden kuvien kauneutta.. Klikkaa isommaksi.

- Nuori Leonardo DiCaprio joutsenen kanssa (jään miettimään kuvaustilannetta, onko joutsen elävä, tai pelastettu jostain. Tästä kuvasta haluaisin tietää enemmän..)

- Kantri- ja folkmuusikko Emmylou Harris omassa maisemassaan

- Mick Jagger -70-luvulla keikan jälkeen

- Willie Nelson; kuva kertoo kaiken!

- June Carter Cash & Johnny Cash vanhoilla päivillään. Vaikuttava ja hieno kuva!

Haukon henkeä Annie Leibovitzin kuvien äärellä

Keräsin eilen googlettamalla suuresti ihailemani valokuvaajan Annie Leibovizin kuvia. Niitä tuli niin paljon, että oli pakko tehdä tämä kollaasi. Annie kuvaa nykyään mm. Vanity Fair-lehdelle, ja hänen filmitähtikuvansa ovat ihan legendaarisia. Tässä muutama otos:

- Rachel Weisz lumikkina
- Nicole Kidman hevosen selässä
- Angelina Jolie poikansa kanssa
- Johnny Depp makoilee omana itsenään
- Leonardo di Caprio pienen jääkarhun poikasen kanssa
- Emma Thompson

Näistä tuo Emma Thompsonin kuva on suosikkini, siinä on jotain Jane Austen-henkeä, ihan aitoa syvällisyyttä. (klikkaa kollaasia suuremmaksi)

Yläkuvassa Annie Leibovitz opastaa kuvauksissa kuvankaunista Julianne Moorea.

Ja tässä Annien OMAKUVA.


Ihan pakko oli vielä lisätä tämä Annien otos Meryl Streepistä ! (kiitti vinkistä Violet)