Elokuva Blind Date on pääosanäyttelijä Stanley Tuccin ohjaustyö ja hengentuote. Elokuva on vuodelta 2008 ja se on juuri tullut videovuokraamoon.Alkuasetelma lupaa paljon: on pitkään yhdessä ollut pariskunta (Tucci&Clarkson), kuollut tytär kertojaäänenä, vanhempien eloonjäämistaistelu, surusta selviytyminen ja keskinäisen rakkauden säilyttäminen. Teemat saivat minut kiinnostumaan, mutta toteutustapa ei. Pitkästyin jo alkumetreillä. Elokuvassa on jännä tunnelma; koko ajan ollaan vanhaa tunnelmaa henkivässä baarissa punaviinien, kynttilöiden ja vanhan, rahisevan musiikin parissa.
Pariskunta yrittää kohdata toisiaan roolien avulla.. Räväkältä tuntuva aihe ei lähde elokuvassa lentoon. Ei tule intohimoa eikä tunteiden paloa. Kun tuli on sammumaisillaan, on sitä erittäin vaikea elvyttää uudelleen roihuksi.Elokuvassa on jotain hyvin viehättävää, mutta sen saamattomuuden tunnelma tekee olon epämukavaksi. Aihe tuntuu päälleliimatulta ja teennäiseltä. Elokuva Blind Date etenee kuin elämäkin joskus: mitään ihmeellistä ei tapahdu. Sokkotreffitkään eivät tahdo oikeassa elämässä koskaan onnistua.
Stanley Tucci on monien mainioiden sivuroolien mies, nyt omassa elokuvassaan pääosassa. Pidän miehestä, hän on juuri niitä persoonallisia miesnäyttelijöitä, joita maailma kaipaa kaiken sliipatun ja muokatun rinnalle. Lupsakan oloinen aikuinen mies, joka ei ole pitkä eikä hoikka, italialaista nenää ei ole kavennettu, ja karvojakin pursuaa joka huokosesta, paitsi päälaella. Oikein elävän oloinen mies.Tucci valitsi naispääosaan ystävänsä Patricia Clarksonin ja hyvin valitsikin. Lapsensa kuolemasta kylmettyneen naisen rooli on kuin luotu eteeriselle aikuiselle naiselle, paljon hehkutetulle Clarksonille. (kuvassa yllä näyttelijät omina itsenään).
Traileri tässä.
Eli ei huono elokuva, mutta ehkä vähän mitäänsanomaton. Katsoin sen sunnuntaiaamuna yksinäni, välissä paistoin sämpylöitä. Ehkä elämänmakuinen tunnelmani vaikutti elokuvan katsomiseen. Ehkä yöllä olisin paremmin virittäytynyt elokuvan tummanpuhuvaan maailmaan.
Stanley Tucci on syntynyt 11.11.60, Patricia Clarkson 29.12.59.
6 kommenttia:
Soolis, voisin vannoa, että MINÄ pitäisin tästä filmistä. En siedä miehellä partaa, en minkäänlaista, mutta tästä herrasta henkii kiinostava aura. Myös naisnäyttelijä on kuin syntynyt tekemään kuvaamaasi roolia. Nuhjuiset punavinipaikat ovat minun neljäsosasieluni ja tarina on vaikuttava eli yritys pitää rakkaus hengissä lapsen kuoltua. Miten ei tämä leffa hengitä, jos pystyy itse asettumaan noiden tragedian kohdanneiden ihmisten sisälle? Jotkut elokuvat vaativat omaa sisäistä mielikuvitusta, joka ikäänkuin täydentää filmiä.
nimimerkki Saako olla eri mieltä, vaikka ei ole filmiä nähnytkään?
Leena, tottakai saa olla eri mieltä.
Minäkinhän totesin, että aihe on erittäin mielenkiintoinen ja näyttelijät myös.
Mutta minua harmittaa aina kun joku tekee pitkästyttävän, epädynaamisen elokuvan. Enkä sano, että kaipaisin 'äksöniä', mutta kun minua alkaa nukuttaa, niin se on aika varma merkki pitkästymisestä. Ja katsoin sentään aamulla ison kahvimotin kanssa tämän.
Stanley Tucci on ihana, hänen vuokseen jaksoin olla kiinnostunut.
Sinä kirjoitit huomaamattasi kuitenkin niin, että meikä kiinnostui;-)Ja tuo Stanley on niin karismaattinen, että minä en voisi pitkästyä millään...
Stanley Tuccilla on paljon hyviä ja hauskoja rooleja. Viimeksi hän oli Julie&Julia-elokuvassa Meryl Streepin rakastavana puolisona tosi hurmaava!
Jos se on se kokkausleffa niin ei sovi mulle. Näin sen mainoksen viime sunnuntaina, kun kävimme katsomassa Whatever Worksin ja voin melkein huonosti...Katson Meryliä mielummin elokuvissa Minun Afrikkani, Tunnit etc.
Leena, sinä olet niin kriittinen katsoja. Minä olen lähes kaikkiruokainen. Voin pahoin vain mässäilevistä kauhuelokuvista, mutta niitä en sitten katsokaan.
Hyvä käsikirjoitus on kaiken alku, sitten näyttelijät, jotka voivat paljastaa vähän huteraa ohjaustakin..Mutta kyllä ohjauksenkin on oltava hyvää.
Lähetä kommentti