Kirjaston satoa

Ihan kaikkea haluamaani en kirjastosta tänään löytänyt. Ei löytynyt Eeva Kilven Tamaraa, sen varasin. Eikä löytynyt Francoise Sagania. Mutta nämä löytyi:

* Niina Repo: Arpi
* Aila Meriluoto: Lasimaalaus
* Eeva Kilpi: Animalia
* Heli Kruger: Pidä minusta kiinni

Eli yksi sairauskertomus rintasyöpään sairastumisesta ja sen voittamisesta; kirjailija Niina Repo on ollut rohkeasti julkisuudessa asiasta. Tämä vaikuttaa hyvin intiimiltä ja suoralta tarinalta. Kirjan kuvat on kuvannut näyttelijä Laura Malmivaara.

Aila Meriluodon runoteos Lasimaalaus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1946.

Eeva Kilven Animalia-runoteos on vuodelta 1987.

Heli Krugerin toinen teos käsittelee mm. alkoholismia lapsen näkökulmasta. Pidin hänen ensimmäisestä teoksestaan Olen koskettanut taivasta.


Sain vihdoin päätökseen Siri Hustvedtin romaanin Kaikki mitä rakastin. Se oli välillä puuduttava. En millään olisi jaksanut lukea taideteosten yksityiskohtaista kuvausta, joidenkin sellaisten kuvausten yli hypinkin. Ihmiskuvaus kirjassa oli kuitenkin hyvin intensiivistä, mutta minua häiritsi, etten meinannut millään keksiä päässäni joidenkin henkilöiden ulkonäköä. Teos rönsyili, ja muuttui loppupuolella ihan jännittäväksi tarinaksi, joka oli kyllä vetovoimainen. Ajattelin, että ehkäpä New Yorkissa joidenkin elämä voikin olla noin värikästä ja hengästyttävää.
Pitkästä aikaa kirja, jota en NÄE elokuvana. En millään.

(Lisäys: Tamaran sain tänään 1.7. ja sen lukeminen alkaa samantien)

Voisin elää näillä

Oliiveja, fetajuustoa, mozzarellajuustoa ! Näitä kolmea ainesta kun pyörittelee kulhossa yrteillä ja aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetussa öljyssä niin eipä sitä paljon ihminen muuta tarvitse kuin pari palaa leipää siihen kaveriksi. Juomaksi tänään karpalovichyä.

Kun omat ajatukset eivät pukeudu sanoiksi..Lainataan muilta..

Laitan tähän tälle päivälle hienosti lohkaistun ajatuksen kirjailija Eeva Kilveltä :

" Kukatkin kukkivat joskus niin intohimoisesti, linnut laulavat alkukesästä läkähtyäkseen ja keskikesällä tunne on aivan pakahduttava. Silloin minulle tulee aina ajatus, että luonto voittaa meidät. Mitä ihminen on? Hapero olento. "

80-vuotiaan Eeva Kilven haastattelu julkaistiin kokonaisuudessaan Kodin Kuvalehdessä numerossa 5/2008.

Olen ihaillut kirjailijana Eeva Kilpeä siitä lähtien kun lukion toisella luokalla tein esitelmän hänen -72 ilmestyneestä romaanistaan Tamara. En muista teoksesta enää mitään muuta kuin sen, että se vaikutti rohkealta naiskuvalta ja käsitteli seksuaalisuutta. Ehdottomasti minun kannattaisi se nyt 'oikeasti aikuisena' lukea uudestaan.
Ei muuta kuin maanantaina taas kirjastoon! Taidan samalla lainata Eeva Kilven runoja, nekin ovat suosikkejani, mutta pitkäksi aikaa unholaan unohtuneet.

Monikasvoinen Nicole Kidman

Aiemmassa elokuvajutussani sivuttiin kommenteissa Nicole Kidmania ja haluan nyt syventyä hieman hänen monipuolisuuteensa näyttelijänä, ja jo pelkkänä kasvonakin.

Kidman täytti juuri äskettäin (20.6.67) 41 vuotta. Hän odottaa miehensä kanssa ensimmäistä biologista lastaan. Tom Cruisen kanssahan hänellä on kaksi adoptoitua lasta. Editoitu ma 7.7.08: Nicole Kidman sai tyttövauvan, luultavasti sunnuntaina 6.7., koska lapsen nimeksi tuli Sunday Rose !

Kuvassa Nicole ehkä tunnetuimmassa ja palkituimmassa roolissaan Virginia Woolfina elokuvassa Tunnit - The Hours.






Tässä kuvassa Nicole Kidman esittää amerikkalaista uudenajan valokuvaajaa Diane Arbusia hyvin erikoislaatuisessa elokuvassa Fur.








Tässä kuvassa kuvankaunis Nicole fantasiaelokuvassa Kultainen kompassi.

Minua viehättää Nicolessa juuri sellainen vieno mystisyys; hän ei paljasta paljon itsestään, ei esittele vaatekaappejaan eikä lapsiaan lehdille. Häntä pidetään rautaisena ammattilaisena ja työlleen omistautuvana näyttelijänä, täsmällisenä ja miellyttävänä. Hän valitsee elokuvansa huolella, ja jokainen elokuva, jossa Nicole esiintyy, jää mieleen. Hänen valintansa ovat persoonallisia eivätkä aina helppoja rooleja. Se mielestäni kertoo jo jotain ihmisestä.

Nicole Kidmanin hääkuva vuodelta 2006, puoliso laulaja Keith Urban.

Yksi mieliinpainuvimpia rooleja hänellä on silloisen miehensä Tom Cruisen ja ohjaaja Stanley Kubrickin kanssa tehty Eyes wide shut, rankka kuvaus ihmismielestä ja parisuhteesta. Ei helppo elokuva, mutta takuulla jää mieleen. Jotkut kohtaukset eivät poistu mielestä koskaan.


Tässä videolinkki Robbie Williamsin ja Nicole Kidmanin yhteiseen singleen Somethin' stupid, joka on hyvin elokuvallinen mukaillen 50-luvun tyyliä. Heillä oli myös lyhyt suhde näiden kuvauksien aikana (noin v. 2000), mutta sitä ei kerrottu julkisuuteen. Asiasta on maininta Williamsista kertovassa kirjassa. Eli on Nicole myös laulutaitoinen, kuten lähes kaikki näyttelijät.

Rakastunut bestman - Made of Honor

On se niin mukava käydä elokuvissa sateisena iltapäivänä kun ensin on vähän tehnyt pieniä ostoksia kaupungilla ja sitten pääsee lepuuttamaan jalkojaan ja päätään oikein kunnon romanttisella komedialla. Ja mikäs sen parempi aihe tämän lajin elokuvassa kuin häät !

Häistähän oli kyse myös Sinkkuelämää-elokuvassa ja nyt tässäkin Rakastuneessa bestmanissa. Elokuvan suora suomennos kyllä pitäisi olla Rakastunut kaaso, mutta se aiheuttaisi kai liikaa hämminkiä.. Kaikki huumori tässä elokuvassa rakentuu juuri sen ympärille, että naisen paras ystävä on mies, joka saa ykköskaason homman, mutta suomennoksena se on muuttunut bestmaniksi. (Amerikassa niitä kaasoja on kai aina useampia, yleensä kai 3-4, me täällä Suomessa ollaan siinäkin asiassa vähän vaatimattomampia..).


Ja tämä oli taas yksi New York-elokuva, jota oli höystetty Skotlannin jylhillä linna-ja nummimaisemilla. Jostain syystä amerikkalaiset ovat nyt kovasti ihastuneet Greyn anatomian Patrick Dempseyhin, joka on tässä pääosassa. Minuun hänen karismansa ei ihmeemmin pure, onhan hän ihan iloisen näköinen veikko, mutta hieman nössön oloinen. Tai sitten hänelle lankeaa aina sellaiset roolit. Naispääosassa oli kipakka Michelle Monaghan, tavallisen nätti ja persoonallinen, minulle ihan uusi tuttavuus. Lisäksi suurella karismalla oli juoneen rakennettu rooli skottisulhaselle, jota näytteli oikeastikin Skotlannissa syntynyt Kevin McKidd. Hän sivuroolissaan veti lähes pääroolin!

Tämä Rakastunut bestman oli kiva elokuva, mielen piristäjä, siitä jäi oikeasti hyvä mieli. Se on kai usein elokuvan suurin tarkoituskin.

Mutta yksi asia ärsyttää; miksi tuossa yläkuvan julisteessa on pelkästään Patrick Dempseyn nimi, vaikka yhtä suuressa roolissa on myös nainen, Michelle Monaghan. Todella ärsyttävää! Vastustan muutenkin tuollaista: monissa elokuvassa naisnäyttelijä saattaa olla pääkuvassa, mutta nimeä ei mainita. Varmaan naisnäyttelijä saa puolet vähemmän palkkaakin!

Itsensä hemmottelua...

Halusin ostaa itselleni lukemista, pohdintojen jälkeen päädyin Kodin kuvalehteen, josta oli myynnissä uusin ja aiemmin ilmestynyt numero muoviin pakattuna, yhden hinnalla. Monet lehdet olivat nyt samanlain myynnissä, se on kai lehtienkin toimituskunta pitemmillä lomilla aina Juhannuksesta alkaen.. Pidän lehdistä, joissa on lukemista monelle illalle; hyviä ja koskettavia artikkeleita. En jaksa vain selailla kauniita lehtiä, joissa on paljon kuvia. Tuntuu, että rahat menevät hukkaan jos ostaa lehden missä ei ole juttuja. Vaikka ihailenkin valokuvaajia ja olen sitä mieltä, että useimmissa lehdissä on huippukuvaajia, niin silti mielestäni kuvat kuvittavat varsinaista juttua...

Kuvassa iltapalani herkkuleivistä valmistettu, uudella tarjottimella, uudessa pikkumaljakossa viime viikon krysanteemini jne. Ostin myös uuden pöytäliinan keittiön pöytääni, se on vielä silittämättä.


Ystävältä sain suklaanruskean hartiahuivin, joka on silkkilangasta tehty; ihanan viileä kesällä ja lämmin talvella. Kuvattu uuden pöytäliinani päällä.


Kuvassa kesäikkunalautani olohuoneesta..
Kaikilla näillä pienillä asioilla piristin muuten niin uneliasta ja synkkääkin sateista päivääni. Kävin myös elokuvissa, josta sitten oma juttunsa.

Arki on koittanut, jippii..

Kuvassa Juhannusaattoillan ateriointia ulkona terassilla, ystävien ja sääskien kanssa; valkoviiniä, mustikkapiirakkaa, vaniljakastiketta ja kahvia.

Otsikon jippii on siksi, että olen huono juhlimaan pyhiä; aina on jotenkin haikea mieli. Tulee mietiskeltyä mitä teki edellisenä vuonna ja mitkä oli tunnelmat silloin... (Tämän vuoden kaikki pyhät ja juhlat ovat olleet erityisen vaikeita). Arki on aina helpotus. Arkea kun elää niin ei tarvitse ajatella, että missä olin viime vuonna Juhannuksen jälkeisenä maanantaina, kun en voi sitä muistaa, koska silloin ei tapahtunut varmaan mitään kovin ihmeellistä.

Ihan mukava alkaa imuroimaan. Imuriin on saatu uudet pussit, ja imutehokin on taas huikea. Ilo se on pienikin ilo.

Juhannusviikolla

Tällä viikolla kissamme innostui uudesta korituolista.


Tällä viikolla ystävä toi kimpun valkoisia krysanteemeja.

Iloista, rauhallista ja onnellista Juhannusta kaikille teille !

10 vuotta sitten...ja muita pikkukysymyksiä

Katriinalta sain tämän haasteen, jossa vastataan monenlaisiin kysymyksiin. Olen pari päivää miettinyt vastauksia kysymyksiin. Ja tässä ne tulevat:

1. Missä olit 10 vuotta sitten?

Olin 2-vuotiaan tyttären äiti, avioliitossa, haaveilin toisesta lapsesta, olin kolmikymppinen..

2. Viisi asiaa tehtävälistalla?

Pitäisi:
- saada koti kuntoon, roinat pois
- lukea Kaikki mitä rakastin-romaani loppuun
- kirjoittaa kirje kaukaiselle lapsuudenystävälle
- ostaa termospullo
- vaihtaa kissanhiekat

3. Suosikkivälipalojani?

Pullakahavit, hedelmä- ja marjarahka, patonki ja maustettu vichy

4. Mitä tekisin jos olisin miljonääri?

Rupeaisin elämään kuten hyvintoimeentulevat ihmiset elävät: ostaisin auton, jolla bensan hinnasta välittämättä ajelisin joka paikkaan ja kuskaisin lapsia. (Pyöräily taitaisi kyllä valitettavasti jäädä). Hankkisin kauniin talon, sisustussuunnittelijan kaveriksi sisustamaan. Laittaisin niin paljon rahaa korkeakorkoiselle tilille, ettei minun tarvisi koskaan mennä töihin: kirjoittaisin puolet vuodesta kirjaa esim. Italiassa tai Espanjassa kakkoskodissani. Ja jos kirjalle ei löytyisi kustantajaa, kustantaisin sen itse. Ja ehkä muidenkin aloittelevien kirjailijoiden kirjoja.
Tätä listaa en viitsi enempää jatkaa, tulee vaan paha mieli..
Joku onnellinen voitti viime viikon lotossa yksin sen 4,5 miljoonaa euroa. Jospa hän toteuttaa nyt omia unelmiaan. On varmaan aika kevyt olo hänellä.

5. Paikat, joissa olen asunut:

Pohjois-Suomen kautta pohjois-Ruotsiin, sieltä etelä-Ruotsiin ja takaisin pohjois-Suomeen, lopulta Ouluun tasan 20 vuotta sitten. Pisimpään olen asunut Oulussa, vaikka juuret on pohjoisessa.. Äh; Tornio-Haaparanta-Eskilstuna-Tornio-Oulu, siinä mun kierrokseni.. Jospa joskus vielä asuisi jossain muuallakin. En ole kiinni oikein missään. Pystyn nopeasti tekemään kodin sinne minne muutan. Reissaamisesta en varsinaisestpi pidä, mutta ulkomailla voisin kuvitella asuvani. Sehän onkin eri asia kuin turistina olo..

Haastaan näihin viiteen kysymykseen vastaamaan kaikki ne lukijat, jotka haluavat raottaa itsestään, menneestään ja haaveistaan jotain. (Voi vastata lyhyestikin, mutta oma tyylini näytti nyt aika rönsyilevältä, pitäisi oppia tiivistämään asioita..)

Kakkukahveilla Veripalvelussa

Kävin tänään ojentamassa käteni (SPR:n Veripalvelun tämän kesän slogani). Se on mukava tapa, pyrin käymään sen kolmen kuukauden välein, jonka naiset saavat käydä luovuttamassa verta.. Vereni on aina ollut hyvissä lukemissa, joten luovuttaminen onnistuu aina.

Kivahan siellä on käydä. Siellä on niin rento ja kiireetön ilmapiiri. Nyt oli vieläpä tarjolla paikallisen leipomon kuuluisaa kakkua; omenahyvettä.. Oi oi, kylläpä se maistui luovutuksen jälkeen hyvältä. Niin ja Juhannusviikon kunniaksi sai kakkukahvien lisäksi lahjan; tuon kuvassa olevan oivan grilli- ja piknikvälineen, jossa on haarukka, lusikka ja veitsi samassa. Kätevää. Saapa nähdä olisiko se joskus jopa käytössä..

(Näin jälkikäteen vasta huomasin tuon symboliikan tuossa kuvassa; vertahan sitä vuodatetaan härkätaistelussakin. Kuvasin tuon lusikan alunperin peltirasian päällä vain värien vuoksi..)

200. kirjoitukseni: elokuvasta

Makasin eilen selkäkivussa kotona, Burana 600:lla tainnutettuna, kun telkkarista alkoi sopivasti tämä iki-ihana Viesti mereltä (Message In a Bottle). Se sopi just tunnelmiini, lapset olivat poissa kotoa, sain rauhassa potea selkää, pannari uunissa ja sitten siihen päälle romanttista elokuvaa suurin tuntein ja huippunäyttelijöin (Robin Wright Penn, Kevin Costner ja Paul Newman)!

Minuun tässä elokuvassa on ennenkin tehnyt suurimman vaikutuksen Paul Newman, joka on tässä reilu seitsenkymppinen. Aivan kuin hän esittäisi siinä hieman itseään; vanheneva isä, hieman äksy, mutta rakastava ja hurmaava.. Paul Newman oli nuorena nätti sinisilmä, mutta nyt vanhentuneena miehenä hänestä on kuoritunut sellainen ärhäkkä karisma, että sitä vaan suu auki ihmettelee, että noinko charmikas se Newman onkin!

Viime viiikolla luin surullisena netistä uutista, jonka mukaan hänellä on vakava keuhkosyöpä, luultavasti jo ihan loppuvaiheissaan. Luin, että mitään ei ole enää tehtävissä. Paul Newman on ollut saman naisen, näyttelijä Joanne Woodwardin, kanssa naimisissa jo 50 vuotta. Sen on sanottu olevan Hollywoodin pisimpään kestänyt avioliitto.

Kun Paul Newmannista aika jättää, taitaa olla niin, että sitten on kaikki Hollywoodin sankarimiehet -40-, -50 ja -60-luvulta jo kuolleet: Marlon Brando, Gary Crant, Gregory Peck, Rock Hudson, Clark Gable, Humbrey Bogart ja ketä kaikkia niitä olikaan juuri niitä, jotka tänä päivänä ovat/olisivat iältään noin 80+.

Juhannusviikon kunniaksi

Kuva on lasteni mummolasta kahden vuoden takaa, Juhannukselta.
Nyt pitää kiirettä. Laitan juttuja myöhemmin..kunhan olen tehnyt, mennyt, kahvittanut vieraita, tiskannut, hakenut lapsen kesäleiriltä..jne..

Kuulumisiin :-)

Iloa päivään - ilosanomaa

Käväisin täällä haistelemassa tuulia, ilosanomaa.. Iloisia ihmisiä tulikin joka mutkassa vastaan, myytävää oli paljon lähetystorilla, musiikki oli svengaavaa ja ilolla esitettyä.. Tosi nuorekasta ja kansainvälistä meininkiä. Ja mikä ihme siinä on, että pahantuulisia ihmisiä ja lapsia en nähnyt missään.


Niitä näkyi kyllä sitten lähellä olevassa marketissa, johon menin sovittamaan yhtä t-paitaa. Sovituskopin vieressä nuori äiti huusi alle 3-vuotiaalleen, että 'idiootti, anna mun sovittaa näitä vaatteita'. Oikein tuli paha mieli. Lähdin äkkiä pois. Nuorta äitiä olisi kyllä pitänyt ojentaa, mutta kukapa täällä Suomessa puuttuisi toisten elämään. Siitähän saa syytteet niskaansa. Toista se oisi esim. Espanjassa tai Italiassa. Vanhempi ihminen olisi luvalla vedellyt korville sitä nuorta äitiä ja todennut, että miten kehtaakin käyttäytyä lastansa kohtaan niin.

Ajattelin, että palaisiko takaisin Lähetysjuhlille kivojen ihmisten pariin..

Elokuvissa iltapäivällä

Ja sitten hieman kevyempiin aiheisiin. Tein pienen irtioton arjesta. Tosi lyhyellä varoitusajalla lähdin kaupunkiin elokuviin, iltapäivänäytökseen. Lapset ovat reissussa. Mitäpä sitä sinkkuäiti muuta kuin suuntaa elokuviin katsomaan miten nelikymppiset sinkut elävät New Yorkissa.

Seurasin vuosia Sinkkuelämää-sarjaa. Välillä kyllästyin siihen rikkaaseen elämään, jota he elivät, himoitsivat merkkikenkiä ja metsästivät miehiä. Mutta aina palasin sen pariin kuitenkin.

Tässä elokuvassakin oli niin suurta ystävyyden ylistystä, että se kyllä hurmasi. Samoin rakkaus oli kaikille naisille tullut tärkeäksi, ei niinkään se seksi ja seksikumppaneiden etsiminen. Naiset olivat aikuistuneet, joillekin oli tullut inhimillisesti hieman ryppyjäkin sinne tänne. Sarjan lopussa Samantha vietti 50-vuotissynttäreitään. Jee, hyvä juttu! Vähän jäin miettimään mitä elokuvan kohdeyleisö miettii nyt kun nämä neljä naista ovatkin jo kasvaneet aikuisiksi.. Nytkin sali oli puolillaan 15-25-vuotiaita naisia. Olikohan yhtään miestä, ei tainnut olla.

Tämä Sex in the city - Sinkkuelämää sai minut useamman kerran kyynelehtimään, ja myös nauramaan. Ja on siinä Mr.Bigissä kyllä jotain.. Jotenkin hän on todellisen oloinen mieshahmo. Mutta ennenkaikkea se on neljän ystävättären tarina, naiset ovat ehdottomasti pääosassa tässä ylistyksessä.


Elokuvista tullessani piti käydä ostamassa tätä Ben&Jerry's-jäätelöä, juuri New York Super Fudge Chunk-makuista. Sain syödä sitä ihan yksin kotona sohvalla, suoraan purkista, eikä kukaan tullut kärkkymään, että 'äiti, anna mullekkin'.

Olikohan mulla vähän aikaa sinkkumainen olo, no, vähän aikaa.

Lapsen elämää kesälomalla

Kuvat ovat 12-vuotiaan tyttäreni ottamat ja hänen jalkansakin ovat kuvassa..


Kyllähän sitä silloin tällöin äitinä miettii, että millaista se on lapsen elämä 2000-luvun Suomessa, Oulussa, kerrostalon asukkaana.. Tänään asia pohditutti enemmänkin kun piti vähän poliisina käydä pihalla suojelemassa omaa ja muiden pieniä isommilta teinipojilta.

Joillakin lapsilla, usein 10-13-vuotiailla, ei ole kerrassaan mitään tekemistä koko 2,5 kuukauden kesäloman aikana. Mitä järkeä on koulujen loppua toukokuun lopussa ja jatkua taas elokuun puolivälissä! Suurin osa lapsista maleksii yksin ja kaverien kanssa päivät kun vanhemmat ovat kokopäivätöissä. Ongelmiahan siitä tulee!

Nyt olen ihan onnellinen, että olen työtön ja pystyn oikeasti viettämään aikaani lasten kanssa. Kummallakin tyttärillä on kaverinsa, ja jopa samassa talossa, joten kyläily ja pihalla leikkiminen on helppoa ja vaivatonta. Mutta sitten pihalle tulee lauma vieraita lapsia muista taloista, ja he ovat isoja teini-ikäisiä poikia järkyttävine kielenkäyttöineen. Pienemmät jäävät heidän jalkoihinsa ja teinipojat kiusaavat pienempiä: sellaista pientä; eivät anna keinua jne. Mutta mistä minä voin tietää milloin se pieni kiusaaminen ylittää tietyn rajan, jos en ole paikalla koko ajan vahtimassa. Koko ajanhan minä en voi vanhempana istua siinä pihalla. Lapsille pitää suoda vapaus leikkiä ja olla keskenään, mutta mutta...

Tänään sattui kyllä niin ikäviä tapauksia, että ajattelin heti muuttaa, hakea asuntoa jostain syrjäiseltä seudulta, jossa lähimmät naapurit olisivat pitkän matkan päässä. Mutta sitten lapsilla ei olisi niitä kavereita, joista nyt niin kovasti pitävät. Ja muutkin asiat vaikeutuisivat kun ei ole autoa jne..

Tästä asiasta minä tänään sain verenpaineen kohoamaan. Eikä se ole laskenut vieläkään normaalitasolle.

Nuorimmaisen lähtiessä pariksi päiväksi reissuun isänsä kanssa, lähdimme esikoisen kanssa pyöräilylle ja sanoin hänelle, että 'otappa tämän päivän blogikuvat'. Ja ihaniahan niistä tulikin. Laitan tähän perään vielä yhden otoksen. On meillä ihan nätti kaupunki ja tämäkin puisto ihan vieressä, mutta sitten on niitä lieveilmiöitä ..

Päivän saldo

Tässä on päivän ostokseni; Marimekon pikkuruinen pillerirasia ja pari postimerkkiä. Posti on liikelaitoksena ruvennut ovelaksi; myyvät kaikkea kohtuuhintaista ja kivaa, mm. Marimekon tuotteita sekä muita kauniita tuotteita. Niihinhän minä sitten usein sorrun kun asioin postissa muutenkin aika usein. Nykyään monet postit ovat kaupan yhteydessä, ja niissä on helppo piipahtaa katselemassa uutuuksia.

Tänään on juuri sellainen päivä kelinkin puolesta, että olen syönyt pakastepizzaa, juonut limsaa ja syönyt jäätelöä. Vatsa ja elimistö kaipaisivat raikkaita hedelmiä, mansikoita ja tuoreita salaatteja, mutta niin sitä vaan näkee itsensä vetämässä ihan muuta.. ;-( Se on kolean ilman syytä!

Filosofiaa, unimaailmaa ja avantoa..

Sää kylmeni niin, että tuntuu ajatuskin pysähtyneen.. Kaappeja voisi siivoilla, leipoa voisi, mutta miksi niitä ei saa tehdyksi, vaikka tietää, että joku päivä taas tulee ihana lämmin kesäkeli, ja silloin ollaan taas menossa kaikki päivät. Silloin varsinkaan niitä kaappeja ei jaksa siivota.

Kirjastossa tuli käytyä. Lainasin Tommy Hellstenin kirjan Elämän paradoksit, alaotsikkona oli Saat sen mistä luovut. Kirja on täynnä sellaisia suuria elämänviisauksia kuin Vahvuus löytyy heikkoudesta, Matkalle pääsee se joka pysähtyy, Jos etsit turvaa,elä vaarallisesti jne. Joitain tekstejä harpoin ohi, sellaiset, joiden sanoma oli minusta teennäistä, mutta kirja sisältää kyllä paljon ajattelemisenkin aihetta. Se antaa voimaa ja uskoa asioihin, joita itsekin on pyöritellyt mielessään, mutta joita ei ehkä ole osannut sanoiksi ja lauseiksi vielä pukea..


Näin unta. Ville Valo käveli pimeällä pakkaskelillä, joen jäällä, minua vastaan ja pyysi minua uusimpaan videoonsa. Bändi oli kuvaamassa jäällä videota, jossa minun olisi kuulunut hypätä avantoon. Katsoin sitä avantoa, ja Valoa, ja tokaisin, etten ole bikinikunnossa. Muuten kyllä voisin hypätä avantoon. Kauhea itsekritiikki siis unessakin! Selitin unessa kovasti Villelle, että olen kyllä harrastanutkin avantouintia, mutten voi tulla videoon esiintymään vähissä vaatteissa. Hän vain hymyili ja kohautti harteitaan. Ville Valo oli unessani tosi herttainen ja kiva tyyppi.

Siis oikeassa elämässäni olen tosiaankin harrastanut avantouintia, kolme talvea sitten innostuin asiasta niin, että kävin 5-6 kertaa viikossa pulahtamassa avantoon. Joka kerta se oli kauheaa, mutta joka kerta se pois tulo avannosta oli ihanaa. Ja se olotila jatkui koko päivän. Taidanpa tulevana talvena elvyttää tämänkin harrastuksen.. Kotoani on lähimpään avantoon matkaa alle kilometri, niinpä siihen on helppo hurauttaa pyörällä, ja äkkiä pyörällä kotiin lämpimän teekupposen ääreen.

Niin, ja vaikken kauheasti fanita Himiä enkä Ville Valoa, niin tykkään kyllä, sekä bändistä, että Valosta. Mielestäni Ville Valo on fiksun oloinen, taiteellinen tyyppi. Ja taitaa olla niin, että hän on onnistunut vähentämään päihteiden käyttöä ja huomannut, että selvänäkin voi tehdä musiikkia ja esiintyä. Nostan sille hattua!

Kaupunkilaiskissa ihmeissään

Kissamme on päiväkausia naukunut aina ovella kun joku lähtee tai tulee. Niinpä nappasin sen kainalooni kun lähdin viemään roskia ulos. Se sai kävellä itse portaat alas ja ulkona pidin sitä sylissä. Kaikki äänet olivat siitä ihan ihmeellisiä ja pää kääntyili ja kuikuili joka suuntaan. Vaikka Tikke on isokokoinen (ja painavakin) kissa, se tykkäsi istua kököttää sylissäni. Pysähdyimme pihalla istuskelemaan penkille.

Toinen tällainen reissu odottaa varmaan sitten huomenna. Eniten se pitää käytävässä oleilusta kun saa itse juosta portaat ylös toiseen kerrokseen ja pysähtyä juuri oikean oven eteen odottamaan, että avaamme oven. Reissulta tultuaan se menee suoraan syömään muroja.

Tämmöistä se on sisäkissan elämä. Ulkona piipahtaminenkin on iso juttu.. Mutta täällä kaupungin läheisyydessä ei voi kuvitellakaan sille muunlaista ulkoilua, ei vapaata juoksentelua heinikossa..

Sunnuntain iltapalamme

Sain ahaa-elämyksen: köyhiä ritareita! Meillä kun oli tänään ostettu tarjouspullapussi pyöreitä vaniljapullia, kermaakin löytyi yllättäen ja mansikkahilloa. Sitten vain yksi muna ja hieman maitoa sekaisin, halkaistun pullan kastamista siinä ja pannulle paistumaan.
Kylläpä pitkästä aikaa maistuivat niin makoisilta, näin kesäillan päätteeksi, nämä köyhät ritarit!

Vihdoin!

Vihdoin ja viimein sain pestyä osan ikkunoista. Kylläpä ne olivat rapaiset ulkopuolelta, se johtuu tien ja liikenteen läheisyydestä. Tyttären kanssa mietittiin, että onko keittiön ikkunan edessä oleva kaunis ja rehevä puu puistolehmus. Googletimme lehmusten kuvia ja päädyimme siihen, että tämä puu on juuri sitä puisto-mallia.. Tien varrella on niitä useampia, ja olohuoneenkin ikkunasta katsottuna näkyy samanlainen iso ja kaunis puu. Sen vihreys on kuulasta!

Things we lost in the fire - hieno nimi elokuvalle

Hieno elokuva tämä tanskalaisen naisohjaajan, Susanne Bierin, ohjaama Things we lost in the fire, jonka juuri äsken katsoin. Nimeä ei ole suomennettu, ja uskon, että joku saattaa vuokrata sen kansikuvan perusteella ajatuksin, että 'ahaa, Halle Berry, wau'. Elokuva on nimittäin alusta loppuun suurta draamaa, tarinaa puolison kuolemasta ja surusta selviytymistä. Ei mitään rymistelyä, ei huumoria eikä kepeyttä, ei paljasta pintaa, ei mitään raflaavaa.

Halle Berryn puoliso kuolee ja hän jää leskeksi kahden lapsen kanssa. Kuvioihin tulee puolison paras ystävä, Benicio Del Toron sydänverellä näyttelemä mies, jolla on paha huumeongelma ja joka painiskelee omien demoniensa kanssa.

Tanskalainen Susanne Bier on erittäin hyvä henkilöohjaaja. Hän kuvaa ihmisiä läheltä, korostaa silmien kuvaamista. Ohjaaja on saanut jokaisen näyttelijänsä hehkumaan ja loistamaan. Halle Berry on vakavailmeinen ja pidättyväinen leski ja Benicio Del Toro hurmaa lapsirakkaana ja huolehtivana ystävänä, ja hänen vieroitushoitonsa irti huumeista ihan raastaa sydäntä.


Olen nähnyt kaksi muutakin Bierin ohjaamaa elokuvaa, ja ne ovat suosikkielokuviani: Häiden jälkeen - After the wedding (pääosassa Mads Mikkelsen) ja Open hearts (jossa myös pääosassa Mads Mikkelsen). Tämä kolmas näkemäni lukeutuu kyllä nyt myös suosikkeihini.

Things we lost in the fire on koskettava, muttei imelä elokuva monenlaisesta rakkaudesta, mutta ennenkaikkea se käsittelee surua ja kuolemaa, olematta silti koko ajan synkkä elokuva. Suosittelen monille, mutta en niille, jotka haluavat katsoa kevyttä hömppää.. Tälle elokuvalle pitää suoda oma, rauhallinen hetkensä. Ehkä se olisi sellainen yöllä yksin katsottava elokuva.. Niin minä ainakin tein.

Elokuvan nimi viittaa perheen aiemmin kokemaan tulipaloon, jolloin Halle Berryn esittämän naisen puoliso oli sanonut, ettei sillä ole väliä mitä tulipalossa menetettiin, sehän on vain tavaraa, sillä "meillähän on toisemme".

Uusi tuoli lempiväreissäni

Hankin uuden tuolin, se löysi paikkansa ikkunan edestä olohuoneessa. Se on ihanan tummanruskea korituoli. Katsotaan millaiseksi tuoliksi se muotoutuu ja hakeeko se vielä paikkaansa. Olen aina ollut viehtynyt korimateriaalista, nytkin omistan niin paljon erilaisia hedelmäkoreja ja muita koreja, että niille ei kohta löydy paikkaa kodissamme..


Pidän mm. kaukosäätimet omassa korissa, ihonhoidon voidepurnukat omassa korissa, valokuvat omassa korissa, akkujen laturit omassa korissa.. voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin.. Niin, ja tietenkin hedelmät omassa korissa!


Ja kissamme sai viime vuonna tällaisen korin, siellä se mm. teroittaa kynsiään ja oleskelee muuten vaan kun haluaa olla rauhassa.

Punainen lanka - viimeinen jakso

Maarit Tastulan Punaisen langan viimeisen jakson vieraana oli tällä viikolla Samuli Edelmann.
(Kuva ohjelmasta, Ylen Punaisen langan sivulta)

Hienon keskustelun aiheena oli Pitkä pakomatka. Edelmann ei ole tarinankertoja, hän päinvastoin harkitsee ja punnitsee tarkkaan kaikki sanansa ja lauseensa. Puhe on verkkaista, ja vaatii kuuntelijalta aika paljon. Myös haastattelijalta. Tastula hallitsi tilanteen hyvin, ja heidän välillään säteili lämmintä keskustelua, vaikka aluksi tuntuikin, ettei Edelmann tahdo saada sanotuksi asioitaan..

Samuli Edelmann on kulkenut vaikean tien kohti raitistumista ja aikuisuutta. Vapaan kasvatuksen saaneesta taiteilijaperheen lapsesta tuli koulupinnaaja ja nelosen oppilas. Päihteet tulivat kuvioihin aikaisessa vaiheessa (11-vuotiaana!). Nyt hän on ollut täysin raittiina 8 vuotta, tasapainoisessa parisuhteessa ja kahden lapsen isä.

Samuli Edelmann on nyt nelikymppisenä ehkä sinut itsensä kanssa; hänen ei tarvitse olla mitään mitä hän ei ole; hänen ei tarvitse flirttailla eikä hurmata yksityiselämässään. Vaikka hän on vakavamielinen pohdiskelija niin jotain hurmaavaa hänessä on, piilossa. Omien sanojensa mukaan hän ei juokse enää pakoon itseään. Silloin kai sitä ihminen on aikuistunut..

Pyöräilyä ja lukemista

Harrastan näköjään puistopyöräilyä. Joskus ajelen kamera kädessä (kuten yläkuvassa) ja toivon, että tielleni osuisi joku erikoinen lintu tai orava. Usein polku pysyy tyhjänä, linnut sirkuttavat korkealla puissa.

Tänään minulla on sellainen päivä, että voin yksikseni mennä lukemaan eväiden kanssa kirjaa tuonne luonnon helmaan. Siri Hustvedtin kirja Kaikki mitä rakastin on edennyt sivulle 102 ja siitä on hyvä jatkaa.


(Mitä ne ovat nuo saniaisen näköiset, jotka kasvavat heti alkukesästä runsaina ja rehevinä?)

Mattopyykillä käyty

Kaunis kesäaamu valkeni. Päätin jo eilen illalla lähteä mattopyykille rantaan. Tein esivalmistelut illalla ja aamulla kellon soidessa hyppäsin pyörän selkään ja lähdin rantaan. En ollut ensimmäinen, mutta onneksi jonottaa ei tarvinnut.

Kyllä nyt on kesä alkanut. Rannalla on aamuisin niin erilainen tunnelma; puistotyöntekijät tekevät hommiaan hissukseen, aamu-uimarit uivat verkkaisesti ja me matonpesijät ollaan niin leppoisalla mielellä.. Mikäs sen parempaa Suomen kesässä!


Pesin kolme mattoa, ja sen jälkeen suunnistin rannan kahvilaan puuroaamiaiselle.
Iltapäivällä haen matot kuivumasta. Pieni epäilys kyllä on, että ovatkohan ne matot siellä vielä kun menen niitä hakemaan, mutta harvoin sieltä kukaan kehtaa tulla varastamaan mattoja. Onhan matonpesijöitä koko päivän paikalla.

Vuoroin vieraissa

Uusintakierroksella oleva Vuoroin vieraissa-sarjaa olen nyt seurannut. Olen verestellyt muistoja vuoteen -97 (?), jolloin se tuli ensimmäisen kerran. Olen miettinyt onko sarja kestänyt aikaa.. En ole ihan varma. Mutta ehdottoman varma olen siitä, että Marja Packalénin ja Risto Tuorilan (kuvassa) näyttelemä aviopari on ihan huippu! Heidän roolinsa ja suorituksensa ovat kestäneet aikaa. Jokainen tuntee itsekin vuosikymmeniä naimisissa olleen parin, jonka liitossa on arkipäivän onnea, mutta myös ikäkriisiä ja oman elämän hallinnan halua, kaipuuta vapauteen.

Sitä vain ihmettelen, että muu roolitus on hieman hukassa.. Tiina Lymi on yliampuva hysteerisenä nuorena rouvana, jolla on periaatteessa kaikki hyvin. Ja miten ihmeessä hänen rooliaviomiehensä voi rakastaa niin ärsyttävää ja ilkeää naista kuin Lymin esittämä nainen on. Myöskin Jani Volasen esittämä nuori moottoripyörämies on niin ällö, ettei hänestä saa ihanaa tekemälläkään. Silti Lymin esittämä nainen rakastuu tähän mieheen. (No, ehkä joskus oikeassakin elämässä joku ulkopuolinen saattaa ajatella, että mitä joku ihminen näkee toisessa ihmisessä...)

Vaatetus ei sarjassa ole kestänyt aikaa, mutta ei se nyt itsessään niin paljoa häiritse. Taisi minullakin olla takki, joka oli löysää mallia, sekä neulepuseroita, joissa oli ihmeellisiä kirjailuja.

Lempikarkkini

Ihan tämmöinen lyhyt toteamus vaan, että olen löytänyt lempikarkeikseni tällaiset pehmeät isot neliöpalat, taitavat olla vaahto-nougatkarkkeja. Ihania. Ei yhtään teollisen makuisia vaan aidosti maistuu manteli ja pähkinä, eivät ole kovin sokerisiakaan. Irtomyynnistä niitä aina silloin tällöin muutaman ostan. Niitä kun ei tarvitse syödäkään isoa määrää.

Mikä elokuva olet?

Löysin taas blogiviidakossa seikkaillessani tällaisen testin; Mikä elokuva olet?
Kysymykset ovat englanniksi ja itse saa valita kysymysten lukumäärän jne.

Testi löytyy täältä.

Minulle tuli vastaukseksi Emily Bronten romaaniin perustuva Humiseva harju - Wuthering heights. Pieni analyysihan tuli tuon kuvan alareunassa; dramaattinen ja romanttinen luonne. Ja että aidon rakkauden löytäminen olisi päätarkoitus tässä elämässäni.

No, näinkin..