80 years today !!!
maanantai 31. toukokuuta 2010
perjantai 28. toukokuuta 2010
Viikonloppuja toivottelen!
*
Tämän Simon's Cat-animaation kera toivotan hyvää viikonloppua! Aion levätä, sillä totaalinen kevätväsymys on iskenyt, niin minuun kuin koululaisiimme. Odotuksen tunnelmia on ilmassa, lasten loma alkaa viikon kuluttua ja minunkin lomani häämöttää jo aika lähellä, kolme viikkoa töitä vielä.
*
Simon Tofieldin kissapiirroksia ja videoita löytyy lisää hänen nettisivultaan. Nämä kissajutut ovat karrikoituja, mutta jokainen kissanomistaja tunnistaa tästä kissahahmosta myös oman kissansa. Pidän näiden videoiden hieman ronskistakin otteesta, mikään pikkusievä söpöstely ei olisi lainkaan kiinnostavaa..
Laiskanpulskea Simonin kissa on ulkonäöltään kuin ilmetty meidän Tikke-neitimme. Kun puolestaan Simonin kissan käytös muistuttaa Selma-kisuamme, jota vieläkin nimitämme vähän vauvaksi, vaikka se on jo vuoden ikäinen..
Laiskanpulskea Simonin kissa on ulkonäöltään kuin ilmetty meidän Tikke-neitimme. Kun puolestaan Simonin kissan käytös muistuttaa Selma-kisuamme, jota vieläkin nimitämme vähän vauvaksi, vaikka se on jo vuoden ikäinen..
Palaillaan!
maanantai 24. toukokuuta 2010
Cannesissa palkittiin
Cannes 2010
päättyi pääpalkintojen jakoon eilen sunnuntaina.
Juliette Binoche & Javier Bardem
olivat näyttelijäpalkitut.
Juliette roolistaan tulevassa elokuvassa Copie conforme eli Certified Copy.
Javier palkittiin yhdessä Elio Germanon kanssa elokuvasta Biutiful, jonka on ohjannut maineikas Alejandro Gonzáles Iñárritu.
Näitä elokuvia odotellessa onnittelen mielessäni lämpimästi upeita voittajia !
*
Juliette Binoche vakuuttaa ja hurmaa tässä 47 sekunnin teaserissa tulevasta elokuvasta, vaikkei hän sano siinä sanaakaan.
*
Juliette Binoche vakuuttaa ja hurmaa tässä 47 sekunnin teaserissa tulevasta elokuvasta, vaikkei hän sano siinä sanaakaan.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Hiljaiset sillat, pitkästä aikaa
Clint Eastwoodin
hienoin elokuva Hiljaiset sillat - The Bridges of Madison County
tulee lauantai-iltana Teemalla.
Aion katsoa.
Ennen elokuvaa tulee dokumentti itse Eastwoodista.
En ole vuosiin nähnyt Hiljaisia siltoja, mutta nyt on uusinta paikallaan. Elokuva on vuodelta 1995 eli sehän on jo 15 vuotta vanha. Meryl Streep ja Clint ovat ihana, aikuinen pari, jonka suhde on suurta intohimoa. Elokuvan tunnelmat ovat katkeransuloisia. Suurta draamaa.
Hienosti toteutettu, tunnelmallinen lyhyt traileri tässä.
Tunnisteet:
Clint Eastwood,
elokuvaohjaajat,
elokuvat,
Meryl Streep
torstai 20. toukokuuta 2010
Kokemuksia parvekelaseista ja pienikokoisesta kissasta
Tämä aamu oli lämmin ja leppoisa. Aamuseitsemältä katsoimme tyttären kanssa, että Selma näkyy parvekkeella jotenkin eri tavalla.. Meni vähän aikaa tajuta, että Selma taiteili parvekelasien takana, kuvassa näkyvän valkoisen kaidetason päällä. Siellä se käveli rauhassa ja etsi parvekelaseista koloa, josta tulla takaisin parvekkeen puolelle..(Asumme kolmannessa kerroksessa).
Selma on pienikokoinen kissa ja jos sen pää mahtuu 7-8 cm:n levyisestä kolosta, niin silloin kai mahtuu koko kissa.
Olemme eläneet historiallisen lämmintä toukokuuta. Koskaan ei kuulemma ole tällä korkeudella ollut toukokuussa seitsemää hellepäivää peräkkäin.
Meillä kuitenkin pysyivät parvekelasit aika tiukasti kiinni tänään kun lähdimme töihin ja kouluun.
Mitenkähän jatkossa..
Selma on pienikokoinen kissa ja jos sen pää mahtuu 7-8 cm:n levyisestä kolosta, niin silloin kai mahtuu koko kissa.
Olemme eläneet historiallisen lämmintä toukokuuta. Koskaan ei kuulemma ole tällä korkeudella ollut toukokuussa seitsemää hellepäivää peräkkäin.
Meillä kuitenkin pysyivät parvekelasit aika tiukasti kiinni tänään kun lähdimme töihin ja kouluun.
Mitenkähän jatkossa..
Utelias Selma
*
maanantai 17. toukokuuta 2010
Match Point yläkuvassa
Kestosuosikkielokuvani, josta listauksessakin alla mainitsin, Woody Allenin Match Point. Elokuva on onnistunut ja yllättävä kolmiodraama. Ja taas se odottaa katsomistaan, edellisestä kerrastakaan ei ole kovin pitkä aika..
Jonathan Rhys Meyers & Scarlett Johansson ovat aika maaginen pari.
Mutta aikooko mies todellakin muistaa puhelinnumeron, jonka nainen hänelle kertoo.
Minä en muistaisi.
*
Tunnisteet:
Blogi,
elokuvat,
Jonathan Rhys Meyers,
Scarlett Johansson,
Woody Allen
lauantai 15. toukokuuta 2010
Kuvasatoa uudesta kodista ja ympäristöstä
Selma on kotiutunut hyvin uuteen kotiimme.
Meillä on nyt isohko lasitettu terassiparveke, joten kissoista tuntuu, että ne ovat koko ajan ulkona. Kuvassa Selma on juuri hyppäämässä omalle kiipeilytelineelle, joka on sijoitettu niin, että siitä voi katsella maailman menoa parvekelasien läpi.
*
Kahvittelua on harrastettu. Uusista kupeista kahvi maistuu ystävien ja sukulaisten kera oikein makoisalta.
*
Tiskikone on hankintalistalla, mutta siihen asti tiskataan käsin tällä kauniissa pullossa olevalla tiskiaineella, jonka ystävä toi tupaantuliaislahjaksi.
*
Ja kun luonnonkauneuden kaipuu iskee,
kävelen tai pyöräilen läheiseen puistoon. Tänä aamuna, kun klo 10 oli lämpötila täällä Oulun korkeudella kohonnut jo noin +23 asteeseen, lähdimme puistoon tyttären kanssa aamupalapiknikille. Kuvassa kahvilarakennuksen seinä.
Ihana kesä, mutta vielä ei kuitenkaan ole ihan kesä.
Koivujen lehdet kasvavat ihan silmissä!
perjantai 14. toukokuuta 2010
Loput 20 leffa-asiaa minusta
Elokuvapaljastukset ja mieltymykset jatkuvat..
*
31. Pidän Audrey Hepburnia ja hänen roolejaan melankolisina, vaikka hän usein niissä pirtsakkana esiintyykin.
32. Mietin kuumeisesti oliko 90-luku hyvä elokuvavuosikymmen. Englantilainen potilas sekä Neljät häät ja yhdet hautajaiset ovat hyviä esimerkkejä. Eli vuosikymmen oli hyvä, mielestäni.
33. Ralph Fiennesiä pidän arvoituksellisena persoonana. Hän ei ole paljastanut itsestään paljonkaan.
34. Gregory Peckillä oli ihana ääni !
35. Myös Anthony Hopkinsin ääni on lumoava, välttämättä ei kuulu suosikkinäyttelijöihini muuten..
36. Julianne Moore taitaa olla ihanin ja kaunein punatukkainen ja pisamin varustettu näyttelijä.
37. Olen samaistunut mm. Bridget Jonesiin, vaikken olekaan kahden miehen loukussa, enkä tupakoi, enkä juopottele määräämättömästi. Mutta jokin Bridgetin luonteessa osui kohdilleen..Harmitti, että kakkososa oli niin vaisu, koska alkuperäinen ykkösosa oli niin hulvattoman hyvä!
38. Kyynelehdin Planeettamme Maa-elokuvaa katsoessani ajoittain niin paljon, että vieressäni istuva tytär piti sitä jo hieman surkuhupaisana, vaikka elokuva kosketti häntäkin. Niistin kuulemma liian äänekkäästi ;D
39. Kärsin jos näen elokuvissa eläimiin tai lapsiin kohdistuvaa vääryyttä ja väkivaltaa.
40. Pidän espanjalaisista elokuvista, erityisesti Pedro Almodovarin tunnepitoisista tarinoista. Myös suuria tunteita käsittelevät flamenco-elokuvat ovat tehneet vaikutuksen, mm. Carlos Sauran elokuvat.
41. Niinpä pidän myös espanjalaisista näyttelijöistä.
42. Woody Allen on yksi lempiohjaajistani. En ole pitänyt hänen alkutuotannostaan, mutta viimeiset 25 vuotta hän on tehnyt huippuelokuvia!
43. Mietin usein miksi filmitähtien liitot eivät kestä, tai miksi niiden elinkaari on usein niin lyhyt ja kiihkeä. Mietin myös rakastuvatko ohjaajat aina näyttelijöihinsä.
44. Arvostan elokuvakäsikirjoittajia, mutta en muista heidän nimiään.
45. Pidän Susan Sarandonista. Hänen aktivismistaan, suoruudestaan ja iättömästä seksikkyydestään.
46. Elämäkertaelokuvat ovat vaikeita: toisaalta pidän niistä, mutta joskus häiritsee se, että näyttelijä on niin erinnäköinen kuin se, jota hän näyttelee. Esim. mielestäni Elvistä ei voisi näytellä oikein kukaan, mutta niin vain on eri versioita tehty hänenkin elämästään. Yksi näyttelijöistä on ollut mm. Kurt Russel, josta ei mielestäni saa Elviksen näköistä tekemälläkään..
47. Olen vuosikausia käynyt elokuvissa aina Jouluaatonaattona 23.12. ja/tai Tapaninpäivänä.
48. Ihailen Kristin Scott Thomasia. Hänen eteerisyyttään ja brittiläisyyttään.Hän on sujuvasti myös 'ranskalainen', avioliiton ja lastensa vuoksi.
49. Tulen vihaiseksi väärin markkinoiduista elokuvista. Sellainen oli viimeksi mm. Aavikon kukka, joka oli todella järkyttävä elokuva, mutta jota markkinoitiin muotimaailman tuhkimotarinana. En ehkä koskaan tule katsomaan sitä uudelleen, niin paljon ahdistuin sen tarinasta: afrikkalaisten tyttölasten ympärileikkauksesta, suoranaisesta silpomisesta. Vaikka järkyttävää kuva-ja asiamateriaalia näytettiin aina hetkittäin, tuntuu minusta, että koko elokuva käsitteli vain tätä yhtä aihetta.
50. Aion katsoa elokuvia ikuisesti ! Ja toivon, että pystyn kokemaan intohimon ja ihastumisen tunteita vielä vuosikymmenienkin kuluttua samalla tavalla kuin silloin kun John Travolta tanssi tiensä sydämeeni Saturday Night Feverissä 70-luvun lopulla.
*
Tarttukaa haasteeseen. Tämähän pistää kunnolla miettimään..
torstai 13. toukokuuta 2010
50 satunnaista leffa-asiaa minusta
Kiitos Elokuvablogin Päivin tartun minäkin nyt hauskaan haasteeseen. Toivottavasti jaksatte lukea. Pätkin tämän jutun kahteen osaan. Jutun kirjoittamisen tässä alkuvaiheessa en vielä itsekään tiedä mitä tulen paljastamaan..
*************
1. John Travoltan roolihahmo Tony Manero sai sukat pyörimään jalassani kun näin hänet ensi kerran Saturday Night Feverissä. Taisi olla vuonna 1979.
2. Näin Marlon Brandon Viimeinen tango Pariisissa-elokuvan noin 16-vuotiaana, enkä ollut kyllä ihan kypsä sen sanomalle.
3. Aloin käydä elokuvissa, yksin, harrastuksenani, noin 15-vuotiaana. Asuin pikkukaupungissa pohjoisessa eikä elokuvien harrastaminen ollut mitenkään suosittua silloin.
4.Kieslowskin väritrilogia on tehnyt suuren vaikutuksen, vaikkakin sen Valkoinen-osa on jäänyt hieman vähemmälle katsomiselle. Punaisesta pidin kovasti.
5. Sininen kosketti eniten, ja aiheutti pelkoja läheisten menettämisestä. Olin viimeisilläni raskaana eli odotin esikoistani kun näin Sinisen ensi kerran.
6. Olen näyttelijäuskollinen ja pyrin katsomaan kaikki fanittamieni näyttelijöiden elokuvat.
7. Nuorena pidin Jack Nicholsonista, joka itsekin oli silloin nuorempi ;D Miesmakuni on matkan varrella muuttunut kovastikin, mutta Jackissa ihailen silti hänen aitouttaan ja huumoriaan: leppoisaa, mutta ehdotonta elämänasennetta.
8. Naisnäyttelijöistä olen ihaillut eteerisiä, tummia naisia. Mutta myös räiskyvät naiset ovat mieleeni. Nuoressa Elizabeth Taylorissa on nämä ominaisuudet, samoin Juliette Binochessa.
9. Katson lasteni kanssa sujuvasti teinikomedioita ja nautin niiden maailmasta.
10. Elokuvat, joissa nuoret miehet kaahailevat autolla kilpaa, jätän kesken.
11. Olen draamaelokuvien ystävä, mutta aito ja lämmin komedia uppoaa yhtä sujuvasti.
12. Olen myös mustan huumorin ystävä.
13. En halua koskaan inttää elokuvista. Sillä elokuvien katsominen ja niistä tykkääminen on NIIN makuasia.
14. En pysty katsomaan väkivaltaa.
15. Orpokoti - El Orfanato - espanjalainen ns. kummituselokuva oli mieleeni, vaikken yleensä katsokaan kauhu- enkä kummituselokuvia.
16. Petyin, vaikka vähän innostuinkin, ensimmäisestä Sinkkuelämää-elokuvasta. Nyt mietin menenkö kakkososaa katsomaan.
17. Arvostan Meryl Streepiä. Hän teki nuorena loistavia rooleja ja on tänään kuin äitihahmo kaikille nuorille näyttelijöille.
18. Sytyin hitaasti Ewan McGregorille, mutta nyt skotti on vienyt sydämeni.
19. Colin Firthin tapaisen miehen haluaisin loppuelämän puolisokseni ;D
20. Katsoin Woody Allenin Match Pointin monta kertaa yhden vuoden aikana. Jokin sen tarinassa ja toteutuksessa viehätti.
21. Uskon nimeäväni Brokeback Mountainin ykköselokuvakseni aina. Olen lumoutunut sen karusta kauneudesta.
22. Jake Gyllenhaalissa on vanhanajan filmitähden karismaa.
23. Menen katsomaan kauan odotetun Prince of Persian, ihan Gyllenhaalin pääosan vuoksi.
24. Rakastin Paul Newmania, ihan siitä lähtien kun näin hänet ensi kertaa elokuvassa.
25. James Dean oli mielenkiintoinen persoona, mutta on jäänyt minulle etäisemmäksi.
26. Marilyn Monroen paras rooli on elokuvassa Piukat paikat.
27. Marilyn oli Jumalatar!
28. Sovitus - Atonement herätti surun ja raivon tunteita. Mutta sen rakkaus oli niin kaunista ja kiihkeää..
29. Keira Knightley & James McAvoy ovat lähes täydellinen elokuvapari
30. Chaplin ! Hänestä kaikki alkoi..
*****
Jatkoa seuraa...
lauantai 8. toukokuuta 2010
A Single Man - vihdoinkin
Tom Fordin ohjaama A Single Man tuli vihdoin meidänkin kaupunkiin, ja kävin sen heti katsomassa.
Olen vaikuttunut. Hyvää kannatti odottaa. Nautinto elokuvan jokaisesta sekunnista oli suuri.
Colin Firth teki elämänsä roolin surullisena, kumppaninsa menettäneenä homomiehenä.
Näin elokuvassa paljon yhtäläisyyksiä mm. Kieslowskin Siniseen, jo musiikkinsakin vuoksi.
Elokuva tapahtuu yhtenä päivänä marraskuussa 1962. Takautumin palaillaan aiempiinkin vuosiin ja aikoihin. Amerikkalainen maailma näyttää konservatiiviselta ja jäykältä. Ihmisten pinnan alla kuitenkin kytee.
Brittinäyttelijät Colin Firth ja Matthew Goode sopivat toisilleen erinomaisesti. He näyttelevät luontevasti ja suloisesti yhteen. Julianne Moore on tyhjää lähiöelämää elävä ja alkoholia reippaasti käyttävä nainen, jolla olisi paljonkin tunteita, mutta hän saa Colin Firthin Georgelta vain ystävyyttä.
*
A Single Man mietityttää paljon jälkeen päin. Sen tunnelma on surullinen alusta loppuun.
Tom Fordin tyyli tehdä elokuvaa on jäntevä ja intensiivinen. Tarina suorastaan imaisee mukaansa.
Haluan nähdä elokuvan uudelleen.
*
Brittinäyttelijät Colin Firth ja Matthew Goode sopivat toisilleen erinomaisesti. He näyttelevät luontevasti ja suloisesti yhteen. Julianne Moore on tyhjää lähiöelämää elävä ja alkoholia reippaasti käyttävä nainen, jolla olisi paljonkin tunteita, mutta hän saa Colin Firthin Georgelta vain ystävyyttä.
*
A Single Man mietityttää paljon jälkeen päin. Sen tunnelma on surullinen alusta loppuun.
Tom Fordin tyyli tehdä elokuvaa on jäntevä ja intensiivinen. Tarina suorastaan imaisee mukaansa.
Haluan nähdä elokuvan uudelleen.
*
Tunnisteet:
Colin Firth,
elokuvat,
Katsotut elokuvat 2010,
Matthew Goode
tiistai 4. toukokuuta 2010
Muutto onnellisesti ohi
Netti ei toimi vielä kotioloissa, joten tähän teille lyhyt tervehdys!
Hässäkkää oli, ja nyt tavarat hakevat paikkaansa. Kannan jokaista kuppia erikseen heti suoraan omaan paikkaansa. Nyt en aio jättää yhtäkään säkkiä tai pahvilaatikkoa nurkkiin lojumaan.
*
Lämpimiä terveisiä teille kaikille.
*
torstai 29. huhtikuuta 2010
Muuttomietteitä, ja Abbaa vappuun!
Kuva Oulun torilta vappuna 2009
*
Huhuilen teille vieltä täältä vanhasta asunnostani, vanhalla laajakaistaliittymällä.
Olen ihan kirjaimellisesti tällä hetkellä muuttolaatikoiden ja säkkien keskellä, läppäri tiskipöydän päällä. Kissat ovat ihmeissään, että 'haloo, mitä täällä tapahtuu' !
Minuun meinaa iskeä väsymys. Jos vetäisin noita värikkäitä pussitettuja hattaroita niin verensokeri nousisi varmasti aika nopeasti. Sen sijaan syön lennossa hieman patonkia ja kahvia.
*
Jospa jo vappupäivänä saisin uudessa asunnossa tv:n auki ja viriteltyä. Vappupäivänä tulisi esim. Teema-kanavalta Abba- The Movie, joka on dokumentaarinen elokuva Abban villistä maailmansuosiovuodesta 1977, ja bändin Australian kiertueesta. Muistan kuinka kävin tämän elokuvan elokuvateatterissa katsomassa vanhempieni kanssa, olin silloin noin 11-vuotias, ja Abbafanitus oli saavuttanut minutkin..
Elokuva on muuten Lasse Hallströmin ohjaama, sitäpä en muistanutkaan.
Traileri elokuvasta tässä.
*
Iloa vappuunne!
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Tulee ehkä blogipaussia..
Audrey Hepburn, Aamiainen Tiffanylla, v.1961
(Tässä tilassa minua ei nähdä vähään aikaan, vasta sitten kun muutto on ohi!)
*
Elämme nykyaikaa: kiinteän laajakaistan siirtäminen muutaman kilometrin päähän kestää noin kolme viikkoa. Joten kun nettiyhteyteni vappuaattona katkeaa, pääsen seuraavan kerran langoille kotioloissa ehkä toukokuun puolivälissä. Katsotaan nyt miten se käytännössä sitten on.Tuskaa tulee olemaan!
Luen teitä kyllä. Töissä, juu, aina silloin tällöin. Ja joskus saatan heittää lyhyen kommentinkin, en välttämättä kirjautuneena bloggeriin, mutta signeeraan sitten. Pystyn myös vapauttamaan kommenttejanne.
Juttujen kirjoittamiseen tulee kuitenkin pieni paussi. Ehkä. En toisaalta voi tietää. Voisin kirjoittaa varastoonkin juttuja, mutta kun elokuvien katsomiselle ei ole nyt aikaa.
*
Muuttaminen on aina kova juttu. Mitä vanhemmaksi tulen, sen kovempi homma tuntuu muuttaminen olevan. Nyt olen laittanut hurjan paljon tavaraa roskiin ja kiertoon. Tunne on hyvin vapauttava. En jää kaipaamaan yhtäkään tavaraa, josta olen luopunut! On ollut suorastaan ilo luopua kaikesta turhasta!
*
Joten rakkaat ihmiset: olette lähellä, vaikka minä tunnun olevan kaukana.
Lämpimin ajatuksin
Ps. Leppoisaa vappua kaikille!
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Sharleen - nainen Skotlannista, ei Texasista :D
*
Skottilaisen Texas-bändin keulakuva, solisti Sharleen Spiteri aiheutti tällä laulullaan 90-luvun lopulla kylmiä väreitä. Toimii yhä. Ääni on jumalainen.
*
Tunnelmallista lauantai-iltaa. Laitan tämän itselleni taustalle soimaan kun pesen uunia muuttoa varten. Oih!
Tunnelmallista lauantai-iltaa. Laitan tämän itselleni taustalle soimaan kun pesen uunia muuttoa varten. Oih!
Muutoksen tuulet, ne puhaltavat, taas
Selma tutkailee uutta hankintaa uuteen kotiimme.
Selailin valtavaa julistevalikoimaa kaupunkimme parhaimmassa julistemyymälässä,
tämä Henri Le Sidanerin impressionistinen maalaus 1900-luvun alusta miellytti juuri nyt väreiltään ja tunnelmiltaan eniten, ja se tarttui mukaani. Kuva tulee sohvan ylle ja sohvamme on keltasävyinen, kuten aiemmin tämän vuoden tammikuussa kerroin.
Aiemmin puhuin myös elokuvajulisteiden hankinnasta, mutta asia muhii yhä. Ehkä jokin päivä yhtä seinäämme koristaakin mustavalkoinen iso elokuvajuliste, tai useampi pieni..
Aiemmin puhuin myös elokuvajulisteiden hankinnasta, mutta asia muhii yhä. Ehkä jokin päivä yhtä seinäämme koristaakin mustavalkoinen iso elokuvajuliste, tai useampi pieni..
*
Sain asuntotarjouksen, josta en halunnut kieltäytyä. En halunnut kieltäytyä 18 ylimääräisestä neliöstä, joten eikun pakkaamaan! Muutamme vappuaattona. Kaikki muu pysyy ennallaan ja lähellä, lapset taittavat koulumatkan yhä edelleen pyörällä tai kävellen ja minä polkaisen töihin pyörällä. Maisema vain hieman vaihtuu.
*
Jos minusta ei lähipäivinä kuulu, voitte kuvitella tilanteen: entinen koti on täynnä laatikoita, säkkejä ja kaaosta. Pakastinta sulatellaan, uunia jynssätään, turhasta roinasta hankkiudutaan eroon.. Ja nettiyhteyskin katkeaa ensi viikolla jonain päivänä ja alkaa toimia uudessa vappuaattona tai vappupäivänä, mitä kyllä epäilen, sillä laajakaistasiirroista minulla on vain ja ainoastaan huonoja kokemuksia. Muistatte ehkä edellisen kerran.
*
Kuulumisiin!
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
James McAvoy - tämän päivän synttärisankari
Skottinäyttelijä James McAvoy täyttää tänään 21.huhtikuuta 31 vuotta.
Onnea hänelle. Uusia elokuvarooleja odotellessa voisin katsoa uudestaan koskettavan irlantilaisen
Inside I'm Dancing-elokuvan, joka kertoo kahden eri tavalla vammaisen nuoren miehen elämästä, heidän ystävyydestään, erilaisuuden hyväksymisestä ja halusta olla 'kuten muutkin'..
James McAvoy tekee järisyttävän roolityön pyörätuoliin sidottuna Roryna, jolla on virtaa, elämänhalua ja kapinahenkeä, mutta hänen sisällään asuu haavoittunut ja haaveileva herkkä nuori mies.
Inside I'm Dancing-elokuvan katsoin yhdessä lasteni kanssa, ja se toimiikin hyvänä valistuksena ja kurkistuksena mm. siihen millaista on elää vammaisena yhteiskunnassamme. Muistan kuinka tyttärien kanssa kilpaa kyyneleitä pyyhimme, hieman salaakin, pitkin elokuvaa.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Onnea Selma 1 v. !
Selma
pääsi ulkoilemaan sulaneelle pihallemme nyt viikonloppuna. Ruoho maistui.
Tänään 19.4.2010 hän täyttää kokonaisen vuoden ja painaa 3,1 kg.
*
Rasavilli pikkujyrä, Selma, rauhoittuu aina äidillisen Tiken vieressä.
Kissojen pesuhetkiä on mukava seurata.
*
Selma on vielä leikki-iässä.
*
Ja näin pieni oli Selma
viime vuoden kesäkuussa kun hän tuli meille.
Ihan vauva. Unikin maistui vähän väliä..
*
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Yläkuvasta
Yläbannerikuvani muuttuu aina silloin tällöin. Joskus useammin, joskus harvemmin. Sallinette.
Tämänhetkinen kuva on Pedro Almodovarin Särkyneet syleilyt-elokuvasta. Kuvassa Penélopen Cruzin Lena syleilee häntä, jonka kanssa olisi halunnut elämänsä jakaa. Miehenä espanjalaisnäyttelijä Lluís Homar.
*
Aurinkoista viikonloppua kaikille teille. Aurinko paistaa ainakin meillä täällä Oulussa, länsirannikolla. Onkohan islantilainen tuhkapilvi mennyt kohti itää..
Katson illalla elokuvan, jonka postipoika jakoi eilen postiluukustani:
Woody Allenin Cassandra's Dream. Siitä lisää sitten. Kuva elokuvasta alla. Olen siitä joskus aiemminkin kirjoittanut.
*
Colin Farrell & Ewan McGregor
torstai 15. huhtikuuta 2010
Tindersticks kolahtaa
Työssäkäyvä yhteishuoltajaäiti täällä teitä huhuilee kera musiikin.
Yhtään elokuvaa en ole viikon aikana katsonut, mutta musiikkia olen kuunnellut,
ja nyt olen ihan Tindersticks-bändin laulajan
Stuart A. Staplesin
äänen lumoissa.
Tindersticksin musiikkia luonnehditaan jazzahtavaksi indierockmusiikiksi.. Määritelmät sikseen, jos korvaa miellyttää niin tämä soimaan! Bändi vieraili äskettäin Helsingissäkin keikalla.
*
Tästä mustavalkokuvasta pidän erityisen paljon.
Kuvassa Tindersticksin solisti Stuart A. Staples.
*
Ps. Juuri tässä Tindersticksin laulussa laulaa mukana myös kanadalainen Lhasa De Sela, joka kuoli tänä vuonna rintasyöpään, vain 37-vuotiaana.Hänestä joskus lisää.
Ps. Juuri tässä Tindersticksin laulussa laulaa mukana myös kanadalainen Lhasa De Sela, joka kuoli tänä vuonna rintasyöpään, vain 37-vuotiaana.Hänestä joskus lisää.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Uuteen viikkoon musiikilla
Moulin Rougessa Ewan McGregor ja Nicole Kidman laulavat itse kaikki lauluosuudet.
Tämä Your Song kuullostaa tutulta.. Sehän onkin Elton Johnin sävellys ja alkuperäisesitys.
Tuleva työviikko on tiivis, joten olen vähemmän taas tällä puolella. Jos en kommentoi vilkkaasti niin vapautan kuitenkin teidän kommenttinne aina jossain vaiheessa päivää.
Palaillaan!
Tilaa:
Kommentit (Atom)






























