Maailman Aids-päivänä 1. joulukuuta

Philadelphia on koskettavin hiv/aids-elokuva, jonka olen nähnyt. Tom Hanks tekee tässä vuoden 1993 elokuvassa elämänsä roolin, niin sydänverellä ja aiheeseensa uponneena, että hänet palkittiin roolistaan mm. Oscarilla vuonna 1994. Muissa hyvissä rooleissa Antonio Banderas ja Denzel Washington. Elokuvan tunnussävelen teki Bruce Springsteen, joka palkittiin laulustaan myös Oscarilla. Philadelphian ohjasi Jonathan Demme.

Elvis - ikoni

Tv:n puolella soi heti aamupäivästä komeasti: Elviksen vuoden -68 comeback-konsertti on ehkä parasta, rennointa, komeinta Elvistä mitä on nähty. Kestää kuuntelemisen ja katsomisen ties kuinka monetta kertaa!

Alla esimakua konsertista, joka sisältää paljon myös jammailua ja hauskanpitoa. Tästä näkee sen kuinka syvästi Elvis eli musiikilleen; kitara on hänelle käsien jatke, ääni kumpuaa harjoittelemattakin upeana ja majesteetillinen karisma puskee jokaisesta huokosesta.
Tämä olkoon nyt osuuteni Sunnuntaiklassikkoon, josta olen viime aikoina ollut vähän poiskin, sillä olen tätä ennen soittanut 53 eri esiintyjän klassikkobiisiä. On tullut hieman ähky. Elvis taitaa nyt soida klassikoissani kolmatta kertaa..

Marilyn surumielisessä dokumentissa

Teemalla on Marilyn-ilta tänään lauantaina.

Ranskalaiset olivat tehneet hienon, mutta surullisen dokumentin Marilynin elämästä ja kuolemasta. Dokumentti oli vuodelta 2008 ja sen oli ohjannut ranskalainen Patric Jeudy. Dokumentti Marilynin viimeiset sessiot (Marilyn, dernières séances) pohjautui Marilynin psykoanalyyttisiin terapiaistuntoihin. Tärkeään rooliin nousee hänen psykiatrinsa tohtori Greenson, joka oli viimeisten vuosien aikana hyvin lähellä surullista ja itsetuhoista tähteä, joka pelkäsi esiintymistä ja kameralle puhumista.

Heti dokumentin jälkeen alkoi riehakas ja hauska Piukat paikat - Marilynin paras elokuva. Onneksi. Oli niin raskas tuo runsaasti kuva- ja filmimateriaalia sisältänyt dokumentti. Sen toteutus oli tyylikäs, mutta todella dramaattinen.

Vuorokauteen mahtuu kaikenlaista

Kuvan etualalla on tulta ja valoa, juu.. Mutta liekkien takana seisoskelee Jake Gyllenhaal Persian Prinssin roolissaan. Elokuva tulee ensi-iltaan jossain vaiheessa ensi vuonna.. Puhutaan siitä sitten lisää..

Viimeisen vuorokauden aikana olen saanut sydämentykytyksiä tästä tietokoneestani, joka on läppäriversio. Kone simahti eilen illalla sen jälkeen kun tytär oli ensin tuntikausia istunut ja surffaillut.. Tänään perjantaina kävin ensin töissä, jossa istuin jo klo 7.30 alkaen. Tuntui, että silmäni aukenivat kunnolla vasta aamukymmenen aikaan. Onneksi muutkin työkaverini olivat samaa mieltä, että tämä perjantai oli mustine aamuineen yksi pimeimpiä ja väsyttävimpiä koko syksynä..

Vähän lyhyemmän työpäivän tehtyäni riensin kotiin 'pakkaamaan' 8-vuotiasta kissaneitiämme kantokoppaan, meillä oli aika varattuna eläinlääkärille. Yleistarkastuksessa selvisi, että kissa on perusterve, mutta virtsanäyte pitää vielä toimittaa ensi viikolla. Diabetes, maksa- ja munuaisvaivat on poissuljettu. Vain hammaskiveä ja lievää ientulehdusta esiintyi kissaneidillä. Hammaskiven poistoon menemme jossain vaiheessa seuraavaksi. Se tehdään nukutuksessa.

Eläinlääkärikäynnin jälkeen pyöräilin viemään läppärini liikkeeseen, josta sen aiemmin tänä vuonna ostin. -(läppäri kassissa pyörän etukorissa!!)- Siellä ystävällinen nuori mies poisti koneen pohjasta kaksi muistikampaa (?) ja laittoi uuden, yhden kappaleen tilalle. Ja johan kone aukeni. Nyt minä istun tässä koneella onnellisesti hymyillen. Sain kyllä vihjettä, että kaikki koneen tiedostot kuvineen kannattaisi tallentaa muistitikulle tai jollekin ulkoiselle asemalle..

Tällainen oli yksi vauhdikas perjantaini. Onneksi rauhallisia päiviä on tulossa. Silloin saan rauhassa paneutua blogikierroksille, katsoa elokuvia ja kirjoittaa niistä.. Myös koti vaatii, ihan huutaa, siivousta! Minun on keskityttävä siihenkin. Ja yhden aikuisen taloudessa kaikki vastuu siivouksesta on minulla. Kyllähän lapsetkin siivoavat kun niin sovitaan, mutta ei heistä ole pitämään säännöllisesti kotia kunnossa.. Minun on oltava pomo kotona, ja se rasittaa minua usein.

Kaikille teille kynttilän valoa viikonloppuun!

Kissat

Johnny Cashin elämä ja suuri rakkaus

Eilen katsoin tv:stä toistamiseen Johnny Cashin elämästä kertovan elokuvan Walk the Line, joka on ohjaaja James Mangoldin näköinen, tarkkasilmäinen kuvaus herkästä taiteilijasielusta, puuvillapeltojen köyhästä ja hyljeksitystä suurperheen pojasta, Johnny Cashista. Elokuva avaa näkemään Johnny Cashin miehenä, jolla oli sisällään paljon rakkautta, mutta usein hänestä nähtiin rosoinen ja kova ulkokuori sekä kapinahenkinen suhtautuminen kaikkea autoritääristä kohtaan.

Johnny Cash tunnetaan mustiin pukeutuneena miehenä, joka rakasti vaimoaan June Carter Cashia niin, että koko maailma näki sen. He päätyivät yhteen monien vaiheiden jälkeen. June solmi sitä ennen epäonnisia avioliittoja ja Johnny sai nuoruudenliitossaan neljä tytärtä. Johnny ja June solmivat vihdoin avioliiton vuonna -68 ja elivät yhdessä loppuun saakka, vuoteen 2003, jolloin molemmat kuolivat muutaman kuukauden välein. He saivat yhden lapsen, pojan.

Elokuva Walk the Line kertoo hienosti tämän suuren rakkaustarinan ja ystävyyden Junen ja Johnnyn välillä. Reese Witherspoon teki upean roolityön kipakkana ja näpsäkkänä Junena, ja hänet palkittiinkin osastaan pääosa-Oscarilla vuonna 2006. Joaquin Phoenix on kuin ilmetty Johnny Cash. Hänen roolinsa on niin eläytyvä ja riipaiseva, että usein luulen katsovani itse Johnny Cashia. Molemmat näyttelijät myös itse laulavat kaikki laulut, mikä saa kunnioittamaan näitä näyttelijöitä vielä enemmän. Joaquin Phoenixille olisi ehdottomasti kuulunut pääosa-Oscar tästä roolista, mutta vuonna 2006 sen nappasi Philip Seymour Hoffman Capote-elokuvasta. Ja sanotaanhan, että kuuluminen viiden ehdokkaan joukkoon on jo suuri kunnia. Phoenix palkittiin kuitenkin Kultaisella maapallolla - Golden Globella, jota itse arvostan oikeastaan enemmän.

Kuvassa June ja Johnny Cash vähän ennen kuolemaansa.

Elokuvan traileri tässä. (tämä trailerikin on mielestäni hyvin tehty ja koskettava)

Marraskuiseen pimeyteen hiukan Barcelonaa

Oikein aurinkoinen kiitos ystävälle, jolta sain juuri postissa tähän hetkeen sopivan elokuvan Vicky Cristina Barcelona. Kävin sen elokuvissa katsomassa tasan vuosi sitten, mutta en ole sitä sen jälkeen nähnyt. Monet elokuvat melkein vaativat toisen katselukerran. Tämä elokuva kuuluu niihin.

Ensimmäisellä kerralla nautin näkemästäni, mutta huomasin, että elokuva herätti kiivasta keskustelua. Siitä joko pidettiin tai siitä ei pidetty lainkaan. Moni sanoi sitä tyhjänpäiväiseksi ja liiankin kepeäksi. Woody Allen halusi sijoittaa elokuvan Barcelonaan, pois New Yorkista ja Lontoosta. Muistan pitäneeni erityisesti elokuvan kesäisen kirkkaasta valosta. Onko se sitten sitä kuulua espanjalaista auringonvaloa, jota olen kaipaillut juuri näinä päivinä sumuiseen, lumettomaan ja pimeään talveemme täällä pohjolassa.

Ja ainahan silmä lepää Javier Bardemia katsellessa.. Penélope Cruz palkittiin osastaan tänä vuonna sivuosa-Oscarilla.

Nyt rupean katsomaan. En kirjoita enää varsinaista arvostelua. Se löytyy täältä.

Kissat pikkujoulutunnelmissa

Haimme varastosta joulukoristelaatikon. Se haetaan joka vuosi ajoissa, sillä se sisältää meidän kaikki mahdolliset jouluun liittyvät asiat; pöytäliinat, ikkunatähdet, tonttulakit ja tietenkin ne kuusenkoristeet.

Meillä on ollut muutaman vuoden ajan tämä lemmikeille (kissoille tai koirille) tarkoitettu tonttulakki. Tikke-neidistämme (8v.) on joka joulunaika otettu onnistuneita kuvia lakki päässä, mutta Selmalla on vielä niin pieni pää, että lakki valahti sen silmille. Selma täytti tällä viikolla 7 kk. Joulukoristelaatikossa sitä kiinnostivat eniten kuusenpallot. Tonttulakki pysyi sen päässä muutaman sekunnin ajan.

Voi olla, että tänä vuonna meille ei kannata laittaa joulukuusta. Ei aitoa eikä muovista. Asia harkinnassa vielä.

Isabella Rosselini

Olen ihaillut Isabella Rosselinia siitä lähtien kun hän tuli suurempaan tietoisuuteen 1980-luvulla. Yllä oleva kuva on vuodelta 1988. Isabella on italialaisen elokuvaohjaaja Roberto Rosselinin ja ruotsalaisen filmitähden Ingrid Bergmanin tytär.

Älykkäällä ja persoonallisella Isabellalla on ollut, ja on monta ammattia. Wikipedia luettelee hänen olevan toimittaja, kirjailija, näyttelijä, malli, hyväntahdonlähettiläs ja ohjaaja.

Isabella on kulkenut elämässään omia polkujaan. Hänen kohdalleen on osunut erikoisia puolisoita: elokuvaohjaajat Martin Scorsese ja David Lynch sekä näyttelijä Gary Oldman. Isabella on kahden lapsen äiti. Tytär Elettra on syntynyt vuonna -83 ja adoptoitu poika on syntynyt vuonna -93.

Viimeksi sain ihailla Isabellan näyttelijäntyötä elokuvassa Two Lovers, jossa hän näytteli Joaquin Phoenixin äitiä. Aiempina vuosina Isabella on tehnyt myös rajumpiakin rooleja, muistissa on hyvinkin Blue Velvetin järkyttävä rooli, joka ei unohdu koskaan.


Pidän paljon tästä kasvokuvasta, joka on ihan äskettäin otettu. Tyylikäs ja karismaattisen näköinen Isabella alkaa yhä enemmän muistuttaa äitiään Ingrid Bergmania, vaikka hänessä onkin paljon italialaisuutta. Sekä ulkonäössä että suorasanaisessa ja eläväisessä olemuksessa.

Isabella Rosselini on syntynyt 18.6.1952.
Hänen äitinsä Ingrid Bergman kuoli vuonna 1982. Isä Roberto Rosselini kuoli vuonna 1977.

Joaquin Phoenix pelastaa Two Lovers-elokuvan

Katsoin uuden Two Lovers-elokuvan, josta jo eilen pienen postauksen laitoin. Elokuvan parasta antia on tummanruskeasävyisen, syksyisen New Yorkin juutalaisyhteisön kuvaus. Koko elokuva tapahtuu kaupungin Brighton Beach-alueella. Joaquin Phoenixin roolihahmo Leonard on mieleltään herkkä, jonkinlaisilla psyykenlääkkeillä pärjäävä taiteellinen romantikko, joka palaa asumaan vanhempiensa luo epäonnistuneen parisuhteen jälkeen.

Joaquin Phoenix onkin Two Lovers-elokuvan kantava voima, samoin hänen vanhempansa, joista äitinä nähdään kaunis ja persoonallinen Isabella Rosselini. Elokuvan pääosanaiset sen sijaan eivät herätä oikein minkäänlaisia tuntemuksia: jonkin aikaa elokuvista sivussa ollut Gwyneth Paltrow ei mielestäni ihan onnistu epävakaana pahana tyttönä. Ei ole huonokaan, mutta olisiko kiltin tytön rooli ollut hänelle ominaisempi.. Kilttinä perhetyttönä taas näyttelee Vinessa Shaw, joka on luonnonkaunis, mutta hänessä ei ole mitään tarttumapintaa. Shaw unohtuu näyttelijänä samantien kun elokuva loppuu.

Sen sijaan surullisen ja herkän miehen kasvot omaava Joaquin Phoenix (s. 28.10.74) on hyvässä vedossa. Hän tekee pienieleistä työtä näytellessään väärään naiseen rakastunutta miestä. Taustalla väijyy myös yleinen elämään turhautuminen; taitava valokuvaaja tuhlaa elämäänsä mielestään hukkaan isänsä pesulassa työskennellessään. Elokuvan persoonallisinta antia ovatkin juuri ne pienet hetket, jolloin maailmaa kuvataan Leonardin silmin - mustavalkoisin valokuvaotoksin perhetuttavan pojan bar mitzva-juhlista. Tällaista olisin halunnut nähdä lisää.

Tummissa sävyissä ja vesissä uiva elokuva ei ole kansikuvan lupaama 'the best american drama of the year', mutta ei se ole huonokaan. Kunhan jaksaa tuudittautua sen hitaaseen tunnelmaan. Ehdottomasti elokuva, joka vaatii juuri sen oikean hetken ja mielenlaadun.

Ja kun oikein aletaan pohdiskella elokuvan naiskäsitystä niin se tarjoaa tasan kaksi vaihtoehtoa: naimisiin haluavan kiltin perhetytön ja ns. pahan tytön, joka on naimisissa olevan miehen rakastajatar, ja käyttää huumeitakin. Näiden kahden väliltä Leonardin on valittava.Eikä hän oikein pysty valitsemaan, sillä toinen nainen ei halua häntä, ja toinen vain odottaa kosintaa.. Jos käsikirjoitus olisi ollut vahvempi, Leonard olisi jatkanut elämäänsä yksinään, ja hypännyt siihen lentokoneeseen, joka olisi vienyt Kaliforniaan. Miksi tyytyä siihen mitä esim. vanhemmat ja yhteiskunta meiltä odottavat. Leonard ei siis tehnyt itse valintaa näiden kahden naisen väliltä. Muut tekivät sen hänen puolestaan. Ei ihme, että Leonard oli koko ajan niin surullisen oloinen. Siihen Joaquin Phoenixin kasvot ja olemus sopivat täydellisesti!

Two Lovers - uusi kehuttu draamaelokuva

Tänä iltana Joaquin Phoenix miettii tv-ruudussani dvd-elokuvana kahden naisen välissä, että kumman todella haluaisi : kiihkeän intohimoisen suhteen vai tutun ja turvallisen. Naisina näyttelevät harvakseltaan rooleja tekevä Gwyneth Paltrow ja uudempi kasvo Vinessa Shaw.

Elokuva on Two Lovers, jota kansikuvateksti luonnehtii 'tämän vuoden parhaaksi amerikkalaiseksi draamaksi'. Elokuva näytettiin myös tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa.

Traileri tässä.

Angels in America tulee uusintana

Kun Angels in America tuli ensimmäisen kerran Suomen tv:stä, vuonna 2004, muistan katsoneeni sen kyllä, mutta sitä oli silloin hehkutettu etukäteen niin paljon, että mieleni hieman kapinoi sitä vastaan. Pidin sarjasta, mutta kuitenkin se meni kohdaltani hieman ohi. Nyt osuin kanavalle (FST5) ihan vanhingossa ensimmäisen jakson juuri alkaessa, ja olin heti kuin nauliintunut tv:n ääressä!

HBO:n rehellinen sarja käsittelee monia amerikkalaisten kipukohtia, eniten aidsiin ja homoseksuaalisuuteen liittyviä tuntoja. 1980-luvun lopussa koko maailma pelkäsi hiv-positiivisia. Ja joka tämän tartunnan sai, luuli kuolevansa lyhyessä ajassa, kärsien ja yksinäisenä. Näin valitettavasti monelle kävikin.

Al Pacinolla on sarjassa mielenkiintoinen rooli rikkaana new yorkilaisena liikemiehenä, joka sairastuu, mutta kenellekään ei saa kertoa aidsista. Eikä varsinkaan homoseksuaalisuudesta.

Sarja vilisee upeita näyttelijöitä, joista mainittakoon mm. Emma Thompsonin esiintyminen sekä enkelinä että muissakin rooleissa. Meryl Streep on sarjassa näkyvästi. Hänkin on useammassa roolissa, ja tarkkana saa olla, että Merylin löytää joka roolin alta. Katsojalle herkullinen tilanne..


Sarja nostaa esille monia vielä tänäänkin tärkeitä ja järisyttäviä aiheita, kuten ihmisten lisääntyneen pahoinvoinnin. Yksi aiheista - rasismi on näkyvästi esillä. Sarja kertoo vuoden 1985 jälkeisistä ajoista, mutta paljonko on maailma muuttunut reilussa kahdessakymmenessä vuodessa? Mike Nichols ohjasi sarjan 2000-luvun alussa, ja on ehkä pystynyt katsomaan 80-lukua etäämpää.

Jos vielä haluat hypätä Angels in American kyytiin, käännä kanava perjantai-iltaisin klo 21.oo FST5:lle, ja uusinta tulee sunnuntaina samalla kanavalla klo 22.00.

Virallinen traileri tässä.

Helppo ja vaikea haaste Elisalta

Ensin ajattelin, että tämähän on helppo. Mutta ei sitten ollutkaan. Tässä hieman taas paljastellaan. Osanhan te jo minusta tiedättekin.. Elisalta tuli tämä haaste, ja tässä ovat minun vastaukseni:




Harrastan...
Aika vähän asioita. Tämä saa minut pohtimaan; miksi en harrasta mitään.. Elämässäni on asioita, jotka ovat kiinnostavia, kai ne ovat sitten harrastuksia: elokuvat, musiikki, kirjoittaminen..

Haastavinta elämässäni...
On elää nauttien hetkestä.

Rakastan...
Yllättävän vähän. Perusasiat, lapset ja lemmikit, ovat kuitenkin kohdillaan.

En voisi elää ilman...
Lapsiani.

Haaveilen...
Melkein aina.

Pelkään...
Murtovarkaita, vaanivia raiskaajia, kaikenlaista mahdollista väkivaltaa mikä voisi kohdata lähimmäisiäni ja itseäni.

Elämässäni on pysyvää...
Vain lapset.

Naapurini eivät tiedä...
Että kirjoittelen blogia.

Vaatekaapissani...
On aina kaaos eikä koskaan tarpeeksi sukkia.

En ole koskaan...
Matkustanut Euroopan ulkopuolelle. Vielä.

Eniten arvostan...
Terveyttä.

Haluaisin tavata...
Vielä kerran jonkun ihmisen, joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen.

***********

Toivottavasti nämä paljastelut eivät olleet liian vakavia ja tosikkomaisen tuntuisia. Olisihan näihin voinut vastata hauskastikin tyyliin: En voisi elää ilman: Suklaata ! Mutta näin sunnuntaiaamuna kun varpaita palelee ja ulkona pyryttelee kevyttä pakkaslunta, olikin mielessäni juuri nämä vastatut asiat..

En haasta ketään erityisesti, mutta jos haluatte tehdä haasteita, niin napatkaa tämä.

Woody Allenin naisnäyttelijät vuosien varrelta

Woody Allen ohjaa Patricia Clarksonia elokuvaan Vicky Cristina Barcelona.

Woody Allen Penélope Cruzin vahvassa ja hellässä otteessa. Kameran takana on ollut Annie Leibovitz !


Woody ja Diane Keaton, Annie Hall-elokuvan aikoihin 1970-luvulla. He olivat pari vuosikausia, mutta tiet erosivat 70-luvun lopussa. Suhde on jatkunut ystävyytenä tähän päivään saakka.


Tärkeä naiskolmikko Allenin yhdessä ehkä parhaimmista elokuvista - Hannah ja sisaret - vuodelta 1986. Vasemmalta Mia Farrow, Barbara Hershey ja Dianne Wiest.


Charlotte Rampling ja Allen vuonna 1980 elokuvassa Stardust Memories.

Woody Allen täyttää 1. joulukuuta jo 74 vuotta. Hän on viime vuosina ahkeroinut elokuvia, uusi on taas tulossa ensi vuonna. Elokuvan nimi on You Will Meet a Tall Dark Stranger. Pääosiin on taas saatu kattava joukko upeita näyttelijöitä, joista uusina Allen-näyttelijöinä mm. Naomi Watts, Antonio Banderas ja Anthony Hopkins. Taas pitää jaksaa odottaa jonkin aikaa, jotta pääsee istahtamaan elokuvateatterin pimeään syliin nauttimaan Woody Allenin maailmasta.

Allenin Whatever Works

Woody Allen palasi New Yorkiin, Lontoon ja Barcelonan kautta. Kaupunki näyttäytyy nuhjuisena ja hieman neuroottisena, kuten aina ennenkin. Allenin uusi elokuva Whatever Works tuo mieleen hänen aikaisempia elokuviaan, vanhahtavaa kuvaustyyliä ja yleisölle puhumista myöten..

Allen itse ei enää näyttele omaa alter egoaan, mutta pääosan Boriksena nähtävä Larry David muistuttaa hyvin paljon Woody Allenia. Alun äkäinen fobioista kärsivä vanheneva mies muuttuu elokuvan aikana sympaattiseksi ja läheisiään rakastavaksi mieheksi. Myös käsikirjoitus on Woodyn, joten en malttanut olla vertaamatta elokuvan tapahtumia hänen omaan elämäänsä.

Elokuva herättää paljon kysymyksiä ja pohdintoja. Se hieman ravistelee ja yllättääkin. Voi ehkä välillä hieman ärsyttääkin.

Näytteljät revittelevät, ylinäyttelevät farssityyliin, mutta se kuuluu tähän elokuvaan.
Kaiken taustalla on kuitenkin lämpö ja lupsakkuus, joka Woodyn ohjauksesta paistaa.

Ihan parhaimman roolin näyttelee (jälleen kerran!) Patricia Clarkson, joka kokee valtavan muodonmuutoksen jätetystä missisippiläisrouvasta new yorkilaiseksi valokuvaajaksi. Herkullinen rooli, ja upea Patricia!

Traileri tässä.

Audrey Tautou

Filmimaailma ihan tarvitsee näitä kasvoja - Audrey Tautou on kuvauksellinen, kaunis ja persoonallinen. Hän on syntynyt 9.8.1976.


Audreyn englanninkielinen haastattelu Coco avant Chanel-elokuvasta tässä.

***************

Palaillaan ystävät taas viikonloppuna asiaan..

Pikkumusta - Chanelin hengessä

Coco Chanel kehitti naisille 1920-luvulla pikkumustan, joka oli ensimmäinen julkisesti hyväksytty musta asu naisilla. Aiemmin naiset olivat saaneet käyttää mustaa väriä juhla-asussa vain hautajaisissa.

Kuvassa kuuluisimmat pikkumustan käyttäjät: Marilyn Monroe ja Audrey Hepburn. Myös mm. Prinsessa Diana käytti Chanelin pikkumustaa.


Isoimmassa kuvassa itse Coco Chanel (joka oli ketjupolttaja) vuonna 1961 muotitalollaan Pariisissa yhden pikkumustan kimpussa. Coco Chanel on kuvassa jo reilusti yli seitsemänkymmenen, mutta hän työskenteli loppuun asti, vuoteen 1971, jolloin hän kuoli sunnuntaipäivänä 10. tammikuuta. Hän sanoi aina vihaavansa sunnuntaita, koska silloin ei saanut uurastaa rakkaan työn parissa vaan piti levätä.

En omista pikkumustaa, mutta haluaisin. Joku päivä vielä minullakin sellainen on. Sen sanotaan olevan myös armollinen monenlaiselle vartalolle. En ole siitä ihan varma, mutta pikkumusta on mielestäni yksi kauneimmista mekoista/asuista mitä naisella voi olla. Mustien sirojen korkokenkien kanssa.

Duffy - Stepping Stone

Maanantaipäivän kunniaksi, tai muuten vain. Duffyn ääni on sielukas. Tykkään.

Kotibileilta

Siellä missä kiinnostavaa tavaraa, siellä Selma..

Heräsimme lumiseen aamuun. Nyt näyttää kivalta ja valoisalta. Näkymä ikkunastamme.

Valmistelen illan pienimuotoista juhlaa ystävien kanssa. Naiset tulevat meille viettämään iltaa, kuten viime vuonnakin. Tämähän on jo melkein traditio, ja pikkujouluksikin sitä voisi kutsua. Taas ihmettelen miten voi vuosi vierähtää näin nopeasti ihmisen elämässä!

Hauskaa lauantai- iltaa kaikille teille!

Kuuntelen parhaillaan sisustus-ja siivousmusiikkina tätä. Hauska videokin, joten välillä on pakko katsahtaa tähän näyttöönkin..

Coco Chanel viestitti: Minua ei omista kukaan!

Viimeistään nyt tajuan (aiemminkin olen sen kyllä hoksannut) miksi me kaikki naiset ympäri maailmaa ihailemme, kunnioitamme ja rakastamme Coco Chanelia. Hän aloitteli aikuiselämäänsä aikana, jolloin naiset olivat vain miestensä koristeita tiukkoihin korsetteihin ahtautuneena. Coco halusi alusta lähtien hengittää vapaasti. Hän sanoi jo ihan nuorena tyttönä, että 'en koskaan mene vihille'. Ja piti sanansa, vaikka rakastikin syvästi elämänsä aikana.

Coco avant Chanel-elokuva kertoo elämäkertatarinan Gabrielle - Coco - Chanelista ennen kuin hänestä tuli maailmankuulu Coco. Hän lähti valloittamaan maailmaa kovasta orpokotilapsuudesta, jossa ei ollut sijaa hymylle eikä leikille. Taiteellinen ja nokkela Gabrielle lauloi, tanssi ja haaveili näyttelijän urasta. Hänen uransa alkoi hatuntekijänä.


Miehet: Coco rakasti muutamaa miestä elämänsä aikana. Useimmat miehet hänen elämässään olivat täysiä sikoja ja hyväksikäyttäjiä. Coco kiinnosti miehiä, sillä hän oli erilainen nainen: hän sanoi asiat suoraan ja usein hätkähdyttävästi. Naiset tuntuivat ymmärtävän häntä, mutta miehet olivat sitä mieltä, että hän oli kesytön, villi ja liian vaikea luonne.

Aikana, jolloin seksuaalisuus kuului vain suljettuihin makuuhuoneisiin, sanoi Coco suorasukaiseen tyylinsä jo 1920-luvulla, että 'iho kuin iho', kun häneltä kysyttiin, että pitääkö hän enemmän miehistä vai naisista..

Ranskalainen Audrey Tautou on ihana Coco. Hän ei tuo mieleen muutaman vuoden takaista Ameliéta, vaan on vakava ja persoonallinen Coco Chanel. Ohjaaja Anne Fontaine luo tarkkasilmäistä, esteettistä kuvaa. Hän kuvaa värejä ja muotoja Cocon silmin. Puvustuksella on hyvin tärkeä sija tässä elokuvassa. On tarkoitus, että silmä lepää. Ja niin se kyllä tekeekin. (Audrey ja Anne kuvassa yllä).

En halua lukea tästä elokuvasta kovinkaan monen miehen vähättelevää arvostelua (luin yhden ja masennuin), ja hymähtelyä siitä, että tämä olisi naisten elokuva. Niin sen on tarkoituskin olla. Positiivisessa mielessä.( Elokuvassakin miehet ovat sivuosassa, ei heitä viitsi edes näihin kuviin laittaa..) Mainittakoon kuitenkin, että erityisesti Alessandro Nivola Cocon suurena rakkautena hivelee silmiä komeudellaan. Rakkaus on traaginen.

Elokuva etenee melko perinteiseen elämäkertaelokuvan tyyliin, tarkkaan ja esikuvaansa kunnioittaen. Se voi jonkun mielestä olla tylsää, mutta en kokenut tätä elokuvaa tylsänä tai pitkäveteisenä. Audrey on kaunis ja totinen Coco. Jäin miettimään kuitenkin, että Coco Chanel oli räväkkä mimmi ehkä vanhemmilla päivillään. Nuorena naisena hän vielä eli miesten maailmassa, ujuttautui seurapiireihin, vaikka halveksikin sitä elämäntyyliä. Tätä elokuvaa kannattaa lukea myös rivien välistä.

Pieni kipakka Coco minussa herää aina kun koen, että meitä naisia vähätellään. Coco Chanel vain löysi aina niin hyvät sanat ja sanonnat häntä vähätteleville miehille. Hän oli ihan kuuluisa sanonnoistaan.

Gabrielle - Coco - Chanel
19.8.1883 - 10.1.1971

Traileri tässä.

Täällä vihdoin - Coco-elokuva !

Tätä Coco avant Chanel-elokuvaa odotin jo alkuvuodesta. Tuntui, että se on pitkän matkan päässä, mutta nyt se on täällä. Ohjaaja on nainen - Anne Fontaine, ja pääosassa hehkutettu Audrey Tautou ! Tämähän on pakko mennä kokemaan elokuvateatteriin. Kerron sitten. Nyt olisi menossa monta pakko-nähdä-elokuvaa. Pitää tehdä valintoja, kun ei tahdo aikakaan riittää.

Bobby-elokuva tutustuttaa faktoihin

The Ambassador-hotelli Los Angelesissa kesäkuun alussa vuonna 1968. Hotellissa työskentelevä henkilökunta on tämän elokuvan pääosissa. Kampaajat, kokit, puhelinkeskuksen naiset, pikkujohtajat ja iso pomo valmistelevat kaikki senaattori Robert F. Kennedyn, tuttavallisemmin Bobby Kennedyn, saapumista hotelliin Kalifornian ratkaisevan vaalikierroksen päättäjäispäivänä. Silloin pitäisi selvitä tuleeko Bobby Kennedystä presidenttiehdokas. Hänellä on kansan vahva tuki takanaan, hänestä jo lähes tehdään presidenttiä kesäkuussa 1968.

Bobby on kiinnostava elokuva lähimenneisyydestämme. Se kertoo Bobby Kennedyn salamurhasta ja näyttää miten murha tapahtui Ambassador-hotellin keittiössä, johon mielenhäiriöinen tappaja saapuu ampumaan silmittömästi ensisijaisena kohteena juuri senaattori Kennedy. Ammuskelussa haavoittuu moni hotellin työntekijä, joiden elämää saamme seurata koko elokuvan ajan ennen kohtalokasta ammuskelua.

Elokuva tuo lähelle kaiken inhimillisen. Elokuvan lopussa saamme pitkään kuulla itse Bobby Kennedyn rotusortoa vastustavan ja ihmisyyttä puolustavan puheen, joka koskettaa todella syvästi. Kuvassa Bobby Kennedy Ambassador-hotellissa.

Hienoja rooleja tekevät monet naisnäyttelijät, joita katson tämän elokuvan jälkeen eri silmin. Erityisesti Demi Mooren rooli alkoholisoituneena kuuluisana laulajana on erityisen hyvä. Samoin Sharon Stonen rooli avioliitossaan pettyneen kampaajan roolissa on koskettava. Muita hyviä naisrooleja tekevät mm. Helen Hunt ja Lindsay Lohan. (kuvassa alla Elijah Woodin kanssa).

Bobby on dynamiikaltaan ja dramatiikaltaan hyvin tehty elokuva. Inhimillinen ja niin ihon alle menevä, että loppupuolella seuraa tapahtumia lähes hengittämättä.

Kannatti tarttua tähän kirjastosta lainaamaani elokuvaan, joka on vuodelta 2006.