Stone & Lange

Vertasin aiemmassa postauksessani Katherine Heiglin karismaa Sharon Stoneen ja Jessica Langeen. Nämä naiset ovat eri sukupolvea, Stone ja Lange -50-luvulla syntyneitä, Heigl 70-luvulla syntynyt. Vertaukset sikseen. Laitan tähän vain kuvat, jotka kuvastavat näiden rohkeiden, omia polkujaan kulkevien naisten kuvat. Nuoremmat ottakoot malliksi. Tai sitten ei..


Sharon Stone antaa itsestään joskus viileän kuvan, itse pidän häntä kuitenkin aika rempseänä. Kun häntä haastatellaan, hän nauraa aina paljon. Pidän tyypistä. Pieni salaperäisyys vain lisää mielenkiintoa. Ja jos minulta kysytään (minähän sen kuvan miljoonista Sharon Stone-kuvista valitsinkin); niin tuo ylläoleva kuva on todella hyvä, seksikäs, luonteva kuitenkin.


Jessica Lange puolestaan ei kerro itsestään paljon mitään eikä kulje salamavalojen räiskeessä. Pari kesää sitten joku oli tunnistanut hänet Helsingissä Kämpin terassilla, taisi olla Iltasanomien Rita Tainola. Jos olisin maailmankuulu filmitähti, haluaisin olla ja elää kuten Jessica Lange. Pidän tyypistä. Kirjoitin aiemminkin Langesta tänä keväänä.

Hääkuumetta - 27 puvun verran

Tyttärien kanssa rentouduttiin hääelokuvan parissa.. Ennalta-arvattava, mutta kuitenkin vanhanaikaisen viaton elokuva, en pettynyt kun en kovin paljon odottanutkaan. Ihmettelen vain amerikkalaisten innostusta tehdä hääelokuvia. Suomessa ei ole tehty kai yhtään. Kuvitelkaa jos esim. Aki Kaurismäki tekisi hääelokuvan..

Greyn Anatomian Katherine Heigl on nouseva tähti. Mietin vieläkin onko hänessä tarpeeksi ainesta esim. uudeksi Sharon Stoneksi tai uudeksi Jessica Langeksi (joita molempia olen vuosikausia ihaillut karisman vuoksi). Tämän kevään Oscarpippaloissa Katherine lumosi punaisessa Marilyn-henkisessä puvussa, mutta kun hän esitteli gaalassa lyhyesti jonkun elokuvan, hän jännitti ihan valtavasti, jopa niin, että ihan tärisi. Jokin itsevarmuus mielestäni hänestä puuttuu, mutta ehkä se onkin vain hyväksi..

Elokuvasta ei sen enempää. Hääelokuvaksi mukiinmenevä. Taas yksi New York-elokuva. Kaupungin taksit ovat toisessa pääosassa..

Kone pelittää - hetkittäin - heikolla signaalilla..

Jostain kumman syystä, ihan yllättäen, netti toimii heikolla signaalilla, joten heti toimeen; täältä pesee juttua ja kuvaa..

Ihana olla täällä, kuin kotiin olisi tullut! On ihan eri asia istua kirjaston netissä kuin täällä kotona. Yllä kuva olohuoneen lasihyllystäni, johon näin syksyn kunniaksi kokosin pinkin, luumunpunaisen ja violetin sävyssä kynttilätavaraa. Edellisiltä asukkailta jäi olohuoneeseen tämä harmaalla maalattu eläväpintainen seinä. Tällä hetkellä se miellyttää silmää kovastikin, joten en rupea sitä muuttamaan.


Tänään vietimme pieniä tupaantuliaisia; saimme lahjaksi kasan kotimaisia omenia ja luumuja sekä vaniljarinkeleitä; kiva syksyinen tupaantuliaislahja.

Ylläolevassa kuvassa on ruusuaihetta keittiössä. Jokainen asunto henkii erilaisia tunnelmia, tänne sopii roosat ruusuaiheetkin. Ihastuin tuohon kuvan postikorttiin niin, että ostin sen ihan itselleni kehyksiin.

Eilen lauantaina, kun valmistelin sunnuntain vieraiden tuloa, siivosin, järjestelin, sisustin, tiskasin , puunasin ja vasaroin äänikirjan kera. Lainasin kirjastosta elämäni ensimmäistä kertaa äänikirjoja cd-levyinä. Aloitin kuuntelemalla Pirkko Saision Punaista erokirjaa, mutta mieleni oli liian kepeä sille teokselle. Joten vaihdoin täysin eri linjalle: Anna Gavaldan Viiniä keittiössä sopi paremmin tunnelmiini. Itsekin siemailin punaviiniä silloin tällöin lasista, lapset olivat pois kotoa ja sain laitella kotia ihan yksikseni. Oli hykerryttävää kuunnella eronneen kahden tyttären äidin elämää äänikirjana. Sehän oli melkein kuin omaa elämää, mutta tapahtumat sijoittuvat Ranskaan.

Olohuoneen uudella sänkysohvalla istuskelee myös tämä enkelinukke. Verhot ovat Ikean mallistoa, turkoosisävyinen viltti on Anttilasta, pidän sen kuvioista. Oho, tästä tuli nyt 'merkkiluetteloakin'.

Laitan pian lisää juttua. Operaattorin kanssa 'taistelu' jatkuu heti huomisaamuna maanantaina.

Arvatkaa onko ikävä tänne..

Kirjaston netistä päivää!

Muutettu on ja uusi asunto on mukava. Mutta ongelmiakin on eli netti ei toimi. Operaattori väittää, että laajakaista on kytketty asuntooni maanantaina 1.9. Huoltomies kävi eilen toteamassa, että mitään ei ole kytketty. Nyt en tiedä ketä uskoa, mutta adsl-valo ei vain syty palamaan eli netti ei avaudu. Kärsin vierotusoireista kun en pääse nettiin, ihan oikeasti. Olen nyt ollut ilman koneen jokapäiväistä käyttöä jo viidettä päivää, apua, sydämeni kärsii jo kohta ihan 'elimellisesti' (eli saan kohta sydänoireita) tästä asiasta. Mutta pitää olla positiivinen ja uskoa, että kyllä ne saavat vielä netin toimimaan..

Kiitos edellisen jutun kommenteista. Joku kysyi, että olivatko muuttomiehet ilo silmälle. Sen mitä heitä ehti katsomaan niin kaksi nelikymppistä ja yksi kaksikymppinen siinä kantelivat ripeästi ensin tavarat ulos vanhasta asunnosta ja sitten sisään uuteen. Välillä tarjosin heille jaffaa pahvimukeista. Tuttuja miehiä, terveisiä heille jos tätä lukevat ja iso kiitos, ja hymy kaupan päälle!

Kissa asustaa nyt asuntomme pienessä saunassa. Itse olemme saunoneet vasta kerran, sekin tapahtui sunnuntaiaamuna. Pidän enemmän aamusaunomisesta kuin illalla. Iltaisin on niin paljon kaikkea muuta hommanpoikasta..

Kuviahan tänne ei saa nyt ladattua. Elokuvia en ole ehtinyt katsomaan. Olen vain iltamyöhällä tylsistyneen väsyneenä tuijottanut muutamat hetket Big Brotheria, ja olen kauhistellut sitä menoa ja meininkiä. Miten voivat olla niin estottomia, seksi pursuaa ihan tv-ruudusta ulos. Oksettava ilmiö! Mutta silti olen ihan vähän koukussa, ihan pikkuisen pitää silloin tällöin katsoa ja ihmetellä.. Edes suosikkihahmoa ei ole tullut (kuten aiempina vuosina), sillä kaikki örveltävät. Mutta jos nyt yhden siedettävän ihmisen sieltä mainitsen niin Tero. Se, jolla on huulessa ja kulmassa lävistys. Hän väläyttelee välillä kotiseutuni 'mie'-sanaa, kun on sieltä Ylitorniosta lähtöisin. Kotipaikakseen oli kyllä nimennyt Helsingin.. Että sen verran tiedän minäkin BB:stä.

Mitäs vielä... Lähden nyt blogikierrokselle.
Ikävä teitä blogiystävät!
Palataan pian asiaan!

Muuttokuva 1

Kissaa kiinnosti kun kasvit roikkuivat pöydän reunalla, se metsästi pitkän aikaa tätäkin aiemmin korkealla kaapin päällä ollutta. Pääsen nyt näistä muovilattioista, en tiedä onko parkettia sen helpompi huoltaa, mutta muovilattioihin tarttuu aina kaikenlaista töhnää, ainakin lapsiperheessä..

Lisää kuulumisia taas.. Kohta on salskeat muuttomiehet (3 kpl) ovella...

Vielä päivitän ennen katkosta..

Tälle päivälle laitan kuvaksi 'uuden löydön' Jeffrey Dean Morganin. Kyllä on komea ja minun silmiäni hivelevä tämä -66-syntynyt amerikkalainen näyttelijä. Katsoin hieman hätäisesti tällä viikolla P.S. I Love You-elokuvan. Se jäi keväällä näkemättä elokuvateatterissa, joten nyt kun se ilmestyi Makuuniin, hain sen heti. Koko elokuvasta jäi mieleeni parhaiten tämä sivuosassa näytellyt Jeffrey. Etsin heti netistä tietoa hänestä ja yllätyin kun hän näyttelee useissa tv-sarjoissa mm. Supernaturalissa (poikien isää), Greyn Anatomiassa ja Weedsissä.

Kylläpä olen huonosti tv-sarjoja seurannut kun en ole tähän Jeffreyhin ennen törmännyt. Eilen torstaina, juuri ennen nukahtamista, katsoin vähän aikaa sarjaa, jota en koskaan ole ihmeemmin seurannut (ei mitään syytä, en ole vaan hoksannut) eli Supernaturalia, ja siellähän tämä Jeffrey heti tuli vastaan. (Sarjan jakso oli tosi pelottava kummitushenkinen, jossa hirvittävän näköinen linnunpelätin synkässä metsässä heräsi öisin henkiin ja tappoi ihmisiä..huuii! Ihan oikeasti pelottava!).


Kirjoitan P.S. I Love Yousta (josta kuva yllä) myöhemmin oman juttunsa. Tässäkin voisi todeta, että uskon kirjan olevan parempi. Mutta elokuvakaan ei ollut huono. Sivuroolinäyttelijät melkein kiilasivat pääosanäyttelijöiden ohi. Ja mieleen jäi, että; haluan Irlantiin!!!

Venetsian filmijuhlat alkoivat ja humu jatkuu täälläkin..

George Clooney ja Brad Pitt avasivat Venetsian 65. elokuvajuhlat tällä viikolla. Eli Venetsiassa on tällä hetkellä juhlaa ja humua.

Niin on täällä kotonakin; näkisittepä kotini, tai ette te haluaisi sitä nähdä. Muutan lauantaina. Jos esim. lasken puhelimen kädestäni, en hetken päästä löydä sitä mistään. Niin paljon pursuaa tavaraa joka paikka. Miten ihmeessä saan ne sullottua säkkeihin ja laatikoihin. En ainakaan sillä, että istun blogissa!

(Pakkaamattomat viinilasit ruokapöydällä)

Joten nyt jos en kommentoi pariin päivään kenenkään blogia niin se johtuu nyt tästä kaoottisesta tilanteestani. Ja nettiyhteyskin katkeaa kohta, avautuakseen taas maanantaina jossain vaiheessa uudestaan uudessa osoitteessa.

On joitakin elokuvia, jotka ovat enemmän kuin muut..

B A B E L


Juttelin ihan äskettäin ihmisen kanssa, joka oli juuri katsonut Babelin ensimmäistä kertaa. Ja oli selvästi vaikuttunut. Omasta katsomisesta on jo jonkin aikaa, joten jäin miettimään mitä tästä monikerroksisesta ja monella eri mantereella tapahtuvasta elokuvasta on jäänyt mieleen.

Ensimmäisenä tuli mieleen karuus; hiekka-aavikkoa, köyhyyttä, kuivuutta, yksinäisyyttä suurkaupungeissa. Musiikki on elokuvassa tärkeässä roolissa. Lapset: lapsen elämälle on annettu sijaa. Toiset lapset elävät lintukodossa ilman huolen häivää, toiset kokevat kovia jo pieninä.
Brad Pitt, Cate Blanchett ja Gael Garcia Bernal koskettavissa rooleissa. Brad Pitt yllättää eniten.

Babel on jäänyt mieleeni elokuvana, jota ei unohda koskaan. Traileri tässä.

LOST IN TRANSLATION


Toinen yhtä mieliinpainuva elokuva itselleni on ollut Lost in Translation, sekin kansainvälinen elokuva kulttuurien yhteentörmäyksistä.

Siitä on jäänyt parhaiten mieleen runollinen kuvaus miehen ja naisen ystävyydestä. Miten kaksi niin erilaista ihmistä voivat löytää toisensa niin isossa kaupungissa, Tokiossa, ja olla niin yksin yhdessä, vaikka ympärillä kuhisee suurkaupunki ja miljoonat ihmiset.

Lost in Translationin nähtyäni olin vaikuttunut pitkän aikaa. Se sai uskomaan johonkin, jota välillä luuli kadottaneensa.

Hieno loppukohtaus (josta kuvakin yllä) kiteytti kuin kaiken: mitä Bill Murrayn esittämä mies kuiskaa Scarlett Johanssonin esittämän nuoren naisen korvaan? Hetki on pitkä ja intensiivinen. Katsoja on siinä kuin tirkistelijä, jolla on melkein vaivautunut olo. Se on mielestäni yksi elokuvahistorian kauneimmista kohtauksista.
Se löytyy tästä.

Tavara kiertää..

Tämän päivän kirppisostokset yllä; kauan jo suunnitelmissa ollut Sideways-elokuva (2e) ja Ari Koivusen uusin levy (4e). Nämä molemmat nappasin kirppispöydiltä samantien käteen. Olen oppinut, että jos jää miettimään niin joku muu ehtii ottaa juuri sen mitä itse alunperin mietti.
Levy on meidän 9-vuotiaalle, joka fanittaa Aria. Tytär tykkää Arista ja Johnny Deppistä. On vähän kai äitiinsä tullut tässä fanituskulttuurissa.

Olen ennenkin sanonut pitäväni lasista. En vaadi merkkilasia jos löydän mielestäni jotain kaunista. Tämä sinisävyinen lasimaljakko sinisine kivineen oli eilisen kirppislöytö puolellatoista eurolla. Eiköhän sillekin paikka ja käyttötarkoitus uudessa kodissa löydy.

Eli samalla kun täällä pakkaan loputtomalta tuntuvia astia-kippo-kuppiröykkiöitä kaupasta haalimiini banaanilaatikoihin, niin menen ja hamstraan lisää kirpputoreilta! Mutta näitä ostoksiakaan ei voinut jättää sinne. Ja dvd-elokuvia kerään.
Onneksi ei ole miestä marmattamassa asiasta.. ;-)

(Löysin eiliseltä kirppikseltä myös itämaishenkisen kattolampun kolmella eurolla,josta kuvaa sitten uudessa ympäristössään. Omistaja kertoi, että on vaihtanut tyyliä ja itämaisuus saa nyt väistyä. Minulle se puolestaan on tulossa...Tarkempi tutustuminen Fengshuihinkin alkaa tässä pian. Siitä oli jo juttua ihan äskettäin Bohemian Itkupillin blogissa).

Olympialaisten kohokohta!

Pitää nyt vähän kehua: sanoin ääneen ennen keihäsfinaalin alkua, että Andreas Thorkildsen voittaa koko kisan. Ja niin kävi. En ole urheiluhullu, mutta olen minä näitä Olympialaisia vaihtelevasti katsonut. Tapoihini kuuluu myös hurmaantua komeista ja kauniista urheilijoista. Andreas on ollut suosikkiurheilijani jo monta vuotta, edellisistä Olympialaisista alkaen, ellei aiemminkin.. Pidän hänelle aina peukkuja, on kisa sitten mikä tahansa.


Tietenkin iloitsen Tero Pitkämäen pronssista. Harmitti kun kiilasi latvialainen heittäjä siihen hopeallaan väliin. Ovat nämä Andreas ja Tero aina niin kilpailleet keskenään. Ja silti ovat hyviä kavereita, harjoittelevatkin silloin tällöin yhdessä. (Lisäsin vielä jälkeenpäin tuon Pitkämäki-Thorkildsen-kuvan).


Mutta on se komea, ihana, tähtisilmä. Siis tämä Norjan poika. (edit. illalla lisäsin vielä tuon toisen kuvan, jotenkin oli vaan kiusaus laittaa tuo paidaton kuva. Tuli mieleen kun äänestivät jossain komeimpia urheilijoita ja David Beckhamilla on kuulemma komein vartalo, eritoten vatsa..Ei jää kyllä Andreas yhtään huonommaksi..)

Lastenelokuva (?) Myrsky

Tuli käytyä nuorimmaisen kanssa tällä viikolla elokuvissa katsomassa Kaisa Rastimon ohjaama Myrsky. Tärkeintä tässä jutussa on, että 9-vuotias tykkäsi!

Muutama vuosi sitten Kaisa Rastimo teki Heinähattu ja vilttitossun, joka hurmasi minut ja koko perheemme. Tämä Myrsky kulkee vähän sen takana, kuin pikkusisko isosiskon perässä. Välillä yhteyksiä on paljonkin, jopa lapsikertojan ääni ja puhetyyli.

Kun ei paljon tiennyt elokuviin mennessä, myös yllättyi aika monesta asiasta: en tiennyt, että elokuva kertoo 20 vuoden takaisista tapahtumista, jolloin Berliinin muuri murtui. Elokuva jopa alkaa Berliinistä ja sen tapahtumista. Nykyajan 7-10-vuotiaalla ei ole hajuakaan 20 vuoden takaisista tapahtumista. Hyvä kun tietää missä joku Berliini edes on. Kun ei tarvitse vielä tietääkään. Siksi elokuva aiheuttaa lapsikatsojassa alussa kummastusta.


Tarina alkaa tuntua jouhevammalta kun saavutaan Suomeen ja koirakin, siis se Myrsky, pääsee Suomeen. Tuttuja näyttelijöitä vilisee elokuvassa, lapsi kuiskaa korvaan, että 'Kotikadun pappi' eli äidin roolissa on Laura Malmivaara. Isän roolissa on jokapaikan näyttelijäksi Suomessa tullut sympaattinen Janne Virtanen, Kotikadussa hänkin..

Ajankuva eli 1980-luvun loppu on stailattu elokuvassa rumaksi; ihmisillä on isoja ja värikkäitä villapaitoja, kummallisia farkkuja jne.

Niin, ja se tärkein asia; se koira. Ihmiset oikeastaan laiminlyövät koiraa, joka ei sopeudu elämään perheessä ja ympäristössään. Miksi sitä ei alusta lähtien pyritä kasvattamaan vaan annetaan vastuu 7-vuotiaalle pikkutytölle.. Kaukasian paimenkoirasta on tässä kyse, ja elokuvassa sen historiaa ja rodun ominaisuuksia tuodaankin hyvin esille. Plussaa siitä perehtymisestä, ja katsojan perehdyttämisestä..

No, 9-vuotias tytär tykkäsi kuitenkin elokuvasta. Ja minunkin piti kerran pyyhkiä kyyneleitä. Ehkä se teki siinä tehtävänsä. Sai aikaan eläinrakkauden tunteita katsojassa. Mutta koiraa en tämän elokuvan nähtyäni halua vieläkään, ainakaan kovin isoa, joka syö huonekalut ja terrorisoi ympäristöä. (Minullakin on kerran ollut koira, mutta se on sitten toinen tarina. Olen kuitenkin kissaihminen enemmän..)

Ripaus pinkkiä ja ruskeaa

Pari päivää sitten hehkutin kukkivasta Kiinanruusustani. No, tänään ostin taas pitkästä aikaa Muratin. Se on yksi lempikasveistani, sitä oli aikoinaan myös hääkimpussa, mutta nyt pidän siitä tällaisenaan roikkumassa köynnöksenä. Muutan viikon kuluttua vihdoin sinne uuteen kotiin, jonne olen päättänyt ruskean, valkoisen ja harmaan eri sävyjen lisäksi laittaa sinne tänne ripauksen pinkkiä ja violettia. Se pinkki löytyi tänään: suojaruukku muratille.

Pienet kokonaisuudet on kunnossa, mutta suuremmat ei. Pitäisi ruveta käymään vaatteita läpi. Pitäisi pakata monta laatikkoa päivässä, mutta kun ei aina ehdi kun pitää välillä keskittyä näihin pieniin yksityiskohtiin..


Ikean kuvasto kolahti tällä viikolla postilaatikosta, ja sen kannessa on vaaleanpunainen divaani. Voisi olla aika herkullinen..


Aika monet neulovat, minä en, en vain osaa enkä malta opetella. Siksipä kun tarvin villatakin, menen kauppaan ja toivon löytäväni sopivan. Nyt löytyi. Sen ostaminen tapahtui hetkessä, sovitus ja kassalle. Ihastuin noihin nappeihin, jotka ovat oikeastaan koristeet, sillä niiden alla on nepparit. Laitoin oman Kalevala-karhuni kaulukseen.. Tämä on just mun näköinen villatakki. Päällä koko tulevan ja olevan syksyn. (Taas tuli mieleen, että nyt joku varmaan mut kaupungilla tunnistaa, mutta onhan näitä varmaan muillakin..)

James McAvoyn katsominen jatkui. Kuka on nähnyt The Last King of Scotlandin? Ei jätä kylmäksi ketään!

Lopetin juuri katsomasta todellisuuspohjaista Idi Aminista kertovaa elokuvaa The Last King of Scotland. Tiesin siitä lähinnä vain sen, että Forest Whitaker sai siitä pääosa-Oscarin hirmuhallitsija Idi Aminin roolista toissa vuonna..
Mutta elokuvahan on myös yhtä paljon James McAvoyn elokuva! (Taas on dvd:n kansikuva mielestäni hieman epäonnistunut, kuvassa on peräti 3 eri kuvaa Whitakerista, mutta ei yhtään kuvaa McAvoysta.)
James McAvoy on elokuvassa nuori skottilainen lääkäri, joka saapuu suurin haavein Ugandaan. Ja ystävystyy Idi Aminin kanssa. Siis ystävystyy. Ei ehkä olisi kannattanut.

Yllä olevassa kuvassa James McAvoy Gillian Anderssonin kanssa.
Elokuvassa on myös rakkaustarinoita, mutta rakkauskin on vaarallista.


Olin lapsi 1970-luvulla. Muistan tv:n uutisista päällisinpuolin kaksi asiaa; Vietnamin sodan ja Idi Aminin. Ne olivat jotain kauheita asioita enkä tietenkään käsittänyt niistä mitään. Koulussa opin vähän lisää. Mutta tämä elokuva opetti kaikkein eniten. Niin mahtava on elokuvan voima!

James McAvoy on tässä mielestäni tähän asti koskettavimmassa roolissaan nuorena lääkärinä, joka joutuu näkemään ja kokemaan vähän liikaa 1970-luvun alun Ugandassa.

Kuvassa James McAvoy Forest Whitakerin 'kainalossa' sekä yksi pääosanaisista Kerry Washington. Hauska kuva.. Vähän eri tunnelmat kuin elokuvassa..

Jamesin haastattelu elokuvan teosta tästä.

Onnea tasavertaisuuden nimissä..

Kaliforniassa vihittiin viime lauantaina näyttelijä Portia de Rossi ja tv-tähti Ellen Degeneres. Kuva taitaa olla melkein puskasta otettu, koska häissä sanotaan olleen 19 vierasta. Vihdoin he saivat toisensa. Onnea heille. Portian puku on keijumaisen kaunis! Pidän Ellenin tv-showsta, katson silloin tällöin jaksoja netistä. Hän on herttainen ja hyvä haastattelija.

Suomessa nousi kohu siitä kun espoolainen rovasti Liisa Tuovinen vihki naisparin ihan äskettäin. Muutamat ovat vetäneet herneen nenään asiasta ja Tuoviselle ja hiippakunnalle on satanut valituksia. Käsitin Helsingin Sanomien jutusta, että valituksia on tullut peräti kaksi kappaletta. Kannattaisiko noita edes uutisoida. Koko Suomesta kahden ihmisen mieltä on tämä asia painanut.

Eikö ole ihmisillä mitään muuta asiaa mistä valittaa, kysyn vaan.

Naimisiin menossa on aina kyse Suuresta Rakkaudesta. Sallitakoon se kaikille, sukupuoleen katsomatta!

Äitiyden puuskia ja muita tuntemuksia

Olen saanut tämän kiinanruusun kukkimaan. Joskus harmittaa kun ostaa kalliin kasvin ja sitten se kuoleekin käsiin. Minulle on käynyt monesti niin mm. rahapuun kanssa. Mutta tämä Lidlin halpiskukka (2,99 e) kukoistaa.


12-vuotias lähti tänään neljäksi päiväksi leirikouluun tunturi/vaara/metsämaisemiin. Joten eilen illalla vielä myöhään pähkäiltiin mitä kaikkea vaatetuspuolta otetaan mukaan. Minä en saanut osallistua pakkaamiseen, joten seurasin sivusta, ja tietenkin hieman stressasin ja suutahdinkin. 12-vuotiaat tytöt osaavat olla aika itsenäisiä, mutta silti vielä aamulla aika olennainen asia, kumisaappaat oli pakkaamatta.
Aamulla klo 8 ovella oli lähdössä jo hätäinen leirikoululainen, hyvä kun kuvan ehdin ottaa.

Elokuun ihmeitä: lämmintä ja kylmää

Eilen sunnuntaina oli kesäinen päivä, istuin rannalla, join kahvia termoksesta, uitin varpaita jokivedessä, lapsi ui pitkään. Tiesi varmaan, että taitaa olla kesän viimeisiä kertoja. Kuva Nallikarista muutaman viikon takaa.


Tein mansikkatortun valmiista pohjasta ja jo pakastetuista mansikoista. Täytteessä on: 100 g valkoista suklaata sulatettuna, 2dl kermaa vaahdotettuna ja 1 dl Bulgarian jogurttia. Helppo ja nopea. Ja erittäin maukas. Ohje on Annelta Unelmia ja kotihommia-blogista.

Tänään maanantaina päivä valkeni kylmänä ja koleana, sadettakin luvattu. Lapset lähtivät kouluun takit päällä.


Madonna on kuulemma juhlinut viiskymppisiään Lontoossa viikonloppuna 'tavistyyliin' eli yökerhossa perheen ja ystävien kanssa. Kuva Iltasanomista, jossa Madonna on menossa juhliinsa miehensä Guy Richien kanssa.

Tämä todellinen tavis lähtee nyt Kelalle tekemään uutta asumistukihakemusta ja sen jälkeen tulee kotiin kokoamaan Ikean hyllyä. Tekeeköhän Madonnakin niin..

(Tuossa kommentissani ei pitäisi olla mitään ilkeää, sillä ihailen Madonnaa! Mutta media saisi olla tarkempi tavis-sanan käytössä.)

Madonna on kuvassa Leijona-horoskooppinsa mukaisesti ylvään kaunis kultaisine koruineen, hiuksetkin ovat ihan kultaiset.

Taas katsoin hyvän elokuvan

Olen päättänyt katsoa kaikki James McAvoyn elokuvat. Uudempia onkin tullut nyt katsottua, mutta tämä v. 2004 valmistunut tarina on jostain syystä jäänyt näkemättä.

Elokuva Inside I'm Dancing kertoo kahden parikymppisen kaveruksen ystävyydestä. Molemmat ovat pyörätuolissa ja tarvitsevat ulkopuolisen apua pystyäkseen selviytymään arkisesta elämästä. He muuttavat yhteiseen asuntoon asumaan ja löytävät avustajakseen nuoren naisen.

James McAvoyn esittämä ronski ja kapinallinen Rory on sisimmältään herkkä ja elämään pettynyt poika. Hän ei pysty liikkumaan mitenkään vaan on täysin sidottu pyörätuoliin. Suu kuitenkin käy; Rory hoitaa aina puhumisen. Hän rupeaa tulkiksi cp-vammaiselle ystävälleen Michaelille, jonka puheesta monikaan ei saa selvää.


Tämä tarina on vastustamaton, lämmintä huumoria ja koskettavia hetkiä täynnä. Elokuva ei ole yhtään yltiösentimentaalinen vaan se kertoo lähinnä ystävyystarinan. Ihan kuten Brokeback Mountain kertoi rakkaustarinan. Silti pyörätuoli ja vammaisuus on läsnä koko ajan. Pyyhimme silti kyyneleitä vähän väliä..


Katsoin tämän elokuvan tyttärien kanssa. Nuorempi esitti monia kysymyksiä, kuten 'miten se saa vaatteet päälle kun on koko ajan pyörätuolissa' tai 'miten voi kaupassa maksaa ostokset jos kädet ei nouse ylös'.. Vanhempi tytär hoksasi jotain. Ja jäi miettimään asioita. Elokuvan huumori puri häneen, mutta koskettavat kohdat katsoimme hiljaisuuden vallitessa. Ei tämä silti mikään lastenelokuva ole, mutta tiesin, että lapseni voivat juuri tässä vaiheessa elämäänsä nähdä todellisuuspohjaista elokuvaa vammaisuudesta, jota on niin monenlaista.

Yksi klippi tässä.

Meillä asuu nyt 3 James McAvoy-fania! Kaikki alkoi Narnian tarinoiden Mr. Tumnuksesta!

James McAvoyn lisäksi elokuvaan on hyvin tarkoin valitut näyttelijät, cp-vammaisena Michaelina on ilvehtiväsilmäinen Steven Robertson (tuntemattomampi tuttavuus, skotti hänkin) ja hoitajanaisena oli Sovituksestakin tuttu Romola Garai.

Editoitu vielä lauanantaina: Tytöt halusivat vielä aamullakin katsoa elokuvasta paloja. Ja vieläkään ei saanut lähteä sitä Makuuniin palauttamaan. Harvoin käy näin. Haluaisin itsekin katsoa elokuvan vielä uudelleen.


Mutta yksi asia on epäonnistunut: dvd:n kansikuva. Siitä saa käsityksen kuin kyseessä olisi joku tusina-nuorisoelokuva. Pojat käyttivät aurinkolasejakin vain yhdessä kohtauksessa ja persoonallinen Romola Garai on stailattu kanteen kummallisen näköiseksi, josta häntä ei edes tunnista.. Mutta epäonnistunut kansi tuskin on elokuvan tekijöiden vika..

Tuuli tuivertaa, mutta ruusut pysyvät

Tämän päivän kahvihetkeni puistossa, puuskittainen kova tuuli jaksoi puhaltaa, mutta ruusut eivät siitä välittäneet. Hetken tuntui kesältä, kaikenväriset, hyvinhoidetut ruusut ovat nyt kauneimmillaan.


9-vuotias tytär otti tämän keltaisen ruusukuvan, ja totesi, että tuo ruusu on täydellinen.
Yleensä en kuvaa erityisemmin kukkia, mutta nämä puiston ruusut sykähdyttävät joka vuosi.


Itse en rupeaisi ruusuja kasvattamaan, se tuntuu olevan niin vaativa laji. Omassa puutarhassani kasvaisi helppohoitoisia, runsaita ja rönsyileviä kasveja.

Ruusuista puheenollen, hieman ruusuisia, romanttisia tunnelmia seuraavassa: Kirjoitin toissapäivänä Shakespearesta, jota en ole lukenut. En ole myöskään lukenut Jane Austenia, vaikka usein olen aikonut. Katsoin kuitenkin elokuvan Jane Austenin jalanjäljillä - Becoming Jane. Yllätyin, sillä en tiennyt oikeasta Jane Austenista paljonkaan. Tämä oli hieman samantyyppinen kuin Beatrix Potterista kertova elämäkerrallinen elokuva. Eli hurmaava ja vähän traaginenkin rakkaustarina Austenin nuoruudesta, jolloin hänen piti tehdä valintaa rikkaan tai köyhän miehen väliltä. Lopulta hän ei avioitunut koskaan (tämä ei ole juonipaljastus vaan sen aika monet tietävätkin).


En erityisemmin pidä Anne Hathawaysta, mutta tässä hän oli yllättävän luonteva ja puhui hyvin brittienglantia. Anne on syntyisin New Yorkista, joten kielen kanssa on varmaan saanut olla tarkkana. Skotti, aina yhtä hurmaava, James McAvoy oli myös hyvin luonteva valinta irlantilaiseksi mieheksi, joka muuttui huikentelevaisesta naistennaurattajasta vakavan rakastuneeksi mieheksi!

Tämä oli taattua laatudraamaa, kuin olisi katsonut hyvintehtyä historiallista brittisarjaa. Paljon oli yhteyksiä Ylpeyteen ja ennakkoluuloon tai Järkeen ja tunteisiin. Molemmat Austenin teoksia, jotka olen elokuvina nähnyt, mutta kirjat ovat vielä jääneet avaamatta.

Shakespeare tulee lähemmäksi näin

Olen parina perjantaina seurannut myöhäisillassa näitä William Shkakespearen näytelmiin tehtyjä tv-elokuvia. Ne ovat laadukasta BBC:n tuotantoa nimellä 'William Shakespeare Retold Series'. Tehty vuonna 2005. Niihin on saatu kasattua huippuluokan brittinäyttelijöitä ja tarinoissa on saavutettu Shakespearen henkeä.

Puhun tässä jutussa pelkästään yhdestä jaksosta; Macbethistä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Tunnustan tässä, etten ole ikinä lukenut Shakespearea (moniko on?). Edes koulussa ei koskaan luettu, kun piti koluta Kalevalat ja Aleksis Kivet. (Eikä niitäkään siinä iässä kovin innostuneesti luettu). Mutta silti aika monet tuntevat Shakespearen näytelmät ja runouden päällisinpuolin; ne ovat joko synkkiä tragedioita tai rakkaustarinoita, ja kaikkea siltä väliltä: kaikkia elämänalueita käydään läpi.


Macbeth taitaa olla synkin tarina. Se on murhatarina, jossa itsekkäästi murhataan pois turhina pidettyjä henkilöitä, oman edun saavuttamiseksi.
Tässä BBC:n tarinassa Macbeth on sijoitettu keittiömaailmaan, James McAvoy esittää keittiömestaria, joka sortuu huomaamattaan murhiin saadakseen ravintolan itselleen. Hyytävä oli tarina. Ovela. Ristiriitainen. Niin naulitseva, että se oli katsottava hievahtamatta alusta loppuun. Tulisipa uusintana. Ja James McAvoyta ei voi liikaa kehua. Hänessä on intensiteettiä, hulluuttakin, mitä rooliin vaaditaan.
Miksi hyvät/parhaat ohjelmat usein sijoitetaan niin kummallisiin lähetyspäiviin ja -aikoihin?

Tästä voi katsoa pätkän huikeasta näytelmästä.

Todellakin, näin William Shakespeare tulee lähemmäksi nykyihmistä.
Ehkä jonain päivänä innolla tartun hänen tuotantoonsakin. Ja taas kirjastoon!

Päivän hauskuuttaja eli päivän Gyllis

Jake Gyllenhaal kuvaa parhaillaan Marokossa elokuvaa Prince of Persia. Hänen tyttöystävänsä Reese Witherspoon oli tullut kuvauspaikalle tervehtimään rakastaan. Jotenkin pisti suupielet hymyyn tämä kuva bodatusta ja pitkätukkaisesta Jakesta. Hauska kuva! Löytyi tämän päivän Iltasanomista.