Sunnuntaiklassikko - Ylistystä Bryan Ferrylle & Roxy Musicille

Tämän viikon Sunnuntaiklassikko oli helppo valinta. Perjantai-iltana katsomani elokuva Välähdyksiä menneisyydestä (Flashbacks of a Fool) antoi sykäyksen tutustua paremmin Bryan Ferryn tuotantoon. Vuoteen 2009 asti piti elää ennenkuin kuulin ensimmäistä kertaa tämän If There is Something-biisin. Nyt olen kuunnellut sen monta kertaa ja olen niin vakuuttunut, että tämä on yksi upeimpia yksittäisiä lauluja, jota olen kuullut.

Laulu kuvittaa elokuvan loppupuolta, ja tuntuu, että jokainen sävel ja jokainen kuva sopivat yhteen. Näen ihan mielessäni kuinka nuori Bryan Ferry on elänyt ja kirjoittanut suurella intohimolla tämän laulun tarinan. Ja vaikka siinä on pitkä pätkä missä ei lauleta lainkaan, se kertoo siltikin koko ajan jotain.. Laulukin voi olla taideteos. Sanoisin, että tämä on.

Välähdyksiä menneisyydestä vie 70-luvulle

Alkusanat tähän elokuvaan: Pidän elokuvista, jotka kertovat kulissien takaisesta elämästä, siitä mitä löytyy ihmisen takaa, mm. hänen lapsuudestaan. Nyt osui sellainen elokuva kohdalle. Ja minä hyrisin tyytyväisyyttä.

Olen myöskin pitänyt Daniel Craigista näyttelijänä vuosia ennen hänen Bond-rooliaan. Hänessä on brittiläistä charmia ja eläimellisyyttä: älykäs ja vivahteikas näyttelijä, joka melkein turhaan astui James Bondin saappaisiin, sillä hän pärjää todella hyvin kaikenlaisissa rooleissa. Erityisesti vahvoissa draamoissa, kuten tämä elokuva on.

Välähdyksiä menneisyydestä-elokuva on erityisesti herkkua heille, jotka ovat jo 70-luvulla kuunnelleet David Bowien ja Roxy Musicin musiikkia, siinä sivussa vähän Deep Purplea ja ehkä Sladeakin.

Daniel Craig on Joe Scot, kuuluisuuteen Amerikassa noussut brittinäyttelijä. Itsekeskeinen, yksinäinen ja itsetuhoinen. Hän on paennut kotoaan teini-ikäisenä ja palaa vihdoin kotiin Englantiin lapsuudenaikaisen parhaan ystävän kuoltua.

Elokuvassa nykyisyydestä hypätään nuoruuden ajan 70-luvulle; ensirakkauteen, seksuaalisuuden heräämiseen ja musiikin vahvaan vaikutukseen. Välähdyksiä menneisyydestä-elokuvan musiikki on hurmaavaa. Erityisesti Roxy Musicin Bryan Ferry ja David Bowie ovat fanituksen kohteina.

Elokuva vilisee erinomaisia näyttelijöitä; nuoret näyttelijät melkein varastavat koko shown, ensirakkauden huuma ihan näkyy nuorten näyttelijöiden kasvoilla. Rooleissa näyttelee monia brittisarjoista tuttuja näyttelijöitä, joiden nimet eivät ole niin tuttuja, kasvot sitäkin enemmän.

Välähdyksiä menneisyydestä käsittelee jännittäviä teemoja: itse jäin miettimään omiakin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiani. Muistot ovat ihmiselle tärkeitä, ne koostuvat pienistä palasista. Moni luo lapsuudessaan niin vahvat ystävyyssuhteet että vaikka elämä erottaisi kymmeniksi vuosiksi, tuntuu joku ihminen yhä omalta, kuin perheenjäseneltä. Ja sitten kun hänet tapaa, hänellä on yhä se sama nauru ja samat silmät, jotka hänellä oli 10-vuotiaana. Se on melkein käsittämätöntä.

Elokuvan Joe Scott kävi kotona, ja se muutti hänet. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia elämässään.

Elokuvan yksi ihastuttavimpia kohtauksia tässä.
Sivupalkista voit klikata elokuvan trailerin kuvasta.
Kuvassa David Bowie kultaisina vuosinaan 70-luvulla.
Flashbacks of a fool- Välähdyksiä menneisyydestä-elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Baillie Walsh.

Sitähän se kaikki on..

Rakkautta, rakkautta vain..

Työssä

Ensimmäisen viikon tunnelmat kuvassa.. Toinen viikko on jo ollut vähän 'helpompi'. Joka päivä tulee eteen uusia asioita, ahaa-elämyksiä, haasteita ja itsensä voittamista. Uusia ihmisiä, uusia kontakteja ihmisiin. Sellaista ei ollut työttömyysaikana. Kotona olen ollut aika uupunut. Useana iltana olen aikonut lähteä iltakävelylle, mutta vielä en ole saanut lähdettyä..

Vielä kun malttaisi mennä ajoissa nukkumaan. Tämä juttu on tehty ajastettuna ;D

The Queen tänään tv:ssä

Häikäisevää, Oscarilla palkittua näyttelemistä tänään klo 21 alkaen tv1:llä. Helen Mirren The Queen-elokuvassa kuningatar Elizabethina, prinsessa Dianan kuoleman aikaisissa tapahtumissa vuonna 1997. Näkökulmia elokuvassa on monia: brittiohjaaja Stephen Frears lähestyy aihetta sekä kuningattaren että vihaisen kansan näkökulmasta.

Jostain syystä en käynyt katsomassa tätä elokuvaa pari vuotta sitten elokuvateatterissa, vasta tänä keväänä vuokrasin elokuvan. Olin heti vaikuttunut. Hienosti rakennettu, tunteellinen elokuva. Paljon myös faktaa Englannin kuningashuoneesta.

Kaiken taustalla leijuu surumielinen tunnelma Dianan kuoleman johdosta.
Kuningattarellakin on tunteet, toisin kuin alussa luullaan.

Mielenkiintoista elokuvailtaa!

Tässä linkissä Helen Mirren kertoo roolistaan ja kunigatar Elizabethin tapaamisesta..

Uutinen, jolla on herkuteltu rapakon takana..

Uutisjutussa kerrotaan, että 'Poliisin kiinni ottama 'outo vanhus' osoittautui Bob Dylaniksi'.

Juttu meni niin, että jossain päin New Jerseytä käveli jonkun mielestä oudon näköinen vanhus. Se joku soitti poliisin paikalle. Ilman henkilöllisyyspapereita liikkunut mies esitteli itsensä Bob Dylaniksi. Poliisit olivat parikymppisiä. Dylan oli kävelyllä ennen keikkaansa Willie Nelsonin ja John Mellencampin kanssa. Poliisit kuljettivat miehen hotellille, jossa selvisi, että 'outo vanhus' todellakin oli 68-vuotias legenda Bob Dylan..

Mitähän poliisipojat miettivät tapahtuneen jälkeen.. Saivatkohan läksytystä esimieheltään, ja vanhemmiltaan.. Itse juttu löytyy täältä.

Kuvassa Dylan 1960-luvulla. Heinäkuussa tänä vuonna Dylan on kuullostanut ja näyttänyt tältä. Bändi kuullostaa hyvältä, eivätkä minun silmäni näe Dylania 'oudon vanhuksen' näköisenä..

Klassikkoelokuvia sunnuntain alkuillassa

Viime sunnuntaina istuin Teema-kanavan äärellä ja katsoin Jättiläisen (vuodelta 1956) kokonaisuudessaan. Hieno elokuva ja upeat näyttelijät. Erityisesti pidin Elizabeth Taylorin roolista, joka kasvoi koko kolmituntisen tarinan aikana unelmoivasta nuoresta naisesta kipakaksi ja arvonsa tuntevaksi vaimoksi ja äidiksi.

Tänään on Teemalla vuorossa (klo 18 alkaen) reilun kolmen tunnin vahva eepos, Leon Urisin romaaniin perustuva Exodus. Sen pääosissa näyttelevät Paul Newman ja Eva Marie Saint. Elokuva on vuodelta 1960 ja se sijoittuu 40-luvun lopun Israeliin kertoen Israelin valtion synnystä ja sen ihmiskohtaloista. Erittäin mielenkiintoinen aihe, joka samalla antaa varmasti paljon faktatietoa. Oma historiantuntemukseni tältä osin on aika hataraa, joten mielenkiinnolla odotan illan elokuvaa.


Yksi tärkeä syy katsoa elokuva on Paul Newman, ikisuosikkini, ihana Paul !

Löysin Newmanista näin hienon ja karismaattisen otoksen. (Klikkaa kuvaa suuremmaksi, se avautuukin koko ruudun kokoisena).

Kiipeilyteline testissä

Ostimme kissoille kiipeilytelineen, ja se sijoitettiin kuopuksen huoneeseen. Kuvissa Selma (4kk) testaa kiipeilytelineen jokaista koloa, tasoa ja riippukeinua. Selma on juuri sopivan kokoinen tätä telinettä varten. Vielä emme ole saaneet kissoja raapimaan kynsiään noihin narupilareihin. Saimme vinkkiä, että jos niihin hierotaan kissanminttua, ne alkavat kiinnostaa..

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Sunnuntaiklassikko - Have You Met Miss Jones?

Monia elokuvasävelmiä soi mielessäni, mutta tämä valikoitui nyt klassikoihin. Laulu on vanha tuttu, mutta versio on uudehko. Bridget Jones-elokuvan (ykkösosan ja parhaimman) tunnussävelen Have You Met Miss Jones laulaa ansiokkaasti ja persoonallisesti Robbie Williams. Versio sopii elokuvan henkeen niin hyvin! Heti kun kuulen laulun ja tämän version alkutahdit, tiedän mistä elokuvasta on kyse.

Robbien laulaa videossa elokuvan tapahtumien taustalla. Laulu on niinkin vanha kuin vuodelta 1937. Sen tunnetuin esittäjä taitaa olla Frank Sinatra.
Kepeää sunnuntaita kaikille !

Mielenkiintoinen sattuma

Ajattelin tänä aamuna, että illalla katson jonkun Jake Gyllenhaal-elokuvan omasta dvd-hyllystäni. Ajattelin valita vuoden 2002 draaman Moonlight Mile - Surun tie. Se on realistisen oloinen draama kuolemasta, mutta myös rakkaudesta. Siinä Jaken lisäksi elävät roolejaan Susan Sarandon, Dustin Hoffman, Holly Hunter ja Ellen Pompeo.

Huomasin, että tämä elokuva tulee tänään lauantaina myös The Voice-kanavalla illalla klo 21 kun kanava lähettää Tv Viisi-nimellä ohjelmia. Siispä elokuvan voi katsoa myös sieltä tänä iltana.

Pieni muistutus

Lukija, The Reader, on tullut vihdoin dvd:lle, sekä kauppoihin että videovuokraamoihin !
Taidan katsoa kotioloissa uudelleen.. Ja sitten taas jonkin ajan kuluttua uudelleen..

Elokuvan traileri tässä. Ja elokuvan musiikkia tässä linkissä.

(Klikkaa kollaasia suuremmaksi).

Mm. täältä voi tilata elokuvan.

Kissakuva viikolle kun ei tämä emo muuta nyt jouda

Tämä kissaemo vetäytyy nyt unten maille. Mennyttä ovat ainakin hetkeksi ne ajat kun valvoskelin pitkälle yli puoleen yöhön. Nyt on pakko mennä nukkumaan ja herättävä aamulla kukonlaulun aikaan. Kissatkaan eivät jaksa herätä vielä silloin. Vain minä - työläinen, ja koululaiset. Vaatii kuulkaa tottumista..

Elvis ja Lisa Marie - isä ja tytär

On kulunut päivälleen 32 vuotta siitä kun Elvis kuoli. Muistan tapahtuman Suomenkin uutisista. Muistan vanhempieni järkyttyneet ilmeet. Koko maailma tuntui olevan sitä mieltä, että 'ei voi olla totta!'.

Haluan lähestyä aihetta hänen tyttärensä Lisa Marie Presleyn kautta.

Lisa Marie oli isänsä luona Gracelandissa usein, vaikka vanhemmat Priscilla ja Elvis olivat eronneet jo vuonna 1973, Lisa Marien ollessa 5-vuotias. Isä halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa ainoan lapsensa kanssa, niinpä Lisa Marie oli isänsä luona myös tämän kuolinyön aikaan. Elvis-elämänkerran luettuani olin valtavan järkyttynyt siitä, että 9-vuotias Lisa Marie oli paikalla. Hän sai tietää isänsä menehtyneen heti tuoreeltaan. Olen miettinyt mitä sen ikäinen pieni lapsi on ajatellut tapahtumasta. Ja kuinka isän varhainen menetys on vaikuttanut häneen.. Tämä on usein ollut mielessä kun olen seurannut isänsä näköisen Lisa Marien (s. 1.2.68) elämää lehdistä.

Elviksen tavoin hänkin on hyvin lapsirakas, ja sai viime syksynä kaksostyttäret 40-vuotiaana. Hänellä on myös kaksi lasta aiemmasta liitostaan. Lisa Marie tuntuu räväkältä, mutta herkältä persoonalta. Hän meni äkkinäisesti naimisiin 90-luvulla mm. Michael Jacksonin ja näyttelijä Nicholas Cagen kanssa, mutta liitoista ei tullut mitään.. Nyt hän on avioliitossa vähemmän tunnetun muusikkomiehen kanssa, joka on myös kaksostytärten isä.


Lisa Marie hoitaa yhdessä äitinsä Priscillan kanssa Elvis Presley Enterprices-yhtiötä. Lisa Marie on yhtiön pääomistaja, ja mm. Graceland on nyt kokonaan heidän omistuksessaan.
Kuvassa yllä Voguen kannessa naisia kolmessa polvessa; vasemmalta Priscilla Presley, Riley Geough (Lisa Marien vanhin tytär) ja Lisa Marie Presley. Kaikkien ulkonäössä on jotain samaa, sellaista mistä Elviskin tunnettiin. Presley-naisissa on ripaus etelävaltion ylväyttä.


Isä on varmasti Lisa Marien mielessä päivittäin.
Tässä isän ja tyttären yhteinen duetto, joka on tehty nyt 2000-luvulla. Erikoinen ja koskettava versio.


In the Ghetto

Sunnuntaiklassikko - Teemana Woodstock

Lähestyin tätä Woodstock-teemaa seuraavasti: kysyin itseltäni kenet olisin ehdottomasti halunnut nähdä jos minulla olisi ollut mahdollisuus osallistua Woodstockiin elokuussa 1969. Vastaus oli helppo: Janis Joplinin !!!

Hän on mielestäni Woodstockin Kuningatar.
Tässä näyte. Oli aika vaikea löytää elävää Woodstock-materiaalia. Monen kohdalta löytyi ääntä, muttei kuvamateriaalia. Mutta mehän olemmekin koko lauantai-illan katsoneet ja ihmetelleet sitä menoa mitä Woodstockissa oli 40 vuotta sitten!

Woodstockia

Tänä viikonloppuna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä kun Woodstockissa vietettiin maailmanhistorian kuuluisimmaksi muodostunutta musiikkiviikonloppua. Woodstcok-festivaali keräsi yhteen kaikki sen ajan kuuluisat laulajat ja bändit, mutta ulkomusiikilliset jutut taisivat saada yhtä suuren huomion: ihmismassa (kun sinne odotettiin korkeintaan 50.000 ja sinne tulikin 500.000 ihmistä) sekä viikonlopun sateet ja muta. Peace, Love and Freedom = Woodstock!


Woodstockin musiikillisesta annista sitten huomenna Sunnuntaiklassikon puolella, sillä Lepis antoi tälle viikolle teeman Woodstock, biisilista seurasi perässä, joten ei kun sieltä valitsemaan omaa suosikkiani. Se näkyy sitten huomenna..

Mutta tänä iltana Teema-kanava aloittaa Woodstockillan klo 21 ja sitä musiikkipitoista iltaa kestääkin sitten monta tuntia. En ole ihan varma jaksanko pysyä kelkassa, mutta jos pääsen hyvään imuun, olen mukana loppuun asti.

Audrey tuli kuviin

Vaihdoin taas.. Hieman on levottomuutta ilmassa, mutta tämä yläpalkkikuva on mielestäni nyt tosi kaunis ja hauska, hulvatonkin. Siinä on myöskin kissa, joka minua viehättää.

Audrey Hepburn oli Marilyn Monroen tapaan hyvin kuvauksellinen ja monikasvoinen. Tämänkin jutun kuvassa hän on taas ihan erinnäköinen pitkine hiuksineen.

Onko muilla kadonnut Bloggerista Lukemisto ?

Otsikko tässä jutussa kertoo kaiken: eilen illalla ei Bloggerini Hallintapaneeliin enää päivittynyt yhtään lukemaani blogia! Kenttä oli vain tyhjänä ja tekstinä luki, että 'et lue tällä hetkellä yhtään blogia'. Jostain syystä jotkut lukemani blogit päivittyvät kyllä blogini sivupalkkiin, joten se on ainoa tie seurata muiden blogeja tällä hetkellä.

Olen kuitenkin ollut hyvin kiinni omassa hallintapaneelini lukijalistassa. Nyt se kuitenkin näyttää tyhjää. Lisäsin sinne äsken pari blogia kokeilumielessä, mutta kun menin sinne takaisin, se näytti taas tyhjää..

Käytättekö te muut Bloggerin Hallintapaneelin Lukemistoa? Olen tykännyt siitä, sillä se näyttää niin nopeasti päivittyvät blogit kuvien ja jutunpätkien kera.. Sivustolle ne samat päivittyvät paljon hitaammin..

No, tämä ongelma joko ratkeaa tai sitten ei. En jaksa nyt paneutua asiaan. Vietän viimeistä vapaapäivää kotona ennen työrupeaman alkua. Lähden nyt hakemaan kauppahallista mustikkapiirakan, käyn aamusaunassa ja nautin vain hiljaisuudesta. Lapset lähtivät kouluun!

(Kuvassa kisumme katselevat maailmaa tuuletusikkunan kautta. Vieri vieressä. Sovussa)

Koulut ja työt alkavat!!

Vaikka loppukesä onkin ollut hieno ja kuvan rannalla on paljon istuskeltu kesyjen sorsien kanssa, on ihanaa, suorastaan riemullista, että lasten koulut alkavat! Saan vielä yhden päivän nauttia siitä, että lapset lähtevät kouluun. Saan vielä yhden kerran vilkutella heille ikkunasta ja rientää koneelleni blogien ja sähköpostien ääreen. Torstaista lähtien lähden yhtäaikaa heidän kanssaan. Kissat jäävät ensimmäistä kertaa vähän pitemmäksi aikaa kahdestaan valvomaan kotia.

Saimme päivänä eräänä makeat naurut kun pikku-Selma oli innostunut käsittelemään talouspaperirullaa telineessä.. Kun vedimme paperia esille, oli se pieniä, ja vähän isompiakin reikiä täynnä. Totesimme vieraillekin, että meillä saa tällaista rei'itettyä talouspaperia. Talouspaperi on näköjään myös oiva makoilualusta. Vieraille meillä tarjotaankin aina kauniita serviettejä lasivitriinin piilosta..

James Franco - uusi kasvo ja nimi minulle

Se on jännä tunne kun törmää jossain elokuvassa uuteen kasvoon ja nimeen, ja haluaa tietää hänestä heti vähän lisää!

Näin kävi Milk-elokuvan kohdalla, jossa Harvey Milkin suurinta rakkautta esitti James Franco-niminen mies. Muuntautumiskykyinen ja monikasvoinen James Franco on Kalifornian poikia, syntynyt 19.4.1978, ikää siis 31v.


Otin selvää, että hänet on vuonna 2001 palkittu Kultaisella maapallolla roolistaan James Deanina! Ja nyt muistankin, että olen nähnyt hänet siinä roolissa. James Francon kohdalla meriittilista on muutenkin pitkä; monilahjakkuus näyttelee, ohjaa, tuottaa, käsikirjoittaa ja tekee kuvataidetta. Olen yllättynyt.

Tästä lähtien muistan kyllä James Francon nimen ja kasvot. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus.
Molemmat kuvat Francosta ovat Milk-elokuvasta. Alemmassa kuvassa Sean Pennin kanssa.

Tässä on linkki James Dean-elokuvaan.

Tänään ei Sunnuntaiklassikkoa

Olen tällä viikolla katsonut niin paljon elokuvia, että musiikille ei ole varsinaisesti jäänyt sijaa. Sunnuntaiklassikkoa varten ei tullut mieleen mitään klassikkomusiikkia. Eilen Teema-kanava näytti Hair-elokuvan, mutta nyt en jaksanut siihenkään innostua.

The Edge of Love-elokuvan tunnelmissa vielä laitan tähän linkin Keira Knightleyn lauluun Maybe It's Because.( Mutta en laita sitä varsinaiseen Sunnuntaiklassikko-kategoriaan.)

Helteistä sunnuntaita kaikille!

The Edge of Love - Dylan Thomasin elämäntarina

Katsoin tuoreeltaan vuokraamoon tulleen The Edge of Love-elokuvan, joka kertoo 1940-luvusta, walesilaisen runoilijan Dylan Thomasin elämästä.

Elokuvaa luonnehditaan sensaatiomaiseksi tutkielmaksi kuuluisan runoilijan elämästä, jota hallitsi kolmiodraama, kahden naisen loukussa eläminen. Kuvioissa on koko ajan mukana ensirakkaus Vera (Keira Knightley) sekä vaimo Caitlin (Sienna Miller). Naiset tutustuvat toisiinsa hyvin varhaisessa vaiheessa ja elokuvan mukaan päättävät olla ystäviä. Vera tutustuu kyllä tulevaan mieheensä (Cillian Murphy) samoihin aikoihin, mutta mies lähtee pitkiksi ajoiksi sotaan. Dylan Thomas yrittää elää molempien naisten kanssa, välillä jopa samassa taloudessa. Ensirakkaus Vera on päässyt hänestä jo yli, mutta Dylan Thomas roikkuu ensirakkauden tunnelmissa, vaikka hänellä olisi mahdollisuus hienoon suhteeseen vaimonsa kanssa..

Elokuvan alku tapahtuu vuoden 1940 Lontoossa, missä Vera laulaa maanalaisissa kapakoissa (kuva) samalla kun Lontoota pommitetaan. (Keira muuten laulaa laulut itse). Pikkuhiljaa kolmikko siirtyy asumaan Walesin tuulisille rannoille. Dylan Thomasilla ja Caitlin-vaimolla on jo yksi lapsi. Verakin saa lapsen miehelleen, joka on sodan jaloissa kaukana, tavoittamattomissa.

Elokuva kertoo eniten näiden kahden naisen syvästä ystävyydestä. Sisarelliset välit särkyvätkin osittain jossain vaiheessa miesten vuoksi, mutta naisten välinen rakkaudellinen ystävyys säilyy silti. Katsojalle kuin kerrotaan, että yksikään mies ei pysty tätä ystävyyttä särkemään.
Sienna Miller ja Keira Knightley ovat tosi hurmaavia Caitlinin ja Veran rooleissa. He ovat Britannian uutta näyttelijäsukupolvea, lahjakkaita ja kauniita 80-luvulla syntyneitä.

Runoilija Dylan Thomas, jota Matthew Rhys ansiokkaasti esittää, paljastuu raadollisesti ihan juopoksi kirjailijaksi, joka ei selvää päivää näe. Hän on alkoholisti, joka ei pärjäisi hetkeäkään ilman naisiaan, jotka kylvettävät hänet, syöttävät ja nukuttavat hänet. Suuri taiteilija luo unohtumattomia runoja, joita elokuvassakin siteerataan. Hän rakastaa rakkautta ja kirjoittaa siitä hienosti, mutta ei osaa omassa elämässään aidosti rakastaa.

The Edge of Love on ottanut rohkean näkökulman rakastettuun walesilaisrunoilijaan. Mutta ehkä kaikki tiesivät ja tunnustivat hänen alkoholisminsa. Thomas kuoli New Yorkissa vain 39-vuotiaana alkoholismiin vuonna 1953.

Kuvassa yllä Dylan Thomas. Voin kuvitella hyvinkin miksi naiset ovat hänen jalkojensa juureen langenneet, kiharapilvi ja kutsuva suu. The Edge of Love-elokuva antaa ymmärtää, että hän loi runojaan koko ajan eli puhui usein runojaan ääneen. Eli hänen suustaan tuli koko ajan runollista ja paatoksellista tekstiä.

Tästä Poemhunter.com-sivustosta voi käydä englanniksi lukemassa hänen runojaan. En yhtäkkiä muista lukeneeni suomeksi yhtään hänen runojaan, eikä kirjahyllystänikään löydy.

Elokuva tuo mieleen Sovituksen - Atonementin, jo ihan aikakautensa ja kuvituksensakin vuoksi. Keira Knightley säteilee ihan samalla tavalla tässä elokuvassa kuin Sovituksessakin. Aiemmin räväköissäkin modernin naisen rooleissa nähty Sienna Miller on myös ihastuttava, mutta ei ehkä niin mieliinjäävä. Miehet tässä elokuvassa ovat melkein sivuosassa, vaikka tämä Dylan Thomasin elämänkerta-elokuva onkin.

Elokuvan kotisivut tässä (sieltä löytyy myös traileri)
Joku on tehnyt youtubeen videon, jossa yhdistyvät tämän elokuvan kuvat ja itse Dylan Thomasin Britannian radiolle lukemia runoja. Kannattaa katsoa ja kuunnella.

Lisäys: Elokuvan pääjuoni tuo mieleen myös vuoden 1990 elokuvan Henry and June, joka kertoi kirjailija Henry Millerin, hänen vaimonsa Junen ja ranskalaiskirjailija Anais Ninin monimutkaisesta suhteesta. Henry ja June oli tunnelmiltaan synkkäsävyisempi ja eroottisempi kuin tämä sävyisämpi ja lempeämpi The Edge of Love.

Colin Firth - aikuisen miehen karismaa

Niin siinä vain kävi, että Colin Firth (s. 10.9.60) jäi pyörimään mieliin eilisen Genova-elokuvan jäljiltä.

Tässä Colinin haastattelua Genova-elokuvasta.
Ja alla kohtaus Ylpeys ja ennakkoluulo-sarjasta vuodelta 1995.

Helle uuvuttaa täällä pohjolassakin

Kuvassa 1950-luvun auringonottotyyliä Kaliforniasta. Huulipunaa pitää tietenkin olla.

Minä sen sijaan alan olla näin elokuun puolella aika ryytynyt jo rannalla oloon. En koskaan ota aurinkoa, vaan istun ja vahdin lasta.. En osaa keskittyä lukemaan enkä nauti suorasta auringonpaahteesta..

Kesä on ihanaa aikaa, se on meillä niin lyhyt, mutta pliis, jos saisi yhden viileän päivän väliin niin voisi mieli saada rauhan. Ettei tarvitsisi koko ajan olla menossa johonkin..

Kodistamme en voisi kuvaa ottaa tällä hetkellä. Täällä ei kukaan siivoa. Eikä meillä näytä yhtään kuvan talon sisustukselta, jota jollain lailla ihailen: kuva on Grey Gardens-elokuvan talon sisustusta mukaileva tyyli. Sen 'pramea yksinkertaisuus' ja vaaleus viehättävät minua.. (Itse elokuvasta myöhemmin).

Colin Firth hämmentävässä Genova-elokuvassa

Ihan täysin tietämätön olin tämän Genova-elokuvan suhteen eli minkäänlaisia odotuksia ei ollut. Minulle riittää joskus dvd-elokuvan vuokravalinnaksi se, että kannessa lukee Colin Firth. Nyt oli pitkästä aikaa tarve nähdä Colinia. Viimeksi näin hänet revittelemässä Mamma Miassa. Nyt oli vakavan draaman vuoro.

Tämä brittiläisen Michael Winterbottomin Genova on kummallinen sekoitus italialaista matkailumainosta ja suuren luokan perhedraamaa. Ihan alussa tapahtuu auto-onnettomuus, jossa perheen äiti (Hope Davis) kuolee. Isä jatkaa elämää kahden tyttären kanssa. Toinen tyttäristä on noin 10-vuotias ja toinen noin 15-vuotias.

Colin Firth on helppo kuvitella isäksi.( Hän on oikeassa elämässä naimisissa italialaisen naisen kanssa ja heillä on kaksi lasta.) Tässä elokuvassa leski-isä päättää tehdä radikaalin muutoksen elämään, ja pieni perhe matkaa italialaisen Genovan kaupunkiin asumaan vuodeksi. Alussa perhe on paikassa turistina ja kesä pitääkin sisällään kaikenlaisia tapahtumia. Nuorin tytär joutuu hukkaan pariinkin otteeseen, isä opettaa paikallisella yliopistolla myös kesällä, vanhempi tytär tutustuu heti paikallisiin ja bilettää kaikki yöt..

Realistisen oloinen elokuva etenee Genovan historiallisissa vanhan kaupungin maisemissa, pikkukujilla, rannoilla, kukkuloilla ja sekasortoisessa liikenteessä. Kaupunki ei välttämättä näyttäydy parhaimmillaan, sillä sitä katsotaan usein nuorimman tyttären näkökulmasta. Häntä kaupunki pelottaa, ja isosiskokin haluaa aina kävellä erillään. Nämä molemmat näyttelijätytöt (jotka ihan tuntemattomia) tekevät koskettavat roolit tyttärinä.

Tämä Genova on ehdottomasti näistä kahdesta tyttärestä kertova elokuva: kuinka eri ikäiset lapset selviytyvät äidin kuolemasta. Auttaako maisemanvaihdos surun käsittelemisessä ja pystyykö isä pitämään perheen koossa valtavasta surusta huolimatta.

Mutta sitten.. elokuva loppuu.. Ei mitään selitystä.. Se vain loppuu.. Melkein jään huuli pyöreänä ihmettelemään, että miksi se loppui kesken..


Mutta Colin Firth: hänestä on niin moneksi. Myös surumieliseksi leskimieheksi. Hänen roolinsa koskettaa aidosti. Hän valvoo hereillä niin kauan kunnes vanhin tytär tulee yöllisiltä retkiltään, hän vahtii rannalla pienempää tytärtään koko ajan, vaikka ympärillä pörrää hänestä kiinnostuneita naisia. Hän on eleetön ja patoo tunteensa, mutta jaksaa kehua ja rakastaa tyttäriään. Sitä on hieno seurata, vaikka itse elokuva jääkin vähän torsoksi.



Traileri tässä.

Selma vauhdissa

Tämän hellepäivän kissakuvat ovat 13-vuotiaan tyttäreni ottamat. Hän siirsi keskelle pikkupihaamme tämän pajutötterön, jotta pikku-Selmalla olisi mukava kiipeillä..

Nämä kuvat saavat hyvälle mielelle, Selmalla on niin hauskaa näissä kiipeilykuvissa!

Ja sitten kisut söivät vierekkäin vähän ruohoa, Selma taisi myös vaania jotain..

Benjamin Button eli Brad Pittin monet kasvot

Katsoin vihdoin dvd:ltä Benjamin Buttonin uskomattoman elämän (The Curious Case of Benjamin Button). Jo keväällä aioin mennä teatteriin sen katsomaan, mutta aina se jäi..

Tarina on itsessäänkin uskomaton, satua ja fantasiaa. Alkuperäisen tarinan on kirjoittanut F.Scott Fitzgerald. Elokuvan ohjasi unenomaiseksi tarinaksi amerikkalainen David Fincher.

Jos saan verrata, niin mielestäni tämä Benjamin Buttonin tarina on kuin Forrest Gumpin uskomaton tarina (joka sekin on niin satua!). Molemmissa päähenkilö kertaa elämäänsä läpi koko elokuvan. Tarinaa kerrotaan päiväkirjan kautta.

On jännittävä ja epätavallinen ajatus, että joku voisi syntyä vanhana miehenä, vauvan muodossa ja nuorentua koko ajan mitä enemmän vuosia tulee. Elokuvassa kahlataan läpi vuosikymmenet. Ensin Brad Pitt on maskeerattu raihnaiseksi vanhukseksi. Oma huomioni menee melkein kokonaan siihen miten Brad Pittin ulkonäköä muutetaan pikkuhiljaa aina vain nuoremmaksi..


Nyt olen kyllä pettynyt itseeni, tai sitten ihan suoraan sanoen tähän elokuvaan: en lämmennyt tälle elokuvalle. Siinä on läpi elämän kestävä rakkaustarina, ja Cate Blanchett onkin erityisen hyvä tässä: hänestä saa helposti ihan nuoren ja hyvin vanhan näköisen. Maskeeraus silti häiritsi hieman. Jään aina tuijottamaan liioiteltuja, tai muuten vain tekemällä tehtyjä maskeerauksia niin, että itse elokuvakin jää toissijaiseksi..

Benjamin Buttonin uskomaton elämä on hitaasti etenevä ja tummasävyinen. Elokuva sai tänä vuonna Oscarin mm. visuaalisista efekteistä ja maskeerauksesta. Ihan oikeaan osoitteeseen menivät siinä.
Elokuvan alusta loppuun asti soi erikoinen, unenomainen musiikki, kuin lasten soittorasioista.


Miinuksena sanoisin muutaman kohdan: elokuvan henkilöt jäävät etäisiksi, eivät tule iholle. Heitä ei opi tuntemaan eivätkä he kosketa. Elokuvasta puuttuu jonkunlainen dynaamisuus, asiat vain liukuvat tapahtumasta toiseen. Tällä tavalla uuvutetaan katsoja. Kun olin päässyt yli puolenvälin, en enää odottanut mitään ihmeellistä, vaikka silloin alkoikin tapahtua kaikenlaista Benjaminin elämässä. Ja jos puoli tuntia olisi pituudesta napsaistu pois, olisi elokuva ollut jollain tavalla tiiviimpi ja intiimimpi.

Traileri tässä.