perjantai 13. maaliskuuta 2009

Terveysasiat mielessä


Tänään kävelin kirjastolle kun näin näkövammaisen miehen kävelevän valkoisen kepin kanssa. Hän oli teatteritalon kohdalla ja käveli suoraan vettä kohti. Olin toisella puolella, torin puolella, ja juuri kun meinasin huutaa tälle sokealle miehelle, niin hän yhtäkkiä käänsi suuntaa kohti kävelytietä ja lähti kävelemään normaalisti kävelysiltaa pitkin. Kävelin häntä vastaan ja huomasin läheltä katsottuna, että kyllä hän ihan oikeasti oli sokea. Vieläkin meinasin todeta hänelle jotain.. Mutta en sitten kuitenkaan sanonut mitään.. Mutta hetken ehdin seurata sydän kurkussa hänen etenemistään. Tarkkailin samalla muitakin ihmisiä. Muutkin huomasivat tämän tapahtuman, ja joku katsoi hieman pitempään, mutta suurin osa jatkoi matkaansa..

Ajattelin vielä kotonakin, että jos olisin sokea, tai vaikka näkisin hämärästikin, en uskaltaisi yksin lähteä kotoani mihinkään. Se tuntuisi hyvin vaaralliselta. Nyt on niin liukastakin. Ja kaikkea yllättävää voi lyhyelläkin matkalla tulla vastaan.


Kuuloasiat taas ovat omassa elämässäni viime aikoina olleet kovasti tapetilla. (Googletin tuon kuvan.) Jos minun vasempaan korvaani kuiskaa tai puhuu normaaliäänellä, en kuule mitään. Jos joku karjuu siihen tuolta kuvan etäisyydeltä, saatan kuulla jotain.. Desibeleistä en juuri nyt tiedä, mutta tämä on tilanne. Sen sijaan oikea korvani kuulee ihan normaalisti..

Sain Oysista tällä viikolla kirjeen, epikriisin, jossa todetaan monia aika ikäviä asioita. Viimeisenä lauseena on ylilääkäri sanellut lauseen, josta pieni itku pääsi kun luin sitä keittiön pöydän äärellä:

' Kuulon suhteen korjaantumista ei enää ole odotettavissa'.


Rupean tässä suunnittelemaan tulevaisuuttani näillä eväillä..

13 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuollaista epikriisiä ei ole mukava kuulla, siis että kuulon menetys toisessa korvassa on lopullinen. Olisin minäkin sellaista lukiessani itkenyt.Onneksi kuitenkin toisen korvasi kuulo on normaali.
Toivotan hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!

noeijoo kirjoitti...

Ei ole helppoa kuulla tuollaisia uutisia. Onneksi toinen korva kuulee. Sama mun selkäni kanssa, kulumat eivät poistu ja vaivat vain pahenevat. Silti voi tehdä paljon ja ottaa huomioon vaivat, tehdä elämästä sellaisen kuin on mahdollista, niinkuin sanotkin. Voimia sinulle tässä asiassa!

Sooloilija kirjoitti...

Kiito Yaelian ja Noeijoo.. Sehän tässä vähän mietityttää kun töitä pitäisi tehdä vielä kakskyt vuotta. Mutta minkähänlaisia töitä..

Se on totta, että monenlaisiin vaivoihin tottuu pikkuhiljaa ja niiden kanssa oppii elämään, mutta vaikeuttavat elämää jossain elämänaloilla..Silloin tulee jotain juttuja vältettyä..

arleena kirjoitti...

Surulliseksi tuon kuuleminen vetää.
Mutta taas minussa syttyi heti optimistin lamppu. Mikä onni, että kuulet vaikkakin vain toisella korvalla.
Mikä onni, että meillä on silmät nähdä, suu puhua ja aivot ajatella.
Kiitos niistä.

Hyvää viikonloppua sinulle ja tytöille.

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Arleena, olen minäkin aika optimisti välillä, vaikka saisinkin pessimistisiä uutisia..

Iloista viikonloppua sinullekin. Vielä kun aurinko paistaisi!

Ink Narrative kirjoitti...

Vuosi sitten junassa törmäsin n. 60-70 vuotiaaseen mieheen, joka oli menettänyt täysin kuulonsa parikymppisenä. Vuotta ennen tapaamistamme hän oli saanut korviinsa implantit, joilla kuulo palautui. Kuulemma poikkeuksellista, että niin vanhalle sellainen asennetaan. Joka tapauksessa oli mukava kuulla, kun hän kertoi miltä tuntui kuulla ensimmäistä kertaa omien lapsien puhuvan, vaimon ääni ja kaikki vuosikymmenien aikana kertynyt musiikki. Ja nähdä hänen innostuneena puhuvan kännykällä vaimolleen ja lapsilleen.

Ajattelin vain, että kaikkea voi aina lääketiede keksiä.

Taru kirjoitti...

Ei ole varmastikaan helppoa ottaa tuollaisia uutisia vastaan, ei. Asiat pitää käsitellä - tietenkin- mutta sitten voi yrittää kääntää katseen eteenpäin, tulevaan. Asioita joita ei voi muuttaa, ei kannata loputtomiin surra.

Siirrä, sitten kun olet valmis, katseesi kohti uusia ja raikkaita hetkiä.

Hyvää viikonloppua ja voimahali.

Sooloilija kirjoitti...

Kari, mielenkiintoinen tarina. Näin kerran sellaisen dokumentinkin, että yli kuuskymppiselle laitettiin sellainen implantti: hänpä ei oikein sopeutunutkaan kuulemaan maailman ääniä. Pakeni ajoittain kuulemattomaan maailmaan.. Sitä oli jännä seurata.

Elisa, kiitos voimahaleista. Vaikka välillä mennään lujaa alamäkeä niin jossain vaiheessa kivutaan taas ylämäkeä, vaivalloisesti ja hitaasti, mutta kuitenkin ylöspäin..

Anonyymi kirjoitti...

Hän ehkä näki vähän hämärää, että joku tuli vastaan. Olin töissä vuoden täysin sokean miehen kanssa, tutut tiet menee aika hyvin. Yhden asia hän sanoi, että ku hän tuli, kaikki hiljenivät. Se tyhmää, sillä silloin hän ei kuullut, jos törmää johonkin..

Sooloilija kirjoitti...

Hannele, voin hyvin kuvitella tuon, että kaikki hiljenevät kun sokea tulee paikalle. Ihmiset usein seuraavat miten hän liikkuu ja toimii. Siksi siinä ei jouda puhumaan. Tietenkin jos ihminen on tuttu niin se on asia erikseen..

-Anne- kirjoitti...

Aika kurjaa luettavaa, ei ihme että vetää mielen matalaksi. Mutta kuten moni muukin on kommentoinut, niin onneksi vain toinen korva. Vaikka tällaisessa tilanteessa ei välttämättä ihan heti ole niin helppoa nähdä niitä positiivisia puolia. Ajan kanssa, ajan kanssa...

Anonyymi kirjoitti...

Jos saat tilaisuuden tutustuta näkövammaiseen, tartu siihen tilaisuuteen. Ojenna olkavartesi ja tervehdi ystävällisesti ja auttaaksesi. Tiedän kokemuksesta, että se rikastuttaa myös omaa elämääsi. Ainakin moni entinen oma "muka-ongelma" kutistuu kääpiöksi ja opit arvostamaan aistejasi ja elämää yleensä uusin silmin. Sokeakin voi avata silmät, sinun silmät.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi, kiitos. Hieno kommentti. Olen mykistynyt.

t. Sooloilija