Katsoin yötä vasten tämän elokuvan. Ja nyt olen täällä hereillä. Jos käytän sanoja koskettava, riipaiseva ja surullinen, olen oikeilla jäljillä, mutta en kuitenkaan lähelläkään. En ehkä tule katsomaan tätä elokuvaa enää koskaan uudestaan. Sen verran paljon pikkupoikien tarina vei mukanaan.(Pieni miinus on englanninkielisyys, vaikka ollaan Saksassa. Elokuvan on ohjannut britti Mark Herman.)
Tärkeä kertomus, koko ihmiskunnalle.
Lisätietoja täällä.
Ja traileri tässä.
16 kommenttia:
Tämä elokuva on kyllä munkin ehottomasti nähtävä! Tuo leffahan perustuu romaaniin, joka pitäs ettiä kirjastosta lukupinoon...
PupuL., unohdin yöllä laittaa tekstiin, että se tosiaankin perustuu John Boynen romaaniin.
t. Sooloilija (eikirjautuneen)
Olen samaa mieltä kanssasi tarinan koskettavuudesta...
Luin ennen elokuvaa kirjan"Poika raidallisessa pyjamassa".
Elokuva ei koskettanut ehkä niin paljoa enään kirjan jälkeen..
Koko ajan tavallaan odotin, että nyt tulee se juttu..
Loppu oli hieman erilainen...
Tarinana kosketus oli vahva. Jäin miettimään hyvin pitkäksi tarina vaikuttamia tunteitani, ajatuksiani..
uskon että tuo tarina muuttaa meissä jotain...
Tämäkin on sellainen elokuva,joka piti nähdä kun se oli elokuvateattereissa mutta se jäi katsomatta. Täytyy kyllä nähdä ja tuo kirja olisi mielenkiintoista lukea myös.
Hane, usein käy juuri noin, jos lukee kirjan ensin. Ensinnäkin elokuvalta odottaa,e ttä siinä on kaikki, mikä kirjassakin ja sitten toisaalta, olet jo mielessäsi luonut käsityksen, millaisia ovat henkilöt ihan ulkonäköä myöten. Harvoin, mutta joskus on poikkeuksiakin. Viimeksi tällainen oli Beulahin kukkulalla eli meni kääntäen: kirja tuntui hirveän hyvältä, koska sillä oli jo kasvot, kiitos Yorkshiren etsivien, jota sarjaa seuraan. Dalzielia ei voi kuvitella, hänet pitää nähdä;-)
Hanne, sanotaan, että elokuvassa tuodaan esim. enemmän esille perheen äidin ahdistuneisuus tilanteesta ja kapinahenki.
Minäkin olen miettinyt tätä tarinaa tänään päivälläkin. Usein ei ole tullut ajateltua keskitysleirin kauhuja lapsen näkökulmasta..
Yael, tämäkään elokuva ei ollut teatterilevityksessä, ainakaan täällä. Niin paljon hyviä elokuvia menee ainakin täällä Suomessa suoraan dvd:lle. Se on kummallista. Mutta toisaalta ymmärrettävää. Suurten teatterien on näytettävä kassamagneetteja pysyäkseen hengissä. Se on niin ristiriitaista.
Leena, tuo vaihtelee. Joskus tosiaan jopa elokuva on parempi kuin kirja. Olen esim. itse hirveän huono lukemaan kirjoja, joissa on paljon maisemakuvauksia. Elokuvissa katson kyllä mielelläni henkeäsalpaavan kauniita ja koskettavia maisemia (esim. Brokeback Mountain)..
Joskus on hyvä, että kirjan ja elokuvan välillä on kulunut aikaa, jotta mielikuvat henkilöiden ulkonäöstä ehtivät vähän kuin unohtua..
Esim. Leski vuoden verran-kirjan luin puolitoista vuotta sitten, siitä tehdyn elokuvan katsoin tänä kesänä.
Kirjojen ja elokuvien välinen suhde on aina kiinnostava juttu. Pojan raidallisessa pyjamassa olen lukenut, en nähnyt vielä. Muta lukukokemuksen jälkeen olo oli jokseenkin sanaton. Haluan nähdä miten toteutus elokuvana on onnistunut.
Useammin kyllä kirja on "parempi" kuin sen pohjalta tehty elokuva (tosin uusimmassa Cityssä on hauska lista elokuvista, jotka ovat parempia kuin kirjat, joihin perustuvat). Varsinkin, kun itse aina pyrin lukemaan kirjan ennen elokuvaa. Eniten ärsyttävät leffat, joita ei voi kunnolla ymmärtää, jos ei ole lukenut kirjaa ensin. Silloin ei ole kyllä yritettykään tehdä elokuvasta itsenäistä taideteosta...
Harvoin tekstejäsi kommentoin, mutta kaiken luen, kiitos blogistasi!
Mee, voisin ajatella, että tässä tapauksessa kirja ja elokuvat ovat yhtä koskettavia, sanattomaksi vieviä.
Täytyy kyllä laittaa kirjastoon varaukseen tuo kirja.
Kiva kun käyt blogissani!
Sorry, Hanne!, sinä olet Hane etkä Hane...
Soolis, et kai ymmärtänyt niin, että kirja aina parempi, vaikka se minulle, kirjahullulle, onkin se useammin ja ensin minut kohtaava. Eli väistämättä koen ensin kirjan ja sitten elokuvan (,jos aikaa jää), mutta elokuva Suklaata ihollani oli niin valtaisa kokemus etten pysty ikinä lukemaan siitä tehtyä kirjaa Pöytiin ja vuoteisiin, sillä olen 100 prosenttisen varma, että pettyisin. Niin kävisi varmaan myös Brokeback Mountainin kohdalla...
Leena, en ymmärtänyt, että kirja olisi aina parempi. Ymmärrän sen, että kirja tavoittaa sinut useimmiten ensimmäisenä. Ja minut elokuva, vaikka usein tiedänkin jonkun kirjan olemassaolosta etukäteen..
Annie Proulxin Brokeback Mountain on järisyttävä NOVELLI siksi, että siinä on niin tiiviisti se teksti: koko novelli on muutamankymmenen sivua vain, ja kaikki mitä tapahtuu elokuvassa, tapahtuu myös novellissa! En ole ikinä lukenut niin tiivistä tekstiä, aivan käsittämätöntä, kun elokuvakin on niin pitkä!
Oletko lukenut Poika raidallisessa pyjamassa? Minä ajattelin sen nyt lukea..
Minulla on vielä tämä elokuva näkemättä, mutta uskoisin, että jossakin vaiheessa pitää katsoa. Olen viime aikoina nähnyt nyt vähän liikaa näitä (vähän liikaakin) koskettavia tarinoita, mutta jossain vaiheessa sitten.
Olen muuten samaa mieltä tuosta mainitsemastasi Proulxin Brokeback Mountainista, että on huikea novelli. Muistan kun leffan näkemisen jälkeen printtasin ensin tuon novellin netistä ja sitten ostin sen jostain vielä kirjanakin (siis hänen kokonaisen novellikokoelmansa yhteydessä).
Päivi, minäkin olen nyt katsonut useamman peräkkäin, siis näitä koskettavia tarinoita. Mutta siinä välissä kyllä kepeitäkin..
Kaikista en aina kirjoita, mutta tuolla sivupalkissa nekin ovat..
Pitääpä joku päivä lukea Brokeback-novelli uudestaan, kun siitä tässä nyt oli puhe.
Olen ajatellut lukea sen romaanin. Sanataideryhmässä sitä kehuttiin todella paljon.
Tuure, juuri tänään hain kirjastosta sen kirjan. Aloitan lukemisen..
Mulla on tuo kirja luettavien pinossa, aiheen takia olen vähän vältellyt. Luen kyllä ja sitten tahdon nähdä elokuvan. En tiennytkään että se on filmattukin jo. Täällä aina viisastuu:)
Liivia, aihe tosiaankin vaatii tietyn hetken. Aina ei ole hyvä hetki tarttua keskitysleiriaiheeseen. Ja tämä aihe on erityisen traaginen kun kyse on lapsista.
Kuten sanoin: elokuvaa en ehkä katso toiseen kertaan enää koskaan. Mutta hyvä se oli.
Lähetä kommentti