Sateinen maanantai

Olen antibioottikuurin täysin uuvuttama, siksi en jaksa tänne juuri nyt kovin paljon kirjoitella. Päivän aikana käyn kyllä lukemassa teidän muiden blogeja. Jos olisin työelämässä nyt, joutuisin olemaan töistä pois monta viikkoa.. Nyt saan kotona levätä rauhassa, mutta on turhauttavaa kun on niin väsynyt, ettei ihan oikeasti jaksa tehdä paljonkaan..


Makuunilla on tällä viikolla puolen hinnan hintahulinat, kaikki mahdolliset dvd:t on puoleen hintaan. Niinpä raahauduin muutaman sadan metrin päähän liikkeeseen ja vuokrasin tyttärille Risto Räppääjä-elokuvan ja itselleni Leijapojat-elokuvan. En ole lukenut samannimistä Khaleid Hosseinin kirjaa, joten tarina ei ole kovin tuttu. Elokuvaa on kehuttu, joten mielenkiinnolla rupean sitä katsomaan. Kerron myöhemmin mitä pidin.

Broadway hiljenee ja pimenee hetkeksi

Tänä iltana New Yorkin aikaa, eli muutaman tunnin kuluttua, koko Broadway pimenee ja hiljenee kunnioittamaan Paul Newmanin muistoa. Se konkreettisestikin pimenee kun mainos-ja katuvalotkin sammutetaan hetkeksi.

Hänen uransa alkoi juuri Broadwayn teattereista -50-luvun alussa. Muistohetken ajan kaikki Broadwayn teatteriesityksetkin pysähtyvät kunnioittamaan arvostetun ja pidetyn näyttelijän muistoa. Hieno ele. Sain kylmiä väreitä lukiessani tämän jutun. Varmaan siitä tulee nähtäväksi jotain livemateriaaliakin. Olisinpa saanut olla siellä paikalla.

Tilannekatsaus perjantaille

Olen nyt viikon verran ollut olotilassa, joka muistuttaa tuota yläkuvan kaunista art deco-maalausta; väsynyt, väsynyt. Tänään perjantaina kävin uudestaan lääkärissä, ja tällä kertaa sain 10 päivän antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen. Viikko sitten sain viikon kuurin, eikä auttanut. No, nyt jos ei auta niin seuraavalla kerralla punkteerataan! Hui, se on ajatuksena kauheaa, vaikka eräs ystäväni sanoikin, että heti punkteerauksen jälkeen koittaa autuus kun röörit vihdoin aukeavat!

Eilen oli hyvä tv-ilta; katsoin pitkästä aikaa yömyöhäisellä Tyttö ja helmikorvakoru-elokuvan. Colin Firth oli siinä ihanan vakava taiteilija Johannes Vermeerinä ja Scarlett Johansson yhtä vakavana palvelustyttönä. Heidän välillään on hienovireistä erotiikkaa, kaunista. Elokuvan värimaailma ja tunnelma on tosi hieno. Hidastempoinen elokuva etenee kohti kuuluisan Tyttö ja helmikorvakoru-maalauksen (tai Turbaanipäinen tyttö) valmistumista ja ihan lopussa se näytetään aitona maalauksena.

Ennen tuota elokuvaa tuli Oh-hoh mikä päivä!-ohjelma, jonka vieraana oli energinen, tyttömäinen, määrätietoinen, ihana Outi Mäenpää. Hän on luultavasti Suomen työllistetyin ja kiireisin näyttelijä. Ihmisläheinen Outi on hurmaava aikuinen nainen; ajelee pääkaupungin ruuhkissa lisäillen liikennevaloissa huulipunaa ja puuteria, puhuu puhelimessa, suunnittelee ja organisoi samanaikaisesti.

Ohjelman nähtyään sai katsoja huokaista, että Oh-hoh-mikä-päivä-yhdellä-ihmisellä!!!!

Outi Mäenpää on vähän meidän kaikkien naisten ääni! Valtavalla herkkyydellä ja tarmolla me pärjäämme! Hyvä Outi!

ps. ensi viikon torstain jaksossa kurkistetaan kirjailija Sofi Oksasen päivään ja maailmaan. Liimaudun tv:n ääreen silloinkin.

Roosaa ja pinkkiä kannattamaan!

Lokakuu on Roosa nauha-kampanjan aikaa. Aion kannattaa mahdollisimman monin tavoin tätä kansallista ja kansainvälistä rintasyövän tutkimus- ja ehkäisytyötä. Asia tuntuu tärkeältä, olenhan nainen, ja joku päivä rintasyöpä voi koskettaa minuakin, äitiäni, mummoani, ystäviäni, tätejäni, tyttäriäni ja kaikkia naispuolisia läheisiäni.



Uusimmassa Me Naiset-lehdessä (nro 40) on laajasti käsitelty aihetta. Siinä on koskettavia selviytymistarinoita, joita lukiessa herkistyy ajattelemaan asiaa ihan oikeasti. Kiitos kuuluu koko lehden toimitukselle, ovat paneutuneet syvällisesti asiaan.


Tässä listaa tuotteista, joista osa menee Roosa nauhan rintasyöpätutkimukselle:

- Geisha-patukka
- Marimekko Unikko-heijastin
- Marimekko Metsänväki-kassi
- Lindexin Go Pink-t-paita
- Fiskarsin vaaleanpunainen saksisetti
- Lambi vaaleanpunainen wc-paperi
- Avon-kosmetiikkasarjan kahvikuppi ja kynsienhoitosetti ym.
- Dermosil-ihonhoitotuotteista osa
- Vileda moppi, jossa vaaleanpunainen varsi ja ämpäri

Tuotteita on paljon, toivottavasti kampanja tuottaa ja tuo rintasyöpäasiaa esille.

Lisätietoa tästä: www.roosanauha.fi

Mikä olisin..

Tämä pieni 'testi' tarttui mukaani Sutkautuksia-blogin Elisalta:

1. Jos olisin eläin, olisin: KISSA
2. Jos olisin puu, olisin: PIHLAJA
3. Jos olisin auto, olisin: JOKIN PIENI KAUPPAKASSI
4. Jos olisin hedelmä, olisin: PÄÄRYNÄ
5. Jos olisin juoma, olisin: ESPANJALAINEN PUNAVIINI
6. Jos olisin väri, olisin: TUMMANPUNAINEN
7. Jos olisin vaate, olisin: JOUSTAVA JA PEHMEÄ KOTIMEKKO
8. Jos olisin ruoka, olisin: KOOKOSMAIDOLLA MAUSTETTU KASTIKE
9. Jos olisin soitin, olisin: KONTRABASSO
10. Jos olisin kukka, olisin: IIRIS


Tätä samaista leikkiä olen sanaleikkinä leikkinyt sekä ystävieni että lasteni kanssa, ja aina se on kaikista yhtä mukavaa ajanvietettä.
Kertokaahan te muutkin, tulen sitten katsomaan vastauksianne.

Paraneminen on kiven takana..

Olen viime päivinä miettinyt, että millaista olisi olla jatkuvasti sairas, ja esim. kuuroutua. Toinen korvani on nyt ollut ihan tukossa jo viiden päivän ajan. Nyt alkaa toinenkin korva mennä tukkoon. Antibioottikuuri ei tunnu auttavan sitkeään poskintelotulehdukseen, joka on myös otsaonteloon levinnyt. Optimistisuus alkaa hiipua..
Olen nyt monta päivää ollut petipotilaana. Kaikki asiat jäävät tekemättä. Mieli alkaa olla aika maassa.

Uudet lääkärikäynnit vaativat terveyskeskuksessa aina kovaa selittämistä, että tulisi ymmärretyksi. Olisipa ihana kun olisi sellainen oma lääkäri, jolle voisi vaikka illallakin soittaa ja kysyä neuvoa. Terveyskeskuksissa vallitsee ihan oikeasti kiire ja lääkäritkin ovat aika välinpitämättömiä. Esim. viime viikon ensimmäisellä käynnillä minusta ei otettu labrakokeita ollenkaan, ei tulehdusarvoja ym.

Joten tämä viikko alkoi vähän kurjasti. Kunhan paranen, vien tyttäret johonkin pizzalle tai kiinalaiseen syömään. Ovat olleet niin reippaana ja auttaneet pikkuasioissa..

Suklaa tuo pientä lohtua..

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Kaikkien surumielisten mietteiden kunniaksi laitan tälle sunnuntaille Saden King of Sorrow-laulun. Klassikoksi se on aika uusi, tietääkseni -90-luvun alusta, mutta sopii tämän päivän tunnelmiin. Viipyilevän, surumielisyyttä henkivän laulun aikana voi vaikka muistella äsken edesmennyttä Paul Newmania ja kaikkia Kauhajoen koulusurmien uhreja.

Sunnuntaiklassikoita on tänään näkynyt myös viime sunnuntain tapaan Itkupillin ja Lepiksen blogeissa. Käykäähän katsomassa Paul Newman-muistelot myös sieltä.

Ja lisäksi vielä mainittakoon, että laulu on omistettu myös kaikille äideille!
Ja Sade on unelman kaunis!

Paul Newman lähti

Paul Newman, yksi suurimmista Hollywoodissa, yksi ihanimmista mielestäni, eli pitkän elämän ja kuoli 83-vuotiaana tänä viikonloppuna, 26.9.2008. Laitan muutaman kuvan hänestä tähän:

Paul Newman ja Joanne Woodward olivat naimisissa 50 vuotta!

Paul ja Robert Redford Butch ja Kid - Auringonlaskun ratsastajat-elokuvassa.

Paul Newman 1960-luvulla..

..ja tämän vuoden kesäkuussa kuvattuna New Yorkissa, syövän kuihduttamana.

Nyt on hänen aikansa levätä ikuisesti.

Paul Newman 26.01.25 - 26.09.08

Sairastaminen iski..

Vaikka syksy on kaunista ja mukavaa aikaa niin aina se iskee se syysflunssa. Tällä kertaa se alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Korvat ovat tukossa, päässä kaikuu ja on höntti olo. Olen nukuskellut koko päivän.
Kuvassa lähialueeni maisemaa, torinrantaa.
Palaan kirjoittamaan taas kun saan voimia ja korvat auki..

Margot At The Wedding - Nicole Kidmanin elokuva

Takakansi lupaa paljastavan rehellistä elokuvaa sisarussuhteista. On tulossa pikkusiskon häät, johon isosisko tulee. Siskosten välit ovat olleet viileät pitkään. Pikkusiskon uusi sulhanen (Jack Blackin mainio rooli) ei ole isosiskon mieleen.

Elokuva oli kalpea väritykseltään, siinä oli outoja tapahtumia ja erikoislaatuista huumoria. Ei todellakaan mikään perusamerikkalainen-häät tulossa-elokuva. Tässä tapahtuu kummia asioita. Vähän sellaisia tapahtumia ja tarinoita kuin muistaa omastakin lapsuudesta, esim. kummallisia naapureita ja outoja sukulaisia. Huumorikin lähisuvun kesken on usein juuri niin mustaa ja sarkastista kuin elokuvassakin.



Nicole Kidman ja Jennifer Jason Leigh vetivät päärolit kiehtovasti. Molemmat siskokset olivat boheemeja ja hieman nukkavieruja. Kidman esitti kirjailijaa ja muut muita elämäntaiteilijoita. Silti en tiedä pidinkö elokuvasta. En tiedä oliko tarina lämminhenkinen. Puvustus oli erityisen onnistunut. Ohjaaja Noah Baumbach oli onnistunut luomaan oudon kalmankelpeän, tuulisella meren rannalla tapahtuvan sisäpiirinäytelmän. Sitten se vain loppui.

Traileri tässä.
Elokuvan kotisivut tässä.

Aamukävelyllä lähialueella

Aamuinen kävelykierros kauppahalliin; joka paikassa näkyi lippuja puolitangossa, harmaa, mutta lämmin ilma, hallissa rauhallinen tunnelma, hallin kahviloissa kuppikuntia (iäkkäitä miehiä) keskustelemassa vakavan näköisinä. Kalatiskin lähellä seisoi neljän miehen porukka, melkein luin heidän huuliltaan lauseita kuten: 'Mihin tämä maailma on menossa'..


Tänä aamuna oli erilaista lähettää lapset koulutielleen. Kuopuksella on tänään koulukuvaus, joten viime hetken vaatepohdinnat täyttivät mielen. Esikoinen lähti aikaisemmin, mietteliäänä. Aamutv:n juontajat puhuivat rauhallisemmalla tyylillä mustiin pukeutuneena.

Katsoin sähköpostit, rehtori oli lähettänyt sähköiseen reissuvihkoon viestin. Hän korosti, että nyt on tärkeintä perusturvallisuuden palauttaminen lasten mieliin ja vanhempien läsnäolo. Rehtori korosti myös, että kriisitilanteissa on tärkeää, että säilytetään normaalin arjen rutiinit.

Katsoin yöllä erään elokuvan, josta kirjoitan kohta.

Elämä on lahja ja etuoikeus meille kaikille..

Kauniin kuulaana syyspäivänä, tänään, kohtasi Suomea taas kouluampumistapaus, Kauhajoella, 9 kuollutta, useita haavoittuneita, ampuja (-86 syntynyt) elossa ainakin tällä hetkellä.

Kauhua ja toivottomuutta se herättää kaikissa. Esikoiseni tietää jo tapahtuneesta. Pienimmäiseni leikkii luokkakaverinsa kanssa parhaillaan. Kohta tarjoan heille välipalaa. En puhu heille vielä mitään.. Kuulevat uutiset joka tapauksessa tämän illan aikana.

Kotikaupunki kylpee väreissä

Kotipuistoni syyskuun keltaisessa, kuvattu tänään maanantaina 22.9.08. Kävelen tuon puiston halki kauppahalliin. Olen pikkuhiljaa muuttumassa kaupunkilaiseksi; käyn hakemassa hallista leivonnaisia, sieniä, ja kuten lauantaina; erityisen makeita nauriita. Voin ostaa vain oman tarpeen mukaan (esim. nauriita 2 kpl ja pullapitkosta puolikkaan).

Lähellä olevista kaupoista haen sitten sitä perustarviketta. Ja jos jotain tärkeää unohtuu, starttaan pyörällä samantien uudelle reissulle hakemaan sitä puuttuvaa. En ole oikein koskaan osannut tehdä viikoksi ruokaostoksia suurissa marketeissa. Huomaan vieläkin, että rahaa kuluu marketteihin paljon enemmän, koska sillon mukaan tarttuu aina jotain muutakin, kosmetiikkaosastolta, vaatepuolelta.. Niinpä tästäkin lähtien kartutan pienempien kauppojen kassoja. Ja kauppahallin myyjien kanssa voin rupatella muutakin (ellei satu olemaan kiireinen lauantai, jolloin hallimyyjilläkin on kiirettä).


Sunnuntain aurinkoisella pyöräilyllä ihmettelimme kuopuksen kanssa kaunista ja tuuletonta luontoa. Rannalta löytyi lähes maatunut lumpeenlehti, joka päästettiin seilaamaan tyyneen veteen. 'Sydän' päästettiin vapaaksi, kohti merta.

Syyskuu on lempikuukauteni; usein aurinkoinen, elinvoimainen, tulevaisuutta täynnä.


Ja kun ilta koittaa, sytytetään taas kynttilät ja lyhdyt. Kuvan ruskeasävyisen samettipintaisen kynttiläkupin sain tupaantuliaislahjaksi viikonloppuna, kiitokset siitä ja ruusukimpusta!

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Kiitos Itkupillin ja Lepiksen viime sunnuntain ideoista, osallistun minäkin nyt tähän ihanaan muistelohetkeen näin varhain sunnuntaina. Jospa tästä tulisi vaikka traditio, tästä klassikkosunnuntaista. Palaan hetkeksi aikaan, jolloin olin nuori ja musiikki kolahti kovaa. Aikaan, jonka musiikkeja voi nyt jo sanoa klassikoiksi.


Olin kolmentoista kun kuulin Blondieta ensimmäisiä kertoja. Ystävättäreni kanssa ruvettiin heti fanittamaan coolin näköistä laulajaa Debbie Harrya, joka oli yhtäaikaa sekä muodikkaan hienostunut että punkhenkisen suorasanainen rääväsuu. Hänen asenteensa oli juuri se mitä me kaipasimme pikkukaupunkilaiseen elämäämme; että mennään valkoisella limusiinilla New Yorkin kaduilla kohti Studio 51:tä. Bändi kuulemma aloitti esiintymiset ja uransakin sieltä..

Nyt kun kuuntelen ja katson Blondien Heart of Glassia vuodelta 1978 tunnen samoin kuin silloin, -70-luvun lopussa ja -80-luvun alussa. Biisi on ajaton klassikko, joka nyt pitkästä aikaa kuunneltuna on ihan yhtä hyvä kuin silloinkin.

Lindexin laulu

Lindexillä on menossa tv-ruuduissa pyörivä mainoskampanja syksyn neuleista. Mainos on luultavasti kuvattu New Yorkissa ja herättää kyllä mielenkiinnon hienolla kuvamaailmallaan ja erityisesti musiikillaan. Kuuntelin sitä mainoksen laulua muutaman kerran kun eilen vihdoin päätin etsiä tietoa, että mistä laulusta ja laulajasta on kyse. Googletin Electric bird, sillä ne sanat toistuvat laulussa usein.

Löysin sen heti: australialaislaulaja Sia laulaa tämän laulun, joka toisia ärsyttää ja toisia ihastuttaa. Minua ihastuttaa. Lindex on onnistunut tässä mainoksessa. Taidanpa käydä joku päivä liikkeessä..

Kuuntele Sia: Electric Bird tästä.

Kannatti lähteä kirpputorille

Tällä viikolla Itkupilli oli tehnyt Los Angelesin kirppiksellä hyviä löytöjä, siitä inspiroituneena lähdin minäkin kirppikselle täällä ja osuin hyvään saumaan. Joku oli tuonut pöytäänsä tarjolle ihan uusimman Suuri Käsityölehden, ostin sen pois, vaikken teekään käsitöitä. Siitä saa mukavasti ideoita, myös vinkkejä sisustuksiin. Pipojen ohjeita oli monia. Jospa uskaltautuisin vaikka väkertämään. Edellisestä yrityksestä on kyllä vuosia aikaa.

Yllä kuvassa näkyy muutkin ostokseni: mustat persoonalliset kengät (5 euroa), joita oli käytetty luultavasti tosi vähän, niin hyvässä kunnossa olivat. Ja musiikkia tarttui myös mukaani; olen tykännyt särmikkäästä r&b-naisesta Alicia Keysistä jo vuosia, mutten ole koskaan hankkinut hänen musiikkiaan. Taitava pianisti on tämä nainen ja sävykäs laulaja.

Hyvälle mielelle tulin näistä ostoksista, rahaa kului yhteensä kymmenen euron verran..

Elokuvamuistutus ja muita ajatuksia perjantaille

Tänään tulee tv1:llä Woody Allenin mestarillinen elokuva Match Point. Olen pitänyt elokuvasta,ja nähnytkin sen pariin kertaan. Pidän juuri sen kylmästä maailmasta, rikos ja rangaistus-teemasta. Siinä on rakkauttakin, mutta se saa pohtimaan; mikä rakkaus on aitoa.

Allenin roolivalinnat ovat onnistuneet; Jonathan Rhys-Meyers ja Scarlett Johansson suorastaan hehkuvat intohimoa toisiinsa. Lainaan Kalevan kriitikkoa Tero Vainiota tältä perjantaipäivältä; 'Fotogeeniset Rhys-Meyers ja Johansson tuovat oman verevyytensä kokonaisuuteen '. Hienosti kiteytetty.

Ja sitten huomio, jonka olen tehnyt kun jonkin verran kuitenkin Big Brotheria seuraan; helsinkiläinen, 25-vuotias Cheryll muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon walesilaista, samanikäistä laulaja Duffya. Onkohan Cherylille siitä mainittu.. Toivottavasti luonteet eivät ole samanlaiset; Cheryll vaikuttaa hemmotellulta diivalta, antaa vaikutelman siitä kuin haluaisi olla muiden yläpuolella jo pelkän ulkonäkönsäkin vuoksi..


Yläkuvassa siis Cheryll ja alakuvassa Duffy. Voisivat olla kyllä ihan siskoksia.

Duffysta on tullut lyhyessä ajassa huippusuosittu koko Euroopassa, Suomessakin levyä on myyty tosi paljon. Minäkin kuuntelen sitä säännöllisesti. Duffysta on tullut myös muoti-ikoni, hänellä on ihan oma tyylinsä, hyvin naisellinen. Kaikenlisäksi hän vaikuttaa tervehenkiseltä, mikä on aina plussaa.


Ihan oikea elokuva Suomesta valittiin kilpailemaan ehdokkuudesta Oscareihin. Toivotaan, että kävisi hyvin ja Dome Karukosken hyvä elokuva pääsisi peräti siihen viiden joukkoon, jotka kilpailisivat ulkomaisen elokuvan Oscarista. Elokuva on ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Pidetään peukkuja sinnekin suuntaan.

Punaisia tunnelmia

Arkea ilostutan ja sulostutan kirjoilla. Nyt kirjastosta tarttui mukaani tämä tärkein: Anna-Leena Härkösen uusin, odotettu, Ei kiitos-romaani, äänikirjana. Eilen illalla aloitin kuuntelun korvakuulokkeilla. Heräsin siihen kun tarina jatkui vaan ja minä olin nukkunut jo pitkään. Äänikirjaan on helppo nukahtaa, mutta jos kuuntelee ilman kuulokkeita päivällä muita asioita hommaillessan niin silloin kuuntelu ei ole täydellistä keskittymistä.

Kuka teistä kuuntelee äänikirjoja? Itse en meinaa tottua millään. Ehkä lukeminen sittenkin on mielekkäämpää.

Viisaan ihmisen, Claes Anderssonin teos Luova mieli opastaa luovaan kirjoittamiseen. Hän käskee mennä suoraan asiaan eikä turhia jaarittelemaan. Aion lukea kirjan ihan alusta loppuun. Jos kirjoitustyylini muuttuu, johtuu se Claesin opeista.. ;-)

Kolmannessa lainaamassani kirjassa Himo, rakkaus ja raivo on paljon kuvia taiteilija Stefan Lindforsista, jota Jörn Donner kirjassa haastattelee. Selasin jo kuvat läpi. Kiehtovia kuvia kiehtovasta ihmisestä..


Lisäys iltapäivällä; tämän päivän punainen teema jatkuu: kävin luovuttamassa verta tänään ja puolukatkin pitäisi puhdistaa. (näyttää olevan muutama mustikkakin joukossa). Kuopukseni poimi puolukat eilen. Huono omatunto on; en ole vuosiin käynyt marjassa..

Gwyneth Sylviana

Katsoin heti tuoreeltaan runoilija Sylvia Plathista kertovan elokuvan Sylvia. Eilen siitä kirjoitin ja totesin, etten ole sitä nähnyt. Onneksi asun taas ihan lähellä Makuunia, joten sinne tieni vei eilen.

Gwyneth Paltrow ja tummahiuksisena esiintynyt Daniel Craig tekivät todella hienot roolityöt kirjailijoina, joiden intohimoinen rakkaussuhde johti lyhyeen ja dramaattiseen avioliittoon. Koko avioliiton ajan Sylvia koki alemmuudentunnetta menestyvän, naisiinmenevän miehensä rinnalla.

Elokuva oli, varsinkin yöllä katsottuna, ahdistava ja synkkä. Jo elokuvan värimaailma heijasti masentuneen ja ahdistuneen Sylvia Plathin ahdinkoa. Alun ihana rakkaus muuttui arkiseksi elämäksi, jossa Sylvian luomisvimma tukahtui kahden pienen lapsen hoitoon ja talouden pitoon.


Moni tuntee varmaankin oikean Sylvia Plathin tarinan: hän teki itsemurhan yksi kotonaan keittiön kaasu-uunilla. Hän oli sitä ennen tehnyt nukkuville lapsilleen aamupalan huoneeseen, teipannut oven, jottei kaasu leviäisi keittiöstä lasten makuuhuoneisiin. (Tämä on fakta, joka aina muistetaan mainita kun Sylvia Plathista jotain kirjoitetaan eli ei ole varsinainen juonipaljastus.).

Daniel Craig oli erityisen hyvä tässä roolissa menestyvänä kirjailijana Ted Hughesina, Sylvian aviomiehenä, joka ei jaksanut elää rakkaansa rinnalla tämän itsetuhoisuuden vuoksi. Laitan alle kuvan oikeasta Tedistä ja Sylviasta.


Sylvia oli elokuvana kuitenkin kaunis rakkaustarina. Mutta rakkaus ei aina voita. Joskus kuolema on kutsuvampi.

Gwyneth Paltrowille ja Daniel Craigille täydet pisteet eläytymisestä todellisuuspohjaisiin henkilöihin. Erikoismainintana Sylvian äitiä esitti Gwynethin oma näyttelijä-äiti Blythe Danner.

Tänään laitoin kirjastoon varauksen Sylvia Plathin proosateoksesta Lasikellon alla.

Gwyneth Paltrow - unelmanainen ?

'Yleisön pyynnöstä': mielipidettäni Gwyneth Paltrowista.
Pidän erityisesti kuvan Proof-elokuvasta, jossa Gwyneth esittää matemaattisesti lahjakasta, sosiaalisesti ujoa ja ahdistunutta naista, joka pikkuhiljaa pehmenee rakastamaan Jake Gyllenhaalin käsivarsilla.

Halusin laittaa vielä tämän toisenkin kuvan Proof - Todiste-elokuvasta, (klikkaa suuremmaksi), vähän Jake Gyllenhaalinkin vuoksi. Samalla nämä kuvat osallistuvat kategoriaani: Viikon Gyllis.

Uskon, että Gwynethin kaikissa rooleissa on paljon häntä itseään. Lahjakas herra Ripley ja Sliding Doors ovat hyviä esimerkkejä, molemmat hyviä ja mieliinpainuneita elokuvia, joista on jäänyt mieleen Gwynethin kuulaat kasvot mietteliäine ilmeineen.

Gwyneth on syntynyt onnellisten elokuvamaailmaan sijoittuvien tähtien alla; äiti on näyttelijä (Blythe Danner) ja isä oli ohjaaja/tuottaja (Bruce Paltrow). Kiltin oloinen ja näköinen Gwyneth seurusteli aiemmin Hollywoodin kuumien nimien (Brad Pittin ja Ben Affleckin) sekä rockmuusikoiden kanssa ennenkuin avioitui v. 2005 Coldplayn Chris Martinin kanssa. Nyt heillä on kaksi lasta.


Gwyneth onnistuu valkokankaalla olemaan sekä kepeä, ahdistuneen vakava että hurmaava, roolista riippuen. Hän on tehnyt monipuolisesti rooleja, on tyylikäs ja sympaattinen, mutta ei silti halua kuulua Hollywoodin kermaan ja kuumimpaan kastiin vaan keskittyy mm. äitiyteensä ja elämäänsä Englannissa.


Gwynethistä huokuu vanhanajan glamourtunnelmaa: hän pystyy muuntautumaan tavallisesta suoratukkaisesta blondista upean eteeriseksi, silti tervehenkisen näköiseksi nykyajan prinsessaksi. Ehkä jokainen nainen haluaisi olla pikkuisen kuin Gwyneth. Ainakin minä lukeudun heihin..

Katsomislistalle lisään Sylvian, joka on mennyt omalta osaltani ohi, vaikka olen runoilija Sylvia Plathista kiinnostunut..