Eilen katsoin tv:stä toistamiseen Johnny Cashin elämästä kertovan elokuvan Walk the Line, joka on ohjaaja James Mangoldin näköinen, tarkkasilmäinen kuvaus herkästä taiteilijasielusta, puuvillapeltojen köyhästä ja hyljeksitystä suurperheen pojasta, Johnny Cashista. Elokuva avaa näkemään Johnny Cashin miehenä, jolla oli sisällään paljon rakkautta, mutta usein hänestä nähtiin rosoinen ja kova ulkokuori sekä kapinahenkinen suhtautuminen kaikkea autoritääristä kohtaan.
Johnny Cash tunnetaan mustiin pukeutuneena miehenä, joka rakasti vaimoaan June Carter Cashia niin, että koko maailma näki sen. He päätyivät yhteen monien vaiheiden jälkeen. June solmi sitä ennen epäonnisia avioliittoja ja Johnny sai nuoruudenliitossaan neljä tytärtä. Johnny ja June solmivat vihdoin avioliiton vuonna -68 ja elivät yhdessä loppuun saakka, vuoteen 2003, jolloin molemmat kuolivat muutaman kuukauden välein. He saivat yhden lapsen, pojan.
Elokuva Walk the Line kertoo hienosti tämän suuren rakkaustarinan ja ystävyyden Junen ja Johnnyn välillä. Reese Witherspoon teki upean roolityön kipakkana ja näpsäkkänä Junena, ja hänet palkittiinkin osastaan pääosa-Oscarilla vuonna 2006. Joaquin Phoenix on kuin ilmetty Johnny Cash. Hänen roolinsa on niin eläytyvä ja riipaiseva, että usein luulen katsovani itse Johnny Cashia. Molemmat näyttelijät myös itse laulavat kaikki laulut, mikä saa kunnioittamaan näitä näyttelijöitä vielä enemmän. Joaquin Phoenixille olisi ehdottomasti kuulunut pääosa-Oscar tästä roolista, mutta vuonna 2006 sen nappasi Philip Seymour Hoffman Capote-elokuvasta. Ja sanotaanhan, että kuuluminen viiden ehdokkaan joukkoon on jo suuri kunnia. Phoenix palkittiin kuitenkin Kultaisella maapallolla - Golden Globella, jota itse arvostan oikeastaan enemmän.
Kuvassa June ja Johnny Cash vähän ennen kuolemaansa.Elokuvan traileri tässä. (tämä trailerikin on mielestäni hyvin tehty ja koskettava)
5 kommenttia:
Siis en ole nähnyt tätä filmiä, mutta lukenut kaikki käsiini saamat arvostelut, jotka ovat varsin ristiriitaisia. Ainoa mitä kiitetään kautta linjan ovat filmin musiikkiosuudet.
Oi!, miksi oikeat elokuvat eivät voi tulla su iltana alkaen klo 19, kuten tulivat täydellsien upaet Miss Marplet. Minä alan tehdä töitä joka ilta klo 21 eli silloin ryhdyn lukemaan kirjoja blogiini. Ei ole tallenninta, mutta DVD-laite on nyt, joten aiomme ostaa elokuvia, minkä kykenemme.
Viimeinen kuva on tosi koskettava ja siitä suorastaan henkii parin rakkauskemia!
Leena, no ne kritisoivat kirjoitukset ovat tietenkin MIESTEN kirjoittamia. Elokuva kertoo melkein yksinomaan Johnnyn ja Junen rakkaudesta, mutta se kertoo myös huumeongelmasta, raskaasta kiertuelämästä, Johnnyn vaikeasta isäsuhteesta.. Kaikki on siellä, mutta jos ei ole nyansseja niitä sieltä poimia..niin ei voi mitään.
Minusta tämä on eriomaisen hyvä elämäkertaelokuva. Kaikki eivät ole, mutta tämä on..
Mutta tässä sen näkee kuin elokuvakin on katsojan silmissä. Kuten on kauneus ja rakkauskin..
Leffa oli hyvä, mutta tuntui pahalta se, miten Cash petti vaimoaan. Toisaalta jos olisi itse samassa tilanteessa, ei tiedä, mitä tekisi.
Ostin tämän silloin kun se ilmestyi, hyvien arvostelujen innottamana, enkä ole katunut. Ihmeen hyvin näyttelijät selvittivät lauluosuutensakin, todella taitavia muutenkin. Eilen en jaksanut katsoa.
Annie, elokuvassa ei mitenkään korostettu pettämistä. Ehkä ensimmäisen vaimon kohdalla, mutta kun Johnny vihdoin sai Junen, oli hän käsittääkseni (ja mitä olen lukenut) tyytyväinen elämäänsä, eikä muita naisia ollut. Nuorena taisi olla niitä faneja, jotka tulivat iholle kiinni. Kuten Elvikselläkin, joka myös oli elokuvassa. Olivathan Johnny Cash ja Elvis alkuaikoina samoilla kiertueilla, samoissa paikoissa. Siellä pörräsi aina naisia.
Katriina, musiikkia oli elokuvassa paljon, laulamista paljon. Varmasti oli vaativat roolit. Musiikki oli mielestäni hyvin ympätty elokuvan tarinaan, joten missään vaiheessa ei tullut musikaalityyppinen elokuva mieleen..
Lähetä kommentti