Sideways - ylistystä ystävyydelle ja viinille

Tämä Sideways tuli yhtäkkiä mieleeni. Olen sen kerran nähnyt. Nyt voisi katsoa uudelleen.

Elokuvan teema; ystävyys, aikuisuuden kriisit, kirjoittamisen vaikeus ja hyvä punaviini nousivat mieleeni. Kaikesta näistähän Sideways kertoo. Onko elokuvan nimi suomeksi muuten esim. harhapolut, sivuraiteet.. Vai miten muut suomentaisivat nimen? Elokuvassa kukkii Kalifornian ihanan kuuma kesä, viinitilat ja ulkoisesti letkeä meininki. Vaikka oikeasti on kyse vakavista teemoista, mm. keski-iän kriisistä. Luontevat näyttelijät tekevät elokuvasta pienimuotoisen herkun, ihan syötävän. Vai sanoisinko juotavan.

Tuli puhdas kruunu

Putsasin loppujenlopuksi kristallikruunun itse. (Ehti jo tulla pimeä ja siksi kuvakin on iltavalaistuksessa otettu). Useamminhan se pitäisi tehdä! Monia muitakin asioita pitäisi tehdä useammin kuin muuttojen yhteydessä: hellan taustaa kannattaisi edes kerran vuodessa pestä.

Huomenna on tiukkaa puristusta koko päivä; muuttaminen. Kuinkahan monta kertaa elämäni aikana olen muuttanut. Monia monia kertoja. Lapsuudessani, nuoruudessani ja aikuisuudessa olen aina muuttanut viimeistään neljän vuoden välein. Jäänpä oikein miettimään missä olen pisimmän aikaa asunut. Ja missä on ollut mieluisin koti. Mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet jne. Palaan ehkä aiheeseen myöhemmin.

Olen aina pitänyt muuttamisesta. Se tuo elämääni aina kaivattua muutosta ja pirteyttä. Nyt aion taas asua ainakin muutaman vuoden tulevassa asunnossamme. Mutta koskaanhan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Ei onneksi näissä asunto-asioissakaan.

Talvipyöräilyn satoa

Oi, silmiä hivelevän kaunista pakkaspäivää! Pyöräilen läpi talven, ja se kyllä kannattaa; kotikaupunkia näkee laajemmin talvisaikaankin. Yllä oleva kuva on kyllä ihan kotini läheltä, samoin alla oleva omenapuu puistossa, joten kovin kauas en mennyt.. (Ne on sorsia siinä rannassa rivinä. Ja yksi avantouimarikin kävelee puulaiturilla). Aiemmin olen kuvannut paljon syksyllä ja kesällä, nyt mukaan on tullut talvikuvauskin. Oikeastaan en ole talvi-ihminen ollenkaan, vaikka juureni ovat pohjoisessa. Koskaan en osaa panostaa talvivaatetukseenkaan ja tämäkin talvi on tullut kahlattua läpi liian ohuessa takissa ja liian kevyissä kengissä. Onneksi en palele helposti.


Tytär tulee kohta koulusta ja patistan hänet pesemään perintökristallikruunun. Huomenna muutamme ja haluan viedä lampun uuteen kotiin pölystä puhtaana. Se lamppu ei oikeastaan sovi muuhun sisustukseeni, mutta siinä on sen juju. Sen ei oikeaoppisesti tarvikaan sopia! Toinen tytär saa pakata tänään nukkekotinsa ja sen tarvikkeet. Siinäpä heille hommaa.

Haaveilija taas täällä..

Selailin tuota amerikkalaista GQ-lehteä jonka kannessa Gyllenhaalin poika komeilee ja sisäsivulla on mielenkiintoinen haastattelu. (Lehti on helmikuulta 2007). Siemailin kahvia, tällä kertaa Muumimukista.

Sitten näpsin kuvia ihanasta kissastani, joka on aina kotona ja aina paikalla. Kuvassa on kehyksissä kuva minusta ja lapsuudenkissastani. Tyttäreni sanoi, että kannan vieläkin kissaa/kissoja hieman samalla tavalla kuin alle 2-vuotiaana. Minusta on ihana kanniskella kissoja. (Korjasin kyllä tyttärelle, että aikuisia kissoja voi kantaa sylissään monella tavalla, mutta pentukissoja pidetään sylissä ihan erikoislaatuisella tavalla). Lapset ovat jo niin isoja, että muistoina ovat vain ne ajat kun heitä sai kantaa sylissä.

Tällaisia kaikkia puuhastelin kun samanaikaisesti levyllä oli teflonkattila lämpenessä, tyhjänä tietenkin, se ehti tuossa ajassa lämmetä jo aika paljon ja nyt on täystuuletus menossa. Savua ja käryä tuli keittiö täyteen: Kyllä pitäisi yöt nukkua, mutta edellisyö oli poikkeusyö Oscareiden vuoksi. Siksi sitä on vähän sekaisin: aloittaa liikaa projekteja, käy vähän kierroksilla, ja sitten unohtuu kaikenlaista. Jospa tänään pääsisin ajoissa nukkumaan.

Oscareista..

Parhaimpien näyttelijöiden palkinnot menivät varmaan oikeille henkilöille, vaikka jäinkin kaipaamaan Cate Blanchettille jompaa kumpaa pystiä.

Daniel Day-Lewis, miespääosa: ihana mies, olen fanittanut häntä jo 80-luvun lopusta. Tekee näyttelijän työtään suurella intohimolla. Ei kahmi rooleja vaan tekee harvakseltaan elokuvia, ja aina hänelle sopivia rooleja. Nöyrästi otti palkinnon vastaan viime vuoden naispääosasta palkitulta Helen Mirreniltä.

Marion Cotillard, naispääosa: en ole nähnyt Edith Piafista kertovaa elokuvaa. Viehättävä nainen, hyvä, että palkinto meni eurooppalaiselle, ranskalaiselle naiselle! Pitääpä vuokrata elokuva.

Tilda Swinton, naissivuosa: ihanaa että Tilda voitti! Hän oli upea Narnian tarinoiden pahana velhona sekä Orlandossa -90-luvun alussa. Hänellä on oma vahva tyylinsä, aikuisen naisen hehkua, jota ei tarvitse meikeillä ja koruilla korostaa. Upea brittinäyttelijä!

Javier Bardem, miessivuosa: ihana Javier! Hän hurmasi minut ensimmäisen kerran Meri sisälläni-kertomuksessa! Tempperamenttinen ja eläimellisen komea espanjalainen. Ja seurustelee vieläpä Penélope Cruzin kanssa, huhhuh!

Nyt lähden nukkumaan. Valvoin koko yön. Ehkäpä kommentoin myöhemmin lisää. Kannatti valvoa, vaikka nyt onkin epätodellinen olo. Lauseiden muodostaminenkin on vaikeaa, ei tule luontevaa tekstiä. Joten unet ovat paikallaan. Jospa sen jälkeen tulisi jotain analyysiä Oscareistakin vielä. Nämä näyttelijöiden kommentit tulivat tajunnanvirtana...


Niin ja kaunein puku oli mielestäni Hillary Swankilla. Samantyylinen oli myös Penélope Cruzilla. Eli musta ja dramaattinen. Musta kolahti tänä vuonna! Laitan vielä kuvan suosikkipuvustani tähän eli Hillary Swank:kuva ei ole paras mahdollinen, mutta kun häntä haastateltiin punaisen maton osuudessa niin hän oli tosi upea, ja glamour lähti rentoudesta. Hän osasi kantaa pukunsa ja itsensä!

Ja mustan vastakohtana sädehti Greyn Anatomian Katherine Heigl pirtsakkaan seksikkäässä punaisessaan. Tässä on jotain; vähän Marilyniä, silti luonnollista tyttömäisyyttä. Omistaappa tuollainen vartalo. No, nämä ovat tällaisia ulkoelokuvallisia seikkoja. Mutta Oscarjuhlahan on pukujuhla.

Lause Brokebackista

Tämän päivän ikkunanäkymä

Ei näy värejä, ei! Täällä meillä näytti tänään sunnuntaina iltapäivällä tältä. Pyrytti lähes vaakasuoraan ja pakkasta oli noin -7 astetta. Ja koska teen muuttoa toiseen asuntoon niin tämä voi olla jopa viimeinen valokuvani tämän asunnon olohuoneen ikkunanäkymästä. (eihän huomaa, että on ikkunan läpi otettu kuva?).

Onhan tämä näkymä ollut hieno, mutta uudessa asunnossa on omat hyvät puolensa, mutta ikkunanäkymät eivät tule olemaan näin hienoja. Omalla tavallaan kaunis näkymä tämäkin, mutta värejä ei ole!

Oscargaalan odottelua ja pullakahveja

Tänään leivoin pullaa, voisilmäpullia ja kanelipullia. Oikein maukkaita tuli. Muutama minuun jo upposi iltapäiväkahvien aikana.

Väsyttää. Mietin josko kävisin nukkumaan yhdeksän jälkeen ja heräisin viimeistään kolmelta aamuyöstä katsomaan Oscareita. Tämä on vain suunnitelma. Loppujenlopuksi kai varmaan käy niin, että valvon koko yön ja laitan aamulla nukkumaan. Ei siinä ole kyllä järkeä. Tässä iässä menee unirytmi niin helposti sekaisin. Sitä on sitten pari päivää ihan pökkyrässä jos yhden yön valvoo kokonaan..

Kommentoin myöhemmin lisää kunhan ovat nyt nuo pystit saaneet jaettua.

Happy together

Ihan äskettäin tuli tv:stä Wong Kar-Wain hienovireinen ja lähes kulttimaineeseen noussut elokuva Happy together. Katsoin sen ja pidin sen rosoisuudesta ja värimaailmasta. Tosi jännä oli se, että tapahtumapaikkana oli Argentiina ja Buenos Aires. Elokuvassa oli hienoa musiikkia, ja sille oli annettu sijaa. Musiikki kuljetti tarinaa kahden ihmisen vaikeasta suhteesta. Tulkitsen sen läheisriippuvaissuhteeksi, jossa rakkautta on, mutta se ilmenee niin vaikealla, ja väärällä tavalla.

Kirjoitin elokuvan aikana siitä paperin nurkkaan hienon repliikin, jossa toinen miehistä ajattelee mielessään näin halatessaan rakastamaansa ihmistä:

" Hetken kuulin vain sydämeni lyövän. Kuulikohan hän? "

Viimeinen maalaus Heathista

Jollain lailla pelästyin tätä kuvaa kun näin sen ensimmäisen kerran, ihan äsken. Heti halusin sen tähän blogiinikin lisätä. Tämä on taiteilija Vincent Fantauzzon maalaus Heath Ledgeristä, ja se on juuri julkaistu. Taiteilijan mukaan Heath oli itse halunnut tällaisen maalauksen itsestään. Taiteilija kertoi myös, että he istuivat tuntikausia juttelemassa ennenkuin aloittivat rupeamaa. Ja kun Heathista maalattiin tätä kuvaa, hän istui liikkumatta ja rauhallisen eleettömänä, kuin olisi meditoinut.

Mitä ajatuksia tämä maalaus teissä muissa herättää?

Kuva on selvästi lahjakkaan taiteilijan maalaama, sehän on melkein kuin valokuva. Mutta jokin minua pelästytti tässä kuvassa. Vieläkin katson sitä kulmat kurtussa, surullisin mielin. Ehkä se jopa kertoo Heath Ledgeristä enemmän kuin mikään hänen roolisuorituksensa. En osaa kyllä sanoa. Vaikuttava maalaus. Mutta miksi hän on siinä niin väsyneen näköinen? Vai onko hän onneton? Ja mitä reunoissa olevat Heathit hänelle kuiskaavat, ja mitä hänestä tahtovat? Tätä kuvaa voisi livenä katsella pitkään.

Ehkä silti ennemmin muistelen Heathia hänen roolisuoritustensa kautta. Tämä kuva jää kyllä nyt kummittelemaan mieleeni.

Ja ehkä tähän kuvaan sopii parhaiten Heath Ledgerin isän lausumat sanat Heathista: " Heath - old soul in a young man's body. "

Kukapa paremmin häntä tuntisi kuin oma perhe, jonka me nyt tiedämme olleen erittäin läheinen Heath Ledgerille. Oma perhe seuraa aina lapsensa elämänkulkua niin läheltä, vaikka olisi fyysisestikin kaukana, kuten Heathin koko lähiperhe, joka asuu Australiassa.

Laitoin vielä sivupalkkiin Brokeback Mountainista traileria ym. videomateriaali. Se jotenkin lohduttaa.

Taas ystäviä ajattelen

... Ystävyyden teemaan haluan aina lisätä kuvan Jake Gyllenhaalista ja Heath Ledgeristä. Jottemme unohtaisi; siitä on tänään päivälleen kuukausi kulunut kun Heath kuoli. Viihdemaailmassa mennään koko ajan eteenpäin, mutta sunnuntaiyönä toivon mukaan Heath Ledgeriä muistetaan Oscargaalassa. Se jää nähtäväksi. Tuokin kuva on jotenkin niin täynnä tosiystävyyden tunnetta; iloisia ilmeitä, huumoria ja luottamusta toiseen ihmiseen.

Ystävyyden puutarhassa eivät kuivu kukat koskaan, vaan aina jostain nostaa päätään nuori vihreä varsi, katsoen ylöspäin. Ja huomaten, että samankaltaisia ystäviä on jo odottamassa. Iloisesti hymyillen ja syli avoinna halaukseen.

Tänä iltana ajattelen ystäviäni kun sytytän omenan tuoksuisen tuikun. Suren myös omalla tavallani Heath Ledgerin kuolemaa ja luen Jake Gylleenhaalin fanclubin meilejä ympäri maailmaa. Vieläkin kaikki ovat niin järkyttyneitä Heathin kuolemasta.

Lueskelen myös illan aikana muiden blogeja ja ihastelen taiteellisten ihmisten valokuvia, käsitöitä ja kirjoituksia. Kuinka paljon hyviä valokuvaajia maailmassa onkaan! Ja kuinka ihmiset osaavatkaan tehdä käsillään kaikkea mahdollista! Sitä en lakkaa ihmettelemästä.

Ruusuja Ystävilleni!

Möhömaha reissussa

Molemmilla tyttärilläni on tällainen Möhömaha eli Möhis. Ne löytyivät aikoinaan Tiimarista tarjouskorista. Pehmoleluja on talo täynnä, mutta nämä taitaa olla ne läheisimmät, joiden kanssa nukutaan. Ne ovat muuten samanlaiset, mutta toinen on vaaleampi ja toinen tummempi. Niillä on tapana reissata lasten mukana kaikilla matkoilla. Ne ovat olleet junassa, lentokoneessa, laivassa ja autossa. Yöpyneet laivan hytissä, junan makuuvaunussa, autossa, hotelleissa ja eri kyläpaikoissa.

Yllä Möhis lekottelee meren rannalla kiven päällä. Oli tuulinen, mutta helteinen elokuun alun päivä. Löysimme pohjoiseen mennessä meren rannan, jossa ei ollut ketään muita. Joku siellä oli kyllä vasta ollut, sillä rannalla meitä odotteli hiekkakissa. Lapset kirmasivat ilman vaatteita uimaan Möhiksen jäädessä rannalle katselemaan. Meriheinät vain suhisivat tuulessa.
Toisessa kuvassa Möhis on muuten vaan päässyt kotikaupungin uimarannalle.
Ihan tuli kesää ikävä. Kyllä se uusikin kesä sieltä joskus tulee.

Aamuhetki perjantaina

Juon aina aamuisin kahvia, usein tästä kirpputorilta löytämästäni Willeroy&Bochin mansikkamukista. Maksoin siitä 5 euroa pari vuotta sitten. Valmistetaankohan tätä sarjaa vielä? Ostaisin lisää tätä mansikkasarjaa.

Elokuvailmoituksia oli paljon tämän päivän lehdessä. Suurin ilmoitus oli elokuvalla There will be blood, jonka pääosassa komeilee aikuisen miehen karismalla Daniel Day-Lewis. Tuosta elokuvasta lisää myöhemmin, käyn sen ehkä jossain vaiheessa katsomassa. Tuossa elokuvailmoituksessa lainataan Episodi-lehden elokuvakriitikon lausetta, joka lupaa tosi paljon:
"Day-Lewis tekee jälleen kerran suorituksen, joka pakottaa vakavasti harkitsemaan onko kyseessä maailman paras näyttelijä". !!!!!

Pyrypäivää ja pakkausta. Siis ei pakkasta, vaan pakkausta! Asun laatikoiden ja säkkien keskellä tyttärien kanssa. Tytötkin hermostuivat eilen illalla ja puuskahtivat, että "täällä ei voi asua!". Sanoinkin, että eihän me enää montaa yötä asutakaan. Muuttaminen on aina raskasta, sekä henkisesti että fyysisesti. Äskettäin selvisi, että saan avaimet käteen uuteen asuntooni ensi keskiviikkona heti aamusta. Tulee blogin päivitykseenkin ehkä hieman taukoa. En ole varma miten laajakaistaliittymäkään aukeaa.

Tudors osoittautui hyväksi

Nyt on katsottu ensimmäinen jakso Tudors-sarjasta. Se oli mielestäni hyvä sekoitus historiaa, juonittelua ja erotiikkaa. Oivat näyttelijävalinnat, sivuosissakin huippunäyttelijöitä. Mutta kuinka mieltää kuninkaaksi näyttelijä Jonathan Rhys Meyers, josta ei heti ulkoisesti tule kuningas mieleen. Onhan hänessä kyllä karismaa!

Seuraavankin jakson aion katsoa eli sarja sai minut uteliaaksi. Vielä kun olisi 1500-luvun historia tutumpaa. No tässähän siihen parhaiten tutustuu. Laatusarja ehdottomasti.

Laiska päivä ja tv-sarjoista juttua

Aina kirkkaiden ja touhukkaiden päivien jälkeen tulee harmaita päiviä, jolloin miettii, että 'mitäs nyt?'. Siksi laitoin tuohon ylös kuvan Tikestä perusasennossaan. Sillä noita laiskoja päiviä on enemmänkin, paitsi niinä hetkinä kun se innoissaan juoksee valojen ja varjojen perässä..


Tänään jää tv-sarjoista tauolle House. No sehän pitää katsoa. Siihen sarjaan on niin kiintynyt, että sitä jää ihan kaipaamaan. Tänään myös alkaa uusi sarja; historiallinen Tudors (kuvassa), jonka pääosassa on karismaattinen ja erikoinen Jonathan Rhys Meyers. Eli sitä rupean seuraamaan. Katsastan yleensä lähes joka sarjasta ensimmäisen jakson. Sen perusteella
sitten päätän rupeanko jotain sarjaa ollenkaan seuraamaan. Moni hyväkin sarja on jäänyt minulta seuraamatta kyllä joskus, ihan ensivaikutelman perusteella. Sellainen on tällä hetkellä mm. Heroes, jota en seuraa ollenkaan, vaikka moni kehuu sitä tosi hyväksi. Pako oli hyvä sarja, jonkin aikaa, mutta alkoi aika pian puuduttaa yksitotisella juonellaan. Paras esimerkki on Lost: se alkoi liian pian toistaa itseään, vaikka hyvä idea olikin sarjalla. Sen juoneen tuli mukaan myös niin paljon utopistisia piirteitä, että se rupesi jopa ihan ärsyttämään. Mutta nämähän ovat kaikki ihan omia mielipiteitäni. Ja usein tv-sarjat herättävät paljon keskusteluja ihmisten kesken.




Yksi sarja, jota ikävöin silloin tällöin on Mullan alla (kuva yllä). Sen voisin kyllä ihan dvd-boxina hankkia. Seurasin sitä aikoinaan vaihtelevasti, alussa tiiviisti, samoin lopussa. Keskivaiheilla elämässäni tapahtui kai paljon jotain kun se kertakaikkiaan jäi seuraamatta. Mullan alla-sarjassa oli hyvät ja rooleihinsa sopivat, uskottavat näyttelijät. Koko sarja käsitteli kuolemaa ihan erityislaatuisella tavalla. Samalla sen tarinat olivat myös täynnä elämää. Hieno sarja, erinomainen käsikirjoitus. Sekin varmaan tulee jossain vaiheessa uusintana.

Yhden kivan sarjauutuuden bongasin tässä ihan äskettäin: oma lapsuuden ja vähän nuoruudenkin suosikkisarjani Pieni talo preerialla alkoi äskettäin uusintakierrokselle. Hehkutin sitä kovasti omille tyttärille. Ja kyllä hekin siitä pitivät, mutta sen tahti vaikutti niin kovin verkkaiselta nykypäivän sarjoihin verrattuna. Ja värit olivat haalistuneet lähes samalle tasolle kuin 70-luvun valokuvani. Miksikähän näin. Olisivat restauroineet sitä ennen näyttöä! Mutta se ei taida olla ihan yksinkertaista..

Jude Law - tunteet pinnassa

Olen katsonut aika monia Jude Lawn elokuvia. Näen hänet iloisena ja syvällisenä näyttelijänä, jonka tunnetilat näkyvät hyvin herkiltä kasvoilta. Jos ja kun itkeminen on näyttelemistä niin hän tekee sen tosi hyvin. Ja se, joka on kuullut Jude Lawn nauravan, yllättyy: hänen naurunsa on kuin suoraan perinteisen englantilaismiehen, joka istuu pubissa ison oluttuopin kanssa. Hänen naurunsa on eläväistä ja röhähtelevää, erittäin iloista naurua!

Jude Law nauroi paljon Tähdet kertovat-sarjan jaksossa, jossa James Lipton haastatteli häntä pari vuotta sitten. Hän oli siinä muutenkin oma valloittava itsensä; herkkä ja iloinen.

Juden hyviä roolitöitä on mm. elokuvissa: Closer - Iholla, My blueberry nights, Vihollinen porteilla, Määränpäänä Cold Mountain, Holiday, Murto ja varkaus, Alfie jne. Itse arvostan korkeimmalle Closer-elokuvan roolin haavoittuvaisena miehenä kahden naisen puristuksessa. Closerin tarina on hyvin raadollinen tutkielma parisuhteista erilaisten ihmisten kesken.






Jude Law vasemmalla omana itsenään ja oikealla My Blueberry Nights-elokuvassa 2007.

Jude on syntynyt 29.12.72 Lontoossa, ja on kolmen lapsen isä.


Niin ja yksi asia: häntä on ihana kuunnella kun hänen brittienglantinsa on niin täydellistä!

Värien maailmaa luontokuvissa

Pimeimpään talviaikaan ei luonto ole niin tärkeä kuin mitä se on näin kirkkaana helmikuun päivänä. Kuvan raskaana roikkuvista pihlajanmarjoista olen ottanut marraskuussa. Nyt tilhet ovat jo aikaa sitten käyneet popsimassa kaikki marjat.



Tänään en kirjoita varsinaisesti elokuvista, vaikka ainahan ne siellä taustalla häilyvät. Mietin juuri äsken, käsi poskella istuessani, että missähän elokuvassa on hienointa maisemakuvausta. Ja niin monissa on, mutta Piano tuli mieleen ensimmäisenä. Sen jylhät ja pauhaavat merimaisemat Uudesta-Seelannista sekä lähes trooppinen ilmasto sadekausineen.(Oikeasti en kyllä tiedä mikä ilmasto Uudessa-Seelannissa vallitsee. Korjatkoon minua ken tietää...). Mietin miksi juuri Pianon maisemat tulivat mieleeni. Mikä synkässä, kosteassa ja periferiamaisessa maisemassa minua kiehtoo. Ehkä ne viestittävät yksinäisyydestä ja eristäytyneisyydestä, tummat värit yleensäkin. Mutta se on vain yksi puoli minussa. Toinen puoli on sitten ne kirkkaat ja selkeät, Frida Kahlomaiset värisävyt; keltaista, punaista, pinkkiä.. Ihania värejä!

Laitan joitain ottamiani luontokuvia tähän tälle päivälle. Ne piristävät. Ja jatkan vielä eilisestä juttua, että värit ovat tärkeitä! Värejä olen nyt miettinyt ehkä tavallista enemmän kun olen muuttamassa uuteen asuntoon, jonka kaikki seinät ovat valkoiset. Mitä värejä vien sinne mukanani, ja haluanko seinistä värilliset vai pidänkö ne valkoisina.. Ennenkaikkea olen miettinyt siltäkin kannalta, että missä väreissä viihdyn ja voin hyvin. Punaisen eri sävyt ovat minua lähellä.

Syksyssä on aina hienoja, maanläheisiä värejä. Pihlaja on lempipuuni.

Frida Kahlo - henkilönä ja elokuvana

Ensin oli Frida Kahlo (6.7.1907-13.7.54), meksikolainen taiteilija, joka joutui nuorena raitiovaunuonnettomuuteen ja eli koko elämänsä valtavien kiputilojen ja leikkausten kanssa luoden samalla uraa taiteilijana.


Kuvassa Frida Kahlo 1930-luvulla; hieno ja värikäs kuva, tyylikäs ja persoonallinen nainen!

Hän maalasi erikoisia omakuvia, jotka kertoivat suorasukaisesti hänen omasta elämästään ja kokemuksistaan. Tosi vaikuttavia kertomuksia kivusta, keskenmenosta, ja rakkauden raastavuudesta.



Sitten 2000-luvun alussa, meksikolaissyntyinen näyttelijä Salma Hayek teki hänestä elokuvan ja näytteli pääosan. Siitäkin tuli hyvä ja koskettava teos. Salma oli Frida. Elokuvan suunnittelu ja teko kesti vuosia ja koko sen ajan Salma Hayek muuntui Fridaksi. Näin hän on kertonut haastatteluissa. Elokuvasta tuli vahva ja aistillinen tarina kahden taiteilijan myrskyisästä, mutta rakkaudentäyteisestä elämästä.

Frida Kahlon elämä ja maalaukset olivat värikylläisiä. Vahvoina väreinä punaista, vihreää, mustaa ja valkoista. Hän kuvasi naisen elämää, joka oli intohimoista ja täyttä, vaikkei hän aina päässyt kunnolla edes liikkumaan.

Arvostan suuresti Frida Kahlon maalaustaidetta ja haluaisin joskus nähdä niitä maalauksia ihan oikeasti. Laitan alle kuvan Salma Hayekista Fridana. Yllä oleva kuva on yksi Fridan maalauksista.

Kevään ensituntemukset

Tänään oli pakko lähteä ulos. Kirkas auringonpaiste särki silmiä. Istahdin uimarannan penkille, suljin silmäni enkä varmaan ajatellut yhtään mitään. Linnut eivät vielä laulaneet. Mutta oli sinistä ja jäänkirkasta. Sorsat lymyilivät kauempana rannasta. Kuvan jääkimpale kimmelsi auringossa kuin kristalli. Lapset kiljahtelivat, koirat ulkoilivat valppaina ja sauvakävelijöiden sauvat vain suhisivat. Yhtäkkiä tuulettomassa kristallinkirkkaassa sunnuntaissa olivat äänet tärkeitä. Pakkasta oli pari astetta.

Niiskuneiti sanoo Muumitarinoissa usein, että "Oi kaunis!", ja se sopi kyllä tähän päivään.

Leibowitzin Jake-otos

Laitoin sivupalkkiin Vanity Fair-lehden kuvauksista vuodelta 2006 videon, jossa Jake Gyllenhaalia kuvataan lehteen. Kuvaajana itse Annie Leibowitz. Videosta näkee hyvin kuinka kuvaaja assistentteineen saa Jaken rentoutumaan ja kuinka paljon valmisteluja kuvaukset vaativat. Leibowitzin kamera ottaa koko ajan kuvia ja tämä ylläoleva kuva on se kuva, josta tuli kuvaussession pääkuva.

Mielestäni Leibowitz on tavoittanut paljon 'Jaken henkeä'. Minusta katsojana tuntuu, että Jake on juuri kuvan kaltainen; levollinen ja rento oma itsensä. Mietteliäänä hän suoraan ja rehdisti katsoo kameraan. Pidän tosi paljon tuosta kuvasta.

Kun näin sen videopätkän ensimmäisen kerran syksyllä 2006 niin se sai minut haukkomaan henkeäni ja toisaalta vain jumiuduin kuvaruudun ääreen; mutta olenhan ihan todellinen Jake-fani! Muutamille ystävillenikin tätä samaa videopätkää silloin näytin ja heistäkin se oli ihana ja valloittava! Joten kertaukseksi niille, jotka ovat sen jo nähneet. Ja ekakertalaisille; eikös olekin Jakessa 'sitä jotain' ? Siksi kai hän filmitähti onkin...

Annie Leibowitzin otos

Maailman ehkä kuuluisin nykyvalokuvaaja, Annie Leibowitz, on ottanut tämän erikoisen valokuvan heinäkuussa 2007. Kuvassa Bruce Willis kalastelee veneessä vierellään entinen vaimonsa Demi Moore nykyisen miehensä Ashton Kutcherin kanssa.

Mietin kuinka paljon kuvassa on asetelmallista poseerausta ja kuinka paljon aitoa tilannetta. Mietin missä kuvaaja istuu ja kuka ohjaa venettä ja millainen tunnelma veneessä on.. Leibowitzin kuvissa on yleensä hyvä tunnelma ja vaikka ne on varmasti hyvin tarkkaan mietittyjä ja suunniteltuja niin silti tästäkin kuvasta huokuu lämpö ja spontaanius.. Kenties Bruce Willisille on tulossa isokin kala ja kenties Moore ja Kutcher kuhertelevat muutenkin paljon.. On kyllä jännä kuva! Ja kaikki nämä kolme näyttelijää on suurelle yleisölle tuttuja ja tietyn roolin jo sitä kautta omaavia. Jään miettimään ovatko henkilöt kuvassa ihan omia itsejään ja onko kuvaustilanne aito.. Ovatko he esim. Willisin veneellä tai muuta vastaavaa.

Olen lukenut, että he kaikki viihtyvät hyvin yhdessä ja Bruce Willis on julkisesti hehkuttanut sitä, että hänen entisellä vaimollaan on hyvä puoliso.. Joten näin Ystävänpäivänä voin ajatella, että uskon siihen, että ystävyys on tärkeintä! Jos parisuhde loppuu, voi silti jäljelle jäädä ystävyys. Näin haluan uskoa ja ajatella.


Kuvassa itse kuvaaja, Annie Leibowitz

Ystäville

Sydämellisiä Ystävänpäivätoivotuksia kaikille ystävilleni! Ja kiitos, että olette olemassa.

Ilmeikäs kissa

Kissa on usein hyvin ilmeikäs eläin, kuten kissani Tikke kuvassa, jossa se seuraa terävällä ja nopealla katseellaan seinällä olevia valoja ja varjoja. Sain juuri tänään ikuistettua kissani tällä ilmeellä ja halusin sen heti teille muillekin jakaa..
Myöhemmin taas lisää..

Niin sitä vaan hurahti...Serranoihin !

Aivan käsittämätöntä: olen koukussa Serranon perheeseen! Olenhan kyllä perhesarjojen ystävä; Kotikatuakin olen seurannut sen alkuajoista lähtien, mutta yllätyin silti kun 'Los Serranos' niin yhtäkkiä kolahti. Serranon perheessä parasta on sen elämänilo ja positiivisuus, toisin kuin monissa kotimaisissa sarjoissa.. Serranon porukka käsittelee arkojakin aiheita aina yhdessä, porukalla. Se ei kaihda puhumasta seksistäkään..Ja sydänsurutkin ovat aina koko perheen juttu. Toisin kuin täällä Suomessa, jossa yksin surraan useimmiten.

Kun katsoo Serranon perhettä huomaa ajattelevansa, että elämä voi olla iloa ja toisista ihmisistä välittämistä, aidosti.

Joten ei kun tv:n ääreen lauantai-ja sunnuntai-iltapäivisin !

Hänet haudattiin tänään

Heath Ledger on haudattu tänään lauantaina Perthiin, kotikaupunkiinsa Australiassa. Kuva on Perth Newsin tämän päiväiseltä sivulta otettu. Muistotilaisuuteen on osallistunut satoja ihmisiä: läheisiä, sukulaisia ja näyttelijöitä, mutta itse hautajaistilaisuuteen vain lähin perhe.

Tuore linkki hautajaisista löytyy: www.news.com.au/perthnow


* Rest in peace, Heath *

Tohtori House

House on hyvä tv-sarja, ja hyvä lääkärisarja. Minulla kesti aika kauan ennenkuin innostuin sarjasta, mutta nyt se on yksi mielenkiintoisimmista sarjoista. Sen jokaista jaksoa pitää seurata tosi tarkasti. Jos yrittää katsoa puolisilmällä niin ei tule mitään; juoni on sen verran rönsyilevä ja salapoliisimainen, että kärryiltä putoaa heti.

Hugh Laurie on tosi hyvä äksynä, kipuilevana, ja tunteensa kätkevänä tutkivana lääkärinä. Muutkin roolit ja näyttelijät on sarjassa huolella valittu.

Joten taas tänään torstai-iltana pitää Housea seurata, ja yksi tunti elämästä pyhittää sarjan tarinalle. Vain mainoskatkojen aikaan voi piipahtaa parin metrin säteellä jossain....

Oscarit lähestyvät

Penélope Cruz säväytti viime vuoden Oscar-gaalassa tällä huikealla asulla!

Millähän mielin tänä vuonna Oscariltaa odotetaan; Heath Ledger kuoli äskettäin, Hollywoodissa ovat lakkoilleet käsikirjoittajat, ja joitakin gaaloja on peruttu. Ehdolla olevat elokuvat on kyllä yleisesti hyväksytty hyviksi valinnoiksi ja ehdokkaat edustavat monenlaisia näyttelijöitä.

Penélope oli viime vuonna ehdolla Volverista, mutta naispääosa meni Helen Mirrenille, ihan ansaitusti sekin, vaikka Penélopen rooli Volverissa on niin tosi ja aito, että katsoja pitää näyttelijää samana kuin roolihenkilöä. Ne ihan sulautuvat yhteen. Tähän ehkä Pedro Almodovar pyrkikin kun räätälöi roolin Penélopelle.





Tänä vuonna Cate Blanchett (pikkukuvassa) on ehdolla sekä naispääosasta että naissivuosasta, ja uskon, että hän saa jomman kumman palkinnon. Pääosasta hän on ehdolla Elizabeth-elokuvasta ja sivuosasta hän on ehdolla Bob Dylanista kertovasta elokuvasta I'm not there. Myös Heath Ledgerillä on tärkeä rooli elokuvassa. Sen aion heti mennä katsomaan kunhan se tulee Suomen teattereihin. (Ja kun olen aina ollut kiinnostunut Bob Dylanistakin).

Miespääosasta on ehdolla kyllä aika tuhti joukko huippunäyttelijöitä: Daniel Day-Lewis, Johnny Depp, George Clooney, Tommy Lee Jones ja Viggo Mortensen. Kellekähän antaisin pystin. . No en ole nähnyt näiden miesten yhtäkään elokuvaa, joista ovat ehdolla, mutta voisin ajatella, että Daniel Day-Lewis sen saa. Mutta katsotaanpa sitten helmikuun 24.päivä.

Yleensä Oscareissa ei ole yllättäjiä eli ne elokuvat ja näyttelijät, jotka on palkittu ennen Oscareita, ovat myös aika varmoja voittajia Oscareissa. Ellei nyt ihan ole laitettu pakkaa sekaisin. Ei muistu mieleen, että sellaista olisi pitkään aikaan tapahtunut.

Olen aikonut katsoa neloselta ohjelman suorana, sehän alkaa silloin sunnuntaina 24.2. yöllä ja jatkuu maanantaiaamuun asti.. Mutta onhan se aina ainutlaatuinen kokemus katsoa suorana. Jos siihen on mahdollisuus.

Odotan ja toivon, että Oscarakatemia olisi tehnyt Heath Ledgeristä jonkin tyylikkään ja tunteikkaan tribuutin. Uskon, että jollain lailla Ledgeriä kuitenkin muistetaan.