Vappuna Holidayn joulutunnelmissa!

Kerran vuodessa, siitä lähtien kun tämä elokuva ilmestyi vuonna 2006, minun on nähtävä The Holiday. On sitten vuodenaika mikä tahansa. Niinpä katsoin tämän nyt vappuaattoiltana.
Haluan samaistua Kate Winsletin petettyyn ja jätettyyn sinkkunaiseen, joka asuu pikkuruista unelmataloaan Englannin Surreyssa. Tuo talo on niin hurmaava, että kuolaan sen jokaista pientä yksityiskohtaakin kun katson elokuvaa. Tilaa siellä ei ole ja kylmäkin tahtoo joulun aikaan pikkuisilla Britannian pakkasilla tulla, mutta muuttaisin heti tuonne asumaan jos voisin. Olen niin kyltymätön romantikko siinä mielessä!

Ja jos kylällä asuisi vielä Jude Lawn kaltainen leskimies, niin vielä paranisi.
Holiday-elokuva on myös oikea leffahullun unelma. Vanha veteraani Eli Wallach esittää Los Angelesissa asuvaa vanhaa ja arvostettua Hollywood-käsikirjoittajaa, ja vanhoja klassikkoelokuvia heitellään ilmaan niminä ja musiikkina. Hieno sivujuoni! Dustin Hoffmannkin vilahtaa pienessä roolissa omana itsenään.


Elokuva tapahtuu kahdessa paikassa, Los Angelesissa ja Englannin Surreyssa. Hauskana teemana on kodinvaihtolomailu: niinpä Kate Winsletin Iris vaihtaa oman kotinsa Cameron Diazin esittämän Amandan kanssa. Ja hauskaahan siitä seuraa kun brittityttö muuttaa kahdeksi viikoksi hulppeaan hollywoodilaistaloon ja amerikkalainen nainen piikkikorkoineen tulee lomailemaan minikokoiseen brittitaloon, joka sijaitsee joulun alla lumen peitossa pellolla, hautausmaan vieressä.


Tämä on romanttisten elokuvien ihan parhaasta päästä! Se on myös realistinen. Katsojalle tulee tunne, että tällaisia asioita voi tapahtua! Se käsittelee myös pettymyksiä ja luottamuksen pettämistä. Ilossa on läsnä suruakin.

Näyttelijäkaarti on jännästi valittu: heillä on kaikilla oma tunnistettava tyylinsä. Kate Winslet on sielukas ja syvällinen, Cameron Diaz terävä hömppä, Jude Law on syötävän hurmaava ja Jack Black on hassu, mutta tunteellinen mies. Kuten myös Jude Lawn hahmo, joka tunnustaa rakastumisensa niin aidon riipaisevasti, että ihan sydämestä ottaa..


Näin se vappuaattoilta sujui mm. Jude Lawn seurassa; tämähän on tällä hetkellä parasta laatuaikaani! Ihana elokuva, josta jää tosi kiva mieli.

Sitäpaitsi, ainakin kerran vuodessa on nähtävä Jude Law jossain elokuvassa!

Klikkaa traileri tästä.

Leppoisaa Vappua!

Tänään vappuaattona on munkit paistettu klo 11 mennessä! Eiköhän se ole sitten siinä. Nyt vain hillittyä munkin syöntiä ja leppoisaa mieltä teille kaikille! Omalla kohdallani se tarkoittaa lasten kanssa oleilua alkuiltapäivä, loppuilta ja osa huomisesta yksinään elokuvien katsomista ja kirjoihin tutustumista. Niistä sitten myöhemmin!

Kurssille käy tie ja mitä lie se tuo mukanaan..

Sain puhelun tänään, ottivat minut sille kurssille, jonka haastattelussa aiemmin kävin. Kerroin pari viikkoa sitten hakeneeni työttömille yksinhuoltajille tarkoitetulle kurssille, mutta että epäilin pääseväni sille, koska hakivat luultavasti täysin yksinhuoltajaa. Taisi olla muissakin hakijoissa yhteishuoltajia, joten se ei ollut este. En tiedä kurssista vielä paljonkaan, mutta parin viikon kuluttua aloittelen. Kurssi ei vie kaikkea aikaani, sillä käyn kurssilla vain noin kaksi kertaa viikossa. Siellä sitten tehdään kartoitusta mahdolliseen työllistymiseen, koulutukseen ja yleiseen hyvinvointiin, voimaantumiseen. Osallistun yksilöohjatulle kurssille eli olen kouluttajan kanssa aina kahdestaan.. Sain valita haluanko isompaan ryhmään vai tälle yksilölinjalle. Ajattelin saavani enemmän siitä, että kaikki turha (lue: vierailut kirjastoon ym.) jää pois.

En oikeastaan kaipaa uusia ihmissuhteita enkä vertaistukea muista yksinhuoltajista. Olen kuitenkin aika vahva tyyppi, nelikymppinen jo, ja minulla on ihania ystäviä, myös te täällä blogistaniassa. Siksipä tulevaisuuden suunnittelu kahdestaan huippuammattilaisen kanssa antaa minulle varmasti paljon enemmän kuin ryhmässä istuskelu..

Näillä eväin tätä kevättä jatketaan. Ainahan se on eteenpäin jossain mielessä. Ties mitä oivallan kun ammattilainen vähän avustaa..

Kahvin lumoissa

Tässä tulee nyt hieman yhden firman mainostusta, mutta heillä on hyvät kahvit. Käyn usein Robertsin kahvilassa, nyt sieltä tarttui mukaan myös näitä kahveja; Cappuccino-sekoitus ja suklaakahvi-sekoitus. Ihan yksinään en näistä kahvia keitä, mutta laitan esim. 4 kuppia keittäessäni puolet tavallista kahvia ja puolet Cappuccinoa. Vielä en ole sekoittanut näitä kahta keskenään, mutta sitäkin täytyy kokeilla..

Olen viime aikoina juonut paljon kahvia. Ennen joulua join enemmän teetä, varsinkin jouluteetä ja erilaisia Rooibos-teelaatuja. Näin keväällä jostain syystä kahvi maistuu enemmän.

Tässä voi kunnella aiheeseen sopivaa Jenni Vartiaisen laulua. Juon kahvini melkein aina mustana..

Koirat ja kissat ihmisen ystävänä

Käytän tässä jutussa kuvituksena mm. Jake Gyllenhaalia ja hänen kahta löytökoiraansa, yläkuvan koira on nimeltään Atticus ja alemman kuvan pieni koira on nimeltään Boo Radley.


Tämän päivän tyyli, että hankitaan löytöeläinkodista hylätty löytökoira, on erittäin tervetullut ilmiö! Löytökoirien ottaminen lemmikiksi alkoi muutama vuosi sitten. Sitä ennen, menneillä vuosikymmenillä, mm. filmitähdet hankkivat toinen toistaan kalliimpia rotukoiria ja koira oli silloin statussymboli. Tämä uusi linja on inhimillinen, eikä siinä ole mielestäni mitään kritisoitavaa. Ilmiönä tämä on mielenkiintoinen siksikin, että koira tulee nyt perheeseen jo valmiina persoonana. Toivottavasti sopeutuminen onnistuu, sillä koiran ensiaskeleet eivät välttämättä ole sitä ennen olleet kovin ruusuiset. Onhan se hylätty, kenties kaltoinkohdeltu yksilö.


Löytökoira-asia oli esillä myös maanantaina tv:ssä kun Mirja Pyykkö esiintyi aamuohjelmassa Lulu-koiransa kanssa. Mirja puhui suurella tunteella mm. Suomen tilanteesta. Kuuntelin järkyttyneenä mm. sitä, että maassamme lainsäädäntö on aika olematon. Ihmiset saavat pitää ns. pentutehtaita ja myydä hirveistä oloista koiranpentuja. Laki pystyy esim. vuosikausia antamaan näille ihmisille vain varoituksia. Järkyttyneenä kuuntelin myös sitä trendiä mikä on maahamme rantautunut maailmalta: koiraa vaihdetaan jopa sisustuksen mukaan, koska huonekalujen ja seinän värien vaihduttua pitää saada uuden värinen koira. Ihan uskomatonta! Melkein voisin sanoa, etten usko tuota! Mutta ilmeisesti ihminen voi toimia näinkin.

Täällä blogistaniassa on meitä eläinten ystäviä paljon. Tiedän teillä muutamalla olevan koiria, joillakin on jopa eläinkodista hankittuja löytökoiria tai hylättyjä koiria. Hatunnosto teille. Koiria voi tietenkin (ja saakin) hankkia muillakin keinoin, ei löytökoiran hankkiminen ole ainoa tapa.


Tämä sama asia koskee myös kissoja. Ei siitä ole kauaa kun täällä Oulun alueella uutisoitiin isolla jutulla (ihan tarkoituksella, jotta ihmiset heräisivät!), että eräät koulutytöt olivat nähneet kun isosta hienosta perheautosta oli sivuikkunasta heitetty aikuinen kissa ulos ojaan. Itkin sitä uutista lukiessani. Puhuin läheisteni kanssa, että oli hyvä, että sinä päivänä se oli lehtemme isoin juttu.

Päätän tämän juttuni Mahatma Gandhin ajatuksiin, että 'kansakunnan sivistystasoa voi mitata sillä miten se kohtelee eläimiään'.

KEEP HER GOING

KEEP HER GOING

PLEASE KEEP HER GOING

Tämä nainen marssii rintasyövän puolesta. Lähetä hänet matkaan maailman ympäri, niin että hän pääsee perille.

Tee se tukeaksesi kaikkia niitä naisia, jotka ovat sairastuneet tähän vakavaan tautiin.

Hän kulkee maailman ympäri – blogistaniassa! Lähetä hänet jatkamaan matkaa - paina copy-nappia nyt! Liitä kirjoitukseen ja julkaise!

Kissa ja paperikassi - mikä mainio yhdistelmä

Tämän illan iloksi teille kissamme ketterää leikkiä pienen paperikassin kanssa. Vanhasta ja painavastakin kissasta tulee nopealiikkeinen kun se saa mieleistä tekemistä. Paperikassit ovat kai kaikkien kissojen yksi mieleisimmistä leikkikavereista. Iltapäivän rauhallinen hetki meillä: kissa leikkii, taustalla kuuluu tv:n lastenohjelma..

Rahalla saa.. Onnea ja häät

Kuvassa astelevat Venetsiassa omiin häihinsä viime viikonloppuna ihanainen näyttelijä Salma Hayek, hänen miehensä, ranskalainen Francois-Henri Pinault, sekä heidän puolitoistavuotias Paloma-tyttärensä.

Tarkoin varjellut kalliit häät pidettiin Venetsian Oopperatalossa ja vieraat tulivat juhliin karnevaalitunnelmissa, monilla venetsialaiset naamarit kasvoillaan. Oi kuinka jännää!
Tämä on lähes ainoita kuvia, joita tarkkaan varjelluista häistä on saatu. Tietona kerrottakoon, että häät tulivat maksamaan yli 2 miljoonaa dollaria ja morsiamen puku oli Balenciagan.


Yllä kuvassa pariskunta aiemmin kuvattuna. Meksikolaislähtöiselle Salmalle toivon onnea kovasti! Hän kuuluu myös suosikkeihini naisnäyttelijöistä; pidän siitä, että hän on rautainen ammattilainen, tuottaa, ohjaa ja näyttelee. Ja näyttää tummalta versiolta Marilynista. Hänen sanotaan olevan erittäin sympaattinen ihminen. Ja hän omaa upeat hiukset! Eikä ole ihan tyttönen enää, nelikymppisenä on ihan hyvä mennä naimisiin jos on onnen löytänyt.

Tässä vielä kaunis äiti ja lapsi-kuva Salmasta ja Palomasta.

Editoitu illalla: yllä kuva Salman vihkitilaisuudesta. Kiinnitin huomiota noihin kauniisti esille laitettuihin valkoisiin kukkiin noissa korkeissa lasiputkissa.. Ja vieraiden joukossa oli myös tämä ihastuttava pari: Penélope Cruz ja Javier Bardem:

Marilyn-kollaasi

Jatkan vielä hieman Marilyn-teemaa. Eilen lauantaina julkaistun yksittäisen kuvan jälkeen innostuin tekemään nuoresta hehkeästä Marilynista kollaasin. Haluan aina muistaa Marilynin juuri tällaisena luonnonkauniina. Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Kamera rakasti Marilynin hehkua.

Sunnuntaiklassikko - Teemana Old Disco

Kiitos Sunnuntaiklassikoiden Äidille; Lepikselle tästä tämän viikkoisesta teemasta:

Old Disco !
Jess, tämä entinen discohile on tästä teemasta innoissaan. Löysin discomusiikin noin vuonna 1978. Eräänä kesänä se kolahti. Ostin tämän laulajan levyn, ja se oli menoa! Tästä naisesta en ole kuullut enää aikoihin mitään, mutta tässä biisissä on hurja meininki, taidokasta laulantaa ja liikkumista. Videokin on tehty samoihin aikoihin, noin vuonna -79, mutta siihen aikaanhan ei Suomessa nähnyt vielä musiikkivideoita missään, joten näin tämän nyt ihan ensimmäistä kertaa.

Pidän tästä vieläkin; Amii Stewart: Knock on wood !

Kuvauksellinen Marilyn

Joskus löytää jonkun kuvan, joka on vain niin ihana ja pysäyttävä, että se pitää jakaa muillekin. En tiedä kuvaajaa enkä kuvausvuotta, mutta tässä on Marilyn Monroe. Täydellinen kuva. En halua nyt muuta sanoa tähän..
Nauttikaa lauantai-illasta!

Paljastuksia-haaste

Sain Mikaelalta haasteen paljastaa viisi tuntomerkkiäni eli minun pitää kertoa mistä minut ulkoisesti tunnistaa. Mitähän minä tässä nyt uskaltaisin teille tunnustaa kun en ole itsestäni kuvaakaan koskaan tänne laittanut:

1. Hiukseni ovat luonnostaan tummanruskeat, ne tummenivat varsinkin sen jälkeen kun sain lapseni. Nämä hiukseni on kuvattu viime vuonna. (Onkos siellä muuten vähän harmaatakin joukossa, iik!)

2. Vaikka olen tumma, ihoni palaa aina auringossa eikä paljon rusketu. Kasvoilleni tulee helposti maksaläikkäalueita, pisamia myös jonkin verran. (Kuten edellisessä jutussakin kerroin).


3. Välttelen valokuvissa olemista, mutta jos olen kuvissa, minulla on yleensä kissa sylissä. (Kuten kuvassa yllä, josta rajasin itseni osittain pois).

4. Olen käyttänyt silmälaseja 12-vuotiaasta lähtien. Tällä hetkellä omistan kahdet silmälasit, joiden vahvuus on -6,5. Joskus harvoin käytän piilolinssejä, mutta silmäni kuivuvat helposti, joten usein niiden käyttäminen on tuskaa..

5. Ja tämän viimeisen kysyin kuopukseltani. 9-vuotias sanoi tuntomerkikseni sen, että pukeudun usein mustaan. Totta. Ikuinen laihduttaja pukeutuu aina mustaan, jos se edes hieman hoikentaisi, tai peittäisi kriittisiä paikkoja.. Värejä löytyy sitten lähinnä huiveista ja joskus koruista. Kuudenneksi kohdaksi sanoisin bonuksena, että en käytä paljon koruja. Ei vain ole minun juttu. (Ihailen aina sitä kun monet osaavat yhdistellä koruja hienosti pukeutumisensa kanssa!).

En haasta nyt viittä henkilöä, sillä olen silloin tällöin vastarannan kiiski, mutta tämä on toisaalta helppo ja kiva haaste, joten tästä saa napata mukaansa se, joka ei ole tätä vielä keneltäkään saanut..

Lämmintä ja aurinkoa!

Meri alkaa sulaa teatteritalonkin edustalta. Tuolla teatterin aurinkoisella seinustalla en olekaan vielä koskaan käynyt päivää paistattelemassa, mutta kovin rauhallistahan siellä ei ehkä olekaan: nuoriso tykkää kokoontua sinne, eilenkin oli kymmeniä nuoria siellä istuskelemassa..


Tälle keväälle kuopus sai tehdä läksytkin ensi kertaa ulkona, ja sehän oli mukavaa. Minäkin lähden nyt sinne vähäksi aikaa istumaan..

Tämä on tulevan kesäni yksi parhaista kavereistani: sain apteekista pienen näytepullon tätä aurinkoallergisen aurinkovoidetta, suojakertoimella 25. Tätä käyn jossain vaiheessa ostamassa ihan oikean pullollisen, ja lotraan sitä kasvoihin koko kevään ja kesän, etten saisi niin paljon maksaläikkiä ja allergisia näppylöitä ihooni kuin aiempina vuosina. Ihoni kun ei tykkää auringosta yhtään.

Dokumentti joka piilotettiin huonoon lähetysaikaan

Tämä dokumentti uusitaan siis sunnuntaina 26.4. klo 15.30, tv2:lla !!!
Linkki ohjelmaan YleAreenassa on tässä.

Tv2 tekee ja näyttää usein hyviä kotimaisia dokumenttielokuvia, jotka jostain syystä piilotetaan lähetettäväksi ulos lähellä puoltayötä, kuten eilen keskiviikkona kävi. Satuin kanavalle vahingossa ja lumouduin täysin suomalaisen vammaisperheen elämästä kertovasta rehellisestä ja koskettavasta dokumentista Niki ja Nikin veli.

Vammaisina syntyneiden kaksospoikien, Nikin ja Sampsan, elämää seurataan läheltä. Niki aloittaa koulun, suunnittelee tulevaisuutta, opettelee uimaan ja lukemaan jne. Nikillä on pienemmät vammat, mutta veli Sampsa ei opi koskaan puhumaan. Niki miettii huolestuneena veljensä tulevaisuutta ja aikoo ottaa tämän mukaan omaan työpaikkaansa radioon, missä hän isona aikoo työskennellä radiotoimittajana.

Dokumentaristi Kirsi Mattila on tehnyt elämänmakuisen tarinan vammaisperheen elämästä Suomessa. Niki on valloittava ja terävä-älyinen poika, jonka sanomisia ja elämänviisauksia seuraa kyyneleet silmistä valuen.

Jos joskus hetkenkään miettii mikä on elämän tarkoitus tai miksi minä olen olemassa täällä maailmassa, kannattaa katsoa Nikin ja hänen veljensä tarina. Se antaa toivoa ja uskoa. Niki sanoo kameraan katsoen: 'Niin, se on vähän surullista,mutta ei sille voi mitään. Elämä jatkuu, vaikka on kaikkea tällaista vammaa ja kaikkea sellaista..'

Dokumentti uusitaan sunnuntaina 26.4. klo 15.30. Jokaisen pitäisi nähdä se.

Kotiseutuni Kahlekuningas

Lainasin kirjastosta tämän kotimaisen v.2001 valmistuneen Kahlekuningas-elokuvan. Se kertoo 70-luvun lasten elämästä rajan pinnassa Torniossa ja Haaparannalla. Siitä kuinka kaksi täysin eri maailmaa, Suomi ja Ruotsi, kohtasivat lasten kautta.

Elokuvan on kotiseudullaan Torniossa ohjannut 60-luvun alussa syntynyt Arto Koskinen, joka on kertonut, että kokemukset ovat hänen omiaan.
Ja koska minäkin olen tuolta samasta paikasta lähtöisin ja siellä lapsuuttani viettänyt, tunnistin monia tuttuja juttuja elokuvasta.



Olen jopa juoksennellut samalla rautatiesillalla (kuvassa), jossa elokuvan monet kohtaukset tapahtuvat. Silta yhdistää Suomen ja Ruotsin. Jännä ilmiö on se, että silta on kaksivärinen; Suomen puolelta puoliväliin se on harmaa ja siitä eteenpäin Ruotsin puolelle se on vaaleansininen.


Kahlekuningas-elokuvan päätähti, Esko-poika, ihailee aitoa kahlekunigas Houdinia ja harjoittelee käsiraudoista vapautumistemppua kaverinsa kanssa. Eskon osaan löydettiin laajojen koekuvausten jälkeen ihan aito torniolainen poika, Miikka Embuske, jonka ei tarvitse miettiä miten sitä tornionlaakson murretta puhutaan, vaan kieli soljuu äänenpainotusta myöten täydellisesti. Luonteva ja sympaattinen näyttelijälöytö!

Eskon isänä on todella koskettavassa roolissa tamperelainen Heikki Hela, jonka murre ei ihan joka repliikillä mene ihan oikein, mutta se mikä murteesta puuttuu, kompensoituu koskettavalla näyttelemisellä. Isä on tehtaalla töissä, sairastaa perheeltään salaa reumaa, ottaa välillä vähän liikaa, mutta rakastaa perhettään ja vaimoaan vilpittömästi.

Perheen äitiä näyttelevä Maija Junno tekee hienon naiskuvan 70-luvun pikkukaupungin äitinä, joka välillä turhautuu siihen, että rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen, ja perhe pitää häntä täysin itsestäänselvyytenä. Perheen äiti turhautuu ja suuttuu vähän väliä. Suurin loukkaus mitä hän miehelleen kerran lohkaisee on: 'Ois pitäny ottaa se Leksa sillon'. Se repliikki saa minut itkemään ja nauramaan. Mies rupeaa sitten salassa selaamaan vanhoja kouluaikaisia valokuva-albumeja, että kuka se Leksa oikein olikaan..

Kahlekuningas on luokiteltu nuorten elokuvaksi. Ensin ajattelin, että se on lasten elokuva, mutta kiroilua on sen verran, ettei ole ihan pienemmille katsojille. Ohjaaja Arto Koskinen on myös käsikirjoittanut tämän omaelämäkerrallisen elokuvansa, joka käsittelee melkein liiaksi asti monia tärkeitä aiheita. Jotkut aiheet melkein ohitetaan kun niille ei jää aikaa käsiteltäväksi. Mutta Kahlekuningas on kuitenkin hyvä tarina ystävyydestä, kiusaamisesta, rasismistakin.. Kaikki hyviä aiheita, jotka on helppo ajatella tähänkin päivään. Kahlekuninkaan taustalla vain on vuosien -76 ja -77 tapahtumat. Tietyt aiheet eivät muutu koskaan, vaikka maailma ympärillä muuttuu koko ajan.

Rakkautta ilmassa, joillakin..

On aina ihana nähdä onnellisia ihmisiä (kunhan eivät ole liian lällyjä rakkautensa kanssa), siispä tälle aurinkoiselle päivälle kuvasarjaa onnellisesta parista: Reese Witherspoonista ja Jake Gyllenhaalista. He ovat jotenkin ulkoisestikin kuin luotuja toisilleen! Nämä kuvat on otettu koripallo-ottelussa.


Nyt lähden kaupungille asioille. Näkyyköhän siellä onnellisia ihmisiä..

Gabriel Byrne ja James McAvoy

Dublinissa Irlannissa 12.5.50 syntynyt Gabriel Byrne omaa sielukkaan miehen kasvot ja kädet. Hän elehtii usein käsillään, on hymyillessään leppoisan ja leikkisän oloisen, mutta vakavissa rooleissa hyvin vakuuttava rauhallisen olemuksensa johdosta.

Tämän jos saisin pulloon..

************


Tänään on myös suosikkinäyttelijäni syntymäpäivä, kuten sivupalkistakin huomaa, skotti James McAvoy täyttää 30 vuotta. Hän on Gabrielia 29 vuotta nuorempi. Oikeastaanhan iällä ei ole mitään merkitystä kun puhutaan karismasta. James McAvoy sanoi haastattelussa syntyneensä vanhana sieluna.. Näen näissä molemmissa miehissä paljon samaa.

Molemmat ovat Härkiä horoskoopiltaan.

Elämän peruskysymysten äärellä, mm.

Tänään.. vastaanotin suruviestin ystävältä ja lähetin hänelle surunvalittelukortin. Tänään.. ostin syntymäpäiväkortin toiselle ystävälleni. Tänään.. onnittelin kolmatta ystävää hänen syntymäpäivänään..

Kaksi vastakkainasetelmaakin koin tänään; kurssihaastattelussa minun olisi pitänyt olla täysin yksinhuoltaja, yhteishuoltajuus ei ollut hyvä juttu kurssille pääsyn kannalta. (pieni mahdollisuus vielä kuitenkin on kurssille pääsyyn..) Mutta lapsen koululla opettaja taas sanoi, että hänestä on ilo, että vanhempien yhteishuoltajuus toimii näin hyvin, että vanhemmat tulevat yhdessä kehityskeskusteluunkin. No tottahan toki sinne yhdessä mennään kun ovat yhteisiä lapsetkin.

Tänään.. pukeuduin turkooseihin puuhelmiin ja pinkkiin huiviin. (Pinkki ruusu kuvattu viime vuonna Ainolan puistossa).

Surua mietin, ja sitä jos menettäisin jonkun läheisen perhepiiristäni. Sitä kuinka suhteita lähisukuun kannattaisi vaalia ja huoltaa. Koskaan kun ei tiedä kuka lähtee seuraavana.

Viikko alkaa tohinalla

Olen juuri kohta lähdössä erään syksyllä alkavan kurssin infotilaisuuteen, kerron siitä sitten myöhemmin lisää. Kun on pyöriskellyt kotioloissa pitkään, pitää oikein keskittyä pukeutumiseen ja itsensä laittamiseen. Olenkin viime aikoina ajatellut, että rupean tästä lähtien, jos työttömyyteni jatkuu, pukeutumaan kotioloissakin nätisti. Meikkaan ja laitan hiuksiani, sillä itsellehän sillä on suuri merkitys. Uskoisin sen piristävän ja vievän mennessään nuhruisen olon.

Kevät alkakoon nyt vihdoin tästä päivästä, vaikka eilen otetussa yläkuvassa näkyy kuinka lumipyry yllätti taas iltapäivällä ja peitti uudet kalusteeni lumeen. Eilen sunnuntaina nimittäin laitoin pienen pöydän ja kaksi tuolia ulos, jotta voin lämpimänä päivänä istahtaa, kissa sylissä, ja hörpätä kahvit. Aurinko kun paistaa pihallemme aamusta pitkälle iltapäivään.


Kissaneitimme saa ulkoilla jo päivittäin, usein sylissä. Valjaat ovat jossain kaapin uumenissa, eikä se pidä erityisemmin valjailla ulkoilemisesta. Mietin kesäksi jotain ratkaisua, jossa kissamme saisi ulkoilla pienellä pihallamme jossain suuremmassa häkissä tai isossa kuljetuslaatikossa, varjossa, pensaiden lähellä.. (Kuvassa tyypillinen tilanne tältä keväältä: ulos pitäisi päästä, mistä kolosta tahansa..)

Lähden nyt valmistautumaan eli ripsivärin laittoon. Niin kauan kuin vielä saan ripsivärit laitettua silmiini; esikoisella tuli nimittäin kovan flunssan päätteeksi vielä silmätulehduskin ja sain juuri varattua hänelle lääkäriajan. Se on tietenkin yhtä aikaa oman infotilaisuuteni kanssa, mutta onneksi lapsen isä pääsee käyttämään. Ja sitten on iltapäivällä vielä kuopuksen opettajan kanssa koululla keskustelu..

Huomenna toivottavasti olisi rauhallisempi päivä..

SUNNUNTAIKLASSIKKO - Paco on mestari !

Olen noin 15-vuotiaasta asti kuunnellut kitaramusiikkia ja juuri espanjalaisen Paco de Lucian esittämänä. Löysin hänet yllättäen; ostin nuorena tyttönä Tukholmasta hänen levynsä joskus 80-luvun puolivälissä ja soitin sitä vuosikausia, mutta aina silloin tällöin.. Aikuisenakin olen palannut Paco de Lucian espanjalaiskitarointiin ajoittain. Ehkä flamencohenkinen musiikki on sielunmaisemaani, en tiedä, mutta rauhoitun kun kuuntelen flamencokitaran sointia. Pidän myös siitä, että Paco on uudistanut varsinaista flamencoa. Tietääkseni hän on Espanjan tunnetuin ja arvostetuin kitaristi (korjatkoon joku jos olen väärässä).

Tämä video Paco de Luciasta on vuodelta 1976, eli 33 vuotta sitten kuvattua materiaalia! Ihmettelen sen tuoreutta ja iättömyyttä.
Nyt voin taas tosi pitkän tauon jälkeen palata tähän musiikkiin, jonka olen aina kokenut niin läheiseksi. Sen kun laitan taustalle soimaan niin rauhoitun heti.. Solistia ei tässä tapauksessa tarvita.

Bruggen keskiaikaisessa kaupungissa kuvattu Kukkoilijat - In Bruges

Colin Farrell loistaa tässä pienimuotoisessa rikosdraamassa Kukkoilijat - In Bruges, jonka suomenkielisestä nimestä päättänyt henkilö pitäisi asettaa edesvastuuseen! Joku on myös sanonut tätä elokuvaa rikoskomediaksi, siinäkin on menty vähän metsään. Aihe on vakava, mutta näiden herrojen - Colin Farrellin ja Brendan Gleesonin - välillä kuplii sanallisesti ja se vähäinenkin huumori on aika absurdia. Muutama ruumiskin tulee matkalla, mutta tähän elokuvaan pitää osata suhtautua. Kyseessä on Woody Allen-tyyppinen runsasta dialogia viljelevä monimutkainen kostotarina.

Ralph Fiennes on näiden kahden herran pomo puhelimen päässä. Fiennes osaa olla sekä karmiva että ilkeä silloin kun haluaa.. Miehet odottavat pomon puhelua belgialaisen Bruggen kaupungin pikkuhotellissa joulun aikaan. Kaupunki ja sen esittely saa paljon tilaa tässä elokuvassa. Tekee mieli matkustaa heti Bruggen keskiaikaiseen kaupunkiin!


Colin Farrell palkittiin tästä roolistaan tänä vuonna Kultaisella maapallolla, ja hyvä niin. Rooli on hyvin tehty, viittauksia ehkä Farrellin omaankin 'entiseen elämään' ja siksikin ehkä niin herkältä roolityöltä vaikuttava. Hyvä, että irlantilaislähtöistä Colin Farrellia arvostetaan jo ympäri maailmaa, sillä hän on todellakin erityisen herkkä näyttelijä; kaikki se herkkyys näkyy valkokankaalla. Hän osaa tuoda kovapintaiseenkin rooliin herkkyyttä, jossa aina menneisyyden haamuilla on sijansa nykyisessä elämässä.

Kuitenkaan tälle elokuvalle ja sen miehiselle maailmalle en ihan täysin lämmennyt, mutta lauantain iltapäiväelokuvana ihan hyvä. Siitä jäi kuitenkin puuttumaan jotain pientä terävyyttä ja juonen kirkkaampaa selvitystä.

Traileri tässä.

Takatalvi iski hetkeksi

Tämän jutun kuvat on kuvattu ikkunan läpi tänä aamuna 17.4.09 noin klo 8.50, kuopukseni lähti koulumatkalleen pyörällä hentoon lumisateeseen. Eilen oli kevät, tänään sitten ei. Tämä on aina odotettavissa, mutta kun se tulee, se yllättää aina.


Tämä päivä tulee sujumaan odottamisen merkeissä.. Odotan, että esikoinen parantuisi vihdoin taudistaan, odotan lääkärin soittoa, odotan ystävän käyntiä, toisen ystävän mahdollista puhelua.. Siinä samalla yritän suoriutua siivoamisesta, sitäkin kun on pakko tehdä. Voitte varmaan kuvitella miltä näyttää teini-ikäisen huone missä hän on sairastanut monta päivää. Kaikki asiat löytyvät lattialta.. Melkein meinaa iskeä toivottomuus.

Tänään on kevät !

Meidän pikkuruisen pihan kukkapenkistä nousee nyt tällaisia pieniä sormia muistuttavia punaisia.. En muista mitä kaikkea syyskuussa kukkapenkkiin laitoin, mutta sieltä ne nyt alkavat nousta.

Kissaneitikin pääsi tänään tarkkailemaan kukkapenkkiä ja aurinkoa. Nupuilla ovat pensaidenkin oksat. Minä olen kukkien ja pensaiden nimissä ihan onneton, erikoisemmat nimet eivät jää mieleen.. Pitäisi tehdä kai jokin muistilista siitä mitä kaikkea omassa pihasessa kasvaa..

Aamupäivän auringon valo on kaunista, se on lupaavaa. Sen varjot ovat matalalla ja valo siivilöityy vielä hieman utuisesti.

Kevätilmettä laitoin hieman tähän blogiinkin, vaalensin sivupohjaa ja muutin joidenkin kirjainten väriä.. Pientä fiksausta vain..

Blindness - aika ahdistava kokemus

Ensimmäisenä nousee mieleen kysymys: Mitä jos sokeutuisin aivan yhtäkkiä ja samoin kävisi kaikille ihmisille ympärilläni? Katsoin tämän Blindness-elokuvan hieman vastahakoisesti, sillä osasin aavistaa sen ahdistavuuden, vaikken olekaan lukenut alkuperäiskirjaa, joka on Nobel-palkitun Josè Saramagon teos nimeltään Kertomus sokeudesta.

Tämä brasilialaisohjaaja Fernando Meirellesin ohjaama elokuva oli viime vuonna Cannesin elokuvajuhlien avajaiselokuva ja sai runsaasti huomiota. Mutta ei silti tullut teatterilevitykseen kovinkaan monessa maassa. Elokuvan näyttelijäkaarti on ensiluokkaista ja kansainvälistä: pääosan Julianne Moore tekee jälleen kerran huikean vähäeleisen ja vahvan roolin porukan ainoana näkevänä ihmisenä. Muista näyttelijöistä mainittakoon tasaisen varma ja karismaattinen Mark Ruffalo, hirveässä pahan ihmisen roolissa oleva Gael Garcia Bernal sekä viisaudessaan koskettava pitkänlinjan näyttelijä Danny Glover.


Tämä elokuva on vahva ja raskas yhteiskunnallinen kannanotto ja se tutkii omalla tavallaan ihmisen syvintä. Ehkä se antaa vastauksia niinkin suuriin kysymyksiin kuin miksi ihminen sotii aina ja miksi tarvitsemme hallitsijoita! Pienikin yhteisö tarvitsee johtajansa. Siihen en kyllä saa vastausta, että miksi ihmisten joukosta löytyy aina pahoja ja toisten hyväksikäyttäjiä. Siihen ei luultavasti ole vastausta.

Montaa asiaa jäin miettimään tämän nähtyäni. Blindness ei ole ihan heikkohermoisillekaan, ei oikein minullekaan. Jääköhän tämän maailma nyt kummittelemaan mieleeni ja uniini. En suosittele tätä kaikille, vaikka siinä Julianne Moore onkin.

Blindness tuo useaan otteeseen mieleen Babel-elokuvan, jolla on myös etelä-amerikkalainen ohjaaja ja jonka yhdessä pääosassa on myös meksikolainen Gael Garcia Bernal.

Klikkaa kollaasia suuremmaksi.

Traileri tässä.

Paljon ajatuksia päässä, käytäntö sanelee toimet

Pitkästä aikaa on kirjakin menossa. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen, satiirinen tarina suomalaisesta miehestä, joka haluaisi olla ruotsalainen. Aiheutti jo alussa muutaman pienen hihityskohtauksen, mutta katsotaan alkaako aihe puuduttaa jo puolivälissä.


Nyt kun kissaraasu on lähes täysin parantunut, tuli esikoinen pääsiäisreissulta kotiin flunssaisena ja vatsatautisena. Joten isoa tyttöä saan nyt tänään hoitaa. Kauppaan käy tieni, sillä eihän sairastaa voi ilman jaffaa ja juotavaa mansikkakiisseliä.

Valokuvaus on nyt ollut vähemmällä huomiolla. Tuntuu, ettei ulkona ole mitään kaunista kuvattavaa. Ai niin, kaunis, iso ja uusi jäätelökoppi tuli eilen torille. Käyn ehkä sen kuvaamassa. Kuvabloginikin on muutamaa kuvaa lukuunottamatta ollut melkein tyhjänpanttina.

Tämä työtön lähtis nyt kohta työvoimatoimistoon. Sielläkin kun on käytävä kolmen kuukauden välein.